täysin mahdollinen.
Tämä yllätti minut täysin. Työsuhde voidaan siis purkkaa, jos työkyky on alentunut! Hitto jos en saa työperäistä sairastumista on varsin mahdollista, että lähtö on lähellä.
Yksi henkilö nähtävästi meillä jo saanut diagnoosin - mielenterveyden puolelta. Työkokeilu ei onnistu - kun sen ei haluta onnistuvan. Joten nähtävästi työsuhde voidaan aivan laillisesti purkaa.
Kaveri on alle kolmekymppinen, sairastui ennen minua, sama työpaikka, työpisteet lähekkäin. Hänen oireensa laitettu hetimiten tuohon mielenterveysruutuun - mitä nyt veritulppaa on liuoteltu jne. Oireet sopisivat hyvin myös kosteusvaurion aiheuttamiksi. Mutta hänen kohdallaan niistä ei ole puhutta sanallakaan.
Minun tutkimukset huhtikuussa - mutta kaikki viittaa jo siihen lopputulokseen mitä tulossa on.
UPJ meni ensimmäisellä kierroksella aivan toisin, kun nyt sairastumiseni jälkeen. Ekalla kierroksella olisin saanut ehkä vähän palkanlisää - nyt jään takuupalkalle. Yllättäen henkipisteen laskivat huomattavasti -
Enää ei puhuta mielettömän hyvästä työntekijästä, joka ansaitsee jokaisen henkipisteensa ja ylikin jos vain voisi antaa. Nyt olen vain hyvä työntekijä - siis sillä rimalla millä kaikki jotka töihin ylipäätään löytää.
Esimies selkeästi ehdottelee asioita joiden tiedän johtavan irtisanomiseen -
Vitsit on kiva sairastua työpaikan sisäilmasta ja huomata olevansa varsinainen hylkiö!
No yritän pitää mielen korkealla ja elää päivän kerrallaan. On tämä kyllä USKOMATONTA puppua!
Irtisanominen työkyvyn
10
4331
Vastaukset
- hilkkaliisa
Aloitin tuohon yläpuolelle kokonaan uuden keskustelun ammattiliittojen käytännöistä ym.
homesairaiden kohtelun käytännössä ja liittojen eriarvoisen käytännön työntekijän auttamisesta.
Ota yhteys liittoosi ja työterveyshuoltoon ja työsuojelupäällikköön ja työsuojeluvaltuutettuusi
Työnantaja EI SAA IRTISANOA työntekijää sairauden vuoksi. Tulkintoja on monia.
Laki:
Työsopimuksen irtisanomisperusteet. Työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisista ja painavista syistä. Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisen ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaista työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaisesta muuttumisesta, joiden mukaan työntekijä ei kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Asiallisena ja painavana irtisanomisperustana ei voida pitää ainakaan:
Työntekijän sairautta, vammaa tai tapaturmaa, ellei hänen työkykynsä ole näiden vuoksi
vähentynyt olennaisesti niin pitkäaikaisesti, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää työsopimussuhteen jatkamista;…
Työnantajan on kuultuaan työntekijää 9 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla
ennen irtisanomista selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävä sijoittamalla
työntekijä muuhun työhön. (Työsopimuksen irtisanomisperusteet. 7. luku 1 § ja 2 §.)- taaksepäin
en olisi julkisesti sairastunut. Olisin yrittänyt saada itselleni työtilan, jossa en oireile ja ollut visusti hiljaa.
Olisinko ollut epäreilu työkavereita kohtaan - en, sillä samalla lailla olen luuseri nytkin, sairastuneena.
Jokaisien sairastuneen tulisi miettiä tarkoin, mihin päänsä pistää - onko varmasti järkevää yrittää saada oireettomia työpisteitä julkisesti työpaikalla keskustellen. Ei ole!
Parasta olisi sopia salainen tapaaminen - sopia asiat salassa. Ja yrittää pärjätä.
Muuten olet todellakin pulassa! Ja sairas! - hilkkaliisa
taaksepäin kirjoitti:
en olisi julkisesti sairastunut. Olisin yrittänyt saada itselleni työtilan, jossa en oireile ja ollut visusti hiljaa.
Olisinko ollut epäreilu työkavereita kohtaan - en, sillä samalla lailla olen luuseri nytkin, sairastuneena.
Jokaisien sairastuneen tulisi miettiä tarkoin, mihin päänsä pistää - onko varmasti järkevää yrittää saada oireettomia työpisteitä julkisesti työpaikalla keskustellen. Ei ole!
Parasta olisi sopia salainen tapaaminen - sopia asiat salassa. Ja yrittää pärjätä.
Muuten olet todellakin pulassa! Ja sairas!Olin ollut vuoden sairauslomalla ja sairausloma jatkui. Työnantajalla ei ollut homeetonta paikkaa. Minua vaadittiin yhtäkkiä tulemaan "vasta löytyneeseen homeettomaan paikkaan". Vaihtoehtona oli "vapaaentoinen irtisanoutuminen".
Sairastuin, koska osasto olikin homeinen. Tämän jälkeen oli salainen irtisanomisneuvottelu, jossa minua yritettiin saada sanomaan itseni vapaaehtoisesti irti. Tuo homeinen osasto sai kauan kaipaamansa homesaneerauksen, koska ilmoitin sairastumisestani Työsuojelupiiriin ja työsuojelupäällikölle.
En sanonut itseäni irti. Vuosi myöhemmin pääsin tutkimuksiin ja sain ammattitautidiagnoosin. Olisipa työnantaja päässyt "kuin koira veräjästä", kun olisin suostunut irtisanomaan itseni. Vai olisiko? - hometilat
hilkkaliisa kirjoitti:
Olin ollut vuoden sairauslomalla ja sairausloma jatkui. Työnantajalla ei ollut homeetonta paikkaa. Minua vaadittiin yhtäkkiä tulemaan "vasta löytyneeseen homeettomaan paikkaan". Vaihtoehtona oli "vapaaentoinen irtisanoutuminen".
Sairastuin, koska osasto olikin homeinen. Tämän jälkeen oli salainen irtisanomisneuvottelu, jossa minua yritettiin saada sanomaan itseni vapaaehtoisesti irti. Tuo homeinen osasto sai kauan kaipaamansa homesaneerauksen, koska ilmoitin sairastumisestani Työsuojelupiiriin ja työsuojelupäällikölle.
En sanonut itseäni irti. Vuosi myöhemmin pääsin tutkimuksiin ja sain ammattitautidiagnoosin. Olisipa työnantaja päässyt "kuin koira veräjästä", kun olisin suostunut irtisanomaan itseni. Vai olisiko?voittavat aina.
Vaikka miten päin tätä asiaa vääntää - ei se muuksi muutu. Ei ole olemassa oikeutta puhaaseen työilmaan!
On vain työnantajan oikeuksia - työntekijällä on vain velvollisuuksia. - olikin
työkyvyn alenemisesta johtuvasta irtisanomisperusteesta.
Jos työkyky on olennaisesti ja pitkäaikaisesti alentunut 8esim sairauden johdosta) on irtisanomisperuste selvä. - Drifter
olikin kirjoitti:
työkyvyn alenemisesta johtuvasta irtisanomisperusteesta.
Jos työkyky on olennaisesti ja pitkäaikaisesti alentunut 8esim sairauden johdosta) on irtisanomisperuste selvä.tässä törmätään siihen tosiasiaan, jota nämä Riskin kaltaiset tyypit eivät ota huomioon.
Jos työnantaja ei ole huolehtinut työpaikan terveellisyydestä ja siitä aiheutuu työntekijälle (hyvällekin) peruuttamaton ja ilman omaa syytään sellainen sairaus, johon hän ei ole millään lailla syypää, työnantaja luistaa kaikenlaisten tt-puoskareiden ja pykäläkettujen myötävaikutuksella vastuustaan, niin työntekijä joutuu kärsimään tästä lopun elämäänsä ja varsinainen syypää jatkaa tätä vastuutonta menettelyään tästäkin eteenpäin.
Toisin sanoen, täyttää p...
Ei luulisi aikuisen ihmisen, jos hänellä on vähänkin järki ja rehellisyys tallella, menettelevän näin.
Vaan hän hoitaisi todella omat velvollisuutensa ja vastuunsa venkoilematta.
Mutta nykyäänhän on vallalla sellainen trendi, että jos vain pystyt kusemaan toista silmään, niin olet oikein etevä ja menestyvä, vaikka "selkäranka" on kiero kuin korkkiruuvi. - kyse
Drifter kirjoitti:
tässä törmätään siihen tosiasiaan, jota nämä Riskin kaltaiset tyypit eivät ota huomioon.
Jos työnantaja ei ole huolehtinut työpaikan terveellisyydestä ja siitä aiheutuu työntekijälle (hyvällekin) peruuttamaton ja ilman omaa syytään sellainen sairaus, johon hän ei ole millään lailla syypää, työnantaja luistaa kaikenlaisten tt-puoskareiden ja pykäläkettujen myötävaikutuksella vastuustaan, niin työntekijä joutuu kärsimään tästä lopun elämäänsä ja varsinainen syypää jatkaa tätä vastuutonta menettelyään tästäkin eteenpäin.
Toisin sanoen, täyttää p...
Ei luulisi aikuisen ihmisen, jos hänellä on vähänkin järki ja rehellisyys tallella, menettelevän näin.
Vaan hän hoitaisi todella omat velvollisuutensa ja vastuunsa venkoilematta.
Mutta nykyäänhän on vallalla sellainen trendi, että jos vain pystyt kusemaan toista silmään, niin olet oikein etevä ja menestyvä, vaikka "selkäranka" on kiero kuin korkkiruuvi.Omalta kohdaltani laitoin viestiä, että työtehtäviä ei jaksamiseeni tms. vedoten tarvitse siirtää työkavereiden tehtäväksi. Ja, että luotan täysin työsuojelupäällikön lausumaan työtilojemme sisäilman laadusta. Kun hän ilmoittaa, ettei mitään ongelmaa ole, uskon sitä ja voin tehdä töitä ja toimia sen mukaisesti työpaikkani työtiloissa.
Koska erilaisia oireita saavat kaikki, en hyväksy omalle kohdalleni muista poikkeavia kieltoja liikkua työpaikkani tiloissa. Yksi työpaikka yhdet yhteiset avoimet säännöt, ohjeet ja velvoitteet kaikille työntekijöille.
Jos tästä syystä menee henki - menee se toivottavasti hyvän asian puolesta. - hilkkaliisa
kyse kirjoitti:
Omalta kohdaltani laitoin viestiä, että työtehtäviä ei jaksamiseeni tms. vedoten tarvitse siirtää työkavereiden tehtäväksi. Ja, että luotan täysin työsuojelupäällikön lausumaan työtilojemme sisäilman laadusta. Kun hän ilmoittaa, ettei mitään ongelmaa ole, uskon sitä ja voin tehdä töitä ja toimia sen mukaisesti työpaikkani työtiloissa.
Koska erilaisia oireita saavat kaikki, en hyväksy omalle kohdalleni muista poikkeavia kieltoja liikkua työpaikkani tiloissa. Yksi työpaikka yhdet yhteiset avoimet säännöt, ohjeet ja velvoitteet kaikille työntekijöille.
Jos tästä syystä menee henki - menee se toivottavasti hyvän asian puolesta.Jos työpaikallasi on oikeasti hometta, vaikka työsuojelupäällikkö toista väittääkin, niin pelaat todella vaarallista peliä terveytesi kustannuksella.
Kunpa se olisikin ollut omasta tahdosta ja sinnikkyydestä kiinni, niin olisin minäkin jatkanut omassa työssäni. Olin Prinsessa Urhea koko vuoden 2000: olin sairauslomalla ja työssä vuorotellen. Meilläkään työpaikalla "ei ollut mitään" tutkimusten mukaan. Löytyi vain ihan märkä seinä "josta ei tarvinnut ottaa näytettä". Kuivatuksen aikana tuo seinä ja koko osasto haisi hirvittävästi homeelle, vaikka olikin eristetty ja alipaineistettu. Minäkin olin työssä koko tuon remontin ajan ja vedin astmapiippua tämän tästä - astmapiippu oli koko ajan taskussani.
Tästä urheudestani sain maksaa terveyden menetyksellä. Taas olin sairauslomalla kuukauden, söin kortisonia ja olin vielä perään kesälomalla. Täysin parantuneena ja hyväkuntoisena, ääni kirkkaana, palasin sydän toivoa täynnä "puhtaalle ja homeettomalle" työpaikalleni. Pian olin taas sairaalakunnossa - siis tällä kertaa potilaana - muulloin hoitajana.
Ei auttanut työsuojelupäällikön ja muiden vakuuttelut, että osasto on homeeton. Vanha kellari ja "oikea home" (ilmeisesti Penicillium) haisivat. Kun sain ammattitautidiagnoosin, sai osasto ison remontin, mutta "siitäkään ei tarvinnut ottaa näytteitä", työsuojeluvaltuutetun kertoman mukaan. Nyt siellä oireilevat uudet ja nuoret hoitajat, kun meidät vanhat ja sairaat pantiin eläkkeelle. Saapa nähdä joko sieltä nyt otetaan näyte.
Me, jotka emme ole kyenneet jatkamaan työpaikassamme rajujen oireilujen ja rajujen sairastumisien vuoksi, emme ole itse valinneet osaamme. Emme ole huonompia ihmisiä tai työnvieroksujia tai lusmuilijoita. Emme omasta tahdostamme huolimatta pysyneet terveinä. Vaikka minäkin yritin kuinka olla Prinsessa Urhea, niin terveys meni pysyvästi. Loppuelämäni minun on vältettävä homeisia tiloja. Minulla olisi ollut jäljellä vielä 15 työvuotta, kun menetin työkykyni.
Hei ei sinun kannata olla mikään terveytesi-kustannuksella-urheilija. Sinulla on vain yksi ainoa elämä. Ei sinua kiitetä, vaikka kuinka yrität olla urhea ja tehdä työtä homeisella "puhtaaksi valehdellulla" työpaikallasi.
Ota yhteys Työsuojelupiiriin ja jos ei mitään tapahdu, tee kantelu Lääninhallitukseen työsuojelupäällikön valehtelusta ja työpaikkasi homeesta, jota ei korjata kunnollisella remontilla.
Älä tahallan pelaa venäläistä rulettia. Lopulta menetät pysyvästi terveytesi ja työkykysi. Minäkin olisin mieluummin terve ja työssä - jos joku olisi kuunnellut minun omaa mielipidettäni. Lieneekö minulla huono tuuri vai onko kyse jostain muusta. Oma halu työstä pois jäämisestä se ei ollut. En olisi halunnut sairastua.
"Jos tästä syystä menee henki - menee se toivottavasti hyvän asian puolesta" (kopio kirjoituksestasi). Ei sinun kuolemasi auta mitään. Vain uudet työntekijät sairastuvat tulevaisuudessa homeisella työpaikallasi.
Tee kirjallinen MUISTUTUS ja kirjallinen VAATIMUS tutkia kunnolla työpaikkasi ja KORJATA kunnolla. Pintaremontti ja lateksilla päälle maalaminen ei auta mitään. Vahingoittuneet materiaalit on poistettava tarpeeksi laajalta alueelta ja korvattava uusilla. - on.
hilkkaliisa kirjoitti:
Jos työpaikallasi on oikeasti hometta, vaikka työsuojelupäällikkö toista väittääkin, niin pelaat todella vaarallista peliä terveytesi kustannuksella.
Kunpa se olisikin ollut omasta tahdosta ja sinnikkyydestä kiinni, niin olisin minäkin jatkanut omassa työssäni. Olin Prinsessa Urhea koko vuoden 2000: olin sairauslomalla ja työssä vuorotellen. Meilläkään työpaikalla "ei ollut mitään" tutkimusten mukaan. Löytyi vain ihan märkä seinä "josta ei tarvinnut ottaa näytettä". Kuivatuksen aikana tuo seinä ja koko osasto haisi hirvittävästi homeelle, vaikka olikin eristetty ja alipaineistettu. Minäkin olin työssä koko tuon remontin ajan ja vedin astmapiippua tämän tästä - astmapiippu oli koko ajan taskussani.
Tästä urheudestani sain maksaa terveyden menetyksellä. Taas olin sairauslomalla kuukauden, söin kortisonia ja olin vielä perään kesälomalla. Täysin parantuneena ja hyväkuntoisena, ääni kirkkaana, palasin sydän toivoa täynnä "puhtaalle ja homeettomalle" työpaikalleni. Pian olin taas sairaalakunnossa - siis tällä kertaa potilaana - muulloin hoitajana.
Ei auttanut työsuojelupäällikön ja muiden vakuuttelut, että osasto on homeeton. Vanha kellari ja "oikea home" (ilmeisesti Penicillium) haisivat. Kun sain ammattitautidiagnoosin, sai osasto ison remontin, mutta "siitäkään ei tarvinnut ottaa näytteitä", työsuojeluvaltuutetun kertoman mukaan. Nyt siellä oireilevat uudet ja nuoret hoitajat, kun meidät vanhat ja sairaat pantiin eläkkeelle. Saapa nähdä joko sieltä nyt otetaan näyte.
Me, jotka emme ole kyenneet jatkamaan työpaikassamme rajujen oireilujen ja rajujen sairastumisien vuoksi, emme ole itse valinneet osaamme. Emme ole huonompia ihmisiä tai työnvieroksujia tai lusmuilijoita. Emme omasta tahdostamme huolimatta pysyneet terveinä. Vaikka minäkin yritin kuinka olla Prinsessa Urhea, niin terveys meni pysyvästi. Loppuelämäni minun on vältettävä homeisia tiloja. Minulla olisi ollut jäljellä vielä 15 työvuotta, kun menetin työkykyni.
Hei ei sinun kannata olla mikään terveytesi-kustannuksella-urheilija. Sinulla on vain yksi ainoa elämä. Ei sinua kiitetä, vaikka kuinka yrität olla urhea ja tehdä työtä homeisella "puhtaaksi valehdellulla" työpaikallasi.
Ota yhteys Työsuojelupiiriin ja jos ei mitään tapahdu, tee kantelu Lääninhallitukseen työsuojelupäällikön valehtelusta ja työpaikkasi homeesta, jota ei korjata kunnollisella remontilla.
Älä tahallan pelaa venäläistä rulettia. Lopulta menetät pysyvästi terveytesi ja työkykysi. Minäkin olisin mieluummin terve ja työssä - jos joku olisi kuunnellut minun omaa mielipidettäni. Lieneekö minulla huono tuuri vai onko kyse jostain muusta. Oma halu työstä pois jäämisestä se ei ollut. En olisi halunnut sairastua.
"Jos tästä syystä menee henki - menee se toivottavasti hyvän asian puolesta" (kopio kirjoituksestasi). Ei sinun kuolemasi auta mitään. Vain uudet työntekijät sairastuvat tulevaisuudessa homeisella työpaikallasi.
Tee kirjallinen MUISTUTUS ja kirjallinen VAATIMUS tutkia kunnolla työpaikkasi ja KORJATA kunnolla. Pintaremontti ja lateksilla päälle maalaminen ei auta mitään. Vahingoittuneet materiaalit on poistettava tarpeeksi laajalta alueelta ja korvattava uusilla.Lopetin myös astmalääkkeiden muiden lääkkeiden syönnin ja käytön.
Katson mihin tilanteeni näin johtaa. Jos tulee yhtä hirveä olo kuin ennen lääkkeitä - aloitan käytön mahdollisesti uudelleen.
Nyt testailen miltä tuntuu - ja odottelen noita keuhkotutkimuksia, jotka kohta ovat tulossa.
- muumilakson asukki
..Kun työnanataja keksii mitä vain kunhan pääsee eroon rasittavasta työntekijästä.työsuojelu on kaunis runo-ei toimi käytännössä. sana sanaa vastaan =ei näyttöä ei tuomiota.Ja jos sinut irtisanotaan työsuojelu ei voi mitään-sillä nehän voi vain nostaa sormeaan mutta ei parantaa työolosuhteitaisi kun työsuhdetta ei ole.
Puppua kaikki...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 833288
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli352639- 612258
Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.732239Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512181Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1102163Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.191927- 621904
Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv201869- 861632