Olen

Kertokaa nyt ihan oikeasti, mikä siinä lihavuudessa on niin kauheaa ja häiritsevää, että tällaisella palstalla siitä ei voi keskustella asiallisesti? Jokainenhan ne kilonsa itse kantaa, joten luulisi olevan yks lysti toisille, mitä kukakin painaa. Sitten on eri asia, jos joutuu pyytämään "työntöapua" muilta kulkijoilta :)
15954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

että liikasyönti on yhteydessä yleiseen päämäärättömyyden ja apatian tunteeseen. Se taas on vahingollista yhteiskunnalle, sekä yksilölle itselleen. Terve, sopusuhtainen keho on sekä kauneinta katsella että toimii parhaiten työvälineenä.

Äänestä
  • Hyvä ystävä, omasta kokemuksestasi et voi sanoa mitään muuta kuin, miltä se SINUSTA tuntui. Se on tärkeä asia sinulle, mutta ei tee siitä vielä kaikenkattavaa tutkimustulosta.

    Oikeassa olet varmasti myös siinä, että liikasyönti on epäterveellistä monellakin tapaa. Esim. jokainen on joskus varmaan syönyt liikaa jotain, mistä oikein kovasti tykkää. Siitä seuraa usein verensokerin nopea nousu ja väsymys. Se on fakta.

    Toisaalta, käyväthän lihavatkin ihmiset työssä, eikä lihavuus tarkoita päämäärättömyyttä ja apatiaa. Ne voivat tulla kenelle tahansa.

    Äänestä

  • Meillä on kuitenkin lukuisia arvostetussa johtoasemassa olevia lihavia ja ylipainoisia henkilöitä. Miten he kykenevät hoitamaan tehtävänsä, mikäli heillä ei ole päämäärää? Apaattinen henkilö niin ikään ei kykene vaativia tehtäviä suorittamaan. Totta on, että ko. ominaisuudet ovat vahingollisia yhteiskunnalle sekä yksilölle itselleen, mutta en liittäisi niitä yksinomaan ja yleistäen lihavuuteen.

    Äänestä

  • Jassoo? Lihavuus on usein seurausta vääränlaisesta ruokavaliosta, ylensyömisestä tai liikkumattomuudesta. Jos ihminen on johtotehtävisä oleva, kiireinen tutkija tms. niin ruokaan panostaminen jää usein huonommalle ja liikkumisen kanssa on vähän niin ja näin. Ylipaino ja päämäärättömyys sekä apatia eivät missään tutkimuksissa korreloi keskenään.

    Äänestä

Heippa!

Ei kannata hakata täällä päätään seinään! Ei näillä pösilöillä ole mitään kunnon vastauksia sinulle.

Luin joskus näitä ahkerasti ja kommentoinkin, mutta en ole enää hetkeen jaksanut vängätä, koska sillä ei saavuteta yhtään mitään. Korkeintaan paha mieli ylipainoisille ja tyydytetty mieli joillekin elämäänsä kyllästyneille laihoille. Siispä ei muuta kuin unohda muiden mielipiteet ja ole rohkeasti se kuka olet! :)

Äänestä
  • Olen rohkeasti se kuka olen ja vielä ilman sitä apatiaa ja päämäärätttömyyttä. Minua vain ihan oikeasti kiinnostaisi se hirveä älämölo, jonka monet saa aikaan kirjoitettuaan ihan asiallisesti ylipainosta.

    Näyttää siltä että, jos viesti on tyyliin painan niin ja niin paljon, silloin löytyy näitä läskittelijöitä ja muita "kauniisti" nimittelijöitä. Suoraan kysymykseen ei viitsitä/osata vastata, koska siinä ei ilmeisesti ole tarpeeksi mihin käydä kiinni. Joten se siitä.

    Äänestä

Kauheaa voi olla se mikä alkoholin liikakäytössä, tupakoinnissa ja muissakin itse aiheutetuissa terveysongelmissa, joidenka maksumiehiksi viime kädessä kaikki veronmaksajat joutuvat. Lihavuuden aiheuttamien liitännäissairauksien (sokeritauti, verisuonisairaudet, eräät syövät, alaraajojen nivelvaivat yms.) hoitokulut eivät ole pienet ja rahaa terveyssektorille on aina liian vähän muutenkin.

Äänestä
  • Hoikat/laihat eivät siis sairasta. Kumma juttu, kun työssäni sairaalassa noita samoja juttuja on monella normaalipainoisellakin. Mutta mistäs minä mitään tiedän, tällä palstalla toki tiedetään paremmin.

    Suomalaisella sisäsiittoisella kansalla, koosta riippumatta näitä sairauksia (diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, tuki- ja liikuntaelinsairaudet ym.) riittää kaikenkokoisilla ihmisillä. Mutta voihan ne kaikki laittaa lihavuuden aiheuttamiksi, jos se helpottaa.

    Älkää vain, hyvät ihmiset sairastuko mihinkään dementoivaan sairauteen, sen hoito vasta kallista onkin, varsinkin, kun siihen voi sairastua jo melko "nuorena".

    Äänestä

Paitsi silloin kun lihava ihminen hoidattaa elintasosairauksiaan muiden verovaroilla. No, meneehän verovaroja tietenkin paljon muuhunkin turhaan mutta onhan se ylensyönti aika hirveää ruoantuhlaustakin. Ihan turhaa verotetaan näitä rajallisia luonnonvaroja. Ja usein lihavat syö lihaakin, eli eläimetkin kärsii. Jne.

Äänestä
  • Siis lihavat ei maksa veroja, vai? Jos maksaa niin, mihin ne sitten menevät? Tiedätkö, että myös sinun teveyteesi, koulutukseesi, lapsilisiin, kirjastoihin ym. moneen muuhunkin käytetään näitä yhteisiä verorahoja. Ilmaisia palveluja ei ole! Ei lihavat saa mitään erikoiskohtelua, voisipa sanoa, että päinvastoin! Jos lihava sairastuu flunssaan, lääkäri pistää senkin lihavuuden syyksi.

    Äänestä

  • No, eipä sairaudet ole pelkästään lihavien riesa! Kaikki sepelvaltimotautiset, jotka tunnen, ovat ihan normaalikokoisia ihmisiä. Samoin ainoa tuntemani diabeetikko (lapsuusiän) on hoikka.

    Ihan samalla tavalla vodaan yleistää ja kysyä: miksi jotkut tupakoivat keuhkonsa ulos ja muut maksavat? Miksi jotkut juovat maksansa pilalle ja muut maksavat? Miksi jotkut eivät pese hampaitaan, hampaat reikiintyvät ja muut maksavat? Miksi jotkut haluavat kalliin keisarinleikkauksen tavallisen synnytyksen sijaan ja muut maksavat? Miksi vammaisia lapsia koulutetaan, kun ei niistä koskaan mitään tule? Miksi, miksi ja miksi?

    Siinäpä sinulle miettimistä hetkeksi.

    Äänestä

  • oi miksi? kirjoitti:

    No, eipä sairaudet ole pelkästään lihavien riesa! Kaikki sepelvaltimotautiset, jotka tunnen, ovat ihan normaalikokoisia ihmisiä. Samoin ainoa tuntemani diabeetikko (lapsuusiän) on hoikka.

    Ihan samalla tavalla vodaan yleistää ja kysyä: miksi jotkut tupakoivat keuhkonsa ulos ja muut maksavat? Miksi jotkut juovat maksansa pilalle ja muut maksavat? Miksi jotkut eivät pese hampaitaan, hampaat reikiintyvät ja muut maksavat? Miksi jotkut haluavat kalliin keisarinleikkauksen tavallisen synnytyksen sijaan ja muut maksavat? Miksi vammaisia lapsia koulutetaan, kun ei niistä koskaan mitään tule? Miksi, miksi ja miksi?

    Siinäpä sinulle miettimistä hetkeksi.

    tupakassa ja alkoholissa on "haittavero".
    Mielestäni ruoan hintaa voisi nostaa n. 25-50 %. Käytettäisiin sitten niitä rahoja lihavuudesta johtuvien sairauksien hoitoon. Näppärää eikö totta?
    Tuetaan näillä rahoilla vielä julkista liikennettä. Niin saadaan saastuttavat yksityisautoilijatkin ruotuun.

    Äänestä

  • siksi kirjoitti:

    tupakassa ja alkoholissa on "haittavero".
    Mielestäni ruoan hintaa voisi nostaa n. 25-50 %. Käytettäisiin sitten niitä rahoja lihavuudesta johtuvien sairauksien hoitoon. Näppärää eikö totta?
    Tuetaan näillä rahoilla vielä julkista liikennettä. Niin saadaan saastuttavat yksityisautoilijatkin ruotuun.

    Luuletko tosiaan, että alkoholista ja tupakasta saatavilla verorahoilla kustannetaan kaikki niistä aiheutuvat sairaudet? Ei todellakaan! Ei riitä millään ne verorahat sairauksien hoitoon.

    Joten kyllä me kaikenlaista muutakin "turhaa" täällä maksamme. Se on hyvinvointiyhteiskunnan etu ja haitta. Koita kestää!

    Äänestä

Mietin edelleen (olen jo ehkä vuoden verran lueskellut tätä palstaa), että millaisia kaikki ihmiset ovat jotka täällä kirjoittelevat asiantuntevasti. Aina uudelleen tulee keskusteluun lihavien älykkyys/terveys/jne. Monilta unohtuu yksi elämän totuus, jokainen meistä on yksilö ja ansaitsee tulla kohdelluksi sellaisena.

Kun katsotte toista ihmistä ja tuomitsette hänet heti ulkonäön perusteella tiettyyn kategoriaan kuuluvaksi, syyllistytte rasismiin. Kun muiden lihavuus ahdistaa joitakuita niin paljon niin kertokaa kumpi on pienempi paha; ihminen joka myöntää olevansa laiska ja syövänsä vain liikaa vai se, että sairastaa ja lihoo siksi (masennus/kilpparivaivat/jne)?

Itselleni on aivan sama mistä joku on kilonsa saanut ja itselläni on 40 ylimääräistä kiloa myös. Ei kuulu kenellekkään muulle mistä ne ovat tulleet! Ja miten ne häiritsevät kenenkään TOISEN elämää millään lailla? Miksi kukaan kuvittelee, että en tiedä miten laihtua, tottakai tiedän! Ei tarvitse antaa neuvoja, vaikka mieli tekisi ELLEN sitten itse pyydä neuvoa.

Ehkä tekin haluatte kuulla mitä mieltä olen teidän ulkonäöstänne, kasvavista nenäkarvoista joita voisi leikellä ennenkuin ne näkyvät koko maailmalle ja kommentoida lantiofarkkumuotia joka saa ne ihanat jenkkakahvat koko kansan silmien eteen, jos tekisin noin niin minusta ajateltaisiin, että onpas moukka. Miten te sitten saatte oikeuden haukkua ja puuttu toisen ulkonäköön?

En minä kiellä, että haluan laihtua, mutta edelleen, te ette ulkoapäin voi nähdä mitä teen asian hyväksi! Tai ette edes voi tietää mitä teen elämässäni ja miksi. Silti vain yksi vilkaisu ja mielipide on varma.

Äänestä
  • suomalaiseen kulttuuriin.
    Lihavakin saattaa valittaa tupakoinnista, koiran paskoista jalkakäytävällä. Kyllä suomessa saa valittaa kaikesta. Valittaminen on suoraastaan kansallisomaisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias kirjoitti:

Kertokaa nyt ihan oikeasti, mikä siinä lihavuudessa on niin kauheaa ja häiritsevää, että tällaisella palstalla siitä ei voi keskustella asiallisesti? Jokainenhan ne kilonsa itse kantaa, joten luulisi olevan yks lysti toisille, mitä kukakin painaa. Sitten on eri asia, jos joutuu pyytämään "työntöapua" muilta kulkijoilta :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu