Hei vaan kaikille. Olen tässä pohdiskellut ikääntymistä ja aikuistumista, ne kun ei kohdallani oikein käy käsi kädessä.
Ikää on jo 43 vuotta ja mieli kuin nuorella tytöllä. No, ei se minua itseäni mitenkään haittaa, vaan tuota rakasta aviopuolisoa. Niin, en nyt tarkoita mitään sellaista, että olisin hyppimässä vieraisiin tai tyttöjen iltoja jatkuvasti harrastaisin, ei ollenkaan. Baarissa olen käynyt viimeksi syyskuussa 05 ja silloinkin mieheni kanssa. Eikä minulla ole kuin kaksi naisystävää, joiden kanssa pidetään yhteyttä aika epäsäännöllisesti. Enimmän aikaa oleskelen kotona, tosin koiran ja poikamme kanssa vietän mieluusti aikaa ulkosalla.
Mutta kun minun pitäisi vakavoitua ja käyttäytyä kuin ikäiseni. Suurin ongelma miehelleni tuntuu olevan minun musiikkimakuni - minä kun kuuntelen mielelläni ihan nykymusiikkia YleX:ltä, Kissiltä ja NRJ:ltä, olen ostanut Kwanin, Zen Cafen, Poets of the Fallin ja peräti Rammsteinin levyjäkin. Mies taas on sitä mieltä, että paras musiikki tehtiin 60-70 -luvuilla paitsi Topi Sorsakoski, Jorma Kääriäinen, Agents yms.
Kyllä minä saatan kuunnella mieheni lempimusiikkia enkä ainakaan ala sitä hänelle arvostelemaan ja haukkumaan, niinkuin hän kyllä minun mielimusiikkiani.
Muitakin asioita on, joita hän ei minussa oikein hyväksy. Hiukseni saisivat olla pitemmät, vaatteetkin tahtoo olla turhan nuorekkaita, vaikken nyt sentään napapaitalinjaa harrastakaan. Samoin ruokamieltymykset; minä kun kokeilisin muitakin ruokia kuin pottuja ja lihakastikkeita, tykkäisin pasta- ja riisiruoista, pizzoista, kasvisjutuista ym. Joskus jos kerron että työpaikalla oli sitä ja sitä tosi hyvää ruokaa, alkaa taas kauhea arvostelu ja paasaus, miten täysin syömäkelvotonta mössöä sekin on...
Huh huh, näitä riittäisi. Mainittakoon vielä se, kun äskettäin talvilomalla kävin poikamme kanssa pulkkamäessä, laskin tietenkin oikein riemulla itsekin, ja hauskaa oli. Mutta voi sitä hymähtelyä ja paheksuntaa mieheltä! Hän ei kyllä millään lähtisi mäenlaskuun, aikuinen ihminen!
Nyt sitten tässä mietin, milloin sitä oikein aikuistuu? Pitäisikö minun kaikki edellämainitun kaltainen hauskanpito lopettaa. Siirtyä kuuntelemaan iskelmäkanavaa ja niin edelleen. Sitäkö se oikea aikuisuus on? Vakavamielisyyttä ja toisten paheksuntaa?
Kerrottakoon vielä, että teen vaativaa asiantuntijatyötä ja työkaverit ainakin pitävät minusta - ja minä heistä. Monenlaista meidänkin joukkoon mahtuu, niin iältään kuin tavoiltaankin, mutta ei täällä ketään noin arvostella ja paheksuta, jos uskaltaa vaikka pukeutua hieman näkyvämmin.
Miksi emme voi vanheta miehen kanssa samaa tahtia, ikäeroakaan ei ole kuin 6 vuotta. Tunnen itseni välillä jotenkin huonoksi ja epäkelvoksi, kun saan mieheltä kurinpalautusta.
Onko kellään kokemuksia moisesta?
Ikää on jo 43 vuotta ja mieli kuin nuorella tytöllä. No, ei se minua itseäni mitenkään haittaa, vaan tuota rakasta aviopuolisoa. Niin, en nyt tarkoita mitään sellaista, että olisin hyppimässä vieraisiin tai tyttöjen iltoja jatkuvasti harrastaisin, ei ollenkaan. Baarissa olen käynyt viimeksi syyskuussa 05 ja silloinkin mieheni kanssa. Eikä minulla ole kuin kaksi naisystävää, joiden kanssa pidetään yhteyttä aika epäsäännöllisesti. Enimmän aikaa oleskelen kotona, tosin koiran ja poikamme kanssa vietän mieluusti aikaa ulkosalla.
Mutta kun minun pitäisi vakavoitua ja käyttäytyä kuin ikäiseni. Suurin ongelma miehelleni tuntuu olevan minun musiikkimakuni - minä kun kuuntelen mielelläni ihan nykymusiikkia YleX:ltä, Kissiltä ja NRJ:ltä, olen ostanut Kwanin, Zen Cafen, Poets of the Fallin ja peräti Rammsteinin levyjäkin. Mies taas on sitä mieltä, että paras musiikki tehtiin 60-70 -luvuilla paitsi Topi Sorsakoski, Jorma Kääriäinen, Agents yms.
Kyllä minä saatan kuunnella mieheni lempimusiikkia enkä ainakaan ala sitä hänelle arvostelemaan ja haukkumaan, niinkuin hän kyllä minun mielimusiikkiani.
Muitakin asioita on, joita hän ei minussa oikein hyväksy. Hiukseni saisivat olla pitemmät, vaatteetkin tahtoo olla turhan nuorekkaita, vaikken nyt sentään napapaitalinjaa harrastakaan. Samoin ruokamieltymykset; minä kun kokeilisin muitakin ruokia kuin pottuja ja lihakastikkeita, tykkäisin pasta- ja riisiruoista, pizzoista, kasvisjutuista ym. Joskus jos kerron että työpaikalla oli sitä ja sitä tosi hyvää ruokaa, alkaa taas kauhea arvostelu ja paasaus, miten täysin syömäkelvotonta mössöä sekin on...
Huh huh, näitä riittäisi. Mainittakoon vielä se, kun äskettäin talvilomalla kävin poikamme kanssa pulkkamäessä, laskin tietenkin oikein riemulla itsekin, ja hauskaa oli. Mutta voi sitä hymähtelyä ja paheksuntaa mieheltä! Hän ei kyllä millään lähtisi mäenlaskuun, aikuinen ihminen!
Nyt sitten tässä mietin, milloin sitä oikein aikuistuu? Pitäisikö minun kaikki edellämainitun kaltainen hauskanpito lopettaa. Siirtyä kuuntelemaan iskelmäkanavaa ja niin edelleen. Sitäkö se oikea aikuisuus on? Vakavamielisyyttä ja toisten paheksuntaa?
Kerrottakoon vielä, että teen vaativaa asiantuntijatyötä ja työkaverit ainakin pitävät minusta - ja minä heistä. Monenlaista meidänkin joukkoon mahtuu, niin iältään kuin tavoiltaankin, mutta ei täällä ketään noin arvostella ja paheksuta, jos uskaltaa vaikka pukeutua hieman näkyvämmin.
Miksi emme voi vanheta miehen kanssa samaa tahtia, ikäeroakaan ei ole kuin 6 vuotta. Tunnen itseni välillä jotenkin huonoksi ja epäkelvoksi, kun saan mieheltä kurinpalautusta.
Onko kellään kokemuksia moisesta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minunkin pitäisi kuunnella varmaan jotain humppaa kun tuo Rasmus on kuulemma nuorten musiikkia,samaten kuin Him...
Olisin halunnut ostaa sellaisen vyön missä roikkui ketju,mutta se ei kuulemma sovi minun ikäiselleni ihmiselle...:)
Meillä ikäero on vajaa 11v.....
Nauttikaa elämästänne ja antakaa ukon jurottaa, jos ei muka ymmärrä eikä siedä moisia hömpötyksiä. Liika totisuus on tappavaa ja urautumattomuus pitää mielen virkeänä. ;o)
Osta miehellesi lahjaksi
-Hakku
-Lapio
-1 pyhäkenkä toiseen jalkaan.
Jatka vain myönteisesti elämääsi!
ihan totta, ihan kuin olisin itse kirjoittanut.
minullakin ikää tuo 42, vai tuleeko sitä jo 43 (so what) niin ihan on tyttömäinen olo... viimeksi tein lumienkelin takapihalle, ja toisen siihen viereen ja siitä tuli niin hyvä olo että!!!ja sitä pulkkamäkeä olen ajatellut kans, vaan kun en kehtaa pyytää lapsiakaan enään kaveriksi, tai mikä ettei jolleivat lähde, menen yksin, yes!!!
ja mies senkun jurnottaa, on niin totista viiva että, hänestä ei ole kuin ilonpilaajaksi, niin nokkavartta myöten katsoo
Nyt omaa päiväkirjaani?
En tainnut koska toi Ramstain ei kuuluisi siihen..
Elä kuule oo huolissas , meitä riittää:))
kirjottaa,että ehkä noi ukot pelkää meidän "nuortuvan" liikaa..vaihetaan pian nuoremmat ukotki tilalle...;)
Hei sinullekin! Itsekin usein mietin tätä ikääntymistä, ja sitä miten aika ja vuodet kuluu tuosta vaan huomaamatta.
Minä myös tunnen itseni aina välillä nuoreksi tytöksi, vaikka ikää on jo 41. Kuuntelen myös Poets of the Fallia, Himiäkin ym. ym. nykymusaa. Oikeastaan ne on parhaita jostain syystä.
Ja tuosta pulkkamäestä, siellä täytyy talvella käydä, eihän talvesta nautikaan, jos ei saa vähän muuttua lapsekkaaksi. :)) Nautitaan siitä, että emme tunne itseämme vielä vanhaksi, vaan nuorekkaaksi yli nelikymppisiksi :)
..lapsellinen! Ja hauskaa on. Hymy saa jurottajankin hymyilemään.Minihame vielä enemmän.Olen semmoinen kuin olen,niin saat sinäkin olla,oma itsesi.