Lieksa

Minäkin haluan sanoa jotain tästä teidän parjaamastanne Pohjois-Karjalasta ja Lieksasta..
Minä olen innolla odottamassa muutoamme Lieksaan, kun päätimme muutama vuosi sitten muuttaa Pohjois-Karjalaan ja nimenomaan Lieksaan oli meillä aika "ruusuiset "kuvitelmat, nyt kun siellä olemme aikaa enemmän viettäneet ovat alkaneet ruusutkin kuihtua, ei sillä etteivätkö ihmiset siellä ole ihania,ja luonto aivan mahtava mutta se, että aina ollaan nurisemassa.. Minä olen aivan varma,että jonkinlaista työtä löytyy jokaiselle joka on niitä valmis tekemään, mielikuvitusta kehiin hyvät ihmiset. Nauttikaa kauniista luonnostanne ja siitä, että olette terveitä ja että saitte elää taas tämänkin päivän..Ei se elämä ole missäänpäin niin herkkua mutta kun mietti miten pienellä ihminen loppujen lopuksi toimeen tulee ei kaikkea pidä saada mitä on naapurillakin... Nauttikaa toisitanne ja tulevasta keväästä ja auringon paisteesta.
182550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Suomessa on työttämyyttä, joka on lisääntymään päin. Erityisen ankarat olot ovat aina olleet Itärajan tuntumassa.

Syynä siihen on sijainti kahden tai kolmen vallan puristuksessa. Etelä- ja Länsi-Suomi ovat asettaneet itärajaseudun riistettäväksi ja syntipukkiasemaan muuhun Suomeen nähden.

Valitettavasti.

Äänestä

Kaunis luonto ja auringonpaiste eivät elätä!

Luonnon ja auringonpaisteen suurihailija!

Äänestä
  • Hyvät herrat, en ole väittänyt,että auringon paiste elättäisi..Ei se elätä täällä etelässäkään.Mutta kun katselisitte tätä maailmaa hiukan positiivisemmin!!!ei tämän päivän Suomessa liikaa valitetaan ja ollaan totuttu kaikki etuudet saamaan, en minäkään ole syntynyt kultalusikka hampaissa, tiedän tasan tarkkaan mitä on köyhyys, mutta se mitä minä omistan on POSITIIVINEN ELÄMÄNASENNE..Minulla ei ole koskaan ollut niin paljon ylimääräistä rahaa,että olisi tarvinnut hakea mäyräkoiraa tms seurakseni..Pohjois-Karjalassakin on paljon tekemätöntä työtä,ja kaikesta työtä ei tarvitse saada palkkaa, riittää kun saa jonkun toisen onnelliseksi ja niin sitä itselläkin itsetunto nousee ja tulee sitä hyvää oloa...

    Äänestä

  • superäiti kirjoitti:

    Hyvät herrat, en ole väittänyt,että auringon paiste elättäisi..Ei se elätä täällä etelässäkään.Mutta kun katselisitte tätä maailmaa hiukan positiivisemmin!!!ei tämän päivän Suomessa liikaa valitetaan ja ollaan totuttu kaikki etuudet saamaan, en minäkään ole syntynyt kultalusikka hampaissa, tiedän tasan tarkkaan mitä on köyhyys, mutta se mitä minä omistan on POSITIIVINEN ELÄMÄNASENNE..Minulla ei ole koskaan ollut niin paljon ylimääräistä rahaa,että olisi tarvinnut hakea mäyräkoiraa tms seurakseni..Pohjois-Karjalassakin on paljon tekemätöntä työtä,ja kaikesta työtä ei tarvitse saada palkkaa, riittää kun saa jonkun toisen onnelliseksi ja niin sitä itselläkin itsetunto nousee ja tulee sitä hyvää oloa...

    Oikeassa olet Superäiti. Tuollaiset valittajat ja kitisijät pilaavat ilmapiirin. Tekisivät jotain eivätkä aina valittaisi. Asenne ratkaisee elämässä paljon.

    Äänestä

  • superäiti kirjoitti:

    Hyvät herrat, en ole väittänyt,että auringon paiste elättäisi..Ei se elätä täällä etelässäkään.Mutta kun katselisitte tätä maailmaa hiukan positiivisemmin!!!ei tämän päivän Suomessa liikaa valitetaan ja ollaan totuttu kaikki etuudet saamaan, en minäkään ole syntynyt kultalusikka hampaissa, tiedän tasan tarkkaan mitä on köyhyys, mutta se mitä minä omistan on POSITIIVINEN ELÄMÄNASENNE..Minulla ei ole koskaan ollut niin paljon ylimääräistä rahaa,että olisi tarvinnut hakea mäyräkoiraa tms seurakseni..Pohjois-Karjalassakin on paljon tekemätöntä työtä,ja kaikesta työtä ei tarvitse saada palkkaa, riittää kun saa jonkun toisen onnelliseksi ja niin sitä itselläkin itsetunto nousee ja tulee sitä hyvää oloa...

    superäitiä lainaten
    "Pohjois-Karjalassakin on paljon tekemätöntä työtä,ja kaikesta työtä ei tarvitse saada palkkaa, riittää kun saa jonkun toisen onnelliseksi ja niin sitä itselläkin itsetunto nousee ja tulee sitä hyvää oloa..."
    -Voi helvetti miten naivia!!! Täällä voit kyllä itsetuntoasi nostattaa ilmaisella työllä vaikka taivaaseen saakka. Oletan että et nostele sitten mitään päivärahoja tai korvauksia.

    Äänestä

  • Mikko kummisetä kirjoitti:

    Tähän päivään mennessä ei ole päivärahaa tarvinnut nostaa,(koskaan ei pidä sanoa ei koskaan)aina olen työtä itselleni löytänyt, olen "opiskellut" monta "ammattia" ja minä olen ainakin saanut positiivisen kuvan joka paikasta josta olen Lieksasta töitä kysynyt, kukaan minua ei ole heti tyrmännyt sanomalla ei oo.Mutta kukaan ei tule kenellekkään kotiin tänä päivänä työtä tarjoamaan ja vaikka mielestäsi olen naivi olen ainakin saanut teidät heräteltyä jotain huomaamaan.

    Vai huomaamaan? Mitä? Typerä ämmä ja vielä yksinkertainen!

    Äänestä

  • pyövelin apulainen kirjoitti:

    Vai huomaamaan? Mitä? Typerä ämmä ja vielä yksinkertainen!

    Et taida olla karjalaisia kun tuommoisia haastelet

    Äänestä

  • pyövelin apulainen kirjoitti:

    Vai huomaamaan? Mitä? Typerä ämmä ja vielä yksinkertainen!

    Todella kaunis kiitos kauniista sanoista, näissä sinun sanoissasi on se kaikki kuinka te maailmaa ajattelette. Kyllä on mukava muuttaa, kun on näin fiksuja miehiä.Onneksi oon rouvas ihminen ei tarvi ruveta tälläisiä "otuksia" perässään vetämään.

    Äänestä

  • vieras on eksynyt kirjoitti:

    Et taida olla karjalaisia kun tuommoisia haastelet

    Noita turhan valittajia riittää. Ei paljon kannata niistä välittää. Kitisevät peräkammarissa, syövät toisten ruuat, ryyppäävät ja haukkuvat kaikkia, jotka nauttivat elämästä ja yrittävät tehdä jotain. Onhan noita monilla paikkakunnilla, mutta Lieksassa ne ovat varsin kovaäänisiä.

    Äänestä

  • Mikko kummisetä kirjoitti:

    superäitiä lainaten
    "Pohjois-Karjalassakin on paljon tekemätöntä työtä,ja kaikesta työtä ei tarvitse saada palkkaa, riittää kun saa jonkun toisen onnelliseksi ja niin sitä itselläkin itsetunto nousee ja tulee sitä hyvää oloa..."
    -Voi helvetti miten naivia!!! Täällä voit kyllä itsetuntoasi nostattaa ilmaisella työllä vaikka taivaaseen saakka. Oletan että et nostele sitten mitään päivärahoja tai korvauksia.

    eikä mikään naivi. Supernaiville.... hihi

    Äänestä

Tervetuloa vapaaehtoistyöntekijäksi tänne Lieksaan. Laitoksissa on huutava pula vanhusten syöttäjistä ja sen jälkeen on paljon yksinäisiä vailla seuraa ja auttajaa pikku askareissa. Ilmoittaudu Lieksan Tukipisteelle jossa saat paikkoja jossa käydä tekemässä ilmaista työtä.

Äänestä

No eikun vaan tervetuloa tänne sisäsiittoisten valtakuntaan.

Itse muutin tänne joskus vuonna yks ja kaks.
Petyin pahan kerran!

Asia olisi jotenkin korjattavissa jos järki löytyisi lieksalaisten päähän esim. kunnallisvaalien alla....., mutta se on niin utopistinen haave.
Yhtä todennäköinen kuin lottopotti sille joka ei veikkaa.

Vaan eipä mitään, vielä tulee sekin päivä kun karistelen tämän kylän pölyt kengistäni...ja sen jälkeen en kusekkaan Lieksaan päin.

Äänestä
  • Lieksa on kuin uppoava laiva. Poliitikot ja virkamiehet ovat vuosia olleet upottamassa Lieksaa ja nyt on tulosta tullut. Tämä sisäsiittoisten porukka vain vuositolkulla jaksaa äänestää samat ääliöt kaupungin johtoon. Kun saan lopun omaisuuteni realisoitua, lähden ja jätän Lieksan. Työpaikkani on muualla joten miksi maksaa veroja Lieksaan kun en saa edes vastinetta verorahoilleni.

    Äänestä

  • kyllästynyt lopullisesti kirjoitti:

    Lieksa on kuin uppoava laiva. Poliitikot ja virkamiehet ovat vuosia olleet upottamassa Lieksaa ja nyt on tulosta tullut. Tämä sisäsiittoisten porukka vain vuositolkulla jaksaa äänestää samat ääliöt kaupungin johtoon. Kun saan lopun omaisuuteni realisoitua, lähden ja jätän Lieksan. Työpaikkani on muualla joten miksi maksaa veroja Lieksaan kun en saa edes vastinetta verorahoilleni.

    Lähdehän "kyllästynyt lopullisesti" ensi vaaleihin mukaan, niin saat minun ääneni.

    Äänestä

...onhan niinkin että hyvän mielen saa luonnosta ja myös lähimmäisen auttamisesta.ei tarvitse kuin avata ovi vanhukselle ja tervehtiä reippaasti niin jopa tulee kiitosta ja vähällä vaivalla.entäs jos tekisi jollekkin lumi työt tai muita askareita, varmaan kahville ja pullale pääsis,ja samalla saa juttu seuraa.tälläinen touhuilu on niin pientä ja antaa paljon ja tätä tarvitaan paljon täällä salomailla nyt ja tulevaisuudessa että piikisen kun nostaa katsetta siitä oman navan ympäriltä niin näkee muutakin.Tulevaisuudessa näitä kotona asuvia yksinäisiä ihmisiä on entistä enemmän ja varmaa on että 10 vuoden päästä valta osa on eläkeläisiä ja vanhuksia jotka haluavat asua mahdollisimman pitkään kotona ja nauttia vanhuuden päivistä;tässä riittää sarkaa kunnan hoito elimille ja tuskin kukaan pistää hanttiin jos vapaa ehtoisvoimia olis silloin tällöin auttamassa.ja onhan niinkin...

Äänestä
  • Huuhaa Pete!
    Missäs kävit peruskoulusi?
    Tekstistä päätellen et missään!
    Jos siellä Lieksan kouluissa oppii noin huonosti niin taitas olla paikallaan sulkea ne kaikki.

    Äänestä

  • Mummon kananen kirjoitti:

    Huuhaa Pete!
    Missäs kävit peruskoulusi?
    Tekstistä päätellen et missään!
    Jos siellä Lieksan kouluissa oppii noin huonosti niin taitas olla paikallaan sulkea ne kaikki.

    ei ole mitään vikaa. Jotkut vaan eivät opi kirjoittamaan, vaikka kävisivät koulunsa Helsingissä. Vai väitätkö, että isojen kaupunkien keskustelupalstoilla kirjoitetaan virheetöntä suomea? Sinultakin taisi pilkku puuttua, jos tarkkoja ollaan - muista virheistä puhumattakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

superäiti kirjoitti:

Minäkin haluan sanoa jotain tästä teidän parjaamastanne Pohjois-Karjalasta ja Lieksasta..
Minä olen innolla odottamassa muutoamme Lieksaan, kun päätimme muutama vuosi sitten muuttaa Pohjois-Karjalaan ja nimenomaan Lieksaan oli meillä aika "ruusuiset "kuvitelmat, nyt kun siellä olemme aikaa enemmän viettäneet ovat alkaneet ruusutkin kuihtua, ei sillä etteivätkö ihmiset siellä ole ihania,ja luonto aivan mahtava mutta se, että aina ollaan nurisemassa.. Minä olen aivan varma,että jonkinlaista työtä löytyy jokaiselle joka on niitä valmis tekemään, mielikuvitusta kehiin hyvät ihmiset. Nauttikaa kauniista luonnostanne ja siitä, että olette terveitä ja että saitte elää taas tämänkin päivän..Ei se elämä ole missäänpäin niin herkkua mutta kun mietti miten pienellä ihminen loppujen lopuksi toimeen tulee ei kaikkea pidä saada mitä on naapurillakin... Nauttikaa toisitanne ja tulevasta keväästä ja auringon paisteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu