Lys, Runkonopeus ???

Voisiko joku ystävällisesti selittää mitä tarkoittaa esim lys-luku tai vaikkapa runkonopeus (jne).
Olen kovasti kiinnostunut purjehduksesta, vaan kokemusta ei oikeastaan (vielä) ole lainkaan, en siis ole edes noviisi. Niinpä onkin vaikea mieltää eroja palstalla kehuttujen/haukuttujen veneiden välillä. Toivon, että joku vastaisi asiallisesti.
94218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

http://fi.wikipedia.org/wiki/LYS

Eli

LYS on Suomessa ja Ruotsissa käytettävä ns. yhden luvun tasoitusjärjestelmä, jossa kullakin venetyypillä on oma, kahden desimaalin tarkkuudella ilmoitettava tasoituslukunsa; nopealla veneellä on suurempi LYS-luku kuin hitaalla. Veneen LYS-luku kertoo sen nopeuden suhteessa pohjoismaiseen kansanveneeseen, jonka LYS-luku on 1.00. Kaikilla tasoitusjärjestelmillä pyritään mahdollistamaan erilaisten purjeveneiden kilpaileminen keskenään.

LYS-tasoitusjärjestelmää käytettäessä jokaiselle kilpailuun osallistuvalle veneelle lasketaan tasoitettu aika, joka saadaan purjehditusta ajasta kertomalla se veneen LYS-luvulla. Kilpailun voittaja on vene, jonka tasoitettu aika on pienin; välttämättä radan nopeiten purjehtinut vene ei ole kilpailun voittaja.

Kaikkien yhden kertoimen tasoitusjärjestelmien ongelmana on se, että erilaisilla purjeveneillä on erilainen suorituskyky erilaisissa tuulissa; puhutaan mm. kevyen tuulen ja kovan tuulen veneistä. Yhtä tasoituslukua käytettäessä ei voida huomioida veneiden suorituskyvyn muutosta tuulen voimakkuuden muuttuessa.

Äänestä
  • LYS 1,00 kertoo nopeutesi suhteeseen Albin Vegaan eikä mihinkään muuhun

    Äänestä

Kiitoksia Vikille todella selvästä vastauksesta (siis vaikutusta vain kun kilpaillaan); vaan entäs tuo runkonopeus. Olen ollut purjeveneessä tasan kaksi kertaa, toisella kertaa jopa yötä (Pähkinäinen). Oli kyllä mukavaa, tosi hienoa porukkaa laiturilla illalla. Miksi siis täällä aika tavalla v**tuillan ???
Aakko

Äänestä
  • http://en.wikipedia.org/wiki/Hull_speed

    Eli runkonopeus solmuina on 2,5*neliöjuuri veneen vesilinjan pituudesta metreinä.

    Enpä havainnut kuttuilua nimimerkin ":-)" vastauksessa, monissa muissa viestiketjuissa sitä kyllä esiintyy.

    Mutta, vanha sanontahan kertoo, jotta kuttuilla saa, mutta ilkeä ei saa olla! Joten lievä huumori ja jopa itseironia kuuluu inhimilliseen kommunitaatioon.

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Hull_speed

    Eli runkonopeus solmuina on 2,5*neliöjuuri veneen vesilinjan pituudesta metreinä.

    Enpä havainnut kuttuilua nimimerkin ":-)" vastauksessa, monissa muissa viestiketjuissa sitä kyllä esiintyy.

    Mutta, vanha sanontahan kertoo, jotta kuttuilla saa, mutta ilkeä ei saa olla! Joten lievä huumori ja jopa itseironia kuuluu inhimilliseen kommunitaatioon.

    Kiitän taas. En todellakaan tarkoittanut vastannutta sillä v-ttuilulla; kaikkea muuta. Tarkoitin tätä palstaa yleensä...

    Äänestä

  • Aakko kirjoitti:

    Kiitän taas. En todellakaan tarkoittanut vastannutta sillä v-ttuilulla; kaikkea muuta. Tarkoitin tätä palstaa yleensä...

    mitä nopeammin vene kulkee sitä pitemmän aallon keela tekee . Jos keulan tekemä aalto on pitempi kuin veneen pituus = vesilinja joutuu vene kiepeämään ylös itse tekemäänsä aaltoa on rukonopeus ylitetty. Lys sääntö tulee siitä, että kilpailujen tulokset lasketaan ja tarkastellaan esim vene venemerkkiA on ollut kilpiluissa 10 % nopeampi kuin venemerkki B sillä on 10% parempi lys

    Äänestä

taitaa tulla sanoista Lidingö Yard Stick. Liekö jotain sellaista kuin Lidingöstä peräisin oleva veneiden mittajärjestelmä? Useammanlaisia olosuhteita varten on veneiden nopeuksia varten myös muita kertoimia, esim. IMS ja sitä vähän vanhempi ORC. www.sailguide.com osaa kanssa aika paljon purjeveneistä

Äänestä
  • Ruottin vikipedia tietää jotta:

    LYS är en akronym för Leading Yard Stick (tidigare Lidingö Yard Stick). LYS är ett handikappsystem för kappsegling.

    http://sv.wikipedia.org/wiki/LYS

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aakko kirjoitti:

Voisiko joku ystävällisesti selittää mitä tarkoittaa esim lys-luku tai vaikkapa runkonopeus (jne).
Olen kovasti kiinnostunut purjehduksesta, vaan kokemusta ei oikeastaan (vielä) ole lainkaan, en siis ole edes noviisi. Niinpä onkin vaikea mieltää eroja palstalla kehuttujen/haukuttujen veneiden välillä. Toivon, että joku vastaisi asiallisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu