Milloin ihminen on aikuinen?

Nevahööd

Eräässä toisessa keskustelussa tuli (jälleen kerran) puhuttua otsikon aiheesta. Kysymys on kuitenkin niin tärkeä, ehkä jopa olennaisin tällä palstalla, että päätin perustaa ihan oman aiheen sille. Joo, on tätä varmaan ennenkin käsitelty...


Siis:
Milloin ihminen on aikuinen? Milloin nuoruus vaihtuu aikuisuudeksi?

Käsittääkseni tälle ei ole olemassa mitään vakiintunutta määritelmää. Olen kuullut, että sellaiseksi on esitetty unirytmin vakiintumista. Se, että nuoret valvovat lomalla aina myöhempään ja myöhempään ei johdu siitä, että he olisivat laiskoja, vaan ikävaiheeseen liittyvästä järjestelmastaan. 24,5 tunnin vuorokausikellon vaihtuminen 24 tunnin sisäiseen kelloon on tämän esityksen mukaan aikusuuden rajana.

Ymmärrän kyllä syyn, miksi tieteeseen halutaan saada puhtaasti fyysisesti mitattava määritelmä muttei sekään ehkä ihan koko totuus ole. Henkistä puolta ei tule dissata. Aikuistuminen lienee kuitenkin enemmän henkinen ja yhteiskunnallinen muutos. Fyysinen muutoshan tapahtuu jo murrosiässä. Entisaikaan nuoruusvaihetta ei juuri tunnettu, se oli hyvin lyhyt. Naimisiin mentiin nuorina ja ammattikin oli usein tiedossa jo syntymästä lähtien.

Lisäksi lihan ja hengen perinteisen länsimaisen filosofian mukainen tiukka eroittaminen on perseestä.

Vähän sekavaa... Parempi lopettaa ajoissa. Jos sinulla on jotakin kuolematonta, mikä päästäisi minut sekavuudestani, niin kerro se ihmeessä! Mitä ylipäätään teet aikuistuminen-palstalla, jos sinulla ei olisi? Hä!?

9

2660

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en ole

      Lopeta tuo itsesi aliarvioiminen........

      Teksti tulee vain siinä kohtaa sekavaksi, kun alat moittia itseäsi. Lukija on silloin ihan että "mitä ihmettä??".

      No sitten itse asiaan.
      Mielestäni aikuisuuden raja on vielä enemmän kuin tiedelehti esittää. Vasta silloin on aikuinen, kun ei tarvitse vanhempiaan p*skan vertaa. Ja sitähän ei voi määrittää lainkaan ikävuosissa, vaikka jotkut tällä palstalla ovat sitä yrittäneet. Tietenkin on jonkinlainen alaraja iässä, esim. 16 vuotta. Mutta ylärajaa ei ole ->jotkut eivät välttämättä koskaan luovu otteestaan vanhempiinsa. Se on ikävä asia, koska kehittynyt ja tasapainoinen aikuinen on irti vanhemmistaan!

    • semmu

      Mitä turhaan tekemään siitä yhtään monimutkaisempaa kuin mitä se on. Iällisesti ihminenhän on aikuinen 18-vuotiaana (=täysi-ikäinen), mutta eikös se nyt kuitenkin ole niin, että kun oppii ottamaan vastuun muistakin kuin itsestään ja näkemään omaa napaansa kauemmas, alkaa olla jo aikuisuuden kieppeillä. Eihän tossa mitään selvää siirtymärajaa ole, ihan turhaa miettiä kysymystä johon ei ikinä tule selvää vastausta ;).

      Ite oon huomannu pari asiaa. Millon tietää olevansa aikuinen (tai ainakin vanha):
      -"Hei muistatteko te sillon yläasteella ku tehtiin sitä ja tätä? Ja mä muistan ku lukiossa plaa plaa plaa..."
      -Menee lauantai-iltana verkkarit jalassa baarin viereiseen pizzeriaan tilaamaan pizzan kotiin vietäväksi.

      • hmmmm

        Lapsellinen määritelmä. Ihmiset tarvitsevat toisiaan, ja sen tajuaminen on kypsyyttä. Aikuiset voivat toki elää ilman vanhempiaan, mutta ovat monesti surullisia, jos näin joutuvat tekemään. Kun itse tulee äidiksi tai isäksi, viimeistään silloin huomaa taas tarvisevansa omien vanhempiensa tukea, apua ja läsnäoloa. Kukaan ei pärjää yksinään, eikä mielestäni tarvitsekaan. Aikuinenkaan ei ole saari.


      • semmu
        hmmmm kirjoitti:

        Lapsellinen määritelmä. Ihmiset tarvitsevat toisiaan, ja sen tajuaminen on kypsyyttä. Aikuiset voivat toki elää ilman vanhempiaan, mutta ovat monesti surullisia, jos näin joutuvat tekemään. Kun itse tulee äidiksi tai isäksi, viimeistään silloin huomaa taas tarvisevansa omien vanhempiensa tukea, apua ja läsnäoloa. Kukaan ei pärjää yksinään, eikä mielestäni tarvitsekaan. Aikuinenkaan ei ole saari.

        En nyt oikeastaan ymmärrä että mihin kohtaan kommentoit... Sanoinko jossain välissä että ihmisen pitäisi pärjätä yksinään?


      • hmmmm
        semmu kirjoitti:

        En nyt oikeastaan ymmärrä että mihin kohtaan kommentoit... Sanoinko jossain välissä että ihmisen pitäisi pärjätä yksinään?

        Vastauksen piti olla edelliselle kirjoittajalle (nimim. en ole), joka määritteli aikuisuuden niin, että aikuinen "ei tarvitse vanhempiaan paskan vertaa". En tiedä, miten meni väärin...


      • semmu
        hmmmm kirjoitti:

        Vastauksen piti olla edelliselle kirjoittajalle (nimim. en ole), joka määritteli aikuisuuden niin, että aikuinen "ei tarvitse vanhempiaan paskan vertaa". En tiedä, miten meni väärin...

        No mä ajattelinkin ettei tämä välttämättä ollu mulle tarkoitettu :) mutta nyt kun sanoit asiasta, niin tuolla joku valitti siitä kun ihmiset takertuu vanhempiinsa. Oon ihan samaa mieltä sun kanssa siitä ettei kukaan pärjää yksin eikä vanhempien tukeen luottaminen ole lapsellista. Päinvastoin.


    • lapsi,nuori,aikuinen

      hmm aikuinen. ehkä ensin pitäisi määritellä mikä on aikuinen, jos ruvetaan miettimään sitä milloin ihminen on aikuinen.

      aikuisen voi määritellä monella eri tapaa niinkuin tässä on jo ilmi tullutkin.

      iän mukaan, henkinen tai fyysinen kehitys..

      ehkä aikuisuus on kuitenkin näiden kaikkien määrittelyjen summa. siihen kuuluu monta osaa, jonka mukaan ihminen luetaan aikuiseksi. joku osa voi olla enemmän tai vähemmän kehittynyt kuin toinen. joskus välttämättä mikään ei kehity niin paljon, että se olisi muiden silmissä aikuismaista.

      onko koko aikuisuutta edes olemassa? mitä se tarkoittaa?
      vastuuta? ikää? viisautta? näitä kaikkia?

      sama henkilöhän me olemme koko elin ajan. saamme vain enemmän tietoa ja kokemusta miten elämässä tulee käyttäytyä eli siis tulemme viisaammiksi. tuleeko aikuiseksi siis silloin kun tarpeeksi viisas ollakseen aikuinen? entä jos ei ikinä tule niin viisaaksi? voiko silloin olla aikuinen?

      juupa juu kannattaako aikuisuutta edes yrittää määritellä?

      ääh pää sekoaa.

      ehkä kannattaa miettiä lapsen/nuoren ja aikuisen eroja.

      • geeh

        Yleisestihän nyt ainakin ajatellaa, että ainakaan alaikäinen ei voi olla aikuinen kun lakikin sen jo estää. Mutta täysi-ikäinen toki voi olla aikuinen varsin hyvin, riippuu millainen hän on, ihmisethän ovat erilaisia. Tunnen erään 18-vuotiaan joka on käsittämättömän lapsellinen (hyvä on, joskus ehkä mietin onko hän jälkeenjäänyt) ja toisen 18-vuotiaan joka on jo kauan asunut yksin, hoitaa omat asiansa ja ottaa vastuuta itsestään.

        Yksi päivä muuten tuli suomalainen tositeeveeohjelma jossa 19-vuotias mies ja 30-vuotias nainen menivät naimisiin, eiköhän siinäkin miehen tule jo olla aikuinen kun sellaisen päätöksen tekee.


    • Anonyymi

      Mun mielestä aikuinen silloin kun osaa käsitellä asioita aikuisen lailla, eikä ota nokkiinsa jos joku sanoo että "sähköpotkulauta on hanurista" "ei kannata ajaa pyörällä ilman pipoa" ...jos mulle joku sanoisi noin niin olisin vaan että "okei, selvä juttu".... Mutta miten aikuinen tekee.....viha oikein huokuu niskaan & rupeaa tulemaan sitä että "mitä sie horise, kyllähän pyörällä boe ajjoo Ilona pippoo, kuuleha ku mie oon ajanut ilima housujakkii" & kaikki toisetkin tulevat samaa lallattamaan "ku kaekki muutkin tekkööp tuollee", tulee mieleen semmonen piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii, sormet sanoo soi soo soo, silmät sannoo joo joo joo, jos maailma olisi täynnä samanlaisia hyörijöitä, ei olisi sellaisia nimiä kuten Michael Monroe ym. Lapselliset ihmiset tekevät väkisin kohteestaan sitä mitä tahtovat, kun eivät kestä katsoa omia puutteistaan terv.Sepi98-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      75
      842
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe