Koira söi paperia, onko vaarallista?

Apuuva

Meidän koira, joka painaa noin 13 kiloa, söi äsken jauhelihaa syödessään myös noin 15 x 15 cm paperinpalan. Aina ennen se on jättänyt jauheliharasian pohjalla olevan paperin rauhaan. Paperi on samantyyppistä kuin voipaperi. Onkohan vaarallista? Voikohan siitä tulla suolistotukoksia vai sulaakohan se?

10

13521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • prina

      Kunnon loraus ruokaöljyä kuppiin, se antaa vähän vauhtia paperille. Sama pätee myös muihin epätoivottuihin syötyihin (myrkyt yms. tietenkin ihan eri juttu). Edellinen koirani söi taannoin laatikollisen muffinsseja papereineen, eikä niistä tullut sille mitään oireiluja. Joten välttämättä ei ole mitään hätää, seuraile kuitenkin tilannetta. Jos ulostaminen on vaikeaa, on syytä arvioida tilanne uudellleen. Joko lisää öljyä tai konsultaatioapua eläinlääkäriltä.

      Kaiken kaikkiaan koirien vatsat tuntuvat välillä olevan silkkaa rautaa, onneksi :)

      • sani

        Koirat syövät tämäntästä mitä ihmeellisimpiä asioita sukista lähtien. Onneksi niistä kuitenkaan aniharvoin on mitään vakavampaa haittaa, ne tulevat ajastaan ulos luonnollista tietä.
        Ruokaöljy on ihan jees neuvo. Sen koira usein jopa ottaa ihan mielellään. Varaudu kuitenkin siihen, että sitten juostaan ulkona vähänväliä, ja tavara on lööööysäää... että en suosittele koiran yksinjättämistä pitkäksi aikaa.


      • Vesa

        Prinan öljy on minustakin tässä tapauksessa paras vaihtoehto. En usko että aiheuttaa sen isompia ongelmia. Piimää voi myös koittaa antaa perään ja jatkossa jos koiranne nielaisee vaikka jotain terävää niin purkitettu parsa on tuo öljyn kanssa hyvä yhdistelmä.


      • Emmialien

        Apua meijän koira söi omat karkki paperin


      • Siipa

        Ei hätää, mulla hoidossa taas koira, hän vohkii pahvit ja paperit, osan varmaan syökin ja siivottavaa tulee, kakka kuitenkin kulkee ulos ihan hyvin pötkönä, ei siis läjänä. Koira, ainakin tuo, osoittaa mieltään jos juon kahvia, että hän ei pääse syliin. Välillä tulee sanottua, että käärin sinut paperiin ja pahviin, etkä saa pihviä, tää koira ei syö mulla koiranruokaa, pitää maksaa, lihaa , kirjolohta ja kanaa paistella. Olenkohan ihan oikea "hoitotäti"?


    • älykäs.eläin

      Koira on ihmistä älykkäämpi ja soksi se syö paperia. Ihminen ei ymmärrä, että paperia tulee syödä, mutta koska meitä älykkäämpi koirakin syö, ihmisten on syytä tehdä samoin.

      • siinähänse

        Tyhmyyden tiivistymä on löytynyt.


    • john.d.high

      Ei ole vaarallista ei. Siinä pökäleen jälkeen ulos tllessaan "pyyhkii persuksen" samalla kertaa.
      Jopa suositeltavaa syöttää Wc- paperia ainakin rotukoiralle. Huom: Ainoastaan kolmi-kerroksista laatupaperia,,sitä kallista!

      • KariSaariselkä

        Järjetön kirjoitus.


    • IrmaMunaHaukka

      Onko aloittajan koiruli kunnossa paperiaterian jälkeen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe