Uskovainen pikkusiskoni on tänä kesänä menossa rippileirille ja tietysti tuli mieleen omat rippikoulu muistoni reilun kymmenen vuoden takaa. Se oli yksi elämäni pisimmistä viikoista.
Kävin Ranuan rippileirin. Avoimin mielin menin leirille, uskoin saavani ystäviä. Olin rauhallinen tyttö, ihan tavallinen mielestäni. Erilaisuutta oli se, kun perheeni ei ollut mikään tavallinen uskovainen perhe, toinen vanhemmistani ei ole lestadiolainen. Ja itsekään en paljon seuroissa käynyt ja siten uskovaisia ystäviä ei juuri ollut...
No, minusta tuli sitten rippileiri-kiusattu. Jostain kumman syystä minut otettiin silmätikuksi. Alussa ystävystyin muutaman tytön kanssa, mutta jostain syystä minut hyllytettiin. Suurin virheeni taisi olla se, kun vastasin uteluihin. Kysymys "kuinka monta lasta teidän perheessä on?" Vastasin rehellisesti, ja koska meidän perhe on pieni, niin totta kai udeltiin miksi lapsia on niin vähän. Ja kun meillä oli televisiokin... Juoru tietysti kiri ja olin hyljeksitty. Minua loukattiin pahasti haukkumalla ulkonäköäni ja epäiltiin uskoani (en voinut olla uskovainen, kun meillä oli tv).
Tänä päivänä tietysti osaisin pitää puoliani, mutta silloin katsoin vaan maahan enkä vastannut mitään. Joskus en uskaltanut mennä syömäänkään, kun jouduimme aina istumaan samoilla paikoilla ja nämä kiusaajatytöt istuivat vieressäni.
No tämä kaikki on jo mennyttä, ja kaikki on nyt hyvin. Mutta teille isosille haluaisin sanoa, että pitäkää silmänne auki siellä leirillä. Ottakaa ne yksinäiset ja hiljaiset nuoret mukaan, jutelkaa heille. Minua kukaan ei tullut vetämään mukaan, ja yksin en sitä uskaltanut tehdä. Vietin suurimman osan ajasta soluasunnossani (ironista, että kämppikseni oli isonen) lukien kirjaa ja itkien.
Nuorilla on heikko itsetunto ja heidät on helppo nujertaa ilkein sanoin. Puhukaa näistä asioista nuortenilloissa tai muissa tilaisuuksissa. Itsellä usko meni. Mutta siihen kyllä liittyi muutakin, kuin rippileiri.
Kävin Ranuan rippileirin. Avoimin mielin menin leirille, uskoin saavani ystäviä. Olin rauhallinen tyttö, ihan tavallinen mielestäni. Erilaisuutta oli se, kun perheeni ei ollut mikään tavallinen uskovainen perhe, toinen vanhemmistani ei ole lestadiolainen. Ja itsekään en paljon seuroissa käynyt ja siten uskovaisia ystäviä ei juuri ollut...
No, minusta tuli sitten rippileiri-kiusattu. Jostain kumman syystä minut otettiin silmätikuksi. Alussa ystävystyin muutaman tytön kanssa, mutta jostain syystä minut hyllytettiin. Suurin virheeni taisi olla se, kun vastasin uteluihin. Kysymys "kuinka monta lasta teidän perheessä on?" Vastasin rehellisesti, ja koska meidän perhe on pieni, niin totta kai udeltiin miksi lapsia on niin vähän. Ja kun meillä oli televisiokin... Juoru tietysti kiri ja olin hyljeksitty. Minua loukattiin pahasti haukkumalla ulkonäköäni ja epäiltiin uskoani (en voinut olla uskovainen, kun meillä oli tv).
Tänä päivänä tietysti osaisin pitää puoliani, mutta silloin katsoin vaan maahan enkä vastannut mitään. Joskus en uskaltanut mennä syömäänkään, kun jouduimme aina istumaan samoilla paikoilla ja nämä kiusaajatytöt istuivat vieressäni.
No tämä kaikki on jo mennyttä, ja kaikki on nyt hyvin. Mutta teille isosille haluaisin sanoa, että pitäkää silmänne auki siellä leirillä. Ottakaa ne yksinäiset ja hiljaiset nuoret mukaan, jutelkaa heille. Minua kukaan ei tullut vetämään mukaan, ja yksin en sitä uskaltanut tehdä. Vietin suurimman osan ajasta soluasunnossani (ironista, että kämppikseni oli isonen) lukien kirjaa ja itkien.
Nuorilla on heikko itsetunto ja heidät on helppo nujertaa ilkein sanoin. Puhukaa näistä asioista nuortenilloissa tai muissa tilaisuuksissa. Itsellä usko meni. Mutta siihen kyllä liittyi muutakin, kuin rippileiri.
Vastaukset 3
Vanhimmat
puolestasi.Kyllä olisi ollut tarpeelista saada nuo kiusaajat kuriin.Puhutella heitä aikuisempien henkilöiden toimesta, ja saada heidät pyytämään sinulta anteeksi.Toivon kaikkea hyvää elämääsi!
Surullinen juttu. Minulla on samanlaisia kokemuksia, tosin minua kiusasivat rippileirillä sellaiset, jotka kiroilivat, pilkkasivat jumalaa jne.
Heh, samoja kokemuksia. Minä olin Kuusamon rippileirillä, mutta lopetin sen kesken ja menin oman paikkakuntani normaaliin rippikouluun.
Vanhemmista vain toinen on lestadiolainen ja minusta on tullut samanlainen epäilevä Tuomas.
Heti ensi iltana tuli puheeksi muiden kanssa uskomisen asiat ja kun ne minulla oli vähän retuperällä, minut leimattiin heti epäuskoiseksi.
Soitin iskälle, että haluan tulla pois täältä. Iskä vaan nauroi, että tule vaan, arvelinki, ettet tulis viihtymään.
Iskä ajoi vielä samana iltana Kuusamoon ja rippikoululeirini loppui melko lyhyeen.
Olen käynyt paljonkin seuroissa pienempänä äiskän mukana, suviseuroissakin. Serkkupoikien kanssa rampattiin ympäri seura-aluetta, mutta ei nyt enää, kun ollaan tultu isommiksi.
Meille siellä naljailtiin, kun sanottiin, ettei me uskovaisia olla, kun muuten vaan ollaan tultu tänne