Haluaisin kommentteja ja tietoa.. Itse en ymmärrä miten olen tilanteeseen ajautunut, olen 23-vuotias eli muka aikuinen eli järkeä pitäisi päässä olla, tämän lisäksi valmistun parin vuoden päästä lääkäriksi eli vielä enemmän pitäisi asioista tietää.
En muista aikaa, jolloin olisin ollut tyytyväinen painooni, olen ala-asteella seissyt peilin edessä ja kironnut "paksuuttani" (tällä hetkellä BMI:ni on 21 ja mielestäni olen lihava eli paksu en ikinä ole ollut). Aiemmin olen pärjännyt sillä että olen silloin tällöin vetänyt laihiksia, eli en syö juurikaan mitään, pari porkkanaa ja omenan päivässä ja teen vatsa- yms lihasliikkeitä aina iltaisin parin viikon ajan. Sen jälkeen olen hetken tyytyväinen. Sitten alkaa ahmimisvaihe, jota kestää ehkä kuukauden. Sitten tilanne hetkeksi ehkä normaalistuu.
Pointti on siinä, että syömiseni on normaalia jos keskityn siihen täysillä että yritän pitää sen normaalina. Jos vain olen, ahmin.
Nyt vihdoin (edelleen olen 23-vuotias eli minun ei pitäisi enää edes sairastua bulimiaan) viime sunnuntaina söin, ensin aloin hyperventiloimaan, sitten itkemään hysteerisesti koska söin jäätelöä, sitten menin ja oksensin.
Ja nyt, tietenkin, koska "pää on avattu" eli olen sen ensimmäisen kerran oksentanut, olen tavallaan saanut oikeutuksen ahmimiselle. eli tämä viikko on mennyt siinä, että jo päivällä mietin, mitä ihanaa kaikkea hyvää voinkaan ostaa koska enää minun ei tarvitse miettiä lihonko koska voin aina oksentaa paskan pois ja olla tyytyväinen! Se olo mikä aamuisin oli kun muisti miten illalla oli ahminut, on hirveä!! ja taas tänä aamuna olin niin tyytyväinen itseeni kun olin illalla ahminut ja sen jälkeen oksentanut eli aamulla vatsani oli litteä!
Viime sunnuntain jälkeen olen oksentanut joka päivä paitsi maanantaina, ahminut ja oksentanut, pari kolme kertaa.
Olen menossa lääkärille ensi viikolla masennuksen takia ja toivon, että saisin jotain mielialalääkettä ja luulen että ainakin jotenkin oksenteluni ja masennus liittyvät toisiinsa. Miten minä päädyin tähän?? Loistava opiskelupaikka, loistava elämä (ainakin ulospäin näyttää varmaan siltä), loistava tulevaisuus... Hah! Väliin seison peilin edessä ja itken, väliin taas nykyään ahmin ja oksennan. Ajattelin myös, että koska oksentaminen on uusi juttu, en lääkärille siitä mainitse vaan itse tulevana lääkärinä hoidan homman eli oksennan siihen asti, että saan BMI:n alle 19, mutta oksennan vain jos ahmin eli yritän pitää tilanteen kontrollissa ja sitten, kun BMI on haluamani, lopetan oksentamisen. Tiedän, miten tyhmältä tämä kuulostaa mutta painosta on tullut pakkomielle......... ja kyllähän ihmiset polttavat tupakkaakin vaikka kaikki tietävät sen haitat..................

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mieliala lääkkeet ne vasta aiheittaaki nälkäisyyttä ja lihomista.
Moi. Olen tasan saman ikäinen ja valmistun lääkäriksi muutaman vuoden kuluttua, toivottavasti. Eikös se niin mene että lääkäritytöissä ongelmat tiivistyy...Vaikka onhan se outoa käydä itse hoidossa samassa sairaalassa jossa juuri on ollut mukana opetuksessa. Tartu ongelmiin niin pian kuin vaan mahdollista, et ole ainoa.
ilmeisesti lääkikseen kasautuu kaikki ongelmaiset.. hassua sinänsä.
olinko rivien välistä lukevinani, että sullakin on ainakin jonkin sortin syömishäiriö, bulimia?
jotenkin niin tyhmää kun tässä iässä aloittaa oksentelun, mutta luulen, että mulla on kytenyt se jo pitkän aikaa pinnan alla. exäni aina naureskeli, miten minulla on pelkästää light- yms. tuotteita jääkaapissa ja aina sanon olevani laihiksella kun joku jotain hyvää tarjoaa. sitten kun taas olen yksin, menen kauppaan, (kauppoja vaihtelen ettei kaupan täti tietäisi mitä kaikkea oikein syön ja miten paljon...) ja aloitan ahmimisen. (eilen vain keksipaketti ja kolme suklaapatukkaa, ne tosin noin alle puoleen tuntiin, tiistaina kaksi isoa karkkipussia ja sipsipussi..) ja nyt tosiaan sen päälle oksennan. ahmimista on kestänyt jo monta vuotta. nyt se sitten riistäytyi kunnolla käsistä. no, sånt är livet.
kuinka tuo voikaan kuulostaa niin tutulta!! Kohta sun syömises muuttuu täysin! Sä rupeeet olee syömättä ja välillä ahmit ja oksennat. sit laihdut joku 5kg-10kg, sit ne alkaa tulee takas,ahmit ahmit,et saa kaikkee ulos ahmit ja oot taas samassa lähtöpisteesä ja tunnet itsesi vieläkin lihavammaksi!
Mä toivon, pyydän, että sä teet oikeesti parhaasi ja koitat syödä niin normaalisti kun ihminen vaan voi syödä! ÄLÄ JÄTÄ YHTÄÄN ATERIAA VÄLIIN, aina kun tuntuu että, taitaapi olla ylimääränen kilo,niin poista se liikunnalla mutta SYÖ NORMAALISTI! mä en ees enään tiedä mikä on normaalia. en ihan oieesti! alkuaikoina kiersin kaikki foorumit, nauroin vaa porukalle joka kirjottaa tälläsii viestei,ei muka tiiä miköä on normaalii,mut en tiiä, siitä on n.1 vuos vasta,ja oon ihan umpikujalla, mietin itsemurhaa, viiltelyä. älä nyt pilaa elämääsi! oikeesti ajattele näitä sanoja! sä oot oikeasti tärkee ihminen tälle maailmalle,lähimmäisillesi ja itsellesi! rakasta sen verran itseäsi!
Kaverini on bulimikko. Hän oksensi tahallaan joitakin kertoja kunnes pääsi haluamaansa mittaan. Tänä päivänä hän ei pysty syömään mitään etteikö oksentaisi. Itse hän ei halua oksentaa muttei saa ruokaa enää pysymään sisällään. Lopeta ole kiltti...vielä kun voit ja hanki ammatti apua. Yleensä syömishäiriö johtuu juuri masennuksesta vaikka kaikki olisikin hyvin. Hanki kiinto piste elämällesi ´niin unohdat masennuksesi. Fakta: joka kymmenes menehtyy bulimiaan.