Kontaktorin hurina sähkökaapissa :-(

Alunperin sähkökaapissa oli joku ESMIn hiljainen kontaktori sähkölämmityksen kytkemistä varten, mutta se ei kestänytkään pitkään (vain 7 vuotta) ja ei enää kytkenyt aina. Sähköasentajalla ei ollut vastaavaa hiljaista kontaktoria mukana vaan se sitten laittoi jonkun muun. Sanoi että se on paljon kestävämpi kuin se aiempi eikä olisi silti äänekäs.

Uudessa kontaktorissa vaan tuntuu olevan se vika, että se hurisee välillä ja kun sähkökaappi on eteisessä juuri makuuhuoneen kohdalla (huonosti sijoitettu), tuntuisi melkein kuin että siellä olisi jääkaappi hurisemassa ja nukkuminen häiriintyy. :(

Aluksi kovempi hurina tuli jo asennuspäivän iltana ja lakkasi sitten useaksi päiväksi kun käytin sähkökaapissa olevaa lämmityksen katkaisinta off-asennossa. Toisella kerralla hurinatonta aikaa kesti viikon. Nyt ei enää katkaisimen käyttö juurikaan muuttanut tilannetta... :( Mutta testaan vielä tänä iltana uudestaan.

Onko se tavallista, että kontaktorin hurina vaihtelee niin paljon uutena? Eli välillä menee päiväkausia (viikkokin) ettei kuulu ellei sitten ihan sähkökaapin vieressä kuuntele ja sitten taas välillä se alkaa hurista turhankin voimakkaasti niin että haittaa nukkumista seinän takana? (toivottavasti tälläkin kerralla se vielä hiljenee)

Jos tuollainen vaihtelu ei ole normaalia, voikohan vaatia sähköasentajaa vaihtamaan sen maksutta?? Toinekin ongelma on siinä, että se sitten resonoi sähkökaapin jonkun osan, levyn tai kotelon kanssa ja siitä saa lisäterävyyttä.

Kontaktorin vaihdosta on noin kaksi viikkoa. Tietysti vielä voisi tarkkailla. Tosin tuntuisi että taidan vaihtaa itse... Tuskinpa sähköasentaja tekee esim. resonoinnin takia työtä takuuseen eli ilmaiseksi... tai jos se kontaktori on oikeasti viallinen, niin kai se vaihtaisi... mutta toisaalta ei sen luvattu olevan ns. hiljainen kontaktori.

Onkos tietoa ja kokemuksia? Ja mistä pk-seudulla voisin ostaa hiljaisen kontaktorin, joka kestää?
41499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on pari diodia sisällä tasasuuntaamassa jännitteen kelalle ja kela tietysti mitoitettu hieman eri lailla. Niinpä se ei pärise. Mielestäni työn tekijän pitäisi vaihtaa tuollainen kontaktori tilalle takuuna koska käyttötarkoitus edellyttää hiljaisempaa kontaktoria. Hintero on aivan minimaalinen jos sitäkään.

Äänestä
  • tuo oli hienon kuulloinen tuo kontakaktori...

    Äänestä

Kontaktorin sisälle on todennäköisesti joutunut roska tai pölyä. Ei tavallinenkaan uusi kontaktori koivin voimakkaasti hurise. Olisko se kontaktori pyöriny sähäkärin pakissa kauankin?Kannatan sähkäriltä takuuseen samanlainen uusi tai sopia pientä lisäkorvausta vastaan hiljainen kontaktori.

Äänestä

Kontaraskrtori on likainen, ohmimieheltä uus tilalle ilmaseks tai vedät äijän oikeuteen tai pellinnaruihin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tehdä? vaihtaako itse? kirjoitti:

Alunperin sähkökaapissa oli joku ESMIn hiljainen kontaktori sähkölämmityksen kytkemistä varten, mutta se ei kestänytkään pitkään (vain 7 vuotta) ja ei enää kytkenyt aina. Sähköasentajalla ei ollut vastaavaa hiljaista kontaktoria mukana vaan se sitten laittoi jonkun muun. Sanoi että se on paljon kestävämpi kuin se aiempi eikä olisi silti äänekäs.

Uudessa kontaktorissa vaan tuntuu olevan se vika, että se hurisee välillä ja kun sähkökaappi on eteisessä juuri makuuhuoneen kohdalla (huonosti sijoitettu), tuntuisi melkein kuin että siellä olisi jääkaappi hurisemassa ja nukkuminen häiriintyy. :(

Aluksi kovempi hurina tuli jo asennuspäivän iltana ja lakkasi sitten useaksi päiväksi kun käytin sähkökaapissa olevaa lämmityksen katkaisinta off-asennossa. Toisella kerralla hurinatonta aikaa kesti viikon. Nyt ei enää katkaisimen käyttö juurikaan muuttanut tilannetta... :( Mutta testaan vielä tänä iltana uudestaan.

Onko se tavallista, että kontaktorin hurina vaihtelee niin paljon uutena? Eli välillä menee päiväkausia (viikkokin) ettei kuulu ellei sitten ihan sähkökaapin vieressä kuuntele ja sitten taas välillä se alkaa hurista turhankin voimakkaasti niin että haittaa nukkumista seinän takana? (toivottavasti tälläkin kerralla se vielä hiljenee)

Jos tuollainen vaihtelu ei ole normaalia, voikohan vaatia sähköasentajaa vaihtamaan sen maksutta?? Toinekin ongelma on siinä, että se sitten resonoi sähkökaapin jonkun osan, levyn tai kotelon kanssa ja siitä saa lisäterävyyttä.

Kontaktorin vaihdosta on noin kaksi viikkoa. Tietysti vielä voisi tarkkailla. Tosin tuntuisi että taidan vaihtaa itse... Tuskinpa sähköasentaja tekee esim. resonoinnin takia työtä takuuseen eli ilmaiseksi... tai jos se kontaktori on oikeasti viallinen, niin kai se vaihtaisi... mutta toisaalta ei sen luvattu olevan ns. hiljainen kontaktori.

Onkos tietoa ja kokemuksia? Ja mistä pk-seudulla voisin ostaa hiljaisen kontaktorin, joka kestää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu