Palelu

Minua siis palelee lähes päivittäin. Talvella koulussa olen aivan jäässä, takki päällä pitää istua. Kotona palelen myös ja ainoa paikka, jossa en palele on sauna. Pelkän lämpimän suihkun jälkeen palelu on välillä aivan kauheaa, peiton alle pitää päästä heti. Yksikin ilta tulin suihkusta, mutta siltikin paleli, sen jälkeen meni huulet aivan sinisiksi ja koko kroppa tärisi. Minulla on myös sormet jääkylmät ja olen vielä hoitoalalla, joten ei ole kiva "kosketella" potilaita kylmillä sormilla. Samoin sormet kylmenevät esim. nyt, vaikka kirjoitan koko ajan tietokoneella. Tämä voi tosin johtua huonosta pintaverenkierrostakin..

Olen myös yllättävän väsynyt iltaisin, yhdeksän kymmenen aikaan illalla voisin ruveta jo iltaunille, mikä ei ole minulle tavallista :) Nyt ihan viime aikoina, kun on saanut nukkua aamulla yhdeksään asti, väsymystä iltaisin ei ole juurikaan (huomaa kirjoittamisajankohta :) ).
Muita mahdollisia kilpirauhesen vajaatoimintaan liittyviä oireita ovat: kyynärpäiden kuivuus, mielialojen vaihtelu (nainen kun olen), paino nousi joulun jälkeen lähes 4kg mitä ei ole koskaan tapahtunut jne.

Nämä oireet ovat aika epämääräisiä, mutta kannattaa varmaan käväistä lääkärissä kysymässä pääsiskö verikokeisiin. Tosin olen nuori, vasta 21v eli luultavasti ei johdu kilpirauhasesta.
304140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ensiksi sanon, ei ikä mitään ratkaise, yhä nuoremmat sairastuvat kilpirauhas-sairauksiin (tsernobyl 86 ?)

Selviä kilpparioireitahan Sinulla on, toki voi johtua jostakin muustakin, mutta lääkärissä kannattaa käydä heti. Sillä hoitamattomana ainakin vajaatoiminta johtaa jossakin vaiheessa kuolemaan, elimistö ikäänkuin lamautuu hiljalleen.
Käytyäsi kokeissa, kerrohan sitten miten kävi.

Äänestä
  • mikä pelottelija. Ota nyt tähän lintuinfluenssakin vielä.

    Vajaatoiminnan ensimmäinen ongelma ei tosiaankaan ole kuolema. Äitini ehti 65-vuotiaaksi ennen kuin vajaatoiminta diagnosoitiin vaikka hän oli jollain tavalla mielestään potenut oireita lähes koko aikuisikänsä. Samoin voisin sanoa minäkin vaikka diagnoosi tehtiin kyllä nuorempana.

    Vajaatoimintaisen elämä on usein sellaista säästöliekillä oloa. Kyllä se voi vaurioita tietysti aiheuttaa, esim. sydämen vajaatoimintaa, mutta se kuolema on vielä aika pitkällä.

    Tutkituttaa tietysti kysyjän kannattaa, kun kerran sensuuntaisia oireita on. Lievänkin vajaatoiminnan lääkitys helpottaa elämää huomattavasti.

    Äänestä

  • tyro kirjoitti:

    mikä pelottelija. Ota nyt tähän lintuinfluenssakin vielä.

    Vajaatoiminnan ensimmäinen ongelma ei tosiaankaan ole kuolema. Äitini ehti 65-vuotiaaksi ennen kuin vajaatoiminta diagnosoitiin vaikka hän oli jollain tavalla mielestään potenut oireita lähes koko aikuisikänsä. Samoin voisin sanoa minäkin vaikka diagnoosi tehtiin kyllä nuorempana.

    Vajaatoimintaisen elämä on usein sellaista säästöliekillä oloa. Kyllä se voi vaurioita tietysti aiheuttaa, esim. sydämen vajaatoimintaa, mutta se kuolema on vielä aika pitkällä.

    Tutkituttaa tietysti kysyjän kannattaa, kun kerran sensuuntaisia oireita on. Lievänkin vajaatoiminnan lääkitys helpottaa elämää huomattavasti.

    kerroin vaan totuuksia, itsellä todettiin mm sydämen vajaatoiminta, kolesteroli, verensokeri, verenpaine ym , lääkäri totesi, jos kilpirauhanen olisi tutkittu 20 vuotiaana, en nyt 35 vuotiaana olisi näin sairas,
    pitkään sain kärsiä vaivoistani, ennenkuin kilppari tutkittiin, siksi toivon todellakin, että jokainen jolla on oireita, menisi heti tutkimuksiin ja vaatisi kilpparikokeita. Ei lohduttanut lääkärin sanottua"thyroxiinilla elät hautaan asti".

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    aika hyvä tuo lääkärin kommentti. Vitsikäs mies/nainen.
    Mutta noista oireista: ei ne VÄLTTÄMÄTTÄ johdu kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Ihmiset saa elintavoillaan ja genetiikallaan kolesterolin, verensokerin ja verenpaineen nousemaan vaikka kilpirauhanen olisi ihan kunnossa.

    Mutta tietysti lääkäriin pitää mennä. Ja hoitaa itseään muutenkin kuin pillereillä.
    Ruokavalio kuntoon ja lenkkitossut jalkaan.

    Äänestä

Päinvastoin, juuri nuoret naiset sairastuvat kilpirauhassairauksiin yleisesti. Ei kannata olettaa, että nuori ikä pitäisi sairaudet loitolla, koska niin ei valitettavasti ole. Itse olin 17-vuotias, mutta jollain on ollut jopa 13-vuotiaana vajaatoimintaa!

Kannattaa siis mennä lääkäriin ja testeihin kipin kapin! Etenkin tuo painonnousu on ikävä juttu ja sen voin sanoa, että sitkeässä on liikakilot, jos ei ole lääkitys kohdallaan.

Äänestä
  • Eli sain varattua lääkäriajan perjantaille, tosin se on joku lääkäriopiskelija. "Oikealle" lääkärille olisi ollut vasta huhtikuussa aikoja, joten ajattelim, että eiköhän se opiskelijakin osaa asiansa. Ja eikös sekin voi antaa minulle lähetteen verikokeisiin?

    Ja vielä niistä oireista sen verran, että minulla on lähes jatkuva ummetus. Olen käyttänyt vatsan pehmikkeitä yms, mutta ei ne tunnu auttavan mitenkään. Rasittavaa!

    Nyt siis vaan odotellaan ja toivotaan, että pääsen verikokeisiin.

    Äänestä

  • anne__ kirjoitti:

    Eli sain varattua lääkäriajan perjantaille, tosin se on joku lääkäriopiskelija. "Oikealle" lääkärille olisi ollut vasta huhtikuussa aikoja, joten ajattelim, että eiköhän se opiskelijakin osaa asiansa. Ja eikös sekin voi antaa minulle lähetteen verikokeisiin?

    Ja vielä niistä oireista sen verran, että minulla on lähes jatkuva ummetus. Olen käyttänyt vatsan pehmikkeitä yms, mutta ei ne tunnu auttavan mitenkään. Rasittavaa!

    Nyt siis vaan odotellaan ja toivotaan, että pääsen verikokeisiin.

    sillä on varmaan takapiruna valmis lääkäri. Mutta tän palstan lääkäriopiskelija tietää sanoa paremmin.

    Äänestä

  • ninaa kirjoitti:

    Kysyisin vielä teiltä kokeneimmilta, että voiko suupielten haavaumat johtua kilpirauhasesta? Minulla on ollut nyt yli kuukauden ajan suupielet haavaumilla, Bepanthenia ja Bevita -rasvaa olen käyttänyt, mutta ei tunnu auttavan. Aikaisemminkin on ollut haavaumia, mutta koskaan ei ole kestänyt näin pitkään. Ärsyttää kun joutuu rasvaamaan koko ajan ja jos ei rasvaa niin verta vuitaa haavoista.
    Jostain luin, että yleensä johtuu B-vitamiinin puutteesta, mutta ei ainakaan tuo Bevita -rasva auta.

    Syöpä b- vitamiineja sisäisesti, ulkoisesti ei auta ollenkaan. ja jos syöt e-pillereitä, joudut syömään b vitamiineja tod.näk. koko ajan. Suupielissä voi myös olla hiivasieni.

    Äänestä

  • anne__ kirjoitti:

    Kysyisin vielä teiltä kokeneimmilta, että voiko suupielten haavaumat johtua kilpirauhasesta? Minulla on ollut nyt yli kuukauden ajan suupielet haavaumilla, Bepanthenia ja Bevita -rasvaa olen käyttänyt, mutta ei tunnu auttavan. Aikaisemminkin on ollut haavaumia, mutta koskaan ei ole kestänyt näin pitkään. Ärsyttää kun joutuu rasvaamaan koko ajan ja jos ei rasvaa niin verta vuitaa haavoista.
    Jostain luin, että yleensä johtuu B-vitamiinin puutteesta, mutta ei ainakaan tuo Bevita -rasva auta.

    B-vitamiinit pitää nauttia sisäisesti:)
    Eli berexiä huuleen.

    Äänestä

  • ninaa kirjoitti:

    B-vitamiinit pitää nauttia sisäisesti:)
    Eli berexiä huuleen.

    Bevita-voide sisältää keramidia ja dekspantenolia, joka kylläkin muuttuu iholla B5-vitamiiniksi ja edistää ihon paranemista. Mutta nuo suupielihaavat johtuvat nimenomaan B-vitamiinien puutteesta, eikä siihen iholle sively riitä, kun puutetta on koko elimistössä.

    Kyllä minä sen tiesin, että vitamiinit pitää nauttia sisäisesti, että ne vaikuttaa :) Lähinnä ongelmani olikin se, että haavat ei parane. Normaalisti pelkkä rasvaus on auttanut, mutta nyt ei tunnu auttavan.

    Pitää siis lähteä apteekista ostamaan vitamiinia.
    Ja uusi asia minulle oli, että e-pillereiden käytettäessä pitää syödä b-vitamiinia. Yli 4v. on ollut jo pillerit käytössä ja lisävitamiineja en ole syönyt. Hyvä kuitenkin tiettä tässä vaiheessa :)

    Äänestä

  • anne_ kirjoitti:

    E-pillereiden käyttö lisää monien vitamiinien tarvetta (ja muuten nostaa kilpirauhasmittauksessa mitattavaa TSH arvoa!) että kannattaa popsia niitä vitamiineja. Ja voin kertoa että mulla oli vuosia kilpirauhasen vajaatoimintaan viittaavia oireita kun söin pillereitä (olin tuolloin 17-19v). Kun lopetin pillerit, loppui vajisoireet. Nyt kun olen 29, sairastuin vihdoin vajaatoimintaan. Pillereitä en ole syönyt noiden nuoruusvuosien jälkeen.

    Ja suupieletkään ei ole olleet auki kuin vain pillereitä syödessä...

    Äänestä

  • emmi_ kirjoitti:

    Hyvä tietää. Kävin ostamassa apteekista halvimpia b-vitamiineja, katsotaan auttaako suupieliin.

    Mielestäni nämä oireet ovat tulleet vasta nyt tänä talvena, joten en usko, että johtuu pillereistä. Olen kuitenkin käyttänyt niitä monta vuotta ja niillä ei ole mielialoihin yms. enää vaikutusta. Olemmehan kaikki yksilöitä :) Itse kyllä käytän pillereitä jatkossakin, vaikka oireet johtuisivatkin niistä. Kiitos kuitenkin sinulle tiedoista.

    Äänestä

Pari vuotta olen palellut, sisälläkin pitänyt olla villasukat, koko ajan syönyt 0,1 mg thyroxinia /vrk,
tammikuussa verikokeet, arvot hieman pielessä, otin 2x viikossa 1,5 tbl, 5päivänä 1 tbl, palelu hävisi täysin, 16 asteen pakkasella ilman hanskoja ja hikoilin.
Muiden syiden , kuten sydämen "hakkaamisen" johdosta lääkitys pudotettiin 0,1 mg /vrk ja palelu alkoi taas.
Nyt toista viikkoa ottanut 0,1 mg ja pieni murunen päälle, se annostus on lähellä oikeaa, kävin testissä ulkona 16 asteen pakkasessa ja vain vähän kädet paleli, uskoisin että muutaman viikon kuluttua voi lääkitystä lisätä toisella pienen pienellä murusella ja silloin lääkitys on kohdallaan.
Paleleminen kuuluu vajaatoiminnan oireisiin, minulle se on hyvä mittari, jota tarkkailemalla voidaan tarvittaessa lääkitystä muutella.

Äänestä
  • Minulla on lääkitys kohdallaan, sillä lailla että jos annosta nostetaan niin tulee liikatoiminnan oireita. Kokeiltiin nimittäin.
    Silti palelen, jalat on kylmät aina, aina flunssa, pää melkein kalju. Eli lääkitys ei näytä täysin purevan. Ainoastaan nukkuminen on normalisoitunut, vähän toiseen suuntaan oikeastaan epänormaalistunut, sillä en enää nuku 10 tuntia vaan 6. Ja muutenkin siinä suhteessa voin hyvin ettei väsytä yms.

    Äänestä

  • mie--- kirjoitti:

    Minulla on lääkitys kohdallaan, sillä lailla että jos annosta nostetaan niin tulee liikatoiminnan oireita. Kokeiltiin nimittäin.
    Silti palelen, jalat on kylmät aina, aina flunssa, pää melkein kalju. Eli lääkitys ei näytä täysin purevan. Ainoastaan nukkuminen on normalisoitunut, vähän toiseen suuntaan oikeastaan epänormaalistunut, sillä en enää nuku 10 tuntia vaan 6. Ja muutenkin siinä suhteessa voin hyvin ettei väsytä yms.

    No niin, käväisin aamulla verikokeessa ja ensi perjantaina saan tietää tulokset. Jännitetään siihen asti.

    Äänestä

  • anne__ kirjoitti:

    No niin, käväisin aamulla verikokeessa ja ensi perjantaina saan tietää tulokset. Jännitetään siihen asti.

    kerro sitten täällä

    Äänestä

Sain tänään labratulokset, katsoin ne itse kun alkoi työharjoittelu :)

S-TSH 5,7
S-T4-V 15.4
P-Na 134

Eli jos oikein olen ymmärtänyt niin S-TSH on koholla ja Na matala. En tosin tiedä liittyykö matala Na tähän vai johtuuko se jostain muusta. Hb on 125. Muut veriarvot ihan ok.

Mitäs näistä arvoista nyt pitäis päätellä? Onko minulla vajaatoimintaa vai ei? Minulla on se soittoaika lääkärille perjantaina, katsotaan, mitä se sanoo noista arvoista.

Äänestä
  • P-Na pitäisi olla 134-145, minun lääkärini sanoisi ettei tuo tulos merkitse mitään.

    S-TSH 5,7 on jotenkin pielessä, pitäisi olla 0,4-4, eli merkkejä on , joten kyllä lääkity pitäisi aloittaa, sillä, niin moni on saanut kärsiä koska lääkäri "on katsonut ettei tuollainen poikkeama merkitse mitään". Monellahan on oireita vaikka arvot ovat kohdallaan, itse taisin odottaa lääkityksen aloittamista 10-15 vuotta, ehkä kauemmin, siksi kunto pääsi melko huonoksi, mutta joku enemmän opiskellut varmaan sanoo tarkemman diagnoosin.

    Äänestä

  • Oletko sellaisessa paikassa että näet itse, vai antaako terkkari tulokset ilman lääkärissäkäyntiä, esim sairaanhoitaja.

    Äänestä

  • nuo tulokset kirjoitti:

    Oletko sellaisessa paikassa että näet itse, vai antaako terkkari tulokset ilman lääkärissäkäyntiä, esim sairaanhoitaja.

    Niin kuin sanoin, tänään alkoi harjoittelu kotisairaanhoidossa ja siellä on sama potilastietojärjestelmä käytössä kuin terveyskeskuksessa. Katsoin ohjaajan kanssa tulokseni, en tiedä onko sallittua mutta sainpahan ainakin tietää ne nyt jo :) En usko, että ainakaan täällä sairaanhoitaja antaa tulokset, vaikka sille soittaisikin.

    Eli siis, tuo TSH-arvo viittaa siis vajaatoimintaan. Täytyykös sen T4-arvon laskea, jotta saan lääkityksen? Olen nyt ihan sekaisin tästä kaikesta, miten lääkitys muuttaa elämääni ja mitä saan tehdä ja mitä en, mitä saan syödä/juoda mitä en.. Mutta eiköhän se tästä selviä. Kiitos kuitenkin kaikille auttajille, ehkä olen perjantaina viisaampi.

    ainakaan negatiiviseen suuntaan. Otat vaan pillerin aamulla heti herättyä. Sitten pitkät aamutoimet ja sitten aamupala. puoli tuntia väliä.

    TSH:n nykyinen YLÄraja on 2,5 mutta moni tuntee olonsa hyväksi vasta kun se on noin 1.
    T4V sulla ei ole vielä kovin alhainen, mutta kyllä sekin varmasti laskee, siksi olisi hyvä aloittaa lääkitys nyt, koska sulla on kuitenkin oireitakin. Turha jäädä odottamaan sen laskemista.

    Äänestä

  • lääkitys tulee kirjoitti:

    P-Na pitäisi olla 134-145, minun lääkärini sanoisi ettei tuo tulos merkitse mitään.

    S-TSH 5,7 on jotenkin pielessä, pitäisi olla 0,4-4, eli merkkejä on , joten kyllä lääkity pitäisi aloittaa, sillä, niin moni on saanut kärsiä koska lääkäri "on katsonut ettei tuollainen poikkeama merkitse mitään". Monellahan on oireita vaikka arvot ovat kohdallaan, itse taisin odottaa lääkityksen aloittamista 10-15 vuotta, ehkä kauemmin, siksi kunto pääsi melko huonoksi, mutta joku enemmän opiskellut varmaan sanoo tarkemman diagnoosin.

    TSH:n nykyinen YLÄraja on 2,5 mutta moni
    tuntee olonsa hyväksi vasta kun se on noin 1.

    Äänestä

  • anne__ kirjoitti:

    Niin kuin sanoin, tänään alkoi harjoittelu kotisairaanhoidossa ja siellä on sama potilastietojärjestelmä käytössä kuin terveyskeskuksessa. Katsoin ohjaajan kanssa tulokseni, en tiedä onko sallittua mutta sainpahan ainakin tietää ne nyt jo :) En usko, että ainakaan täällä sairaanhoitaja antaa tulokset, vaikka sille soittaisikin.

    Eli siis, tuo TSH-arvo viittaa siis vajaatoimintaan. Täytyykös sen T4-arvon laskea, jotta saan lääkityksen? Olen nyt ihan sekaisin tästä kaikesta, miten lääkitys muuttaa elämääni ja mitä saan tehdä ja mitä en, mitä saan syödä/juoda mitä en.. Mutta eiköhän se tästä selviä. Kiitos kuitenkin kaikille auttajille, ehkä olen perjantaina viisaampi.

    varmaan omat tulokset saa tuollain ottaa selville, kunpa saisin minäkin ! En uskalla mennä lääkäriin kuulemaan tuloksia, sen tiedän että pielessä ovat, lääkityskin on jo, sekoittaa vaan asioita kun on kolesteroli lääkityskin, pitää mennä tapaamaan tuttavaa joka on terkkarissa hommissa.

    Äänestä

  • anne__ kirjoitti:

    Niin kuin sanoin, tänään alkoi harjoittelu kotisairaanhoidossa ja siellä on sama potilastietojärjestelmä käytössä kuin terveyskeskuksessa. Katsoin ohjaajan kanssa tulokseni, en tiedä onko sallittua mutta sainpahan ainakin tietää ne nyt jo :) En usko, että ainakaan täällä sairaanhoitaja antaa tulokset, vaikka sille soittaisikin.

    Eli siis, tuo TSH-arvo viittaa siis vajaatoimintaan. Täytyykös sen T4-arvon laskea, jotta saan lääkityksen? Olen nyt ihan sekaisin tästä kaikesta, miten lääkitys muuttaa elämääni ja mitä saan tehdä ja mitä en, mitä saan syödä/juoda mitä en.. Mutta eiköhän se tästä selviä. Kiitos kuitenkin kaikille auttajille, ehkä olen perjantaina viisaampi.

    pian varmaan kuulemme Sinusta

    Äänestä

Soitin tänään sille lääkärille ja se antoi minulle lääkityksen kuten arvelitte. Lääkkeen vahvuutta lääkäri ei sanonut, mutta puolikas tbl päivässä. Luulisin, että se on se pienin vahvuus. 2kk:n päästä sitten uudestaan verikokeisiin.
Toivotaan, että lääkitys nyt auttaisi, vaikka tuntuu, että tosi pienellä annoksella aloitan.
Kiitoksia kaikille auttaneille ja kevään odotusta! Laitan kuulumisia tässä joskus.

