Olen ex-narkkari.
Kuivilla olen ollut vuodesta 2001. Sitä ennen käyttänyt kaikkea mahdollista ja myöskin osallistunut rikoksiin käytön rahoittamiseksi.
Onneksi vankilalta vältyin vaikka ykp:ta on tullut ja sakkoja on makseltu.
Olen kuitenkin kärsinyt tuomioni ja sakot sain loppuun viimekuussa.
Yritän aloittaa uuden elämän. Sain työpaikan vuonna 2004 eräältä harvinaisen ystävälliseltä ihmiseltä. Muistan häntä lämpimästi. Kiitos.
Vähän aikaa sitten työpaikalleni marssi neljä poliisia. Tulivat suoraan työpöytäni äärelle ja sanoivat että lähdetäänpä asemalle. Duunikaverit ja paljon asiakkaita paikalla.
Kysyin syytä mutta tiesin ennestään että nämä kaverit vain noutaa. Olin kuitenkin hermostunut ja vähän malttinsa menettänyt.
En tehnyt vastarintaa mutta poliisit laittoivat rautoihin. Oli kai se menneisyyskin siinä syynä.
Sitten lähdettiin asemalle kaikkien tuijottaessa.
Olin pari tuntia sumpussa ja sitten kuulusteluihin. Sumpussa ajattelin vain työpaikkaani ja itkin.
Poliisi ilmoitti että minua ei ole pidätetty vaan olet epäiltynä huumausainerikoksesta.
Polisi ei kuunnellut minun vakuutteluitani että olen ollut vuosia kuivilla.
Heille oli tullut nimetön vihje. Minun kännykkänumeroni löytyy joiltakin käyttäjiltä kuulustelija selitti.
Kysyin tästä ns. vihjeestä jota ei minulle paljastettu. En vaatinut nimeä vaan itse vihjettä.
Numeroni todellakin löytyy joiltakin käyttäjiltä.
Olen antanut sen siltä varalta jos haluavat tukea käytön lopettamisessa. Takaan että ymmärrän heitä paljon enemmän kuin poliisi,päihdetyöntekijät ja muut. Tuo tukeminen alkoi ihan itsestään kun osa kysyi suoraan miten onnistuin lopettamaan. Varsinkin hepo on vähän kova pala.
Pystyin kuitenkin olemaan koko ajan asiallinen kuulusteluissa. Sitten paikalle tuli tuntemani poliisi joka morjensti ja sanoi että mitäs sinä täällä. Sanoin että epäiltynä kamasta.
Hän tiesi tilanteestani ja kysyi tietysti olenko retkahtanut uudelleen. Sanoin etten ole.
Sitten laitettiin vähäksi aikaa selliin jossa odotin pari tuntia. Edelleen mietin vain työpaikkaa ja taas itkin. Ei yksinkertaisesti jaksanut olla vihainen. Normaalielämä näköjään nostaa tunteet pintaan ainakin itkemisen kohdalla.
Ja kaikki ne muistot tuli pintaan kun monesti sellissä tärisin viekkareissa.
Vihjeenantaja oli ehkä pidätetty viekkareita kärsivä joka heitti minun nimen.
Takaisin kuulusteluihin ja kuulustelijan lisäksi paikalla tämä tuttu poliisi. Minulle ilmoitettiin että voisin lähteä. En nyt jaksa kertoa muita yksityiskohtia. Alkoi se suuttumuskin nostaa päätään. Yritän välttää sitä koska vienyt aina vaikeuksiin.
Palasin työpaikalle ja tiesin että en pysty siellä enää olemaan. Johtaja tiesi menneisyyteni mutta työkaverit eivät. Olisiko se pitänyt paljastaa myös työntekijöille? En usko koska työpaikka aika julkinen.
Pomoni ymmärsi tilanteen mutta huomautti samalla etten ehkä saisi luottamusta työkavereilta ja muilta esimiehiltä. En itsekään halunnut jäädä katsomaan niitä epäluuloisia katseita.
Pomoni sai suostumaan minut sairaslomaan. Jos vaikka tilanne muuttuu kun hän selittää asian. Voin myös itse osallistua siihen palaverissa.
En usko että menen takaisin.
Mitähän tässä pitäisi tehdä? En oikein jaksaisi taistella. Olisiko sillä merkitystä edes minun menneisyydellä?
En jaksa nyt kirjoittaa enempää.
Mutta yhden asian tiedän. En tule retkahtamaan uudelleen vaikka helvetti tippuisi päälle.
Voihan olla että joudun maksamaan menneisyyteni typeryyksiä vaikka muut rangaistukset on hoidettu.
Aloin jo etsimään uutta työpaikkaa ja harkitsen muuttoa.
Taidan aina törmätä menneisyyteen vaikka muuttaisin helvettiin.
Toivoisin vain että tämänkaltaisissa tapauksissa voisitte lähettää siviilipoliisin hakemaan asemalle. Tapauskohtaisesti tietysti.
Nimetön ilmianto ei minusta ollut riittävä peruste. Tai tuo numeroiden löytyminen.
Nyt ei todellakaan enää jaksa kirjoittaa.
Joten hyvää jatkoa.
En jaksanut kirjoittaa yksityiskohtiä.
Koska minä olen yhteiskuntakelpoinen. Vai olenko koskaan?
Kuivilla olen ollut vuodesta 2001. Sitä ennen käyttänyt kaikkea mahdollista ja myöskin osallistunut rikoksiin käytön rahoittamiseksi.
Onneksi vankilalta vältyin vaikka ykp:ta on tullut ja sakkoja on makseltu.
Olen kuitenkin kärsinyt tuomioni ja sakot sain loppuun viimekuussa.
Yritän aloittaa uuden elämän. Sain työpaikan vuonna 2004 eräältä harvinaisen ystävälliseltä ihmiseltä. Muistan häntä lämpimästi. Kiitos.
Vähän aikaa sitten työpaikalleni marssi neljä poliisia. Tulivat suoraan työpöytäni äärelle ja sanoivat että lähdetäänpä asemalle. Duunikaverit ja paljon asiakkaita paikalla.
Kysyin syytä mutta tiesin ennestään että nämä kaverit vain noutaa. Olin kuitenkin hermostunut ja vähän malttinsa menettänyt.
En tehnyt vastarintaa mutta poliisit laittoivat rautoihin. Oli kai se menneisyyskin siinä syynä.
Sitten lähdettiin asemalle kaikkien tuijottaessa.
Olin pari tuntia sumpussa ja sitten kuulusteluihin. Sumpussa ajattelin vain työpaikkaani ja itkin.
Poliisi ilmoitti että minua ei ole pidätetty vaan olet epäiltynä huumausainerikoksesta.
Polisi ei kuunnellut minun vakuutteluitani että olen ollut vuosia kuivilla.
Heille oli tullut nimetön vihje. Minun kännykkänumeroni löytyy joiltakin käyttäjiltä kuulustelija selitti.
Kysyin tästä ns. vihjeestä jota ei minulle paljastettu. En vaatinut nimeä vaan itse vihjettä.
Numeroni todellakin löytyy joiltakin käyttäjiltä.
Olen antanut sen siltä varalta jos haluavat tukea käytön lopettamisessa. Takaan että ymmärrän heitä paljon enemmän kuin poliisi,päihdetyöntekijät ja muut. Tuo tukeminen alkoi ihan itsestään kun osa kysyi suoraan miten onnistuin lopettamaan. Varsinkin hepo on vähän kova pala.
Pystyin kuitenkin olemaan koko ajan asiallinen kuulusteluissa. Sitten paikalle tuli tuntemani poliisi joka morjensti ja sanoi että mitäs sinä täällä. Sanoin että epäiltynä kamasta.
Hän tiesi tilanteestani ja kysyi tietysti olenko retkahtanut uudelleen. Sanoin etten ole.
Sitten laitettiin vähäksi aikaa selliin jossa odotin pari tuntia. Edelleen mietin vain työpaikkaa ja taas itkin. Ei yksinkertaisesti jaksanut olla vihainen. Normaalielämä näköjään nostaa tunteet pintaan ainakin itkemisen kohdalla.
Ja kaikki ne muistot tuli pintaan kun monesti sellissä tärisin viekkareissa.
Vihjeenantaja oli ehkä pidätetty viekkareita kärsivä joka heitti minun nimen.
Takaisin kuulusteluihin ja kuulustelijan lisäksi paikalla tämä tuttu poliisi. Minulle ilmoitettiin että voisin lähteä. En nyt jaksa kertoa muita yksityiskohtia. Alkoi se suuttumuskin nostaa päätään. Yritän välttää sitä koska vienyt aina vaikeuksiin.
Palasin työpaikalle ja tiesin että en pysty siellä enää olemaan. Johtaja tiesi menneisyyteni mutta työkaverit eivät. Olisiko se pitänyt paljastaa myös työntekijöille? En usko koska työpaikka aika julkinen.
Pomoni ymmärsi tilanteen mutta huomautti samalla etten ehkä saisi luottamusta työkavereilta ja muilta esimiehiltä. En itsekään halunnut jäädä katsomaan niitä epäluuloisia katseita.
Pomoni sai suostumaan minut sairaslomaan. Jos vaikka tilanne muuttuu kun hän selittää asian. Voin myös itse osallistua siihen palaverissa.
En usko että menen takaisin.
Mitähän tässä pitäisi tehdä? En oikein jaksaisi taistella. Olisiko sillä merkitystä edes minun menneisyydellä?
En jaksa nyt kirjoittaa enempää.
Mutta yhden asian tiedän. En tule retkahtamaan uudelleen vaikka helvetti tippuisi päälle.
Voihan olla että joudun maksamaan menneisyyteni typeryyksiä vaikka muut rangaistukset on hoidettu.
Aloin jo etsimään uutta työpaikkaa ja harkitsen muuttoa.
Taidan aina törmätä menneisyyteen vaikka muuttaisin helvettiin.
Toivoisin vain että tämänkaltaisissa tapauksissa voisitte lähettää siviilipoliisin hakemaan asemalle. Tapauskohtaisesti tietysti.
Nimetön ilmianto ei minusta ollut riittävä peruste. Tai tuo numeroiden löytyminen.
Nyt ei todellakaan enää jaksa kirjoittaa.
Joten hyvää jatkoa.
En jaksanut kirjoittaa yksityiskohtiä.
Koska minä olen yhteiskuntakelpoinen. Vai olenko koskaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
What goes around, comes around.
pystypäin uudestaan, kerää voimasi ja mene sinne palaveriin. Hyvää, ymmärtäväistä työpaikkaa ei kannata heti päästää pois, jos olet kuitenkin hoitanut työsi hyvin ja työtoverit pitävät sinusta. Jos saat työkaverisi ymmärtämään ja tukemaan sinua, niin olet voittanut yhden kovimmista esteistäsi nykyelämässä - älä siis pakene. Jokaisella meillä on "luurankomme kaapissa", myös niillä työtovereillasi. Sinä olet katsonut omiasi silmästä silmään ja nyt ne ovat sieltä kaapista hävinneet.
Yleensä "vanhat narkkarit" tai kaikki muutkin ihmiset, jotka ovat voittaneet elämänsä takaisin, ovat - kuten itsekin totesit - niitä parhaita auttajia niille, jotka haluavat vielä pelastua ja päästä takaisin hyvään elämään. Niin se on muidenkin vaikeuksien ja sairauksien kanssa elämässä. Kokemus on paras elämänkoulu ja opettaja. Mitkään tutkinnot eivät ole niiden veroisia - vaan päälle voi kuitenkin opiskella myös sitä kirjatietoa.
Lepää nyt, kerää voimasi ja puolusta itseäsi ja sitä hienoa eheytymistyötä, minkä olet jo tehnyt. Voita ennakkoluulot ja työkaverisi puolellesi - kukaan ei ole täydellinen.
Jos et kykene menemään palaveriin, niin KIRJOITA KIRJE työkavereillesi, joissa kerrot oman näkemyksesi rehellisesti. Esimiehesi voi varmaan lukea sen siellä palaverissa. Sitten odotat pystypäin, mitä tuleman pitää. Voimia ja "siunattua"onnea.
Menen kyllä palaveriin.
Useimmat työkaverini kyllä saattaisi ymmärtää tilanteeni. Olen omasta mielestäni tehnyt työni hyvin ja jopa kehuttu.
Juttu kuitenkin taitanut levitä asiakkaiden keskuuteen joten taidan aiheuttaa firmalle hankaluuksia johon viitattu epäsuorasti.
Syy että menen palaveriin näytän että minua ei ole lyöty.
Myönnän että tämä oli kova kolaus. Life is life.
Oli kuitenkin shokki. Tuudittauduin tähän "normaali" elämään ehkä liiaksi ja uskoin olevani turvassa.
Kuka tietää,ehkä hakeudun hoitotyöhön jossa voin tuoda oman kokemukseni,tukeni ja apuni toipuvia päihdeongelmaisia kohtaan.
Rankkaa työtähän tuo olisi mutta erotan kyllä henkilön joka haluaa todella irti.
Tarkemmin ajattelee niin ehkä tämä tapaus oli kohtalo josta syntyy jotain parempaa.
Pitää etsiä jotain positiivista edes.
Mutta *N*. Noudatan neuvoasi ja taidan ansaita pienen levon. Kiitos.
Pitää tässä miettiä vaihtoehtoja myös.
Eikös sitä jossain elokuvassa sanota "ei saa jäädä tuleen makaamaan".
veit ajatukset päästäni, sillä ajattelin juuri sinulle lisätä lisäviestiksi tuon, minkä itsekin nyt kirjoitit eli meinasin kehoittaa sinua juuri tuohon päihdeauttamistyöhön tai vastaavaan, jos menetät nyt työpaikkasi. Hyvän työtodistuksen tulet luultavasti kuitenkin saamaan ja sitä voit hyödyntää myös myöhemmin elämässäsi.
Osaat myös tuoda hyvin tunteitasi ja näkemyksiäsi "elämää oivaltaneena ja kokeneena" esiin ja se tulee auttamaan sinua monessa työssä ja ennen kaikkea se on se "pointti", mitä tarvitaan tässä raskaassa auttamistyössä. Itse olin joskus kiinnostunut myös nuorisotyöstä - mikä myös vaativaa mutta antavaa - mutta en ole nyt vielä lähtenyt sairauksiltani mihinkään, koska oma kuntoutukseni kesken.
Ehkä kaikella olikin tarkoituksensa - kuten itsekin totesit - ja nyt tiesi vie jonnekin muualle. Oikeassa olet kuitenkin mielestäni siinä, että siviilipoliisi olisi ollut kyllä tilanteessa paikallaan ja olisi myös voinut kotiinkin tulla työn jälkeen, jotta työtäsi ei olisi häiritty. Selvitä kuitenkin ne asiat rohkeasti siellä työpaikalla. Sinulla ei ole mitään hävettävää mielestäni. Hyvää jatkoa vaan.
Koita jaksaa. Sait epäreilua kohtelua ja työtovereitasikin kohtaan olisi ollut asiallista käyttää siviilipoliisia. Samoin työnantajasi saa ehkä kärsiä huhuista, joita tilanteesta voi levitä.
Nimetön vihje tai pelkkä numero kännykästä oli aika heppoinen peruste moiselle kohtelulle. Koita jaksaa. Olin työmaalla jossa yksi vanha työntekijä jäi kiinni huumevarkaudesta. Se tuntui tosi pahalta. Hän suostui irtisanoutumaan, joten syytteitä ei nostettu. Kun osa kadonneista lääkkeistä ei voinut olla hänen viemäänsä tilanne herättää kysymyksiä vuosienkin jälkeen.
Osa oli hänelle tosi vihaisia ja toinen osa työntekijöistä surullisia ja halusi tukea huomiseen. Hän oli pidetty työveri, ei kenellekään koskaan paha ja siksi olin iloinen kun näin hänet jälkikäteen hyvässä kunnossa. Aurinko nousee aina, pahimmankin töpin jälkeen.
Työpaikkoja löytyy aina, on kiva tutustua uusiin ihmisiin ja kuunnella heidän kohtaloitaan. Uutta oppii aina ja samalla oppii näkemään tiettyjä ihmissuhdekuvioita ryhmässä. TSEMPPIÄ!!
En taida suostua tähän kohteluun mitä sain osakseni.
Menen lakimiehen luo ja kysyn mitä tehtävissä.
Perkele olen siksi kovan työn tehnyt että pääsin kuntoon.
En aio kyyristyä maahan ja leikkiä kuollutta.
Tiedän että tie tulee olemaan kivinen ja sen pitääkin olla. Miten muuten kasvaisin ihmisenä?
Pitää katsoa miten jatkossa...
Kiitos kaikille jotka kannustivat minua.
kasvaa muutenkin. Ehkä saisit sen tutun poliisin sinne palaveriin mukaan miettimään, miten asia hoituisi parhaiten ja että työpaikkasi saisit pitää ja elämä jatkuisi. Asiakkaat ovat se vaikein juttu. Kyllä se HYVÄhuhukin etenee kuitenkin, että poliisi on ollut siellä palaverissa mukana "puolustamassa" sinua. En tiedä, onko tuo mahdollista.
"En tehnyt vastarintaa muttapoliisit laittoivat
rautoihin"
Etköhän nyt vähän/paljon liiottele tai vedätä.
Menneisyys taisi vaikuttaa.
Ei poliiseille kannata laittaa vastaan koska siinä jää häviölle aina.
Joten miksi edes yrittää.
Vaikuttaa siltä että paikkakuntasi poliiseilla on liian vähän tekemistä. Sinä voisit jättää tylsän päivätyösi ja siirtyä kauppiaaksi. Tilanteesihan on erinomainen koska et käytä enää, niin kate jää itselle. Lisäksi tunnet tarvittavat ihmiset ja toiminnallasi olisi työllistävä vaikutus.