Eka kerta

Hei!

Olen menossa elämäni ensimmäistä kertaa seuroihin ensiviikonloppuna mutta miten pukeutuisin ?Uudet ystäväni ottavat minut mukaan ja odotan innolla mutta ne vaatteet.Onko sopivaa mennä farkut jalassa vai hameko on se ainoa oikea vaate niin kuin ystäväni ovat kertoneet että yleensä hame.
Eikö kukaan nuorista tytöistä pukeudu housuihin ?
Ja entäs korujen käyttö tai meikki sallitaanko?En halua erottua joukosta liian erilaiselta pukeutumisella.
Ja entä millainen on ohjelma yleensä??Seurat joihin menen on kuulemma suuremmat talviseurat.
Onko siellä nuorille eri ohjelmaa vai koko seurakunnalle samat jutut?Olen kysynyt näistä asioista muilta tytöiltä,mutta he ovat sanoneet että tule mukaan niin näet ja yllätyt niinpä toivon että joku ehtisi vastata ennen viikonloppua.
81411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pukeutumisesta sen verran että ole vapaasti sellainen kuin olet. Uskovaiset nuoret pukeutuvat niinkuin yleensäkkin nuoret, eli farkut ovat tavallisin. Tahtoopa olla napapaitojakin joillakin. Hameita ei ole yleensä nuorilla mutta vanhemmilla on joillakin.
Ei siis tressiä pukeutumisesta kun se on suunnilleen sitä muotia mitä on kulloinkin meneillään tässä maassa.

Äänestä

Siellä paikkakunnalla paremmin tietävät, koska on joitakin eroja eri paikkakuntien välillä. Tilaisuuden luonne, virallisuus ja juhlallisuuden taso ratkaisevat paljon. Vähemmän juhlallisiin voi mennä vaikka farkuissa, mutta jos on jokin merkittävämpi tapaus, sen juhlan kunnioittaminen antaa jonkinlaisen osviitan myös pukeutumiselle. Ymmärrän hyvin, että et haluaisi mitenkään yli- tai ali pukeutua. Ota siis kohtuullisuus tavoitteeksi, niin et pety etkä liiaksi ylläty. Samoin korujen käytössä kohtuullisuus, koruja voi käyttää, mutta kannattaa harkita, missä määrin. Tuskin ne kaverit sinua koruistakaan moittivat, ovathan he nähneet sinut itesi laisena. Mutta oma olosi saattaa tuntua hankalalta, jos tunnet poikkeavasi kovin paljon.

Ihmiset ovat kuitenkin tavallisia, mukavia ihmisiä, vaikka jokaiseen muottiin meistäkin osansa riittää. Niinkuin kaverisi sanoivat, sittenpähän näet. Ei kannata ottaa ylimääräisiä paineita, ota toki aivan rennosti. Kehotan näin, koska jo kysymyksesi kertoo, että sittenkin hiukan jännität. Turhaanko?? Ehkä kuitenkin, ehkä ei ssittenkään!

Äänestä
  • niin älä laita meikkiä.

    Äänestä

Kysyt asiaa vanhoillislestadiolaisuuspalstalla,mutta tuli mieleeni,että oletko kenties menossa esikoislestadiolaisiin seuroihin? Siellä kaikilla nuorillakin naisilla on hame. Korut ja meikit suosittelen myös jättämään minimiin jos et halua erottua joukosta. Toki olet tervetullut ihan omana itsenäsi,mutta jos haluat olla "samannäköinen" kuin muut. Ohjelmaa siellä on kaikenikäisille,nuorille on erikseen vielä nuortenilta lauantaina. Asiahan on niin että siellä sitä sitten näkee minkälaista se seuraelämä on,suuressa joukossa saat ihan rauhassa tutustua kavereittesi joukossa seuroihin. Tämä siis esikoislestadiolaisen kirjoittamaa,tiedä sitten mihin oot menossa...

Äänestä

kuin olet tai kysäise ystäviltäsi, että oisko heillä mitään vinkkiä, sillä heidän kanssahan sinä siellä varmastikin olet.

Äänestä

Jos nyt kerran 5tahdot alkaa noudattaa lestadiolaisuuden ulkonäkösääntöjä (ja niitähän riittää!) niin tässä muutama ohje:


-Meikit pois!

-Korvikset pois!

-Kaikki lävistykset pois!

-Hiusväri on syytä poistaa!

-Hameen pituus väh. polviin asti!

-Sukkahousut mieluimmin "mummoharmaat"

-Kampaus hillitty, mieluiten keskijakaus!



=> Toinen vaihtoehto on jättää menemättä lestadiolaisseuroihin ja mennä esim. kirkon jumalanpalvelukseen jossa saa olla jatkossakin oma itsensä ja uskoa evankeliumiin vapaasti ja iloisesti!

Tokihan lestadiolaillakin on tapana toivottaa tervetulleksi sellaisena kuin olet, mutta heidän mottonsa onkin:

"tule sellaisena kuin olet ja muutu sellaiseksi kuin me tahdomme!"

-jatkossa tulet huomaamaan että puhuin totta! valinnanvapaus menee! Tai no... jos nyt sitä voi "vapaudeksi" sanoa että jäähän sulle lestaporukoissakin "vapaus"; -nimittäin vapaus muuttua sellaiseksi kuin he tahtovat tai erota ja saada helvetintuomio!


...että silleen... -ajattelin vaan varoittaa kun satun tietämään näistä asioista jotakin ihan omakohtaisesti! Olet nyt jo orjuudessa kun kyselet, miten "pitäisi pukeutua". Eikö se pitäisi olla kokonaan oma asiasi?

Äänestä
  • Housut ei saa olla liian kireet ettei herätä miespuolisissa seuravieraissa seksuaalisia mielikuvia! Kannattaa ottaa jotkut lösöhousut joista ei muodot näy yhtään. Lestamiehet kun ovat niin "heikkoja" ja pahentuvat herkästi... -ethän tahdo herättää "pahennusta"!

    Äänestä

  • aivan. menet siis ilman korvakoruja, ilman pienintäkään meikkausta, ilman hiusväriä (huulirasvaa ja hiuskiinnettä saa käyttää) loput, kaikki loput on kiellettyjä....niin...koita siinä sitte pärjätä...asialle ei voi mitään. jos taas haluat erottua joukosta niin mene vl-seuroihin normaalin nääköisenä (meikkaa ym...)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


utelias kirjoitti:

Hei!

Olen menossa elämäni ensimmäistä kertaa seuroihin ensiviikonloppuna mutta miten pukeutuisin ?Uudet ystäväni ottavat minut mukaan ja odotan innolla mutta ne vaatteet.Onko sopivaa mennä farkut jalassa vai hameko on se ainoa oikea vaate niin kuin ystäväni ovat kertoneet että yleensä hame.
Eikö kukaan nuorista tytöistä pukeudu housuihin ?
Ja entäs korujen käyttö tai meikki sallitaanko?En halua erottua joukosta liian erilaiselta pukeutumisella.
Ja entä millainen on ohjelma yleensä??Seurat joihin menen on kuulemma suuremmat talviseurat.
Onko siellä nuorille eri ohjelmaa vai koko seurakunnalle samat jutut?Olen kysynyt näistä asioista muilta tytöiltä,mutta he ovat sanoneet että tule mukaan niin näet ja yllätyt niinpä toivon että joku ehtisi vastata ennen viikonloppua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu