Nätkin alue on niin laaja ja tiheään asuttu että täällä voisi olla lapsille ja nuorille tarkoitettu ajanvietto paikka tai tila jossa viettää aikaa...jäisi turhanpäiväset hengailut ja ajattelemattomuutta tehdyt töllintyöt vähemmälle. Eihän täällä ole kuin pari kerhoa koulun jälkeen eli ei mitään, pitäisi kaupunkiin asti lähteä jossa toimintaa kyllä löytyy.
minun
mielestä
6569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
sillon ku olin nuori niin kaikkialla muualla oli sellanen nuorisotila mutta nätkillä ei ollut eikä kai ole vieläkään. sellasta sinne kyllä kaipais tosiaan! olis nuorilla jotai tekemistä... siis perustakaa sinne sellanen paikka jossa nuoret voisivat olla yhdessä ja viettää aikaansa jossain muualla kuin ulkona paleltumassa!!!
miten sie ajattelit perustaa sellasen paikan nuorille tänne nätkille jossa ne ei palelisi? ei kuule ole tiloja ja Savonlinnan kaupunki ei anna tiloja,eikä savonlinnanvuokratalot!!!mihin siis tänne sellasen tilan perustas? etkö sinä tiedä että kaupunki ei huolehdi nuorista ja heidän hyvin voinnistaan ainakaan täällä nätkillä!! välillä tuntuu että tämä nätki on kuin ihan oma valtio!!!
tiiän! sen takia sellasta ehottelinkii!!!savonlinnan kaupunki on läpimätä!!! täällä ei mitää tapahdu mikä vaikuttaisi ihmisten hyvinvointiin... ja sit ne syyttää nuoria kun ne rellestää ja hajottaa paikkoja! keksilää niille jotai tekemistä niin tälläista ei ehkä tapahtuisi!!!
kyllähän tuossa vepparin yläpuolella on nuorisotila, mutta siellä oli ainakin pari vuotta sitten pelkkiä kangaspuita :(
mutta kyllä täällä joku kahvila/ajanvietepaikka olisi aika poikaa..
ohoh...ompas saitten nätkin nuorilla vaihtoehdot aika vähissä jos pelkkiä kangaspuita on!!! vai mikä se mahtaa olla sinulla se nuoreen rinnastettava ikähäärukka?40-87? minulle nuori on 7-17 vuotias ja kun on 18 on jo nuoriaikuinen=)
Eikös siellä Kellarpellossa esim. toimi semmonen joku kyläyhistys, joka toimii aktiivisesti alueensa parhaaksi...niin sitä vaan , että joku vastaava voisi myös olla kehityskelponen idea täällä Nätkilläkin, joka sitten veisi eteenpäin mm. nuorten asiaa. Sehän on varmaan selvää, että kaupunkihan ei auta tässä asiassa, vaan tarvittaisiin omaaloitteista, aktiivista ja asiasta kiinnostunutta porukkaa, joka veisi asiaa eteenpän.