sossu soitti eilen. nyt saankin mennä neuvolaan itse mukaan. ei vain tiennyt milloin...
samassa puhelussa selvisi myös, ettei lapseni todellakaan tule kesällä kotiin. vähän kyllä ihmettelinkin, että jos ensimmäinen yöloma toukokuussa, niin miten se poika niin nopeasti kotiutuu. en tiedä miten sos.asiamies tämän voi niin VARMAKSI sanoa että poikani kotona VIIMEISTÄÄN kesällä.
haen hs:n purkua uudelleen toukokuussa, jolloin olen taas lautakunnassa kesäkuussa. sitten jatketaan hallinto-oikeuteen, jossa lomien takia menee varmaan ainakin 3kk.
huoltosuunnitelmakin vasta joskus heinäkuussa, ei kesäkuussa. sossu oli iloinen nyt kun "annan näyttöjä jaksamisestani", totesin vain, että luonnon päälle käy, kun en saa niitä "näyttöjä" antaa kun 10 tuntia kuussa. ja todella hitaasti etenee.
vaikka olin asennoitunutkin niin, ettei poika kesällä kotiin tule, niin sanon nyt-vaikka ei pitäisi-että EN JAKSA tätä rumbaa enää yhtään. 11.6. on viimeinen sovittu tapaaminen. vaihdan ihan taatusti maisemaa sen jälkeen. äidin rakkauteni ja toivo ei enää riitä taistelemaan lapsestani.
otan vain koirani, vaatekassin ja lähden autolla kohti tuntematonta. poika jää.
samassa puhelussa selvisi myös, ettei lapseni todellakaan tule kesällä kotiin. vähän kyllä ihmettelinkin, että jos ensimmäinen yöloma toukokuussa, niin miten se poika niin nopeasti kotiutuu. en tiedä miten sos.asiamies tämän voi niin VARMAKSI sanoa että poikani kotona VIIMEISTÄÄN kesällä.
haen hs:n purkua uudelleen toukokuussa, jolloin olen taas lautakunnassa kesäkuussa. sitten jatketaan hallinto-oikeuteen, jossa lomien takia menee varmaan ainakin 3kk.
huoltosuunnitelmakin vasta joskus heinäkuussa, ei kesäkuussa. sossu oli iloinen nyt kun "annan näyttöjä jaksamisestani", totesin vain, että luonnon päälle käy, kun en saa niitä "näyttöjä" antaa kun 10 tuntia kuussa. ja todella hitaasti etenee.
vaikka olin asennoitunutkin niin, ettei poika kesällä kotiin tule, niin sanon nyt-vaikka ei pitäisi-että EN JAKSA tätä rumbaa enää yhtään. 11.6. on viimeinen sovittu tapaaminen. vaihdan ihan taatusti maisemaa sen jälkeen. äidin rakkauteni ja toivo ei enää riitä taistelemaan lapsestani.
otan vain koirani, vaatekassin ja lähden autolla kohti tuntematonta. poika jää.
Vastaukset 33
Vanhimmat
olen seurannut jonkin verran sinun kirjoittelua, muistaisin jo viime syksynä lukeneeni jotain... kaikkea en siis tiedä / muista mutta se mitä haluan sinulle sanoa niin olet uskomattoman hyvin jaksanut tuota hirveää tilannetta ja äidin ikävää ja huolta lapsestaan.
en muista alkuperäistä syytä huostaanottoon (väsyminen?)mutta sitä en voi kuin järkyttyneenä ihmetellä mikset saa lastasi jo takaisin. olet aivan selvästi hyvä äiti ja vanhempi lapsellesi. taisi olla niin että väsyit kovasti kun lapsi oli pieni? silloin on täysin oikeutettua hakea apua ja on niin väärin että suomessa käy nykyään usein niin että äidin jaksamisen tukemisen sijasta lapsi sijoitetaankin toiseen perheeseen.
olen itse kahden lapsen yksinhuoltaja, ja pienemmän lapsen olen odottanut ja hoitanut yksin. tiedän miten rakastava ja hyväkin äiti voi väsyä ja vaikka itse saan ulkopuolelta apua jaksamiseeni niin takaraivossa on silti kummallinen pelko että mitä jos minullekin käy niin kuin täältä olen lukenut monille käyneen.. mielestäni nämä asiat on suomessa pahasti pielessä tällä hetkellä kun tuollaista voi käydä mitä sinulle on käynyt.
