Nyt on sitten tullut se aika että vauva olisi tervetullut meidän perheeseen. Mutta ongelma, mulla on ihan mieletön synnytyspelko. Haluan lasta yli kaiken, samoin mieheni, ja kaikki olisi elämässä juuri siihen valmista, mutta... En voi edes kuvitella miten muka selviäisin synnyttämisestä. Olen ihan kamalan kipuherkkä, pienikin kipu saa aikaan jo paniikin, samoin veri, kaikki sakset jne, puhumattakaan siitä välilihan leikkauksesta... en edes tiedä mitä se tarkoittaa, mutta itku tuli jo siitä kun luin noita tarinoita tällä palstalla. Kaikki kuulostaa NIIN kamalalta. Pelkään jopa kuolevani synnytykseen, ja ihan oikeasti. Olen joutunut ihan tavallisten, muiden naisten sietämien alavatsakipujen takia sairaalaan kivunhoitoon, koska en vaan jostakin syystä kestä niitä. Oksennan ja tärisen jo pienestäkin vatsakivusta.
Joten kertokaa mikä tässä avuksi... Ymmärrän kyllä sen, että oma lapsi olisi sitten niin ihana jne, että se korjaisi kauheat synnytyskokemukset, mutta jos siitä ei selviä, niin en tiedä haluanko edes yrittää. Mutta en kuitenkaan haluaisi unelmiakaan heittää hukkaan tällaisen takia...
Joten kertokaa mikä tässä avuksi... Ymmärrän kyllä sen, että oma lapsi olisi sitten niin ihana jne, että se korjaisi kauheat synnytyskokemukset, mutta jos siitä ei selviä, niin en tiedä haluanko edes yrittää. Mutta en kuitenkaan haluaisi unelmiakaan heittää hukkaan tällaisen takia...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mulla oli sama ongelma! Tosin aloin miettimään sitä vasta kahden vouden yrityksen jälkeen kun olin jo raskaana.Asiaa ei auttanut se, että minun oma äitinikään ei voinut käsittää minun selviävän! No, ei auttanut enään miettiä. Sain ajan pelkopolille OYS:siin. Siellä minulle näytettiin ihan kiva "synnytys huone" verhoineen yms, ja kerrottiin kaikesta sekä keskusteltiin asiasta. Samalla sovimme joitain asioita synnytykseen liittyen. Tällöin minulle sanottiin " kipua sinun ei tarvitse tuntea!"
No, kerron kuitenkin että KIPUA KYLLÄ TUNTUI! Ensimmäisenä sanon etti ENÄÄN IKINÄ ja nyt huomasin kuiten olevani taas menossa synnyttämään ja ilman sen suurempia pelkoja(Laskettu aikani oli 13 päivä)
Se on jännä juttu! Vaikka synnytys ehkä oli kamala ja kivulias niin en pörtynyt,oksentanut,tullut ihan hulluksi ja repeämistäkään en tuntenut ( tikkejä jotain 16) ja nyt meneen samaan ihn reippain mielin. Se kipu on NIIN erilaista ja palkinto siitä maailman IHANIN OMA OLENTO!
Pyysin lähetteen pelkopolille, saas nyt nähä miten tästä etiäpäin...
olisiko paikkakunnallasi mahdollisuutta pelkopoliklinikkaan? Sittenpä tulee mieleen myös muutama käynti kognitiivisessa terapiassa, jossa opetellaan hallitsemaan omia suhteettomiakin pelkoja ja ajatuksia, jotka kääntyy itseään vastaan. Onhan esim lentopelkoon saatu sillä hyviä tuloksia. Jännitys synnytystä kohtaan ja pelkokin on normaalia, mutta jos ne nousee hallitsevaksi asiaksi niin pitäisi pyrkiä siihen, että sinä hallitset niitä-ei ne sinua.
...että tee se mitä kuollaksesi pelkäät ! Eli kohtaa pelkosi ja älä anna sille ylivaltaa. Kyl uskosin, että pelkopoli auttaa.
sanoisin, että älä pelkää, luonnollinen juttu. Mulla eka oli hätäsektio, istukka lähti irtoomaan kesken kaiken. Se oli kyl aika paha kokemus.
Kaks seuraavaa syntyi normaalisti alakautta. Tietty vähän jännitti, siis keskimmäisen kohdalla. Kaikki sujui molemmilla kerroilla upeesti, vähän yli 2 tuntia ekasta supistuksesta ja lapsi oli maailmassa. Elämäni upeimmat kokemukset, ilokaasu oli ainoa jota vähän henkäilin. Tottakai oli kipuja, mut se kipu oli jossakin määrin NAUTINNOLLISTA.
Ehkä tuntuu tyhmältä, mut silti sanon, et älä suotta pelkää, synnytys on LUONNOLLINEN tapahtuma. Naisen koko ruumis on sellainen, että se kyllä kestää myös synnytyksen.
Onneksi tänä päivänä on olemassa myös kipupoleja, hakeudu selleiselle, jos siltä tuntuu.
Onnea matkaan! Synnytys on elämäni upein kokemus! Toivon samaa myös sinulle!
Kuinka voit pelätä sellaista mistä sinulla ei ole edes kokemusta?
Ekalla kerralla pelkäsin kun en tiennyt minkälaista synnytys on ja kuinka kipeää se tekee , toisella kerralla pelkäsin kun tiesin mitä on edessä. Ilman kipua siitä ei todellakaan selviä, olin jälkeenpäinkin todella kipeä, en pystynyt istumaan kunnolla moneen viikkoon. Onneksi ei enää tarvitse synnyttää, mikä helpotus.
että tietoa hankkii jo ennen kuin on edes raskaana. Kuten olet jo huomannutkin, synnytykset ja niiden seuraukset ovat kovin erilaisia. Synnytys on varmasti keskivertonaiselle elämän suurin (yleensä) tietoisesti otettu riski, jota pitääkin miettiä tarkkaan. Ja ilman kipua et varmasti tule siitä hommasta selviämään - ei mitään pelottelua vaan valitettava tosiasia.
Ei kukaan pysty sanomaan, miten sinä selviät mahdollisesta synnytyksestäsi, paras asiantuntija olet siinä itse.
Taitaapa kuitenkin olla niin, että jos päätätte hankkia oman, biologisen lapsen niin kannattaa tarkkaan harkita synnytystapaa, sillä suunniteltu sektio on kuitenkin huomattavasti lyhyempikestoinen tapahtuma kuin ensikertalaisen alatiesynnytys yleensä on, ja usein pahimmat kivut liittyvät alatiesynnytyksessä pahimmillaan tuntikausia kestävään elimistön venymiseen ja lopulta repeilyyn. Näistä eri synnytystavoista paraneminen on yksilöllistä, esim. alatiesynnytyksen osalta lääkärit ovat sanoneet vievän minimissään puoli vuotta, yleensä vuoden ennen kuin elimistö on niin ennallaan kuin voi olla. Riskittömiä ei kumpikaan tapa todellakaan ole. Ja jos sinulla on todella voimakas pelko kipua kohtaan, niin se ei varmasti ainakaan helpota eikä nopeuta alatiesynnytystä.
Mutta kuten sanottu, sitä ei kukaan tiedä, mikä sinulle on parasta muu kuin sinä itse. Mikäli saat riittävästi oikeaa tietoa ja tarkkaan kartoitettua kaikki riskit, niin lopulta sinun täytyy vain punnita ne omalta kohdaltasi, oletko valmis niitä kohtaamaan. Onhan se niin, että lisääntyminen on varmasti luonnollisin asia maailmassa, mutta valitettavasti se vain ihmisillä on oikeasti todella vaikeaa.
minua myös pelotti ajatus synnyttämisestä mut onnistuinmelkein olemaan ajattelematta asiaa paitsi loppu ajalla se tuli mieleen.sairaalassa kun oltiin niin supistukset sattu aika paljon mut ilokaasu auttoi todella paljon,vaix olin siitä kuullut et ei auta.ja sitten myöhempää sain sen epiduraalin vai mikä lie.sitten mulle jo sanottin et voi olla et joudutaan tekee sektio kun vaavin sydän äänet vähän heikkeni väliilä.ajattelin heti et toivotaan et niin tehdään.hetki meni eteen päi ja sit ne äänet pieneni koko ajan,kipuja ei kyllä ollut lainkaan.ja sitten lähdettiin leikkaukseen hereillä olin koko ajan mut mitään ei oikeen tuntunut.olin helpottunut kun pääsin niin vähällä.paitsi seuraavat päivät olin kipee.mut kumminkin nyt on kulunut 3kk ja mua on alkanut harmittaa että olisin sittenkin halunnut kokea sen synnytyksen vaikka ajatus pelottaakin.mutta ehkä sitten seuraavan kohdalla koen sen.
Minäkin pelkäsin synnytystä. Nuorempana ajattelin, että en voi koskaan hankkia lapsia, tai ainakaan misään tapauksessa synnyttää alakautta. Ja nyt olen pienen pojan äiti!
Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä vähemmän pelotti. Jotenkin tuli sellainen tyyni olo, kun tiesi että lapsi tulee syntymään, tavalla tai toisella. Yritin saada sektion, mutta pelkopolin keskustelujen jälkeen taivuin alatiesynnytykseen. Vaikea sanoa jälkikäteen, oliko ratkaisu oikea, mutta näin asiat nyt menivät.
Loppuraskaus oli vaikea, ja synnytys pitkä, rankka ja kivulias. Vauvan sydänäänet heikkenivät ponnistusvaiheessa, ja vauva piti repiä "väkisin" ulos. Mutta siitä selvittiin! Tuntuu edelleen aivan uskomattomalta, että olen selvinnyt synnytyksestä, kestänyt kaiken sen kivun ja parantunut vielä repeämistäkin.
Minua auttoi se, että raskauden alusta asti ajattelin synnytyksen olevan hirvittävän kivulias ja kamala, joten olin jopa positiivisesti yllättynyt siitä että kivut eivät kuitenkaan vieneet tajua kankaalle. Vain kerran synnytyksen aikana tuli sellainen olo, että en kestä enää kipua. Silloin kätilö ja mieheni rohkaisivat minua siihen asti että sain epiduraalin.
Eli sanoisin, että synnytys ei kuitenkaan ollut NIIN hirvittävä kokemus, kuin pelkäsin. Repeäminen, välilihan leikkaus ym. kuulostavat paljon pahemmalta, miltä ne tuntuvat. Ja synnytys ei kestä kuitenkaan kovin pitkään. Kyllä sen kestää!
raskaaksi olessani tuntu et mulla on maailman pahin synnytys pelko. se kävi ahdistaa, joka oli loppupuolella sitten joka päiväistä. meinasin vaatia sektiota kun tuntu etten yksinkertasesti pysty selviä alatiesynnytyksestä. otin asian puheeksi äitipolilla ja sain muuteman ajan, jossa käytiin kaikki synnytykseen liittyvät aiheet läpi (ja vielä moneen kertaan) sain rauhassa tutustua synnytys saliin ja kysellä kaikesta. tosin henkilökunta oli mitä mainioin.tosin ei paljoa puhuminen auttanut, pelko vaa ylty mitä enemmän tiesi. monta kertaa nukkumaa mennessä ajattelin et toivottavasti ei vielä tänä yönä...pari kertaa menetin yö unetkin ajattelemalla asiaa.en osannut ajatella enää mitää muuta ku synnytystä, samalla se masenti. koko raskaus ajan olin jotenkin masentunut.mikään ei huvittanut...mihinkään en halunnut lähteä.pelkäsin että synnytys alkaa jossain muualla kun kotona. (vauvaa kohtaa en tuntenut mitään masentuneisuutta tai negatiivistä, päin vastoin, se on elämäni tärkein)loppujen lopuksi kaikki meni paremmin kuin hyvin.synnytys alkoi kotona (yöllä) lähettii miehen kanssa heti sairaalaan ja synnytys kesti kokonaisuudessaan puolitoista tuntia. mitään muuta en kerennyt saamaan kun ilokaasua ja sillä selvittiin todella hyvin. ei ollut ollenkaan niin "paha" kokemus kuin olin kuvitellut. tosin äitini sanoi että "luonto auttoi"...kun aluksi niin pelkäsin ja murehdin.
sun kannattaa jutella jonkun kanssa, lapset antaa kuitenkin elämälle tarkotuksen.ainakin mulle. kyllä tuo kaikki oli vaivan arvosta.mun oma tyttö pelasti mut elämältä...jos niin voi sanoa.ymmärtää ken haluaa..=)