Iiks, jo yhdestoista osa! :)
Edellisessä osassa Tobey petti Jeniä.
Tobey istui sängynlaidalla ja mietti. Miksi hän oli niin tehnyt? Hän ei edes rakastanut Elizaa.. Tobey huomasi, että kello oli ties kuinka paljon ja hän päätti painua nukkumaan, vaikka yleensä hän valvoi ja odotti Jeniä. Mutta uni ei ottanut tullakseen. Hän pelkäsi mitä Jen sanoisi, jos saisi tietää. Nainen tahtoisi varmasti eron. Tobeyta kammotti ajatuskin. Mies vaipui kuitenkin rauhattomaan uneen.
Jen tuli iloisena töistä. Yö oli ollut rankka, mutta palkitseva. Hän oli aivan lähellä ylennystä sairaalan johtajaksi.. Jen odotti, että Tobey olisi tullut hänen luokseen, mutta eihän mies tullut. Jenin hyvä mieli laantui hiukan. Hän käveli makuuhuoneeseen, jossa näki miehensä nukkuvan. Hän hymyili hiukan; Tobey näytti suloiselta nukkuessaan. Jen vaihtoi pyjaman päälleen ja kömpi Tobeyn viereen. Hän kosketti Tobeyn selkää. Mies värähti, muttei herännyt. Jenkin nukahti.
Aamulla he heräsivät hitaasti. Tobeylla ja Jenillä oli molemmilla vapaata. Jen sai itsenä ensin ylös ja hän meni keittiöön keittämään kahvia. Hän oli epätavallisen pirteä. Tobey sitä vastoin oli nyreä. Hän pelkäsi, että Jen oli saanut tietää ja oli siksi niin pirteä. Hän oli lukenut jostain joskus, että simit saattavat peittää pahaa oloaan pirteydellä. "Jen? Oletko sä kunnossa?" Tobey kysyi. "Oon, miten niin?" Jen kysyi ja katsahti Tobeyhin. "Sä et oo, mä huomaan sen", Jen jatkoi ja astui lähemmäs Tobeyta. "Oon mä ihan kunnossa, mä vaan.. Mulla on vaan huono päivä tai jotain", Tobey vastasi hiukan vaivaantuneesti. "Ai, sä murehit sitä lapsiasiaa", Jen tajusi ja jatkoi sitten: "Mä oon miettiny. Ehkä mä oon sittenkin valmis lapsille..." Tobey riemastui silminnähden. "Oikeesti?" hän kysyi. Jen nyökkäsi hiljaa ja hymyili. "Mä oon ihan lähellä ylennystä, sen jälkeen sitten", hän sanoi Tobeylle. Tobey suuteli Jeniä kiitokseksi.
Jen saikin ylennyksen parin päivän kuluttua. Hän kertoi innoissaan Tobeylle, kuinka hänellä nyt oli 153 alaista SimCityn keskussairaalassa ja kuinka iloinen vanha sairaalanjohtaja oli ollut päästessään virasta. "Hienoa", Tobey hymyili Jenille hiukan odottavasti. "Mä en ole unohtanut", Jen vastasi hymyyn. Hän hyppäsi Tobeyn syliin ja mies kantoi hänet makuuhuoneen puolelle. Tobey oli onnellinen. Hän oli unohtanut ikävän välikohtauksen Elizan kanssa nopeasti ja oli täysin keskittynyt vaimoonsa.
Jen tuli kuin tulikin raskaaksi ja aamupahoinvoinnit alkoivat. Vaikka Jen oli entistä pahantuulisempi, ei Tobey välittänyt, kantoihan Jen hänen lastaan, joten kiukkuisuu oli täysi ymmärrettävää. Raskaus eteni hyvin ja pian olisi Jenin synnytyksen aika. Pari oli hyvin jännittynyt, tulisiko sieltä tyttö vai poika... Jen oli tehnyt valtavat nimilistat ja Tobeyn oli pitänyt valita nimistä parhaimmat. Ja kaikille ystäville ja sukulaisille oli tietenkin pitänyt ilmoittaa heti.. Tobey oli väsynyt, mutta onnellinen, ja tiesi Jeninkin olevan.
Seuraavana aamuna ovikello soi varhain. Tobey nousi sängystä vastahakoisesti. Jen ei ollut herännyt. Mies käveli ovelle niin hitaasti kuin pystyi; hänen ei huvittanut jutella kenenkään kanssa. Hän avasi oven ja huomasi tuijottavansa Elizan punaisia hiuksia.
Siinähän se.. Kiitos kärsivällisyydestänne, eilen oli mahdotonta jatkaa tarinaa.. Ja sitten vielä perinteinen kysymys loppuun: Jatkanko? :D
Edellisessä osassa Tobey petti Jeniä.
Tobey istui sängynlaidalla ja mietti. Miksi hän oli niin tehnyt? Hän ei edes rakastanut Elizaa.. Tobey huomasi, että kello oli ties kuinka paljon ja hän päätti painua nukkumaan, vaikka yleensä hän valvoi ja odotti Jeniä. Mutta uni ei ottanut tullakseen. Hän pelkäsi mitä Jen sanoisi, jos saisi tietää. Nainen tahtoisi varmasti eron. Tobeyta kammotti ajatuskin. Mies vaipui kuitenkin rauhattomaan uneen.
Jen tuli iloisena töistä. Yö oli ollut rankka, mutta palkitseva. Hän oli aivan lähellä ylennystä sairaalan johtajaksi.. Jen odotti, että Tobey olisi tullut hänen luokseen, mutta eihän mies tullut. Jenin hyvä mieli laantui hiukan. Hän käveli makuuhuoneeseen, jossa näki miehensä nukkuvan. Hän hymyili hiukan; Tobey näytti suloiselta nukkuessaan. Jen vaihtoi pyjaman päälleen ja kömpi Tobeyn viereen. Hän kosketti Tobeyn selkää. Mies värähti, muttei herännyt. Jenkin nukahti.
Aamulla he heräsivät hitaasti. Tobeylla ja Jenillä oli molemmilla vapaata. Jen sai itsenä ensin ylös ja hän meni keittiöön keittämään kahvia. Hän oli epätavallisen pirteä. Tobey sitä vastoin oli nyreä. Hän pelkäsi, että Jen oli saanut tietää ja oli siksi niin pirteä. Hän oli lukenut jostain joskus, että simit saattavat peittää pahaa oloaan pirteydellä. "Jen? Oletko sä kunnossa?" Tobey kysyi. "Oon, miten niin?" Jen kysyi ja katsahti Tobeyhin. "Sä et oo, mä huomaan sen", Jen jatkoi ja astui lähemmäs Tobeyta. "Oon mä ihan kunnossa, mä vaan.. Mulla on vaan huono päivä tai jotain", Tobey vastasi hiukan vaivaantuneesti. "Ai, sä murehit sitä lapsiasiaa", Jen tajusi ja jatkoi sitten: "Mä oon miettiny. Ehkä mä oon sittenkin valmis lapsille..." Tobey riemastui silminnähden. "Oikeesti?" hän kysyi. Jen nyökkäsi hiljaa ja hymyili. "Mä oon ihan lähellä ylennystä, sen jälkeen sitten", hän sanoi Tobeylle. Tobey suuteli Jeniä kiitokseksi.
Jen saikin ylennyksen parin päivän kuluttua. Hän kertoi innoissaan Tobeylle, kuinka hänellä nyt oli 153 alaista SimCityn keskussairaalassa ja kuinka iloinen vanha sairaalanjohtaja oli ollut päästessään virasta. "Hienoa", Tobey hymyili Jenille hiukan odottavasti. "Mä en ole unohtanut", Jen vastasi hymyyn. Hän hyppäsi Tobeyn syliin ja mies kantoi hänet makuuhuoneen puolelle. Tobey oli onnellinen. Hän oli unohtanut ikävän välikohtauksen Elizan kanssa nopeasti ja oli täysin keskittynyt vaimoonsa.
Jen tuli kuin tulikin raskaaksi ja aamupahoinvoinnit alkoivat. Vaikka Jen oli entistä pahantuulisempi, ei Tobey välittänyt, kantoihan Jen hänen lastaan, joten kiukkuisuu oli täysi ymmärrettävää. Raskaus eteni hyvin ja pian olisi Jenin synnytyksen aika. Pari oli hyvin jännittynyt, tulisiko sieltä tyttö vai poika... Jen oli tehnyt valtavat nimilistat ja Tobeyn oli pitänyt valita nimistä parhaimmat. Ja kaikille ystäville ja sukulaisille oli tietenkin pitänyt ilmoittaa heti.. Tobey oli väsynyt, mutta onnellinen, ja tiesi Jeninkin olevan.
Seuraavana aamuna ovikello soi varhain. Tobey nousi sängystä vastahakoisesti. Jen ei ollut herännyt. Mies käveli ovelle niin hitaasti kuin pystyi; hänen ei huvittanut jutella kenenkään kanssa. Hän avasi oven ja huomasi tuijottavansa Elizan punaisia hiuksia.
Siinähän se.. Kiitos kärsivällisyydestänne, eilen oli mahdotonta jatkaa tarinaa.. Ja sitten vielä perinteinen kysymys loppuun: Jatkanko? :D
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä sanon kyllä, mitä sinä itse sanot? :)
Tää on hyvä...
Hyvähyvä!! Jatkathan pian..? :D
Jatka nopeesti! Mun mielesä pyörii sata ajatusta miks Eliza tuli sinne!!
Jatkajatkajatka.
En jaksa oottaa että kirjotat seuraavan osan :D
Tää on ihan kun lukis jotain kirjaa, kaikki kohdat
kirjoitettu tarkasti.Jatka ihmeessä olet hyvä siinä=)Tsemppiä odotan innolla uutta osaa!!
Jatka!=) toi tarina on nii hyväs kohtaa ku sit tulee se lapsi ja kaikkee!=)
haluun lukee noit tarinoita ja ne on viel mielenkiintosempii (jos ees mahollista) sit ku siin saa seurata iten se lapsi kasvaa sun muuta!=)
JATKA!=) toi9 vaan PARANEE ja PARANEE!=)
Jatka.