Onhan se nyt vähän kumma tämmösen ihmisen silmistä katsottuna kun isot ihmiset eivät kykene millään vanhemmistaan irrottautumaan. Itse olen 16-vuotiaasta asti asunut yksin enkä ole koskaan nähnyt siinä minkäänlaista ongelmaa. Nyt kun ystävä on syksyllä lähdössä opiskelemaan hänelle ei tule mieleenkään mennä töihin tai suunnitella etsivänsä asuntoa. Joskus se vain hämmästyttää miten lapsellisia jotkut ovat. Kaikki pitää tehdä äidin kanssa tai ainakin raahata äiti joka paikkaan mukaan ja kamalaahan se olisi jos joutuisi itse oman ruokansa laittamaan ja huolehtimaan itsestään.
Laiskurit.
Laiskurit.
Vastaukset 17
Vanhimmat
MIelestäni sinä tässä vähän lapselliselta vaikutat. Kaikki eivät vain koe vielä 16-18-vuotiaina valmiita muuttamaan yksin. Olisiko sinusta sitten parempi muuttaa pois kotota ja olla onneton, kuin odottaa muutama vuosi, että on todella valmis?
Ja väitätkö, että itse asuit 16-vuotiaana yksinäsi ilman kenenkään rahallista tukea?
Kaikki eivät halua muuttaa teininä yksin asumaan venhempien tai valtion tuella. SE vasta lapsellista onkin.
että asuu 16-vuotiaana osittain valtion tuilla, sillä minkäs kukaan kotioloilleen mahtaa?
Mutta se on lapsellista, että arvostelee täällä muita heidän kotona asumisestaan. Sehän on jokaisen oma yksityisasia !
Ja ketjunaloittaja on varmasti jostain ottanut itselleen "sijaisvanhemmat", esim. poika/tyttöystävästään. Joten aikalailla sama tilanne... vanhemmat korvataan vain jollain toisella (ja huom.! ihminen ei sitä itse tiedosta).
...sellaista tilannetta, jolloin AIVAN PAKKO muuttaa pois kotoa, esimerkiksi opiskelun vuoksi. Pointtini oli se, että kannattaako muuttaa pois kotoota, jos siihen ei ole varaa = ei ole resursseja?
Jos haluaa jo itsenäistyä siinä lukioiässä, niin siitä vain muuttamaan omilleen...
Eikä kaikkea voi ajatella sitä paitsi noin taloudellisesti. Jos olisin itse 17-vuotias ja asuisin perheessä, jossa olisi jatkuvasti kamala mekkala naapureita myöten, niin kyllä muuttaisin pois, vaikka se tulisikin olemaan rahallisesti aika tiukkaa itselleni.
Mutta huonot välit perheeseen ovatkin todella painava syy (aivan kuten ne opiskelutkin).
Ja kyllä, minun mielestäni pois muuttaessa pitää nimenomaan ajatella taloudellisesti. Eri asia ovat tosiaan nuo tilanteet, kun on kertakaikkiaan pakko päästä pois, mutta eikö itsestään huoli pitäminen (myös taloudellisesti) ole nimenomaan sitä itsenäisyyttä? Tai minä en ainakaan näe, miten voi olla itsenäinen, kun on taloudellisesti riippuvainen jostakin muusta.
tilannetta, jossa nuori on muuttanut pois kotoolta mutta saa silti yhä taloudellisia tukia vanhemmiltaan?
"Tai minä en ainakaan näe, miten voi olla itsenäinen, kun on taloudellisesti riippuvainen jostakin muusta"
No ehkei sitten niin itsenäinen olekaan, jos on sellaiset super-vanhemmat, jotka maksavat osittain elannon vielä muutonkin jälkeen. Mutta miksi kukaan nuori muutaisi, jos kotona olisi hyvät mahdollisuudet opiskella? En näe siinäkään tapauksessa tuohon muuttoon mitään muuta syytä kuin se, että haluaisi itsenäistyä. Ja harva, joka haluaa itsenäistyä, haluaisi saada vanhemmiltaan yhtään mitään tukia.
mitä tuolla kommentilla nyt niin tarkoitat.
Onko olemassa sellaista nuorta joka muuttaa hyvistä kotioloista HUVIKSEEN pois? Ilman että haluaisi siinä juuri nimenomaan ITSENÄISTYÄ?
Aika lapselliselta nuorelta kuulostaa...
