Muutto toiselle paikkakunnalle

Olen muuttamassa toiselle paikkakunnalle lasten (7v. ja 9v.) kanssa, koska täältä missä asun, en saa töitä. Toiselta paikkakunnalta sain alaani vastaavaa työtä vakipaikan hyvällä palkalla.

Lapsia muutto harmittaa, mutta eivät toisaalta halua isälleenkään muuttaa. Ei sillä, en haluaisi myöskään heistä erota. Isä nielee muuton pitkin hampain, mutta koko lähipiiri (minun sukulaiset ja tutut) varoittelee koko ajan, miten hirveää on muuttaa!

Olenko ihan kauhea äiti, jos haluan töitäkin tehdä? Miten voisin lapsia auttaa sopeutumaan muuttoon ja uuteen paikkakuntaan?

Miten muut olett järjestäneet lasten tapaamiset, kun välimatkaa on useampi sata kilometriä? Minä olen lupautunut lapsia käyttämään isänsä luona säännöllisesti (itse vierailen sillä aikaa sukulaisissa).

Olemme siis eronneet 4 vuotta sitten jo ja meillä on yhteishuoltajuus taustaksi tuohon.
6955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kun saavat nopeasti uusia kavereita vaikka uusienkin harrastusten kautta.
Ja entisiä kavereita voi varmaan käydä moikkaamassa kun ovat isän luona käymässä.
Ja netti on oiva paikka vaihtaa
kavereiden kanssa kuulumisia.
Kukaan ei tiedä kuinka käy,
kaikki on sinun omissa käsissäsi ja voimissasi.
Hankkikaa lasten kanssa joku uusi yhteinen harrastus
niin teillä on yhdessäkin jotain mukavaa tekemistä.
eteen päin elävän mieli.

Äänestä
  • Lapset tosiaan jo mesessä kavereitten kanssa juttelee. Ja pitääkin rueta miettimään joku kiva yhteinen harrastus. Ei tarvii enää koululäksyjäkään vääntää, kun aloittaa työt.

    Äänestä

.. ja niiden mukaan sinulla on oikeus (ja velvollisuus) toimia.

Totta kai lapsia harmittaa ja jännittää mahdollinen muutto vieraaseen (?) kaupunkiin ja ymmärrän erittäin hyvin myös lasten isän mielipahan.

Tapaamiset tulevat onnistumaan, jos ja kun saatte välit pidettyä isän kanssa kunnossa ja molemmat hyvässä yhteisymmärryksessä pidätte lapsista huolen jatkossakin.
7 ja 9 -vuotiaat ovat jo sen verran isoja, että ymmärtävät asioita ja he tajuavat kyllä, että isä säilyy jatkossakin heidän elämässään.
Lapsen kanssa vietetty aika, miten sen käyttää, on ratkaisevaa. Laatu ei määrä.

On paljon perheitä, joissa jompikumpi vanhemmista joutuu olemaan viikkoja poissa kotoa, mutta ei se silti estä täysipainoista vanhemmuutta.

Minulla itselläni on tyttäreni luo välimatkaa 380 km ja nyt kun olemme pienten vaikeuksien jälkeen saaneet lapsen äidin kanssa asiat sovittua, niin tapaamiset eivät ole ongelma. Saan mennä lapseni luo tervetulleena ja toivottuna vieraana.
Talvella vähän harvemmin ja kesäisin parhaimmillaan lähes joka viikonloppu.

Kerroit, että olet lupautunut käyttämään lapsia isänsä luona. Hieno ele, mutta lapsille pitkät matkat saattavat ajan mittaan käydä raskaaksi, joten olisiko mahdollista, että myös isä kävisi välillä lasten luona?

Äänestä
  • Sanoin isälle, että kyllä hänkin saa lasten luona käydä. Mutta hän totesi siihen heti, että ei paljoa ole sinne päin asiaa.

    Toisaalta, siis kyllähän hän voi käydä, mutta tuskin kestäisin ihan joka viikonloppua hänen seurassaan viettää... On se tunnelma sen verran jäätävää. Vaikka lasten kanssa on asioista ihan kohtuullisen hyvin päästy sopimuksiin.

    Äänestä

Itse muutin lasten (4 kpl, 10-16v) kanssa 200 km:n päähän. Lasten tapaamismatkat isänsä luo pitenivät huomattavasti 187 km:iin. Minä ainoana autoilevana kuljetan aina lapset mennen tullen.
Lapset kapinoivat aikansa muuttoon, koulujen vaihtoon jne. mutta päätös on aikuisen! puhutaan ja jutellaan paljon, olen selittänyt että ei kannata oppia jämähtämään samoille kulmille, saavat mahdollisuuden katsella muutakin maata. Saattavatjan lähteä opiskelemaankin ihan mihin päin vain.

Suku tai kukaan muukaan ei paljoa vaikuttanut päätökseeni, jäkikäteen pikemminkin moni sanonut että rohkea siirto. Varsinkin kun muuton syy oli nykyinen kihlattuni =)

Äänestä
  • Lapset kasvavat nopeasti ja voivat lähteä opiskelemaan sitten ihan minne haluavat. Se aika tulee yllättävän nopeasti...

    Ilmeisesti kaikki lapset kapinoivat muuttoa vastaan. Tai ehkä ei kaikki, mutta useat. Minäkin ajattelen, että lapsista tulee rohkeita ja näkevät vähän muutakin maailmaan, kun ei juututa samaan paikkaan vaan pelosta muuttaa.

    Rohkeaksi minuakin on kehuttu (tai haukuttu). ;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


äiti kirjoitti:

Olen muuttamassa toiselle paikkakunnalle lasten (7v. ja 9v.) kanssa, koska täältä missä asun, en saa töitä. Toiselta paikkakunnalta sain alaani vastaavaa työtä vakipaikan hyvällä palkalla.

Lapsia muutto harmittaa, mutta eivät toisaalta halua isälleenkään muuttaa. Ei sillä, en haluaisi myöskään heistä erota. Isä nielee muuton pitkin hampain, mutta koko lähipiiri (minun sukulaiset ja tutut) varoittelee koko ajan, miten hirveää on muuttaa!

Olenko ihan kauhea äiti, jos haluan töitäkin tehdä? Miten voisin lapsia auttaa sopeutumaan muuttoon ja uuteen paikkakuntaan?

Miten muut olett järjestäneet lasten tapaamiset, kun välimatkaa on useampi sata kilometriä? Minä olen lupautunut lapsia käyttämään isänsä luona säännöllisesti (itse vierailen sillä aikaa sukulaisissa).

Olemme siis eronneet 4 vuotta sitten jo ja meillä on yhteishuoltajuus taustaksi tuohon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu