Heti alkuun en halua että minulle kirjoitetaan että "Olet huono äiti" tiedän sen itsekin. Olen 1kk vanhan lapsen äiti. Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa reilut 4kk. Nyt koen etten enää jaksa!! En jaksa miestäni, en jaksa itseäni. Tappelemme mieheni kanssa pinistä asioista, kuten äsken. Tappelun seurauksena ajoin mieheni ulos asunnosta. Minulla on myös ollut taipuvaisuutta lyödä miestäni tappelun tohinassa. Olen kuitenkin käynyt psykologilla jo pitkän aikaa, enkä ole mieheeni koskenut väkivaltaisesti enää pitkiin aikoihin. Kumminkin taas äsken häntä nyrkillä huitaisin (en lujasti, enkä kasvoihin) enkä koskaan voisi tätä laselleni tehdä. heti tuli paska olo... Jos minulla ei olisi lastani ei minulla olisi syytä täällä olla. Olen jo kuukaudeb ajan itkenyt eikä tälle kyynelten valtamerelle näytä tulevan loppua. En itke kenenkään nähden, eikä kukaan nää että minulla on paha olo. En edes halua kenenkään tietävän, koska haluan selvitä yksin. Eikä oloani helpota se että mieheni sanoo(ei suoraan)että olen huono äiti. Ehkä tämä on synnytyksen jälkeistä masennusta... tai ehkä ei...
Masennustako??
Mami
4943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä ainakaan pidä sisällä tuota kaikkea,ettei se käänny pahemmaksi...jos olet vielä väsynyt lapsen syntymän jälkeen,vaikka lapsi onkin ihana,niin uuden tulokkaan tuoma muutos kuitenkin saattaa rasittaakin. Et ehkä kajoa lapseen koskaan, mutta oletko varma siitä. Pyydä apua...ajoissa. Ihan senkin takia,että synnytyksen jälkeinen masennuskaan ei ole mahdottomuus, ja jos jo käyt terapiassa, sinulla ei pitäisi olla suurta kynnystä kertoa myös tästä asiasta. Yritä levätä mahdollismman paljon. Vaikka se ehkä kuulostaa kliseeltä, se myös pätee...ja jos miehesi antaa sinulle hieman omaa aikaa,jos vauva on ainoanne, niin ota siitä kaikki irti..lue,tee käsitöitä, nuku, lenkkeile, mikä nyt pirtaan sopii parhaiten,tai vain ole.
Näitä suruullisia uutisia kun noissa iltapäivälehdissä on tarpeeksi, älä liity heihin...Pidä huolta itsestäsi,rakasta itseäsi ja hoida vauvaasi suojellen häntä, mutta kaikkea kohtuudella...Et sinä ole huono äiti,miehesikään ei saisi mollata sinua, mutta lyöminen ei ole hyväksi kenellekään, ei sinulle, eikä lapsellesi nähdä sitä myöhemminkään ja vauva vaistoaa mielialan.
Yritän tässä tsempata sinua...uskoisin,että kaikki tuo menee ohitse, kun haet apua ja varmasti saat sitä, kun olet sitkeä ja sanot, miten paha olo sinulla on...
Jokainen äiti niin tuore kuin kokeneempikin kokee noita hyvä äiti ,huono äiti fiiliksiä...toiset kätkevät sen viimeiseen asti, toiset lähtevät hakemaan apua ja kokemuksen perusteella voin sanoa, että se ´kannattaa...
Vauvavuosi vain voi olla tosi rankka ja jos jo alussa kärsit näin voimakkaasti, niin mitä on loppupuolella...
Lepää ja hae apua.
En aio kirjoittaa, että olet huono äiti, koska en edes tunne sinua enkä tiedä miten kohtelet lastasi.
Siinä mielessä olet hyvä äiti, että olet huolestunut tilanteestasi ja tiedostat itse, että tarvitsisit apua vaikka tahtoisitkin selvitä yksin.
Kirjoittamastasi viestistä sain kuvan, että tällä hetkellä itse kärsit kovasti ja pelkäät jaksatko lapsen/miehen kanssa.
Mikä sinua pelottaa avun vastaanottamisessa? Ajatteletko, että lapsesi esimerkiksi huostaanotettaisiin, jos tunnustaisit agression miestä kohtaan ja uupumuksen tunteet tilanteeseesi.Usko minua, jos vakuutan, että neuvolan/lastensuojelun/ensikodin tms. apu olisi sinulle kullanarvoista juuri nyt. Älä odota sitä hetkeä, että olet totaalisen uupunut ja ahdistuksesi on liian suurta etkä enää hallitse itseäsi.
Sinun kannattaa nyt ehdottomasti puhua tunteistasi
Saat apua, eikä kukaan ota lastasi, soita apua jo tänään.
että jos itse sairastun ja haen apua sosiaalitoimistosta, mielenterveystoimistosta, lasten psykologilta, neuvolasta ym...niin lapseni automaattisesti huostaanotettaisiin=(
Mutta eihän asia ole niin!?! Tärkeää on pyytää apua.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Synnytysmasennus