Tarinani

Olen 20-vuotias. Aloitin seksin 15-vuotiaana. 5 vuodessa minulle on tehty 9 aborttia.
Minulle ei sovi oikeastaan mikään ehkäisymenetelmä. Kumiallergia on, joten kondomia en käytä. Kaikki kokeilemani pillerit ja hormoonikierukat aiheuttavat älyttömiä sivuvaikutuksia (haluttomuutta, ruokahalun puutetta...). Kuparikierukka on kivulias.
Yksi aborteista tehtiin kun raskaus oli 18. viikolla ja yksi 20. viikolla. Seurustelukumppanini oli lääkäri, joten hän kirjoitti tarvittavat paperit. Ystäville kerroin että sikiö kuoli ja jouduttiin siksi poistamaan.
En häpeä tekojani yhtään. En olisi pystynyt tarjoamaan lapsilleni tasapainoista ja turvallista kotia. Minulla on oikeus sekä seksiin että aborttiin, ja tulen käyttämään niitä oikeuksia niin paljon kun parhaaksi katson enkä aio selittää päätöksiäni kenellekään. Sitäpaitsi sitä lääkäriä lukuunottamatta kukaan seurustelukumppaneistani ei ole tiennyt raskauksista.
333920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

uskomatonta. en mitenkään tajua miten joku käyttää aborttia ehkäisymenetelmänä. erittäin julmaa...

vaikea kuvitella että joku lääkäri suostuu tekemään (kekimäärin) melkein 2 aborttia vuodessa samalle ihmiselle...

käyttäisit järkeä ja lateksittomia kortsuja (apteekista)!!!!

Äänestä

Eikö enää päde sääntö että samalle tehdään korkeintaan neljä aborttia?
Tekevätkö kuin monta vaan?

Äänestä

provo.Ei lääkärit voi suostua tekeen 9 aborttia.Kuulostaa kyllä niin uskomattomalta että en usko.Eikä kukaan voi olla itsekään niin tyhmä että tekisi yhdeksän aborttia.

Äänestä
  • eikö aborttiin tarvita kahden lääkärin "allekirjoitukset"???

    Äänestä

12 raskausviikon jälkeen keskeytys voidaan tehdä vain jos todettu vaikea sikiön sairaus tai äidin terveys vaarantuisi vakavasti raskauden jatkuessa. Kaverilääkärisi (hyväksikäyttäjäsi?) ei ole ainakaan näiden väittämiesi 18 ja 20 viikolla keskeytettyjen raskausksien osalta ole voinut lausuntoja abortista tehdä, siihen tarvitaan ylemmän portaan lupa. Miksi jos et kerran lasta halua ylipäänsä odottelet 3 kk kuukautisten jäätyä pois. Onko kivempi kun joutuu synnyttämään abortoitavan sikiön.. nannaa .. sätkikö se vielä roskiksessa ?

Äänestä

Et maininnut katumuspillereitä. Kumiallergiaan voi käyttää apteekista ostettavia lateksittomia kortsuja. On ehkäisy voiteet, vaahdot. Jos hormoonikierukka aiheuttaa haluttomuutta, niin se olisi sinun tapauksessa olisi ERITTÄIN hyvä asia.

Ymmärrän kyllä abortin, joillekin se on paras ratkaisu, KUNHAN se tehdään sen 12 viikon sisällä. Ja hyväksyn myös, jos se tehdään sitten tosi pakottavista syistä yli 12. viikolla. Kuten, äidin henki on vaarassa, tai lapsi on vakavasti sairas. Halveksin erittäin paljon ihmistä, joka käyttää aborttia ehkäisykeinonaan.

Sitä paitsi, epäilen muutenkin kirjoituksesi todenperäisyyttä. "yks tuttu vaa" ei voi sulle myöntää yhtäkään aborttia, jos raskaus on yli sallitun ajan. Ja varsinkaan, kun sulle niitä on jo kasaantunut 9kpl.

Äänestä
  • Katumuspillereitä olen kokeillut muutaman kerran, mutta niiden ottaminene monta kertaa viikossa on siis TOSI rasittavaa. Vaahtoa käytin, mutta siitä yksi abortti on peräisin. Lateksittomasta kondomista sain "kiertopalkinnon", joka onneksi saatiin lääkkeellä poishoidettua. Varmoja päiviä on vaikea seurata kun kuukautiset on tosi epäsäännölliset.

    Nimim. ?:lle: olen elämässäni muuttanut aika paljon, ja aborteista pari on tehty ulkomailla (mm. se 20. viikolla keskeytettiin Virossa yksityisellä klinikalla), yksi yksityisellä klinikalla Suomessa ja loput melkein julkisella terveydenhuollossa Suomessa ja Ruotsissa. Se joka kesksytettiin 18. viikolla tehtiin Suomessa, ja minulle on vieläkin vähän hämärää miten poikaystäväni sai sen aikaan.

    Sinille (ja kaikille muille jotka ovat samaa mieltä): abortti ei ole murha, koska sikiö ei ole ihminen, vaan jotain aivan muuta. Nykyään abortteja tehdään joko antamalla myrkkyä joka tappaa alkion tai silpomalla ja imemällä se pois kohdusta. Samalla tavalla tehdään eläimille (vrt. rotanmyrkky, ketunrauta), eikä kukaan ole moksiskaan siitä. Miksi antaisin näin itsestäänselvän asian vaivata itseäni?

    Äänestä

  • Jonna kirjoitti:

    Katumuspillereitä olen kokeillut muutaman kerran, mutta niiden ottaminene monta kertaa viikossa on siis TOSI rasittavaa. Vaahtoa käytin, mutta siitä yksi abortti on peräisin. Lateksittomasta kondomista sain "kiertopalkinnon", joka onneksi saatiin lääkkeellä poishoidettua. Varmoja päiviä on vaikea seurata kun kuukautiset on tosi epäsäännölliset.

    halua koskaan lapsia? Vaikka tällähetkellä et vielä lapsia halua niin entä jos joskus haluat? olet vielä niin nuori ja ajatukset ja tilanteet muuttuvat. 9 abortin jälkeen voi jo sanoa että lapsia et enää saa. 3 abortin jälkeenkin jo varoitellaan siitä että kohtuun jää joka abortista arpi ja voi vaikuttaa lapsen saantiin.saatikka 9 abortin jälkeen.vaikka aborteista olisi tehty pari ulkomailla ja yhden poikakaverisi junaili niin silti 6 aborttiakin kuulostaa jo niin paljolta että mietityttää missä ne on suostuttu tekemään? Minäkin ihmettelen sitä että miten päästit nämä kaksi raskautta niin pitkälle?

    Äänestä

  • Jonna kirjoitti:

    Katumuspillereitä olen kokeillut muutaman kerran, mutta niiden ottaminene monta kertaa viikossa on siis TOSI rasittavaa. Vaahtoa käytin, mutta siitä yksi abortti on peräisin. Lateksittomasta kondomista sain "kiertopalkinnon", joka onneksi saatiin lääkkeellä poishoidettua. Varmoja päiviä on vaikea seurata kun kuukautiset on tosi epäsäännölliset.

    Nimim. ?:lle: olen elämässäni muuttanut aika paljon, ja aborteista pari on tehty ulkomailla (mm. se 20. viikolla keskeytettiin Virossa yksityisellä klinikalla), yksi yksityisellä klinikalla Suomessa ja loput melkein julkisella terveydenhuollossa Suomessa ja Ruotsissa. Se joka kesksytettiin 18. viikolla tehtiin Suomessa, ja minulle on vieläkin vähän hämärää miten poikaystäväni sai sen aikaan.

    Sinille (ja kaikille muille jotka ovat samaa mieltä): abortti ei ole murha, koska sikiö ei ole ihminen, vaan jotain aivan muuta. Nykyään abortteja tehdään joko antamalla myrkkyä joka tappaa alkion tai silpomalla ja imemällä se pois kohdusta. Samalla tavalla tehdään eläimille (vrt. rotanmyrkky, ketunrauta), eikä kukaan ole moksiskaan siitä. Miksi antaisin näin itsestäänselvän asian vaivata itseäni?

    Kukaan lääkäri ei tee aborttia ihmiselle, joka on niitä kerinnyt jo melkein 10 tekemään. Eikä varsinkaan jos raskausviikkoja on yli 12. Jos olisit kertonut tehneesi vaikka 5 aborttia, olisin ehkä voinutkin uskoa, mutta sori.. toi 9 menee jo "pikkasen" yli.

    Äänestä

  • Marika kirjoitti:

    Marika: kuten aikaisemmin kerroin, osa aborteista on tehty ulkomailla, osa taas yksityisillä klinikoilla, ja osa terveyskeskuskissa ympäri Suomea. En ole tehnyt kahta aborttia samassa paikassa, ja ex-poikaystävääni lukuunottamatta sama lääkäri ei ole ole tehnyt minulle kun yhden abortin. Suomessa ei ole valtakunnallista potilasrekisteriä, joten kukaan julkisen lääkäreistä ei ole voinut tietää mitä olen tehnyt ja jättänyt tekemättä. Potilastiedot ovat salaiset.

    Minni: en halua lapsia, en nyt enkä koskaan. Minulla on traumoja eräästä vuosien takaisesta tapahtumasta, enkä usko koskaan pääseväni siitä yli. Lapsia minulle=ei kiitos.
    Miksi päästin raskaudet pitkälle?
    Ensimmäinen: siinä vaiheessa kun huomasin olevani raskaana miesystäväni oli ulkomailla, ja kun sovimme aikaisemmin että mahdolliset lapset pidetään niin ajattelin yllättää hänet lentokentän terminaalissa. Toisin kävi, hänellä oli silloin normaalia rankempi vuosi (mm. hirveät veromätkyt, opintolaina), ja vaati minua keskeyttämään raskauden.
    Toisen raskauden aikana erosimme, ja vaadin häneltä paperit raskauden keskeyttämiseksi sen uhalla että hän joutuisi maksamaan elatusmaksuja. Parasta mitä hän pystyi antamaan oli osoite Virossa, ja loppu onkin sitten historiaa. Matkat maksoin sentään itse.

    Jotkut teistä luulee vieläkin että tämä on provo. Näin siis EI ole. Minulle-on-tehty-yhdeksän-aborttia, sillä sipuli. Minulla on oikeus seksiin ja abortti on olemassa jos sattuu vahinko. Tulen hyödyntämään oikeuksiani niin paljon kun parhaaksi katson.

    Äänestä

  • Joona kirjoitti:

    Oletpa harvinaisen vastenmielinen, edesvastuuton ja törkeä ihminen.

    Toivon vilpittömästi, että seuraavaksi hairahdut käyttämään "seksioikeuttasi" jonkun sellaisen kanssa, joka tartuttaa sinuun niin pahan sukupuolitaudin, että se tekee sinut hedelmättömäksi. Silloin edes jäisivät nuo abortit pois ja yhteiskunnan vähiä rahoja säästyisi kunnon ihmisten hoitamiseen.

    Tarkennan vielä, että seksin harrastaminen miten vain ei tee sinusta törkeää, vaan se, ettet käytä kunnollista ehkäisyä vaan aborttia "ikävien pikku harmien" hoitamiseen pois päiväjärjestyksestä.

    Äänestä

  • Joona kirjoitti:

    Marika: kuten aikaisemmin kerroin, osa aborteista on tehty ulkomailla, osa taas yksityisillä klinikoilla, ja osa terveyskeskuskissa ympäri Suomea. En ole tehnyt kahta aborttia samassa paikassa, ja ex-poikaystävääni lukuunottamatta sama lääkäri ei ole ole tehnyt minulle kun yhden abortin. Suomessa ei ole valtakunnallista potilasrekisteriä, joten kukaan julkisen lääkäreistä ei ole voinut tietää mitä olen tehnyt ja jättänyt tekemättä. Potilastiedot ovat salaiset.

    Minni: en halua lapsia, en nyt enkä koskaan. Minulla on traumoja eräästä vuosien takaisesta tapahtumasta, enkä usko koskaan pääseväni siitä yli. Lapsia minulle=ei kiitos.
    Miksi päästin raskaudet pitkälle?
    Ensimmäinen: siinä vaiheessa kun huomasin olevani raskaana miesystäväni oli ulkomailla, ja kun sovimme aikaisemmin että mahdolliset lapset pidetään niin ajattelin yllättää hänet lentokentän terminaalissa. Toisin kävi, hänellä oli silloin normaalia rankempi vuosi (mm. hirveät veromätkyt, opintolaina), ja vaati minua keskeyttämään raskauden.
    Toisen raskauden aikana erosimme, ja vaadin häneltä paperit raskauden keskeyttämiseksi sen uhalla että hän joutuisi maksamaan elatusmaksuja. Parasta mitä hän pystyi antamaan oli osoite Virossa, ja loppu onkin sitten historiaa. Matkat maksoin sentään itse.

    Jotkut teistä luulee vieläkin että tämä on provo. Näin siis EI ole. Minulle-on-tehty-yhdeksän-aborttia, sillä sipuli. Minulla on oikeus seksiin ja abortti on olemassa jos sattuu vahinko. Tulen hyödyntämään oikeuksiani niin paljon kun parhaaksi katson.

    "Minulle-on-tehty-yhdeksän-aborttia, sillä sipuli. Minulla on oikeus seksiin ja abortti on olemassa jos sattuu vahinko. Tulen hyödyntämään oikeuksiani niin paljon kun parhaaksi katson. "

    Et luultavammin tule hyödyntämään kohta yhtään mitään, sillä noin monen abortin jälkeen on jo suorastaan ihme, että voi tulla raskaaksi. Oikeataan jos tulet 10:n kerran raskaaksi, niin ota yhteyttä guiness world recordsiin.. pääset ehkä ennätysten kirjoihin

    "Suomessa ei ole valtakunnallista potilasrekisteriä, joten kukaan julkisen lääkäreistä ei ole voinut tietää mitä olen tehnyt ja jättänyt tekemättä. Potilastiedot ovat salaiset. "

    jos olet niiden 2:n ulkomailla tehdyn abortin lisäksi7 tehnyt suomessa parin vuoden sisällä, niin se ei ole yhtään parempi lääkäreiden silmissä. Silloinkin varmasti 99% jättäisi abortin tekemättä.. ehkä siihen 1%:n kuuluisi "yks tuttu vaaa".

    Äänestä

  • Jonna kirjoitti:

    Katumuspillereitä olen kokeillut muutaman kerran, mutta niiden ottaminene monta kertaa viikossa on siis TOSI rasittavaa. Vaahtoa käytin, mutta siitä yksi abortti on peräisin. Lateksittomasta kondomista sain "kiertopalkinnon", joka onneksi saatiin lääkkeellä poishoidettua. Varmoja päiviä on vaikea seurata kun kuukautiset on tosi epäsäännölliset.

    Nimim. ?:lle: olen elämässäni muuttanut aika paljon, ja aborteista pari on tehty ulkomailla (mm. se 20. viikolla keskeytettiin Virossa yksityisellä klinikalla), yksi yksityisellä klinikalla Suomessa ja loput melkein julkisella terveydenhuollossa Suomessa ja Ruotsissa. Se joka kesksytettiin 18. viikolla tehtiin Suomessa, ja minulle on vieläkin vähän hämärää miten poikaystäväni sai sen aikaan.

    Sinille (ja kaikille muille jotka ovat samaa mieltä): abortti ei ole murha, koska sikiö ei ole ihminen, vaan jotain aivan muuta. Nykyään abortteja tehdään joko antamalla myrkkyä joka tappaa alkion tai silpomalla ja imemällä se pois kohdusta. Samalla tavalla tehdään eläimille (vrt. rotanmyrkky, ketunrauta), eikä kukaan ole moksiskaan siitä. Miksi antaisin näin itsestäänselvän asian vaivata itseäni?

    " Samalla tavalla tehdään eläimille (vrt. rotanmyrkky, ketunrauta), eikä kukaan ole moksiskaan siitä. Miksi antaisin näin itsestäänselvän asian vaivata itseäni? "

    Eli tämän Jonnan provon on ilmeisesti tarkoitus herättää keskustelua eläinten oikeuksista, että miksei sikiölle muka voi tehdä kun kerran eläimellekkin voi. Vai...?

    Kuule Jonna, eläinaktivistitkaan eivät puolusta eläinten henkeä ihmissikiöiden kustannuksella. Ja jollei se ole pointtisi, niin mikä sitten?

    Äänestä

  • Joona kirjoitti:

    Marika: kuten aikaisemmin kerroin, osa aborteista on tehty ulkomailla, osa taas yksityisillä klinikoilla, ja osa terveyskeskuskissa ympäri Suomea. En ole tehnyt kahta aborttia samassa paikassa, ja ex-poikaystävääni lukuunottamatta sama lääkäri ei ole ole tehnyt minulle kun yhden abortin. Suomessa ei ole valtakunnallista potilasrekisteriä, joten kukaan julkisen lääkäreistä ei ole voinut tietää mitä olen tehnyt ja jättänyt tekemättä. Potilastiedot ovat salaiset.

    Minni: en halua lapsia, en nyt enkä koskaan. Minulla on traumoja eräästä vuosien takaisesta tapahtumasta, enkä usko koskaan pääseväni siitä yli. Lapsia minulle=ei kiitos.
    Miksi päästin raskaudet pitkälle?
    Ensimmäinen: siinä vaiheessa kun huomasin olevani raskaana miesystäväni oli ulkomailla, ja kun sovimme aikaisemmin että mahdolliset lapset pidetään niin ajattelin yllättää hänet lentokentän terminaalissa. Toisin kävi, hänellä oli silloin normaalia rankempi vuosi (mm. hirveät veromätkyt, opintolaina), ja vaati minua keskeyttämään raskauden.
    Toisen raskauden aikana erosimme, ja vaadin häneltä paperit raskauden keskeyttämiseksi sen uhalla että hän joutuisi maksamaan elatusmaksuja. Parasta mitä hän pystyi antamaan oli osoite Virossa, ja loppu onkin sitten historiaa. Matkat maksoin sentään itse.

    Jotkut teistä luulee vieläkin että tämä on provo. Näin siis EI ole. Minulle-on-tehty-yhdeksän-aborttia, sillä sipuli. Minulla on oikeus seksiin ja abortti on olemassa jos sattuu vahinko. Tulen hyödyntämään oikeuksiani niin paljon kun parhaaksi katson.

    olit siis kuitenkin valmis pitämään lapsen kun ensimmäistä kertaa olit raskaana? Ja kuitenkin puhut jostain traumasta jonka takia et ehdottomasti halua lapsia? Miksi et ole tehnyt sterilisaatiota (vai miksi sitä kutsutaan) ? Eikö se olisi parempi kuin jatkuvat abortit?

    Äänestä

  • Jonna kirjoitti:

    Katumuspillereitä olen kokeillut muutaman kerran, mutta niiden ottaminene monta kertaa viikossa on siis TOSI rasittavaa. Vaahtoa käytin, mutta siitä yksi abortti on peräisin. Lateksittomasta kondomista sain "kiertopalkinnon", joka onneksi saatiin lääkkeellä poishoidettua. Varmoja päiviä on vaikea seurata kun kuukautiset on tosi epäsäännölliset.

    Nimim. ?:lle: olen elämässäni muuttanut aika paljon, ja aborteista pari on tehty ulkomailla (mm. se 20. viikolla keskeytettiin Virossa yksityisellä klinikalla), yksi yksityisellä klinikalla Suomessa ja loput melkein julkisella terveydenhuollossa Suomessa ja Ruotsissa. Se joka kesksytettiin 18. viikolla tehtiin Suomessa, ja minulle on vieläkin vähän hämärää miten poikaystäväni sai sen aikaan.

    Sinille (ja kaikille muille jotka ovat samaa mieltä): abortti ei ole murha, koska sikiö ei ole ihminen, vaan jotain aivan muuta. Nykyään abortteja tehdään joko antamalla myrkkyä joka tappaa alkion tai silpomalla ja imemällä se pois kohdusta. Samalla tavalla tehdään eläimille (vrt. rotanmyrkky, ketunrauta), eikä kukaan ole moksiskaan siitä. Miksi antaisin näin itsestäänselvän asian vaivata itseäni?

    eihän niitä saa käyttää kuin muistaakseni pari kolme kertaa per vuosi.. ei ihmekkä et sulla on sit kuukautiset sekasin kun katumuspillerit laittaa ne sekasin suurilla hormonimäärillään!
    Voisit katkasuttaa munajohtimesi jos et lapsia halua.. ei tarvitsisi tehdä abortteja.. sano että pätkäsevät kunnon palat munajohtimista pois ettei vahingossakaan munasolu seilaa kohtuun ja mahdollista raskautta.

    Äänestä

Et kyllä ole paljoa ajatellut mikä on elämän tarkoitus. Abortti on aina murha! Ajattele, että sinulle on mielestäsi tehty 9 aborttia, jota en tosin usko, mutta eikö omaatuntoasi vaivaa ollenkaan niiden pienien kohtalo, joiden et antanut syntyä tähän maailmaan? Luulen, että joskus vielä tunnet sydän surua niiden takia, jos et nyt, niin varmasti vielä joskus...

Äänestä
  • en oo alkuperäinen, mut eikös ne sielut synny sitten johonkin toiseen ruumiiseen jos ne abortoidaan? Eli eikös se oo niin, että jos abortoidaan niin sitten sitä vain syntyykin joksikin toiseksi?

    Äänestä

siis todellako olet tehnyt 9 aborttia,jos olet niin ihmettelen todellakin mitä mielessäsi liikkuu vai liikkuuko mitään...jos sinulle ei mikään ehkäisy käy,suosittelen että otatat kokonaan kohtusi pois.ei tarvitsisi silloin sun 10 kertaa aborttia tehdä.ja pienen pieni elämänohje sinulle :AIKUISTU HYVÄ TYTTÖ(nainen)

Äänestä
  • Kun luin viestisi, järkytyin. Miten ihminen voi olla niin julma että tappaa 9:än kertaa pienen lapsen alun, jota odotat. itse en pystyisi aborttiin ikinä. Ajattele niitä perheitä jotka eivät voi saada lapsia, vaikka kuinka yrittävät ja toivovat. Niin sinä, joka saisit lapsia, tapat heidät. kysyn onko oikein mitä???

    Äänestä

  • kauhistunut... kirjoitti:

    Kun luin viestisi, järkytyin. Miten ihminen voi olla niin julma että tappaa 9:än kertaa pienen lapsen alun, jota odotat. itse en pystyisi aborttiin ikinä. Ajattele niitä perheitä jotka eivät voi saada lapsia, vaikka kuinka yrittävät ja toivovat. Niin sinä, joka saisit lapsia, tapat heidät. kysyn onko oikein mitä???

    hänellä pitäisi olla yhdeksän kersaa tällä hetkellä, vain siksi, että joku toivoo, muttei saa! Outo ajatuskuvio. Joskin, tämä alkuperäinen viesti oli toki provo.

    Äänestä

  • Wanda kirjoitti:

    hänellä pitäisi olla yhdeksän kersaa tällä hetkellä, vain siksi, että joku toivoo, muttei saa! Outo ajatuskuvio. Joskin, tämä alkuperäinen viesti oli toki provo.

    ..abortteja ei välttämättä ois ees ehtiny kertyä noin paljon, jos neiti oos päättäny pitää yhen tai kaks lasta..

    Aika paljon hän tuntuu harrastavan seksiä..

    Jos nyt sitte mikään tossa jutussa oli ees totta.. (No ehkä voisin kuvitella todeksi, että neiti on alottanu seksin 15-vuotiaana..)

    Äänestä

Jos sulle on tosiaan tehty 9 aborttia,saat unohtaa perheen perustamis haaveet. Tuskinpa saat enää tulevaisuudessa lapsia! Tai ilmeisesti se ei sua haittaakaan,kun oot lapsias surutta tappanut!
On se niin väärin,kun ajattelee ihmisiä,jotka ei saa lapsia,vaikka kuinka haluaisi.
HÄPEÄ!

Äänestä

Jos toi olis tosi juttu,sä olisit tehnyt abortit HETI kun huomasit olevasi raskaana,etkä olis oottanu niin pitkää aikaa,että ne olis tehty vasta 18rv. ja 20rv. Eiköhän se oo yleensä se 12rv. raja,ellei ole hengestä kyse! Mistähän oot ton lääkäri poikaystävänkin keksiny?!
Jotain täytyy olla päässä vialla,että tommosia keksii!

Äänestä

HÄPEÄ TEKOJAS . Sitä paitsi hormonikierrukka ei kaikille aiheuta noita sivuvaikutuksia ,joten se on yksillöllistä.Joo ja sitten vielä,sinulla on kyllä oikeus seksiin,mutta aborttiin et tarvitse enään oikeuksia ,koska tuskin voit tulla ton abortti määrän jälkeen raskaaksi .

Äänestä
  • En tuomitse, mutta en ylistäkkään tekoasi.Ihmettelen vain, miten tilanteeseen aikanasi jouduit.Toivon, että ymmärrät hakea jo apua-et kuitenkaan selviä yksin.

    Äänestä

  • äiskä kirjoitti:

    En tuomitse, mutta en ylistäkkään tekoasi.Ihmettelen vain, miten tilanteeseen aikanasi jouduit.Toivon, että ymmärrät hakea jo apua-et kuitenkaan selviä yksin.

    Ensinnäkään en ole yksin ,ja selviän hyvin.

    Äänestä

sulla ole hyvänen aika mitään tunteita???? jos nyt tarinasi on edes totta....

Äänestä

uskoo ken tahtoo..

liian paljon mahdottomuuksia, sori.

jos siulle ois tehty noin monta aborttia ja oisit noin nuori, kyllä joku virallinen tahoi olisi jo puuttunut asiaan.

provo mikä provo

Äänestä

senkin murhaaja

Äänestä

Jonna!
Luepa pari kirjaa: "Bernard Nathanson; Antakaa minun elää" sekä "Lupa elää", kirjoittajaa en muista!
Etenkin ensimmäisessä kirjassa kerrotaan aika perusteellisesti sikiön kehityksestä ja tuntemuksista kohdussa, nykytekniikan keinoin tutkittuja juttuja.
Miksi sinä et tee sterilisaatiota? Se on paljon pienempi juttu kuin abortti eikä kyllä millään tavoin vaikuta negatiivisesti seksielämään, päinvastoin, kun raskaudenpelko on poissa.
Voisit pyytää laittamaan klipsut, jos ehkä joksus vielä haluat lapsia, ne voidaan avata uudelleen, tai pyydä katkaisemaan munatorvet/johtimet, niin takuulla et koskaan tule raskaaksi. Edellä mainituilla perusteillasi, yhdeksän aborttia, varmaan saisit pysyvän ehkäisyn, sterilisaation, vaikka oletkin nuori.
Te jotka haluatte päästä käsittelemään aborttia, soittakaa Suomen Mielenterveysseuraan Helsinkiin. SMTS järjestää ensimmäisen kuntoutuskurssi abortista kärsiville tammikuussa. Se ryhmä on täynnä, mutta uusia varmaan järjestetään, jos tarvetta ja kysyntää on. Kursille et tarvitse mitään lähetettä.
Asiaa voisit tiedustella numerosta, tai ainakin saat tarvitsemasi ihmisen langan päähän numerosta 09-615516

Äänestä
  • Eiköhän viisas ihminen huomaa että kyseessä on trolli...

    Äänestä

  • Huokaus... kirjoitti:

    Eiköhän viisas ihminen huomaa että kyseessä on trolli...

    Hei Huokaus!
    Tässä iässä sitä ei oikein ymmärrä noita sanoja ja niiden merkityksiä!
    Viestini oli KAIKILLE lukijoille, eikä vain Jonnalle, tätä kauttahan ihmiset saavat tietoa, varsinkin nuoret.

    Äänestä

En oikein taida uskoa tuota

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jonna kirjoitti:

Olen 20-vuotias. Aloitin seksin 15-vuotiaana. 5 vuodessa minulle on tehty 9 aborttia.
Minulle ei sovi oikeastaan mikään ehkäisymenetelmä. Kumiallergia on, joten kondomia en käytä. Kaikki kokeilemani pillerit ja hormoonikierukat aiheuttavat älyttömiä sivuvaikutuksia (haluttomuutta, ruokahalun puutetta...). Kuparikierukka on kivulias.
Yksi aborteista tehtiin kun raskaus oli 18. viikolla ja yksi 20. viikolla. Seurustelukumppanini oli lääkäri, joten hän kirjoitti tarvittavat paperit. Ystäville kerroin että sikiö kuoli ja jouduttiin siksi poistamaan.
En häpeä tekojani yhtään. En olisi pystynyt tarjoamaan lapsilleni tasapainoista ja turvallista kotia. Minulla on oikeus sekä seksiin että aborttiin, ja tulen käyttämään niitä oikeuksia niin paljon kun parhaaksi katson enkä aio selittää päätöksiäni kenellekään. Sitäpaitsi sitä lääkäriä lukuunottamatta kukaan seurustelukumppaneistani ei ole tiennyt raskauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu