nenän tukkoisuus ja raskaus

rv. 27

Onko muilla odottajilla kellään yöllistä nenän tukkoisuutta? Minulla ollut suurinpiirtein alusta asti tätä. Eli aamulla saa niistää kuivaa verta nenästä. Välillä herään aamuyöstä siihen että molemmat sieraimet tukossa ja hengitän suun kautta. Liittyyköhän jotenkin hormoonimuutoksiin? Ekalta lapselta oli tätä myös jonkun verran. Keskimmäiseltä en muista ihmeemmin vaivanneen. Nyt tuntuu välillä alkavan vaikuttavan ääneenkin, eli tuntuu ääni olevan painuksissa. Ajattelin kokeilla keittosuolatippoja ja mahdollisesti ilmankostutinta, jos olis apua?? Nasolin varmasti auttaisi, mutta eihän sitäkään saisi jatkuvasti käyttää... Olen raskausviikolla 27 ja nelikymppinen. Kiitos jo etukäteen vastauksista.

10

8026

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nina24+2

      on joka ikinen yö nenä aivan tukossa ja aamuisin saa niistää kuivunutta verta. Tää on kestänyt rv 15 -> todella rasittava vaiva ja en ole monina öinä saanut edes nukutuks tän takia:(
      Olen käyttänyt silloin tällöin nasolinia mut ei kyllä tunnu kauheasti auttavan..

    • rv.28+4

      mulla myös ja tulee veren sekasta räkää päivällä.mulla on ollu tätä reilut 2kuukautta

      • Äippä

        Mulla ollu kans ihan alusta saakka...nyt 24 5... alkuun oli ihan järkyttävää jatkuvaa päivin ja öin kestävää tukkosuutta...nasolin autto hetken, mut sit alko vaa pahentaan tukkosuutta...nyt olo edelleen tukkonen mut paljon parempi...keittosuolatippoja ja humidose-suihketta oon käyttäny ja ne on helpottanu pahinta. Ja niitä saa käyttää ilman riskejä... kannattaa kokeilla...


    • Tappi

      Luin jostain että raskaana limakalvot turpoo josta johtuu nenän tukkoisuus. Mulla oli ekassa raskaudessa ja nyt tässä tokassa, koko raskaus, nenä tukkoinen.

    • kysymys sulle

      Sori, mut pakko kysyy, että onko sulla jo ennestään lapsia ? Itsellä vauvakuume ja olen jo 40 .

      • rv. 27

        Kuten alkuperäisestä viestistäni ilmenee, aiempia lapsia on kaksi (-93 ja -95 syntyneet tytöt). Täytän pian 41 v. ja vauvan laskettu aika 18.06. Hyvin olen jaksanut tähän asti, töissä vielä, eikä päivääkään ole tarvinnut olla sairauslomalla. Nautin tästä raskausajasta täysin siemauksin (lukuunottamatta tuota tukkoisuutta) ja olen onnellinen että vielä kerran saan kokea tämän. Ehkä monikin arvostelee, että tässä iässä vielä tekee lapsen, mutta ainakin itse sen ilon sekä vanhemmille, että nuoremmille odottajille suon.


      • arja
        rv. 27 kirjoitti:

        Kuten alkuperäisestä viestistäni ilmenee, aiempia lapsia on kaksi (-93 ja -95 syntyneet tytöt). Täytän pian 41 v. ja vauvan laskettu aika 18.06. Hyvin olen jaksanut tähän asti, töissä vielä, eikä päivääkään ole tarvinnut olla sairauslomalla. Nautin tästä raskausajasta täysin siemauksin (lukuunottamatta tuota tukkoisuutta) ja olen onnellinen että vielä kerran saan kokea tämän. Ehkä monikin arvostelee, että tässä iässä vielä tekee lapsen, mutta ainakin itse sen ilon sekä vanhemmille, että nuoremmille odottajille suon.

        missä päin odottelet?minä oulussa 3lasta ennestään ikää 40v.sama laskettu päivä mullakin.


      • rv. 27
        arja kirjoitti:

        missä päin odottelet?minä oulussa 3lasta ennestään ikää 40v.sama laskettu päivä mullakin.

        Kappas vain mikä yhteensattuma:) Me asumme Espoossa...


    • h-hetki lähenee...

      Juu, sama täällä. Odotan toista, ja esikoiselta oli sama vaiva, ei niin pahana tosin kuin nyt. Nyt niistettäessä tulee verisiä "klönttejä" ihanaa... Ekaani odotin keväällä ja kesällä, syntyi syksyllä. Nyt siis talvi varmaan osaltaan vielä kuivattaa limakalvoja. Ja nyt asumme asunnossa, jossa koneellinen ilmastointi (huoneilma kuivempaa), ekalta ei ollut. Terveydenhoitaja sanoi mullekin, että raskaus kuivattaa ja turvottaa limakalvoja. Sunnuntaina olisi laskettu h-hetki, vielä ei mitään merkkejä synnytyksen alkamisesta näy...

    • Anonyymi

      Hei! Mulla on tää vaiva tosi pahana. Nasolin tarvittaessa, vaikka ei suositella mut muuten ei happi kulje. Muuten yritän suolavasihoidolla nenäkannulla auttaa asiaa aamuin illoin sekä sain lääkäriltä toisen nenäsumutteen Dymista. Tähän auttaa varmaan lopulta synnytys…

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2502
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1732
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      678
      1137
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1032
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      982
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      946
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      895
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      86
      809
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      94
      776
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      756
    Aihe