Mielestäni tilanne menee juuri niin, että ne asuvat kotona pitkään joilla on hyvät oltavat siellä ja ne puolestaan muuttavat kotoolta pois, joilla ei ole niin hyviä oloja siellä. Ja jos ei ole kotona hyviä oloja, niin tuskinpa sellaiset vanhemmatkaan mitään tukia rupevat maksamaan (miten huonoissa oloissa elävillä vanhemmilla olisi muka varaa? )
Usko pois, kyllä niitä on, valitettavasti. Tosin he käsittävät itsenäistymisen sillä, että asutaan yksin ja huolehditaan omista ruuista, pyykeistä jne. Suurimman osan kämpän vuokrista jne. kuitenkin maksaisi valtio/vanhemmat. "Kun Suomessa kerran on näin hyvä tukijärjestelmä, niin miksi ei hyötyä siitä?", kuuluu useimmiten. Suurin osa ystävistäni olisi kovasti muuttamassa pois kotoota heti täytettyään 18. Syitä ovat mm. ärsyttävät pikkusisarukset (jotka ovat täysin tavallisia, kilttejä lapsia). Kaikki tulevat kuitenkin täysin normaaleista oloista.
Suurin osa tutuistani kun tuntuu tosiaan ajattelevan, että on jotenkin lapsellista asua vielä parikymppisenä kotona, vaikka ei tosiaankaan olisi taloudellisia edellytyksiä muuttaa pois, ja vaikka olisikin ihan hyvä ja turvallinen koti. Suurin osa näistä ihmisistä ei ole ollut edes viikonloppua yksin kotona tai käynyt töissä.
Sarjassamme Teen Kaiken "Maineen" Vuoksi.
itse asiassa muutin utnnin ajomatkan päähän kotipaikkakunnaltani jossa en tuntenut yhtään ketään.
että ne jotka sanoo noin, on vaan kateellisia niille, joiden vanhemmat haluaa auttaa/tukee lapsiaan "elämisen alkuun". No, tää oli vaa mun mielipide :)
Olen onnekseni saanut itsekin vanhemmat, jotka kyllä varmasti tukisivat minua rahallisesti, jos pyytäisin, mutta minusta kotoa pois muuttaminen on aikuisten juttu, eivätkä aikuiset pyydä rahaa vanhemmiltaan, jollei ole aivan välttämätön tarve.
Laiskuus on sitä, että ei jaksa eikä huvita tehdä yhtään mitään eikä kiinnittää huomiota mihinkään. Ei sitä ettei halua irtautua vielä kotoa.
Sisko on pääsi vasta 24-vuotiaana täysin irti vanhemmista. On edelleen velkaa, mutta lainasi kuitenkin rahaa opiskeluaikoinaan. Laiskuutta?
Veli asuu edelleen kotona koska jää jatkamaan maatilaa. Laiskuutta?
Minä olen muuttamassa mutta ei ole hajuakaan mitä pitäisi tehdä, mistä saa rahaa ja miten laskut hoidetaan, joten vanhemmat on tukena. Laiskuutta?
Typerää ei ole se että vanhempien tukea pyytää tarvittaessa vaan se, että sanotaan laiskaksi ihmistä joka hakee tukea kun sitä kaipaa eikä yritä selviytyä kaikesta yksinään.
Typeryyttä ja lapsellisuutta on se, että ei edes mielessä käy että hankkisi jostain töitä tai tekisi jotain sille ettei ole enää lapsi. Vanhempien luona ei kuitenkaan voi asua loppuelämäänsä ja aikuisen ihmisen tulisi ainakin PYRKIÄ omaan itsenäistymiseensä.
Ja minulla ei ollut mitään "sijaisvanehmpia" (miksi ihmeessä olisi?) kun muutin. Muutin tunnin ajomatkan päähän kotipaikkakunnastani jossa en tuntenut yhtään ketään enkä pahemmin myöskään hankkinut uusia tuttavuuksia. Harvoin näin paria kaveriani siellä, joten aika yksin siellä olin. Eikä siinä ollut mitään ongelmaa.
selvisit siitä hienosti! =)
Itselläni sama urakka vasta edessä...
Pyrin sanomaan EI mahdollisille "sijaisvanhemmille", esim. poikaystävän ottaminen pelkän yksinäisyyden takia.
Toisilla voi olla vaan niin että omat vanhemmat on kasvattanu niin dominoivasti, että tuntuu "väärältä" irrottautua. Esimerkiksi mä en uskalla sanoa äidilleni omia mielipiteitäni alkuunkaan, sillä hän on aina sanonut niiden olevan vääriä. Ja ihmiset ovat erilaisia, toisille perhe on läheisempi ja siitä luopuminen on vaikeampaa. Ei siitä pitäisi ketään ihmistä syyttää.
Eihän itsenäidtyminen nyt sitä tarkoita etä luopuu perheestään. Siellä se sama perhe vielä on samassa huushollissa jos haluaa käydä katsomassa.
Jotkut ottavat asian todellakin liian vakavasti. Ihmiset jotka eivät uskalla lähteä omilleen vaikka mahdollisuus olisi ovat luultavasti sellaisia jotka eivät osaa hoitaa omia asioitaan itsenäisesti (eivät ole koskaan harjoitelleet), eivät pärjää ilman äidin jatkuvaa neuvomista.