Äänestä
  • jos lääkkeen vahvuus on 0,025 (tai 25 μg), annostuksesi (puolikas tbl) on ehkä vähän pieni, ja sen voisi itsekin nostaa kokonaiseen tablettiin.

    Jos taas lääkkeen vahvuus on 0,1 mg, aloita kuitenkin ottamalla 1/4-tablettia vaikka viikon verran ja sitten nostat puolikkaaseen.

    Yleensä olen huomannut että aloitusannos on tuo ensimmäinen.
    Jos taas aloitat liian suurella, tulee sydänoireita.

    Äänestä

  • ninaa kirjoitti:

    jos lääkkeen vahvuus on 0,025 (tai 25 μg), annostuksesi (puolikas tbl) on ehkä vähän pieni, ja sen voisi itsekin nostaa kokonaiseen tablettiin.

    Jos taas lääkkeen vahvuus on 0,1 mg, aloita kuitenkin ottamalla 1/4-tablettia vaikka viikon verran ja sitten nostat puolikkaaseen.

    Yleensä olen huomannut että aloitusannos on tuo ensimmäinen.
    Jos taas aloitat liian suurella, tulee sydänoireita.

    Thyroxinin vahvuus on 0,1mg. Otan nyt kuitenkin sen puolikkaan, en viitsi mennä itse säätämään annosta. Katsotaan sitten myöhemmin, jos tulee sivuvaikutuksia.

    Äänestä

  • anne__ kirjoitti:

    Thyroxinin vahvuus on 0,1mg. Otan nyt kuitenkin sen puolikkaan, en viitsi mennä itse säätämään annosta. Katsotaan sitten myöhemmin, jos tulee sivuvaikutuksia.

    enkä huomannut mitään, silloin ei ollut tällaista tietopaikkaa, otettiin vain lääkärin määräyksen mukaisesti,
    jos tuosta 0,1 tulee oireita, kannattaa todella aloittaa pienellä palalla, on niin yksilöllistä tuokin, joillekin tulee oireita, toisille ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

anne__ kirjoitti:

Minua siis palelee lähes päivittäin. Talvella koulussa olen aivan jäässä, takki päällä pitää istua. Kotona palelen myös ja ainoa paikka, jossa en palele on sauna. Pelkän lämpimän suihkun jälkeen palelu on välillä aivan kauheaa, peiton alle pitää päästä heti. Yksikin ilta tulin suihkusta, mutta siltikin paleli, sen jälkeen meni huulet aivan sinisiksi ja koko kroppa tärisi. Minulla on myös sormet jääkylmät ja olen vielä hoitoalalla, joten ei ole kiva "kosketella" potilaita kylmillä sormilla. Samoin sormet kylmenevät esim. nyt, vaikka kirjoitan koko ajan tietokoneella. Tämä voi tosin johtua huonosta pintaverenkierrostakin..

Olen myös yllättävän väsynyt iltaisin, yhdeksän kymmenen aikaan illalla voisin ruveta jo iltaunille, mikä ei ole minulle tavallista :) Nyt ihan viime aikoina, kun on saanut nukkua aamulla yhdeksään asti, väsymystä iltaisin ei ole juurikaan (huomaa kirjoittamisajankohta :) ).
Muita mahdollisia kilpirauhesen vajaatoimintaan liittyviä oireita ovat: kyynärpäiden kuivuus, mielialojen vaihtelu (nainen kun olen), paino nousi joulun jälkeen lähes 4kg mitä ei ole koskaan tapahtunut jne.

Nämä oireet ovat aika epämääräisiä, mutta kannattaa varmaan käväistä lääkärissä kysymässä pääsiskö verikokeisiin. Tosin olen nuori, vasta 21v eli luultavasti ei johdu kilpirauhasesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu