minulla´on helikobakteeri ollut noin neljä vuotta, eikä sitä saada häädettyä kun en kestä niitä lääkkeitä. Olen nyt ollut keskussairaalassa erilaisissa testeissä, mutta ei oikein tulosta synny. Nexiumia ja muita närästyslääkkeitä kuluu melkoisen paljon. Väliin ei oikein kestä syödä mitään. Gefiluspiimä on muuten hyvä juoma tässä närästys vaivassa. Onko muilla samanlaisia ongelmia?
helikobakteeri
irmeli
53458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aikamoisia kuurejahan ne ovat. Mulla löytyi ihan vahingossa (Ihan muuta tutkittiin ja elimillisten vaivojen poissulkevana testinä tehtiin gastroskopia, jossa Helico löytyi). Eli siis mulla oli tuo Helico oireettomana.
Yhdellä viikon Helipak K -kuurilla häätyi pois, mutta rankka oli kuuri, sotki esim. mun yhden toisen sairauden lääkitystä melkoisesti.
No viikon jaksoin ja onneksi se riitti.
Eikös niitä kuureja ole useammanlaisia, oletko kokeillut kaikki? Niin ja siis millaisia oireita sulle niistä lääkkeistä tulee? Mulla pahinta oli varmaan sellainen p..kan maku suussa ja koko ajan vähän etova olo.
on varmaan hyvää mutta minulle ei sovi happamat tuotteet kun on refluksitauti,tulee kirvelyä ruokatorveen ja kurkkuun.
olen kokeillut kaikki, mitä vaan lääkärit ovat keksineet, eli neljä erilaista kuuria. Kaikista on tullut joko iho-oireet tai hengenahdistus, paras tulos oli 5 päivää ,mutta sitten tulikin stoppi. nyt minlle on testattu muutamaa mahdollista lääkeainetta, mutta ei vielä ole tärpännyt. Tämä on masentavaa ja oireet senkun pahenee, vatsakatarri on ollut nyt hyvin pahana. ja kun sitä miettii, niin stressi pahentaa entisestään tilannetta.
vettä. Se tuhoaa helikobakteerin tehokkaasti, eikä ärsytä mahalaukkua.Tuossa mielenkiintoinen linkki aiheesta: http://www.otsoniterapia.net/taudit/mahahaava.htm
Greipinsiemenuute tappaa helikobakteerin parissa viikossa. Googlen kautta paljon tietoa saatavilla.