kun luin sinun viestisi äsken tuli niin paha olo puolestasi. en osaa mitään muuta kuin toivoa että löydät jostain voimaa jaksaa tuota uuvuttavaa ja henkisesti romuttavaa taistelua ja jaksat uskoa että tulee päivä jolloin saat poikasi takaisin kotiin. luin myös niistä neuvola-asioista kuinka sijaisperhe ei ole vienyt poikaasi sinne. se on mielestäni täysin käsittämätöntä, neuvolahan on lapsen eduksi!! miksi kukaan sijaisperhe jättää tekemättä asioita jotka ovat lapselle hyväksi??
voin vain aavistaa miten pahalta sinusta tuntuu ja miten turhauttavaa on kun mikään virallinen taho ei ota asiaasi kunnolla käsittelyyn vaan sitä pyöritellään miten pystytään ja vastuuta siirrellään taholta toiselle. kyseessä on sinun pieni lapsi, sinun ja hänen elämä!! on käsittämätöntä kuinka huonosti suomessa hoidetaan asiat jotka vaikuttavat mullistavasti kyseessä olevien koko loppuelämään.
jos voin jotenkin sinua tukea tai auttaa niin teen sen heti. en vain tiedä keinoa.
Voi älä jätä poikaasi, (ja meitä).
On ollut ilo lukea viestejäsi.
Onnellista loppua toivoen ja odottaen.
tämä on vain nyt jo kestänyt liian kauan. en todellakaan jaksa enää kesän jälkeen jatkaa tätä kuukausia, kenties vuosia.
toivokaa nyt kaikki, että minulla olisi vain huono päivä tänään, ja siksi mieli maassa. mutta pahoin pelkään, että en oikeasti jaksa kesän jälkeen.
olen jo jonkin aikaa sitten kirjoittanut kirjeen, jonka tulen lähettämään sosiaaliasiamiehelle, psykologille ja yhdelle sossulle. eli pelaan koko ajan varman päälle tulevaisuuteni suhteen. kun kyseiset henkilöt saavat kirjeet, olen jo lähtenyt kaupungista.
kirjoitin kirjeen siksi, että kun joskus sanoin, että minulla on tulevaisuus selvillä, olipa hallinto-oikeuden päätös kumpi tahansa. eli jos hs puretaan, saan poikani kotiin ja elämä jatkuu niin kuin kuuluukin. jos hallinto-oikeus ei kumoa huostaanottoa, en näe muuta kuin kirjeen sisältämän vaihtoehdon. kirje ohessa.
"hei
ikävää että tässä kävi näin. en nähnyt enää muuta vaihtoehtoa. tosin kuulemani mukaan moni biologinen äiti reagoi taisteluväsymykseen lähtemällä kokonaan pois, minä reagoin siihen ensin vakavalla stressireaktiolla, yritin taistella viimeiseen asti. mutta nyt näen parhaaksi vaihtoehdoksi lähteä pois. poikani ei katoa mielestäni muuttamalla kaupungista pois, mutta moni ongelma sillä katoaa. yritykseni kohtalo harmittaa, mutta lopulta työkin josta pitää ja toimeentulo, menettää merkityksensä. olen miettinyt paljon asioita ja tullut siihen tulokseen, että elämässä kaikkein pahinta mitä voi tapahtua, on oman lapsensa menettäminen.
en sure enää sitä etten näe kun poika kasvaa ja kehittyy, suren sitä että pojalle äiti (ja isä) jää tuntemattomaksi. ohessa olevat laulun sanat kuvaavat parhaiten tuskaani ja ikävääni lastani kohtaan. missä kuljenkin ja kuulen nämä laulut, ne tuovat aina mieleen poikani. olen lähettänyt nämä sanat myös pojalleni, hän lukekoon ne sitten isompana kun jotain ymmärtää. lukekaa sanat ajatuksella ja rakastakaa omia lapsianne joka päivä kuin se päivä olisi viimeinen.
poika tulee aina olemaan sydämessäni. tieni ei ole helpoin mahdollinen kulkea, mutta itse sen valitsin. toivottavasti löydän onneni jostain muualta, ja saan joskus vielä itselleni toisenkin pienen elämän lahjan. hänestä hyvää huolta kannan.
veljeni sanoin, ihmisen typerin virhe on hypätä junan alle ja kuolla. aivan. niinpä rakennan elämäni uusille raiteille ja jatkan eteenpäin. kukaan ei täällä uskonut minua, vain itse sen tiesin että olin pojalleni hyvä äiti.
tämä sama teksi on lähetetty sosiaaliasiamies XXX:lle, sosiaalityöntekijä XXX:lle ja psykologi XXX:lle. Teihin minä luotin, kiitos kun jaksoitte minua tukea ja kannustaa. se vain ei valitettavasti riittänyt.
voimia Teille kaikille.
t: XXX
jos en ihan väärin muista, sos.asiamies X ja psykologi X eivät nähneet mitään estettä sille, että poika olisi käynyt kotona viikottain. tarkoitan tällä sitä, ettei se olisi ollut lapsen edun vastaista. sossu X sanoi että kahden viikon välein tapahtuva tapaaminen on katsottu pojalleni hyväksi ja sopivaksi. tätä perustelua en koskaan ymmärtänyt, kun ei ole ikinä kokeiltu viikon välein tapaamista! jos poikani olisi tähän reagoinut, olisin hyväksynyt sen, lapseni edun nimissä. jääkää pohtimaan kuka on mitäkin sanonut, minä en niissä karkeloissa ole enää mukana. olen väsynyt ja todella uupunut. on vain noustava ja jatkettava elämää, toisen pienen ihmisen alkua varten. poikani on menetetty, mutta pidän huolen, ettei minulta enää lasta ikinä huostaanoteta. yritin järjestää asian niin, ettei lähiomaiset joudu käymään tätä samaa taistelua läpi, joten sossu X, pidäthän lupauksesi ja annat isovanhempien tavata poikaani."
kyseiset laulun sanat, jotka liitteeksi tuohon kuuluvat, ovat kaija koon jos sua ei ois ollut ja mikko siltalan jos meillä huomista ei ois.
jouduin tähän kirjeeseen muuntamaan tekstin, ettei ammatti-ihmisten ja poikani ja oma nimi tule esiin.
että tämä on Sinulle vain huonoimmista huonoin päivä.
tällä viikolla voimia vei tuo neuvolajupakka.
mutta kun tämä ei lopu ikinä! en oikeasti enää jaksa taistella JOKA ASIASTA.
uskotteko, että jossain vaiheessa raja tulee väkisin vastaan?
muistatteko, kuinka monesti olen jo meinannut luovuttaa? katson nyt kesään, ja sitten on pakko tehdä lopullinen ratkaisu.
Ymmärrän kyllä, että olet väsynyt. Jatkuvan takapakin vastaanottaminen on todella rankkaa. En usko, että kirjeesi tulisi hätkähdyttämään niitä ihmisiä yhtään, joille sen kirjeen aikoisit lähettää. Eli lopulta taitaisit tehdä vain hallaa itsellesi.
tuskin voin hallaa paljon itselleni tehdä. ainoa, joka tästä kärsii, on POIKANI. siis jos äiti katkaisee suhteen häneen, ja loppu pelissä vain siksi, ettei jaksa sossuja ja byrokratiaa.
en kirjeellä saavutakaan varmasti mitään, ei se ole tarkoituskaan. haluan vain näiden tärkeiden ihmisten tietävän, että olen poistunut kuvioista. on totta, että usea biovanhempi katoaa "jäljettömiin." ja tuskinpa sossut alkaa jäljittämäänkään näitä vanhempia ja sokeripalan kanssa houkutella, että tapaisit nyt lastasi. heillehän se on ihan sama. tosin usein sitten biovanhempi tulee monien vuosien päästä takaisin. ehkä siitä äidin rakkaudesta ei voikaan niin helposti luopua...
mutta katsotaan nyt miten kesällä käy. miksi sossut eivät voi tajuta alkaa lisäämään tapaamisia todellisten voimavarojeni mukaan?!
ÄLÄ LUOVUTA!
Annan sinulle voimaa täältä kasapäin.
Luovuttamalla,luovutat lopullisesti itsesi ulos poikasi kuvioista. Joskus vahvana jälleen, katuisit sitä.
POIKASI tarvitsee sinua. Sinä päivänä kun poikasi kotiutuu, pyyhkiytyy pois ne vuodet ja kuukaudet jotka elit ikävässäja tuskassa. Silloin ajattelet, kannatti taistella.
Taistele sitkeästi.
Hae uudelleen ja uudelleen huostaanoton purkua.
Etsi eri kanavia. Ota vaikka itseensä Hyssälään yhteyttä.
Miksi tyrkytän näitä kanavia? Siksi, koska tarvitset niitä tueksesi.
Löydätkö neuvolan terveydenhoitajan ...tai kenen tahansa, kenen kanssa voit purkaa tätä asiaa SINUN kannaltasi, eli mistä saisit voimaa ja tukea?
asia siihen malliin että lapsi ei haluaisi tulla kotiin. Ajattelin siltä kantilta vain että ehkei huostaanotto tuntuisi sitten niin pahalta mutta kun lapsi ikävöi kotiinsa niin se tässä hirveeltä tuntuu. Ferozan tarinoita lukiessa tulee kieltämättä itsellekin mieleen että onko hyötyä jättää valitus sos.lautakunnalle? asia on kyllä niin raskas että jaksaako sitä huostaanoton purkua uudelleen hakea jos ekalla kerralla ei onnistu? Ottaa kyllä sekin päähän että kun lapsi viedään niin äiti(isä)jätetään vain kärsimään eikä kunnollisia tukitoimia anneta tämän jälkeen.
mutta kun se on pakko jättää lautakunnalle. muuta tietä hs:n purkuun ei ole.
ennen kuin tulee lakiuudistus, jossa lautakuntavaihe jää pois, ja kenties huostaanotot menisivät suoraan käräjille, ei hallinto-oikeuteen. tätä vain saamme odottaa ja pitkään!!
Se, että ottaisit koirasi, autosi ja vähän tavaraa ja laittaisit auton nokan kohtituntematonta, ei oikeastaan auttaisi yhtään mitään. Kirjeesi ei todistaisi sossuille tahi muille muuta, kuin sen, että he olivat alunperin oikeassa. He sanoisivat (usko pois) " Kyllä me ihan oikea päätös tehtiin, kun huostaanotettiin poika. Tästähän sen näkee, tasapainoton ja mielialat heittelevät miten sattuu. Ekana hakee purkua ja on valmis ottamaan lapsensa takaisin kotiin ja seuraavaksi onkin hylkäämässä tätä. Onneksi tajuttiin tilanne ajoissa."
Heille kirjeesi ja lähtösi todistaisi vain sen, että he olivat loppujen lopuksi oikeassa. Huolimatta siitä olisiko se totuus, he uskoisivat, että näin olisi. Ja seuraavan lapsen kohdalla he miettisivät.."olihan se yksi äiti, muistatko. Hallinto-oikeus oli purun kannalla ja sitten äiti otti ritolat ja hylkäsi lapsensa. Tämä vaikuttaisi vähän samanlaiselta tapaukselta.."
no sitten en ole valmis ottamaan poikaani kotiin!!!
tämä tulikin jo selväksi.
joten en tämän enempää vatvo täällä sitä, olisinko hyvä äiti vai ei? edes omasta, saati toisten mielestä.
viikonloppu on ollut minulle todella vaikea, apua en saanut mistään. tästä päivästä on tulossa samanlainen.
en varmasti voikaan ottaa enää ikinä poikaa kotiin, huostaanotosta johtuvien käsittelemättömien trumojen takia. kiitos kun annoitte sille vahvistuksen, että "anna poika huostaan rakkaudestasi."
Tarkoitukseni oli kyllät äysin päinvastainen ja pahoittelut, että et kokenut kirjoitustani niin. En missään nimessä aikonut kritisoida pätevyyttäsi äitinä! Tai lytätä sinua. Itselläni on hiukan poikaasi vanhempi poika enkä voisi edes kuvitella tuskaa ja hätää, jota kokisin, jos hänet riistettäisiin minulta ja laitettaisiin "vieraiden vanhempien" hoteisiin, puhumattakaan siitä, miltä tuntuisi, kun jatkuvasti löisi päätänsä seinään.
Koita jaksaa! Ja pahoittelut, jos loukkasin sinua kirjoituksellani, tarkoitukseni oli kuitenkin hyvä, mutta näin aamusta aika hutiloiden ilmeisesti kirjoitettu. Yritä jaksaa! Eikö se sos.asiamies saisi poikaasi yölomille aikaisemmin? Älä luovuta viellä, varsinkaan sijaisvanhemmille, jotka eivöt selvästikkään huolehdi syystä tai toisesta poikasi terveydestä!
Olen samaa mieltä, että "häipyminen" vain tukisi huostaanottoa eli että sos.ihmisillä vakuuttuisi tunne, että oikein tehtiin kun lapsi huostaanotettiin näinkin epävakaalta äidiltä.
Tilanteesta häipyminen harvoin parantaa mitään asiaa.
Ent.sijoitettu kirjoitti mielestäni aivan ymmärrettävästi että on ihan tosi, että moisesta häipymisestä tulisi vain sossuille vahvistava tunne siitä, että et ole kypsä äidiksi.
Eli he saisivat vain "ahaa" elämyksen, että oikein tehtiin".
Ja tosi on sekin, että tuolla käyttäytymisellä, vaikeuttaisit oikeasti poikaasi saamista kotiin.
Mutta tuollaistahan ET ole vielä tehnyt.
Eli suotta siitä loukkaannut jos kerrotaan millaiselta tuollainen käytös ehkä vaikuttaisi ulkopuolisten silmin. Eikö?
Tällaiset spekulaatiot ja mahd. seuraamus spekulaatiot eivät tee sinusta kuin kenestäkään muustakaan missään vaiheessa huonoa äitiä? Eikö?
Oletko valmis ottamaan poikasi kotiin? Sen tiedät vain sinä ja kenties ne sos.ihmiset.
Me täällä näemme vain pintaraapaisun ja sen mitä palstalle kirjoitetaan.
häipyminen on kaikkein huonoin vaihtoehto. sos.asiamies sanoi, että se on hyvin typillistä tässä tilanteessa. hänkin ihmetteli, kuinka olen jaksanut näin sitkeästi taistella. enkä häipynyt, kuten moni muu.
en ole lähdössä nyt minnekään, mutta jos ei huostaanotossa tapahdu sysäystä eteenpäin, niin kesällä häippäsen. tekään ette usko, että en saa enää voimia mistään jatkaa taistelua. en mistään. edes poikani ei anna minulle voimaa, siksi, että en voi tietää tuleeko hän kotiin elokuussa, tammikuussa 2007 vaiko huhtikuussa 2013.
taisteluani ja sitkeyttäni ei nyt palkita millään lailla---> anneta vastuuta pojastani minulle. miksi siis enää taistelen terveyteni äärirajoilla, kun sossujen puolelta näyttää vain siltä että poikaa ei kotiuteta ikinä, yrittävät vain kannustaa pitämään tapaamisia yllä.
ehkä vain alistun siihen sossujen tahtoon, että he saivat mitä halusivat-poikani.
kun he eivät usko että olisin äitinä paras mahdollinen pojalleni, en jaksa sitä enää vakuutella ja näyttää heille. kun tämä tilanne ei tästä muuksi muutu.
Ja pura siellä kaikki nämä kiemurat ja pahaolo pois.
Voit varata ajan itse alueesi perheneuvolaan.
;uistan hyvin, kun olit aallon pohjalla viime kesänä/syksynä. Silloin, kun olisit ollut valmis antamaan alapsesi adoptioon, kun teki niin kipeää. Silloin mietit myös, että et selviä, et pääse enään ylös. Mutta pääsit kuin pääsitkin aj sait rutkasti viellä taistelutahtoa mukaan. Sait monet asiat muuttumaan, vaikka ne nyt tuntuvatkin turhilta ja ettet saanut aikaan mitään, mutta sait kyllä.
Aallon pohjia tulee. Aikoja jolloin tuntuu, että on sama huuhtoutuuko merivirran mukana vai ei. Mutta kuns ieltä aallonpohjalta pääse takaisin harjalle, on taas hiukan voimakkaampi ja viisaampi. Älä luovuta viellä!
On täydellisen normaalia, että sinulla on pahaolla. Jos ei olisi, olisi se todella huolestuttavaa. Mutta kuka tahansa äiti, isä, vanhempi, joka rakastaa lastaan, kärsii joutuessaan olemaan erossa hänestä. Joten on täysin normaalia, että tuntuu kuin menisi tunteiden kanssa vuoristorataa.
*isorutistus sinulle* !!!!!
Tulethan sinä sinne huostaanotto-seminaariin. Lisätietoja täältä:
http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=649
siis asiathan eivät edenneet minun toimestani, vaan sos.asiamiehen. hän on lomalla nyt.
kun näitä aaltoja vaan tulee tarpeeksi "usein", niin lopulta on tehtävä se ratkaisu. EI KUKAAN kestä tälläistä vuoristorataa.
on vähän liian pitkä matka!
multa sossu eväsi pääsyn perheneuvolaankin! tk-psykologille kuulema pääsisi taita olla hänen luottohenkilö?
Helsingin hälyineen ja kansainvälisine tunnelmineen,
kokeile, jos vain jaksat,
voi tehdä Sinulle Feroza hyvää
olla vähän aikaa poissa "omistä ympyröistäsi".
et ikinä anna sitä itsellesi anteeksi, jos nyt luovutat. Tulee vielä sekin päivä, että katsot itseäsi peiliin ja mietit -olisiko sittenkin ollut mahdollista taistella pojasta.
Nyt sinusta tuntuu, että et jaksa -se on ymmärrettävää, sellaisia hetkiä tulee meille kaikille.
Olet käynyt läpi kovan taistelun ja nyt kun näyttäisi, että ratkaisu häämöttäisi jossakin -voimat loppuu. Uskon itse kokeneeni tämän saman asian toisissa asioissa.
Meillä on sijoitettuna sisarukset, jotka tuli meille terveinä lapsina. Meni yli vuosi, ennenkuin tajusin, että todellakin, näillä lapsilla on useita ongelmia ja melko vaikeita.
Kun oivalsin asian, olin jo melko puhki, taisteltuani näiden ongelmien kanssa. Väsymyksessäni en osannut ajatella selkeästi ja en tajunnut, että mikä tässä mättää. Itseäni syytin, kun hermostuin niin helposti ja ajattelin, että en olekaan lapsille sopiva sijaisäiti.
Kun oivalsin mistä kiikastaa ja asiat alkoivat hiljalleen loksahtaa paikoilleen ja vertaisihmiset kertoivat heilläkin olleen tällaista, oloni alkoi helpottua ja homma sujua. Kuitenkin jonkun ajan päästä, kun homma pelasi, niin tunsin itseni hirveän väsyneeksi ja olin valmis luovuttamaan.
Kuitenkin joku sisälläni sanoi, että jos nyt annan periksi, en ikinä anna anteeksi itselleni sitä, etten vielä yrittänyt.
Lapset ovat olleet meillä kolme vuotta. Nyt tuntuu, että jaksan ja selviydymme. Vaikka on vaikeitakin päiviä ja viikkoja, niin kuitenkin tiedän edelleenkin, että kannatti yrittää.
Tämä kokemus on kasvattanut koko perhettämme hurjasti, vaikkakin varmasti jättänyt myös arpia, jotka eivät koskaan katoa!
Sinun on jaksettava FEROZA! Anna itsellesi lupa olla väsynyt ja hae elämääsi muuta toimintaa esim. järjestä pieniä asioita mitä voit tehdä poikasi paluuta odotellessa. Tee pienistä asioista tavoitteellisia.
Osta pojallesi yhtenä päivänä hammasharja ja muista, että sinun pojallesi ei käykään mikä tahansa hammasharja, vaan sen pitää olla tietynlainen. Käytä aikaa sen etsimiseen. Tämä oli ehkä tyhmä esimerkki, mutta halusin tällä tuoda esille, että kuinka voit tehdä odottamisesta sen arvoista.
Esim. tee lapsellesi vaikka kirja: Rakkaudella äidiltä. Kerää siihen valokuvia, runoja, tarinoita.
En tiedä onko näistä apua, mutta itse olen tällainen löperö ja saan tällaisesta voimaa.
JAKSA FEROZA! Vielä olet iloinen siitä, että jaksoit kaikesta huolimatta.
itse en aio milloinkaan luovuttaa, ennemmin kuolen kuin annan sosialisteille periksi. Lapset kotiin tei ei mitään!
ollaan täällä. Mukava että on toinenkin samalla tavalla ajatteleva.
ei varmaan kukaan halua luovuttaa mutta sossut saavat kyllä asiat vietyä niin pitkälle että varmasti äiti väsyy ja usko/toivo kaikkeen loppuu.
Luettuani Ferozan kirjoituksia minua rupesi ihan hirveästi ahdistamaan että jos minullekin käy noin!
Mä olen ollut myös henkisesti totaalisen rikki siitä lähtien kun lapsi kesällä sijoitettiin jouduttuani onnettomuuteen.
en minäkään haluaisi, sydämessäni teen väärän ratkaisun.
sheena2, uskon sinun olevan minua vahvempi.
jaksat Feroza! Et vain vielä huomaa sitä suuren pettymyksen keskellä, mutta kyllä sinusta sisua, toivoa ja voimaa on löytynyt ennenkin.
Siirän tämän biovanhempien palstalta. Toivon sinun, Feroza ottavan minuun yhteyttä, jos suinkin jaksat!!!!!
Ja sijaisvanhemmat, jotka ovat kohdanneet myös sosiaalihuollon väärää vallankäyttö ym, kirjoittakaa!
HEI!!!
Olen pyörinyt täällä palstalla kohta puolivuotta. Valitettavasti olen huomannut että huhut sosiaalityöntekijöiden vallankäytöstä nauttimisesta olevan tosiasia.
Olen itse bioäiti, kaksi vanhempaa lastani asuvat vielä sijoituksessa, olen hakenut huostassapidon lopettamista, mutta eipä näytä helpolla onnistuvan.
Jouduttuani näiden vaikeiden asioiden eteen olen todennut, ettei mikään näissä tilanteissa ole itsestäänselvää. Olen huomannut valitusten kaikuvan kuuroille korvilla ja valitusreittien puuttuvan.
Lapsiasiavaltuutettu on hyvä asia, muttei hän voi valitettavasti ottaa yksittäisiin asioihin kantaa.
Lakiuudistuksista puhuminen ja niiden tekeminen on myös hyvä asia, muttei sekään auta yksilöä hädässään ainakaan ennenkuin laki astuu voimaan ja sen noudatus saadaan toimimaan.
Tulin siihen tulokseen, että vaikka oma tilanteeni on mitä on ja siihen en voi vaikuttaa enempää kuin vaikutan, voin ehkä vaikuttaa yleisellä tasolla. Se, että muuttaa yksilönkokemukset yhdeksi yleiseksi kertomaksi, jonka välittää eteenpäin päättäjille saataisi joskus tulevaisuudessa säästää jonkun muun näiltä kärsimyksiltä.
Siksi haluan kertoa tarinoitamme. Haluan kirjoittaa kirjan, jossa on perheiden tarinoita sosiaalihuollon lainrikkomuksista ja vallan väärin käytöksistä.
En tiedä, valmistuuko kirjani koskaan, mutta jostain pitää aloittaa. En tiedä, julkaistaanko kirjaa koskaan, mutta en voi kuin yirttää.
Mutta voidakseni kirjoittaa, tarvitsen teidän apuanne. Tarvitsen tarinoita, kertomuksia elävästä elämästä, joita kirjaan voin sisällyttää. Etsinkin nyt vapaaehtoisia kertomaan tarinaansa. Tarinoita voi lähettää minulle sähköpostitse, käyttäen nimimerkkiä ja osoitetta, joka ei henkilöllisyyttä paljasta.
Katsotaan, saataisiinko jotakin aikaan!
terv. Tiedonhakija
[email protected]
jos ei muu auta niin kidnappaus, jonka jälkeen joudut viimeiseen keskusteluun, jossa kannattaa tuodat kaikki "sijareiden" tekemät vääryydet esille itse lopulta sanoin että mielummin viillän ranteet auki, kuin meen takas "sijarille"