epäilyä?

Hei! Haluaisin tietää onko selkärankareumaisilla tyypillistä jossain vaiheessa taudinkuvaa "napse" selässä. Fasettinivel artroosi taitaa tulla jokaiselle?... ja liittyykö siihen myös lukko-oireisto (kipu) ja se napse?
Minulla epäillään selkärankareumaa ja odottelen enään "viimeistä tuomiota" MRI-tutkimukseen. Oireet ovat varsin vaihtelevat ja kipujen kesto sekä oireettomuus vaihtelee myös melko paljon. Si-nivel arkuutta/kipua, koko alaselän laaja-alaista jomottelua, nivusten ja etureisien särkyä (erityisesti istuessa) myös alaraajoissa epämääräistä särkyä (esim. pitkään seisoessa). Yöllä selkä jäykistyy rautakangeksi ja asennon vaihtaminen on kivuliasta. Aamulla selkä on myös jäykkä. Joskus kipeinä aikoina aivastaessa tuntuu että jalat lähtee alta. Rintalastan alueella ajoittin kipuilua. Kylmälle (vedolle) herkkä mutta saunassa voin käydä!
Lääkkeenä syön mobicia ja panadolia(joskus panacodia). Jotenkin tuntuu etteivät enään tehoa, enkä saavuta kolmen viikon kuurilla lähes kivutonta tilaa. Mitä sitten kannattaisi kokeilla (sellaista lääkettä jota yleislääkäri voi määrätä koska syksyllä vasta meno reumatologin luo). Millaista liikuntaa suositellaan? Toivoisin neuvoja ja vinkkejä sekä muiden kokemuksia selkärankareumasta! :O)
115094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mulla on just osa noista oireista joista kirjoitit!
Sjögrenin syndrooma on lähes varmasti, (sekun kestää iäisyyden muka todeta) ja huomenna menen lääkäriin tän selän kanssa. En anna periksi ettei olisi muuta, tuon ss lisäksi.
Aamulla ei pääse sängystä ylös, lonkat ja kaikki muukin tuolla selän puolella on tosi kipeät ja varsinkin tuo että yskiessä pettää jalat alta, voiko se olla pelkkää Sjögreniä???
Mutta tässä vissiin käy niin että aika näyttää ja saa nähdä saanko nyt kinuttua sen magneettikuvauksen, olen sitä yrittänyt turhaan jo pari vuotta (myönnettäköön että raskaus, synnytys ja siitä palautuminen on ollut esteenä).

Nyt voi olla että muistan väärin mutta oliko Mobic se lääke joka kiellettiin vai olikohan se joku toinen?
Joka tapauksessa tsemppiä sinullekin ja koita saada aika reumalääkärille ennen syksyä, miksi odottaa niin kauan jos on noin selvät oireet?

Äänestä
  • Mobic ei ole kiellettyjen listalla, sehän ei ole koksibi. Koksibeista ovat vielä myynnissä Arcoxia ja Celebra.

    Reumat ovat tavattoman monimuotoisia sairauksia. Tiedän nivelreumaatikkoja, joilla on selkäkipuja olematta kuitenkaan selkärankareumaa. Ja selkärankareumaatikkoja, joilla ei paljoa selkä oireile, mutta raajanivelet sitäkin enemmän. Ja reuman kanssahan saattaa lisäksi olla lihas- ja välilevyongelmia. Ja sittenhän on esim. selkärankareumatyyppistä nivelpsoriasista jne sekoittamassa vielä ;D

    Mulla (sairastan selkäreumaa) ei napse kuulu selästä, mutta esim. lonkista, polvista ja nilkoista kylläkin. Rintarangan tulehdukset ilmenevät mulla voimakkaana, vihlovana kipuna hengittäessä.

    Veto mullekaan ei tee hyvää, mutta saunan jälkeen vasta kipeä olenkin. Eipä ole tullut vuoteen käytyä... Oletko "kala" kokeillut käydä kuntosalilla? Ensin vaikka fysioterapeutilta ohjeet. Mulle ainakin sali on auttanut kipuihin, varmaankin lihakset tukevat niveliä paremmin. Onko sulla reumatologille aika vasta syksyllä magneettikuvauksen vuoksi? Pitkä aika on odotella! Kannattaa soitella ja koittaa kiirehtiä aikoja. Etenkin jos tilanne menee huonoksi (lääkärit voivat määrätä reumalääkityksen ilman magneettikuviakin jos kliininen oireisto yms ovat selkeät). Kun mulla on laskenut teho Mobicista, olen välillä syönyt Relifexiä. Mutta ei siitä isoa hyötyä kyllä ole ollut. Eipä oikein tuu mieleen muuta kuin kortisoni, jota yleislääkäri voisi määrätä (kun kipulääkitys jo on). Mutta kortisonia ei kannata syödä lieviin kipuihin.

    Tsemppiä teille molemmille!

    Äänestä

  • reumainen kirjoitti:

    Mobic ei ole kiellettyjen listalla, sehän ei ole koksibi. Koksibeista ovat vielä myynnissä Arcoxia ja Celebra.

    Olen kokeillut kuntosaliharjoittelua mutta en kauhean hyvillä tuloksiloksilla kun intoutuu tekemään liian kovilla painoilla (omaa tyhmyyttä!) Pitäs osata ajatella kuntouksena eikä vartalon muokkauksena ;O) Selän stabiloivia liikkeitä olen tehnyt ajoittain (syvien selkä-ja vatsalihasharjoittelua). Joskus tuntuu että helpompi olisi ettei olis yhtään harjoitellut kun muutenkin vetää niin jäykäksi tekis vain selän liikkuvuusharjoituksia! Kävely tuntuu hyvälle jos si-nivelet ole ärhäkkänä.

    Äänestä

  • kala kirjoitti:

    Minäkin aloitin ensin venyttelystä ja noiden syvien lihasten voimistamisesta. Nyt paremmin voidessani olen vasta uskaltanut kuntosalille. Ja siellä olen tosi rauhallisesti nostanut painojen määrää ja kaikki suuremmat lihasryhmät teen vielä laitteissa.

    Mutta tosiaan kannattaa tehdä just sellaista liikuntaa mikä tuntuu oikealta. Ja tärkeintä meille taitaa olla tuo liikkuvuuden ylläpitäminen.

    Äänestä

  • reumainen kirjoitti:

    Mobic ei ole kiellettyjen listalla, sehän ei ole koksibi. Koksibeista ovat vielä myynnissä Arcoxia ja Celebra.

    Reumat ovat tavattoman monimuotoisia sairauksia. Tiedän nivelreumaatikkoja, joilla on selkäkipuja olematta kuitenkaan selkärankareumaa. Ja selkärankareumaatikkoja, joilla ei paljoa selkä oireile, mutta raajanivelet sitäkin enemmän. Ja reuman kanssahan saattaa lisäksi olla lihas- ja välilevyongelmia. Ja sittenhän on esim. selkärankareumatyyppistä nivelpsoriasista jne sekoittamassa vielä ;D

    Mulla (sairastan selkäreumaa) ei napse kuulu selästä, mutta esim. lonkista, polvista ja nilkoista kylläkin. Rintarangan tulehdukset ilmenevät mulla voimakkaana, vihlovana kipuna hengittäessä.

    Veto mullekaan ei tee hyvää, mutta saunan jälkeen vasta kipeä olenkin. Eipä ole tullut vuoteen käytyä... Oletko "kala" kokeillut käydä kuntosalilla? Ensin vaikka fysioterapeutilta ohjeet. Mulle ainakin sali on auttanut kipuihin, varmaankin lihakset tukevat niveliä paremmin. Onko sulla reumatologille aika vasta syksyllä magneettikuvauksen vuoksi? Pitkä aika on odotella! Kannattaa soitella ja koittaa kiirehtiä aikoja. Etenkin jos tilanne menee huonoksi (lääkärit voivat määrätä reumalääkityksen ilman magneettikuviakin jos kliininen oireisto yms ovat selkeät). Kun mulla on laskenut teho Mobicista, olen välillä syönyt Relifexiä. Mutta ei siitä isoa hyötyä kyllä ole ollut. Eipä oikein tuu mieleen muuta kuin kortisoni, jota yleislääkäri voisi määrätä (kun kipulääkitys jo on). Mutta kortisonia ei kannata syödä lieviin kipuihin.

    Tsemppiä teille molemmille!

    tuli kyllä mieleen fibromyalgia. Oletko koskaan ajatellut että sekin voisi olla mahdollinen?

    Ihan vaan näin heittona heitin kun tuli mieleen tuosta ettet kestä saunomista, fibroille tyypillistä että aamulla on todella kipeä saunan jälkeen.

    Äänestä

  • ...auts... kirjoitti:

    Hmm, minä en tunne ketään reumaatikkoa (mukaan lukien fibroa sairastavat), jotka kestäisivät saunomista, mutta varmastihan heitäkin on. Saunakrapula on kuitenkin aika yleistä reumaatikoilla.

    Fibroa ei ole (onneksi). En ole sitä itse edes ajatellut, luotan ihan täysin reumatologiini. Minulla kun on nivelturvotukset jne jotka eivät taida fibroon liittyä.

    Saattaishan olla oireisto lievempi... jos ei kävis saunassa! Pitäiskin kokeilla kun tulee käytyä saunassa lähes JOKA ilta (tulin juuri saunasta)!! Fibromyalgiaa ei minussakaan ole vaikken diagnoosia ole saanut.

    Äänestä

  • reumainen kirjoitti:

    Hmm, minä en tunne ketään reumaatikkoa (mukaan lukien fibroa sairastavat), jotka kestäisivät saunomista, mutta varmastihan heitäkin on. Saunakrapula on kuitenkin aika yleistä reumaatikoilla.

    Fibroa ei ole (onneksi). En ole sitä itse edes ajatellut, luotan ihan täysin reumatologiini. Minulla kun on nivelturvotukset jne jotka eivät taida fibroon liittyä.

    että sinun pitäisi epäillä lääkärisi diagnoosia!
    Kunhan heittona vaan heitin.
    Äidilläni on fibro ja hänellä on kyllä nivelturvotuksia, mutta kuka näistä ottaa selvää nykyään mikä kuuluu mihinkin.

    Hyvää jatkoa sinulle ja kaikille muillekin!

    Ymmärsin! :o)

    Hyviä jatkoja myös sinulle!!!

    Äänestä

  • reumainen kirjoitti:

    Hmm, minä en tunne ketään reumaatikkoa (mukaan lukien fibroa sairastavat), jotka kestäisivät saunomista, mutta varmastihan heitäkin on. Saunakrapula on kuitenkin aika yleistä reumaatikoilla.

    Fibroa ei ole (onneksi). En ole sitä itse edes ajatellut, luotan ihan täysin reumatologiini. Minulla kun on nivelturvotukset jne jotka eivät taida fibroon liittyä.

    tykkään saunoa ja käyn saunassa vähintään kolmesti viikossa. Sillä ei ole mitään vaikutusta seuraavan aamun oloon.
    Minulla siis on ihan tavallinen seropositiivinen erosoiva nivelreuma.

    Äänestä

uintia

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kala kirjoitti:

Hei! Haluaisin tietää onko selkärankareumaisilla tyypillistä jossain vaiheessa taudinkuvaa "napse" selässä. Fasettinivel artroosi taitaa tulla jokaiselle?... ja liittyykö siihen myös lukko-oireisto (kipu) ja se napse?
Minulla epäillään selkärankareumaa ja odottelen enään "viimeistä tuomiota" MRI-tutkimukseen. Oireet ovat varsin vaihtelevat ja kipujen kesto sekä oireettomuus vaihtelee myös melko paljon. Si-nivel arkuutta/kipua, koko alaselän laaja-alaista jomottelua, nivusten ja etureisien särkyä (erityisesti istuessa) myös alaraajoissa epämääräistä särkyä (esim. pitkään seisoessa). Yöllä selkä jäykistyy rautakangeksi ja asennon vaihtaminen on kivuliasta. Aamulla selkä on myös jäykkä. Joskus kipeinä aikoina aivastaessa tuntuu että jalat lähtee alta. Rintalastan alueella ajoittin kipuilua. Kylmälle (vedolle) herkkä mutta saunassa voin käydä!
Lääkkeenä syön mobicia ja panadolia(joskus panacodia). Jotenkin tuntuu etteivät enään tehoa, enkä saavuta kolmen viikon kuurilla lähes kivutonta tilaa. Mitä sitten kannattaisi kokeilla (sellaista lääkettä jota yleislääkäri voi määrätä koska syksyllä vasta meno reumatologin luo). Millaista liikuntaa suositellaan? Toivoisin neuvoja ja vinkkejä sekä muiden kokemuksia selkärankareumasta! :O)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu