Olen aina ollut ujo.
Ja nyt masennukseni kautta minusta on tullut paljon ujompi. En uskalla puhua tai sanoa mitä mieleen tulee... viikossa on ehkä yksi päivä jolloin en mieti mitään tuollaisia; sanon mitä tulee mieleen ja olen onnellinen. mutta sitten alan yhtäkkiä miettimään että entä jos kohta en osaakaan sanoa enää mitään hauskaa tai kivaa,
että muutunkin ihan turhaksi ja kukaan ei tahdokaan olla kanssani?
En tiedä onko tuolla enää niin hirveästi tekemistä ujouden kanssa,
mutta se vaivaa päivittäin.
Ja joidenkin ihmisten kanssa
en vain uskalla puhua niitä-näitä,
jotenkin pelkään heitä ja heidän
reaktioita... tai ehkä pelkään
etten osaa sanoa mitään "kunnollista"
takaisin...
äh, tuntuu että tulen hulluksi tämän kanssa!
tai olen sitä jo.
Ja nyt masennukseni kautta minusta on tullut paljon ujompi. En uskalla puhua tai sanoa mitä mieleen tulee... viikossa on ehkä yksi päivä jolloin en mieti mitään tuollaisia; sanon mitä tulee mieleen ja olen onnellinen. mutta sitten alan yhtäkkiä miettimään että entä jos kohta en osaakaan sanoa enää mitään hauskaa tai kivaa,
että muutunkin ihan turhaksi ja kukaan ei tahdokaan olla kanssani?
En tiedä onko tuolla enää niin hirveästi tekemistä ujouden kanssa,
mutta se vaivaa päivittäin.
Ja joidenkin ihmisten kanssa
en vain uskalla puhua niitä-näitä,
jotenkin pelkään heitä ja heidän
reaktioita... tai ehkä pelkään
etten osaa sanoa mitään "kunnollista"
takaisin...
äh, tuntuu että tulen hulluksi tämän kanssa!
tai olen sitä jo.
Vastaukset 8
Vanhimmat
yleensä ne johtuu siitä että jännitän kaikkia sosiaalisia tilanteita, että alan liikaa miettimään mitä sanoa seuraavaksi ja sitten menen puihin enkä sanokaan mitään, sit vähän ajan päästä voi juttu luistaa ihan toisella lailla. Kai taustalla voi olla tuo että haluaa olla muiden hyväksynnän arvoinen, mikä on tosi typerää mutta luonnollista. Jos sais vähän lisää itsevarmuutta, niin helpottais kummasti niin jännittämiseen ja ujouteen...tsemiä sullekin, ehkä tämmöset jutut ajan kanssa menettää merkityksensä, joten turhaa niitä liikaa alkaa synkistelemään, olen kyllä miettinyt että vois mennä vaikka jonnekin pelonhallinta-kurssille, ehkä se vois auttaa
joo aika samanlaista toi on kuin mulla.
niin, ehkä pitäis vaan saada noi päästä pois.
huooh.
et tunne!
Sanon tässä yhden tosiseikan... Kukaan meistä ei pääse kenenkään pään sisälle. Et voi yksinkertaisesti mitenkään tietää, millainen on oikeasti se ihminen, jota siinä ujostelet. Ihminen, joka vaikuttaa ulospäin ok:lta (puheliaalta ja reippaalta), saattaa olla sisältä ties mitä. Ja h*lvetti soikoon suutun, jos joku väittää tätä dramatisoinniksi!! Siis ihan oikeasti, mieti vaikka itse. Et pysty lukemaan toisen ajatuksia etkä myöskään tietämään toisesta ihmisestä yhtään_mitään ensi näkemältäsi. Kestää useampia vuosia että pääset sisälle toisen ihmisen henkilökohtaiseen ajatusmaailmaan, mutta hyvä jos silloinkaan. Et ole ollut lainkaan itse tietoinen asiasta, minkälaisia ihmisiä olet tähän mennessä ujostellut! Ihmisten pään sisällä saattaa olla IHAN MITÄ TAHANSA. Se on tosiasia. Enkä tarkoita tällä nyt sitä, että kaikki me oltaisiin kannibaaleja tai paloittelijoita (:D), vaan sitä että emme PYSTY tietämään vieraasta ihmisestä yhtikäs mitään. Ties vaikka joku ihailemasi tai kadehtimasi puhelias tyyppi kärsisi myös masennuksesta. Et voi oikeasti tietää sitä! Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Olet saattanut tähän mennessä ujostella ja nöyristellä ihmisiä, jotka ovat puolet tyhmempiä, kylmempiä ja henkisesti sairaampia kuin sinä!! Henkinen sairaus ei tarkoita aina automaattisesti sitä että se näkyisi teoissa, vaan se voi olla ihmisen pään sisällä jatkuvasti. Joku ihminen voi olla omassa ajattelussaan varsin sekava ja mielipuolinenkin, mutta kukaan ulkopuolinen ei saa sitä koskaan tietoonsa (vain ihminen itse tietää). En tiedä, ymmärsitkö sinä tai kukaan muukaan tätä tekstini ideaa... Tekstini idea ei ole se, että varo ihmisiä, vaan se että muista aina ettet voi tietää heistä kuitenkaan yhtään mitään. Saatat tuntea itsesi tyhmäksi ihmisen seurassa, joka onkin oikeasti sinua puolet tyhmempi. Et pääse ventovieraan pään sisälle hetkessä, joten miksi jännität ihmistä, joka saattaa olla ihan_mitä_tahansa? Kyllä ystävällinen pitää aina olla, sitä en kiellä, mutta miksi yrittää parastaan ihmiselle, jota ei paremmin tunnettuaan haluaisi edes nähdä?
tämä: Sinä luulet, että kaikki ihmiset olisivat tutustumisen arvoisia, joten siksi ujostelet heistä jokaikistä. Mutta lohduttaudu sillä tosiasialla, että tuo toinen ihminen saattaa olla ties mitä. Jos juttelet ventovieraan kanssa, et saa hänestä yhtään mitään selville. Ihan oikeasti: et yhtään mitään. Saatat saada jotain konkreettista tietoosi, esim. nimen tai hänen mielipiteensä jostakin yksittäisestä asiasta, mutta hänen todelliseen ajatteluunsa et kuitenkaan pääse käsiksi. Hän saattaa ajatella ihan mitä tahansa. Miksi siis jännität ihmisiä, joista osa ei ole selvästikään jännittämisen arvoisia?
vielä kerran: Kyse EI OLE siitä, että vieras ihminen olisi minun mielestäni välttämättä mikään hullu. Kyse on siitä, ettet tiedä tuosta 'muukalaisesta' mitään, vaan kuvittelet ainoastaan hänet paljon täydellisemmäksi mitä hän oikeasti välttämättä on. Sen todistaa kirjoittamasi lause "entä jos kohta en osaakaan sanoa enää mitään hauskaa tai kivaa,
että muutunkin ihan turhaksi ja kukaan ei tahdokaan olla kanssani". Sanat "kukaan ei tahdokaan olla kanssani" töksäyttää korvaan aika pahasti... Väitätkö tietäväsi, että muut ajattelevat noin? Entäpä jos muut ajattelevatkin juuri samanlailla kuin sinä ("MINÄ en tässä kohta kelpaa enää yhtään kellekään")? Mistä luulet tietäväsi ihmisten ajatuksia? Ja uskallan jopa väittää, että kukaan muu ei ole perillä tästä sinun kompleksistasi muu kuin sinä itse ja ne ihmiset, joille olet mennyt asian suoraan kertomaan. Jos näkisin sinut kadulla kulkemassa ja juttelisin kanssasi viiden minuutin ajan, olisin aivan varma, etten saisi asiaani tietooni. Saattaa myös olla, että minulle itselleni tulisi siinä tuo sama ajatus mieleen ("kelpaankohan ensi kerralla SINUN seuraasi?"). Ja sitten me kummatkin luulisimme toistemme ajatuksia ainoastaan omiksemme.. heh, aika hupsua :)
Älä ota stressiä. Se ei ole sinun vastuullasi, viihtykö joku ihminen seurassasi vai ei.
"...olisin aivan varma, etten saisi ASIAA tietooni"
Kirjoitin vahingossa "asiaani"
yhdyn täydellä ymmärrykselläni edelliseen. Taidat tietää hyvin mistä puhut. Minä suorastaan tunnistin itseni tuosta.
En varsinaisesti ole ujo koskaan ollut mutta on myös useita samankaltaisia tunnetiloja, joilla voi myöhemmässä vaiheessa olla psykosomatisoivia vaikutuksia jos on esimerkiksi taipumusta puhumattomuuteen tai hiljaisuuteen, jolloin helposti patoutuu pienetkin asiat tai hlöllä on alhainen stressinsietokyky, johon tällälailla "ujommat" ihmiset helpommin itsensä altistaa.
Se mitä ehkä uskaltaisin neuvoa ap:lle on nakata paskat (ja pitkälle kans) ihmisten mielipiteille. Ketään ei kannata ruveta miellyttämään (ellet itse siitä hyödy,heh)
Ihminen on ihmiselle peto. Uskallan vielä sanoa että selviydyt pitkälle kun rohkeasti kasvatat nahkaasi maailmalla ihmisten keskellä, se mikä ei tapa niin vahvistaa.
ps. työskentelen itse h.alalla, jossa varmasti huomaa ihmisten haavoittuvuuden ja oppii ainakin heidän ajatuksenjuoksustaan.
Huoh. Nyt itkettää. Että miten oon edes päässyt tähän tilanteeseen, tuntuu niin saatanan monimutkaiselta jutulta!
En edes tiedä miten tästä eteenpäin.
mutta KIITOS PALJON molempien viesteistä.
Arvostan todella että joku viitsii miettiä tätä juttua noinkin paljon :)
Kiitos :)