Hei!
Miehet - kertokaa minkälaista on olla päiväkotien, perhepäivähoidon, kerhojen tai ryhmien asiakkaana lapsenne isänä ja huoltajana!
-Otetaanko isät ja miehet vakavasti?
-Onko sukupuoli rasite vai mahdollisuus?
-Onko em. toimintojen säännöissä tai käytännöissä jotain sellaista, jota on miehenä vaikea/mahdotonta hyväksyä/ymmärtää?
-Miten mies ja hänen arvonsa kohdataan?
-Mitä merkitystä perheen kipukohdissa (lasten ongelmissa, avioerotilanteissa, perheväkivallassa tms.) on sillä, että viranomaistoimijat ovat yleensä naisia?
Kaikki vastaukset (myös naisten esim. perustuen oman puolison/kumppanin kokemuksiin) yhteenkin em. kysymyksistä ovat arvokkaita ja tervetulleita - tarkoitus on todellakin lisätä naistoimijoiden ymmärrystä tästä asiakassuhteen osa-alueesta.
Miehet - kertokaa minkälaista on olla päiväkotien, perhepäivähoidon, kerhojen tai ryhmien asiakkaana lapsenne isänä ja huoltajana!
-Otetaanko isät ja miehet vakavasti?
-Onko sukupuoli rasite vai mahdollisuus?
-Onko em. toimintojen säännöissä tai käytännöissä jotain sellaista, jota on miehenä vaikea/mahdotonta hyväksyä/ymmärtää?
-Miten mies ja hänen arvonsa kohdataan?
-Mitä merkitystä perheen kipukohdissa (lasten ongelmissa, avioerotilanteissa, perheväkivallassa tms.) on sillä, että viranomaistoimijat ovat yleensä naisia?
Kaikki vastaukset (myös naisten esim. perustuen oman puolison/kumppanin kokemuksiin) yhteenkin em. kysymyksistä ovat arvokkaita ja tervetulleita - tarkoitus on todellakin lisätä naistoimijoiden ymmärrystä tästä asiakassuhteen osa-alueesta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Päiväkodissa en ole huomannut mitään erikoista , en ole kysynyt, ottavatko minut vakavasti !, eikä ole ollut puhetta siitä että lapsella on vain isä viemässä ja hakemassa, päiväkodin säännöissä ja toiminnassa ei ole mitään vaikeata tai mahdotonta, jota ei ymmärtäisi, tai hyväksyisi,
ongelmia ei ole ollut, ei siis ole siltä suunnalta viranomaiskokemuksia,
Päiväkotiaikana on tullut vastaan ainoastaan naisia, se ei ole ollut ongelma, eli kaikki mennyt erittäin hyvin. Näin siis tampereella.
Minulla on kaksi erityislasta. Vien heitä päiväkotiin ja haen myöskin. Äiti kuljettaa välillä, mutta aika harvoin. Olemme naimisissa.
Minä pystyn joustamaan töistä enemmän ja käyn yleensä keskustelut neurologien, terapeuttien ja päiväkodin henkilöstön kanssa. Vaimo on satunnaisesti osallistunut keskusteluihin ja jonkun yksittäisen keskustelun hän on joskus hoitanut yksin.
Minä olen kuitenkin enemmän tekemisissä sosiaalialan viranomaisiin päin.
Minä en näe tässä mitään kummaa ja minusta tuntuu, että eivät ne sosiaalialan ihmisetkään koe tätä mitenkään erikoisena.
Yksi syy tähän minun suureen panokseen on se, että vaimo ei ole aina jaksanut käydä raskaita asioita läpi eri asiantuntijoiden kanssa, kun on keskusteltu lapsista. Minä olen paremmin jaksanut ja siten homma on jäänyt minulle.
En tiedä, kuinka paljon tästä nämä eri viranomaiset vaistoavat. Luulen, että kyllä ne jotain haistavat.
Minuun kaikki naispuoleiset sosiaalialan viranomaiset ovat suhtautuneet aina hyvin asiallisesti ja en ole kokenut mitään negatiivista sukupuoleni johdosta, kun lasteni asioita on käyty läpi.
Ennen kohdeltiin esikoulussa kuin naapurin koiraa. Vasta kun otin itse asian puheeksi ja sanoin, että olen lapsen isä, huoltaja ja vanhempi, minun kuuluu tietaa esikoulun toiminnasta ja asioista jo senkin takia, että osaan varata lapselle oikeanlaiset vaatteet, urheiluvälineet tai retkivälineet/eväät mukaan, tajusivat, että hei, joo tosiaan...
Kyllä eronneseen mieheen suhtautuvat kuin naapurikylän sian paskaläjään. Kuvitellaan yhä, että miehet eivät halua tavata lastaan ja korkeintaan viikonloppuna joskus. Ärsyttävä asenne !
Perhepäivähoitajalla jolla lapsemme oli yhdessäoloaikanammekin suhtautui aivan erilailla koska tunsi meidät molemmat jo entuudestaan.