Jos minä saisin lapsuuden, niin haluaisin rakkautta ja läheisyyttä. Isä oli sodassa sairastunut henkisesti. Hän uhkaili pyssyin ja puukoin. Koko
lapsuuden. Ei siinä paljon iloa ollut. Minun on
niitä traumoja kannettava. Usein isä tulee uniin ja haluaa tappaa minut.
lapsuuden. Ei siinä paljon iloa ollut. Minun on
niitä traumoja kannettava. Usein isä tulee uniin ja haluaa tappaa minut.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kaikkea on myös saanut kokea,sodan seurauksena.
Kyllä ne unetkin muuttuu olet kuitenkin selvinnyt ja se on pääasia.En näe enää niin pelottavia unia mieli on käsitellyt pois.
Yritä käsitellä niitä asioita jossain.
Jos olet muuten terve niin saat olla kiitollinen siltikin.
Kiitollisesta mielestä tulee hyvät fiilikset.
Päätalon Kalle sai kärsiä isänsä sairaudesta mutta pysyi itse terveenä.Pärjäsi. Ymmärrän hyvin.
Lapsuus on tärkeä ja rakkaudettomuus kotona kylmää.
Luoja tietää miten lujia olemme kun on itse tehnyt.
Iloinen mieli korvaa älyn ja taidot.
Asioista pitää nimenomaan puhua.
Muuten ei traumat laukee.
Sinä et ajattele toisten parasta, kun
sanot noin. Ehkä sinulla menee hyvin.
Juttelu on terapiaa.
...oli tilanne minulla. Kaikki muistikuvat isästä ovat jotenkin väkivaltaisia. Pyssyt ja puukot oli hänelläkin ja niillä uhkaili äitiä ja muuta perhettä. Varsinkin humalassa oli kauhea. Talvella jouduttiin juoksemaan paljainjaloin naapuriin pakoon...kai jotain traumoja on jäänyt...äiti tosin vähättelee näitä, kun olen joskus ottanut puheeksi....vieläkin itkettää!
hyvä että otit puheeksi,ovat tärkeitä asioita. Olleet koko elämää mustaavana jos tyrmätään ruikuttamiseksi niin se on väärin.
Tiedän sellaisia perheitä ja olen aina ihmetellyt että ovat päässeet yli.Sellaiset ovat tavallista neuvokkampia ja lujempia.
Kun voi sanoa siitä surusta se on helpottanut.
Turhaa aina höpötetään eikä saa sanoa miltä on tuntunut.
.., jopa minun sisaret ovat sanoneet, että mitä niistä nyt enää puhumaan...ollutta ja mennyttä...
Niinhän se tietysti onkin, mutta minun sieluuni vaan on jäänyt joku jäätävä kohde, joka vielä näin vanhemmallaiällä toisinaan nousee pintaan ja itkettää...se on kuin jotain pienenlapsen hätää ja isän rakkauden puutetta. Johtuneeko siitä, että minun miessuhteet on AINA tuhoon tuomittuja.
kahden veljen itsemurhaan osasyynä olivat varmaan
lapsuuden kotiolot ja huonot välit isän kanssa.
kaikki tälaiset kokemukset jäävät monen ihmisen elämään pysyvästi.
Vanhanakin on hyvä saada sanoa siitä jollekkin.Nykyään annetaan heti terapiaa kun alkaa nyrppimään.
Ei ole annettu sellaisia isän pelkoja kärsineelle ennen annetu.Ja mitä on ollut pahaa kun joutuu niin ahtalle että pitää itsensä hävittää.
Kärsimys on kaikkialla missä on ihminen.Lapsen kokemana vielä pahempi.
Minä muistan, kun äiti huusi apua, että nyt se tappaa. Otin koivuhalon ja menin apuun. No isä
vetäisi pistoolin esiin ja yritti ampua. Juoksin
hankeen pakoon ja lopulta kaaduin hankeen. Sanoin
että tästä pitää soittaa jollekin. Isä heristi asetta ja sanoi, että yritähän vain. Oli siinä se
hyvä, että äiti pelastui, jos se olisi vaikka ampunut sen. Minulla on tappounet tavallisuutta nykyisinkin. Isä se aina liehuu pyssyjen ja puukkojen kanssa. Voi sitä tunnetta, kun herää
siihen. On se minun persoonallisuuteenkin vaikuttanut varmaan.
...asioista ois kai pitänyt puhua jo vuosia sitten, mutta jotenkin niitä vain häpee...
Minusta ne sodan käyneet miehet olis tarvinneet jotain kriisiapua silloin, mutta mistä sitä kukaan siihen aikaan semmoisia älysi...nyt kyllä tulee kriisiapua pienemmistäkin asioista....
Kauheaa on ollut tuo sinunkin lapsuus....on kuitenkin onni, että olet jotenkin siitä selvinnyt! Näistä tarinoistahan olisi vaikka kirjan aiheeksi, jos joku rupeis kokoomaan.
puhua.Meillä isä oli sodan jäkeen aivan mahdoton pyssyjen kanssa ja humalassa,sitä lähdettiin yöllä ja päivällä piiloon,aina meidät uhkasi tappaa.Hevonenkin oli aivan vauhko,eläin vaistosi ,kun oli ollu sodassa.Täällä on mukava puhua tuntojaan.Olen isän haudalla vasta antanut hänelle anteeksi.
..., että edes näin voi puhua! Kova se on ollut sinunkin lapsuus; minä taas muistan tapauksen, kun isä humalassa ollessaan päätti tappaa meidän koiran. Se komensi koko pesueen puupinojen väliin ja koiran istumaan siihen, ja niin lähti koiralta henki ja kaikki lapset pienimmästä suurimpaan oli sitä todistamassa! En kai ikinä voi tuota tapausta unohtaa ja enpä tiedä oonko edes pystyny isälle anteeksi antamaan...
Minulla on suljetunpaikankammo, mikä nähtävästi
johtuu lapsuuden peloista.
Isäni riehui ja uhkasi tappaa humalassa päissään ja minä väänsin aina silloin ikkunassa olevat sulkijat auki, että pääsisin siitä nopeasti pakoon.
Nuorena jo nukkumiseni teltassa oli häiriintynyttä, mitä kukaan ei tajunnut silloin luokitella fobiaksi.
Ikkunattomassa veneen kajuutassa, tai
laivan hytissä nukkumisesta ei tullut yhtään mitään ja siinä vaiheessa tajusin
toistuvan kuvion.
Makuuhuoneessani haluan aina nähdä taivasta, enkä
koskaan nuku ikkunat verhoilla peitettyinä.
Keski-Kiinassa olin kerran hotellissa, missä tapani mukaan vedin verhot pois ikkunan edestä
nukkumaan mennessä ja hämmästyin suuresti, koska ikkuna olikin maalattu umpeen ja kaupungin valot
juuri ja juuri kajastivat hieman läpi.
Yritin vaihtaa huonetta mutta se ei onnistunut
myöhäisestä ajankohdasta johtuen.
Olin laahustanut rautatieasemaa lähimpänä olevaan hotelliin 15 tunnin junamatkan jälkeen ja sinne jäin väsyneenä.
Nukkumiseni ei onnistunut alkuunkaan ja lähdin
kadulle heti auringon noustua.
Silloin huomasin, että hotellin ikkunat kuten monet muutkin ikkunat olivat paksun saasteen
peitossa ja talot olivat joko tummanharmaita tai
mustia, koska alue oli tyypillistä teollisuusaluetta.
Seuraavaksi yöksi löysin hotellin, jonka ikkunat
oli pesty jossain vaiheessa ja uni onnistui.
karkuun pääsemisen fobia.
Äiti oli minua odottaessa ollut koko ajan lähtövalmiudessa,partisaanien pelossa.
Minä yöllä herätessä en uskaltanut nukkua kuuntelin suksien kahinaa,että sytyttävät talon tuleen.Niin olivat mummun sukulaisille tehneet. Sen kertoivat että ne ruskistu kellariin kun ei päässeet pois.
Minulla oli suunnitelma miten pääsen karkuun.Juoksen järveen niin kauas etteivät saa kiinni.
Siltikin teillä on pitänyt ne kokea todellisesti oikeita sankareita
Minunkin isäni oli sodassa,mutta hän oli hyvä meille lapsille.