Vanhempani erosivat kun olin 7-vuotias. Minulle tuli masennuskausi. Asuin äidilläni, joka ryyppäsi joka ilta, sain hakea häntä baareista yöllä, kun en saanut yksin kotona unta. Muutin isälleni 12-vuotiaana, kun en kestänyt sitä alkoholiongelmaa.
Palasin äidille 14-vuotiaana kun isäni käytti minuun väkivaltaa.
Siitä lähti hetkellinen helvetti päälle.
Minulla ei ollut kotiintuloaikoja, äiti ryyppäsi joka ilta (niinkuin nykyäänkin). Tapasin "vääriä" ystäviä, ja siitä kaikki lähti.
Viikonloppusin juotiin alkoholia siihen asti kunnes oksensi kaiken ulos. Kolmiolääkkeitä ja viinaa. Tupakkaa tietysti, ja pilveä.
Ja elämäni räjähti kun ystäväni hirtti itsensä vuosi sitten. Silloin ajattelin kuolemaa, kuljin mustat hiukset silmillä ja tummat meikit valuneina kasvoilla päivät pitkät.
Itse pidin silloin vielä neitsyyttä tärkeänä asiana, kunnes kännissä menetin senkin. Siitä lähti "naintikierre" (luojan kiitos käytin itse kondomia) ja kaveripiireissäni räjähti kondylooma.
Sitten alkoi varkaudet, kun ei ollut rahaa ostaa mitään. Väkivalta kasvoi. En nähnyt äitiäni varmaan puoleen vuoteen, muutakuin rahaa kinutessani. Lävistyksiä tehtiin itse likaisissa vessoissa, ja itsellänikin on muistona kehossani vielä lukuiset polttomerkinnät.
Elämäni muuttui kun tapasin nykyisen poikaystäväni. Luulin että saisin jatkaa nykyistä elämäntapaani, kun luulin että hän "hevarina" vetäisi aineita ja ryyppäisi koko ajan.
Ei. Hänen vanhempansa ovat kultaisia, hän itse on niin puhdassydäminen ja hellyyttävä "äidin poika". Hän nosti minut ylös sieltä kurasta jonne olin kaatunut. Äitini ei ole vieläkään lopettanut juomista, sen takia käyn sosiaalityöntekijöiden luona juttelemassa. He kannustavat jatkamaan ns. "raitista" elämäntapaani. Nykyään kasvoiltani ei huomaa mitään menneisyydestä. Nykyään olen vaalea, kirkaskasvoinen ja pirteä nuori.
Ajattelin vain ilmaista, että kaikki ei ole välttämättä menetetty. Vaikka itse en todellakaan ole pahimmasta päästä ollut.
Mutta toivoa teille, ja näyttäkää lapsillenne että rakastatte heitä!
Sitä he juuri kaipaavat.
Ainakin itse olen kaivannut ja kaipaan vieläkin.
Palasin äidille 14-vuotiaana kun isäni käytti minuun väkivaltaa.
Siitä lähti hetkellinen helvetti päälle.
Minulla ei ollut kotiintuloaikoja, äiti ryyppäsi joka ilta (niinkuin nykyäänkin). Tapasin "vääriä" ystäviä, ja siitä kaikki lähti.
Viikonloppusin juotiin alkoholia siihen asti kunnes oksensi kaiken ulos. Kolmiolääkkeitä ja viinaa. Tupakkaa tietysti, ja pilveä.
Ja elämäni räjähti kun ystäväni hirtti itsensä vuosi sitten. Silloin ajattelin kuolemaa, kuljin mustat hiukset silmillä ja tummat meikit valuneina kasvoilla päivät pitkät.
Itse pidin silloin vielä neitsyyttä tärkeänä asiana, kunnes kännissä menetin senkin. Siitä lähti "naintikierre" (luojan kiitos käytin itse kondomia) ja kaveripiireissäni räjähti kondylooma.
Sitten alkoi varkaudet, kun ei ollut rahaa ostaa mitään. Väkivalta kasvoi. En nähnyt äitiäni varmaan puoleen vuoteen, muutakuin rahaa kinutessani. Lävistyksiä tehtiin itse likaisissa vessoissa, ja itsellänikin on muistona kehossani vielä lukuiset polttomerkinnät.
Elämäni muuttui kun tapasin nykyisen poikaystäväni. Luulin että saisin jatkaa nykyistä elämäntapaani, kun luulin että hän "hevarina" vetäisi aineita ja ryyppäisi koko ajan.
Ei. Hänen vanhempansa ovat kultaisia, hän itse on niin puhdassydäminen ja hellyyttävä "äidin poika". Hän nosti minut ylös sieltä kurasta jonne olin kaatunut. Äitini ei ole vieläkään lopettanut juomista, sen takia käyn sosiaalityöntekijöiden luona juttelemassa. He kannustavat jatkamaan ns. "raitista" elämäntapaani. Nykyään kasvoiltani ei huomaa mitään menneisyydestä. Nykyään olen vaalea, kirkaskasvoinen ja pirteä nuori.
Ajattelin vain ilmaista, että kaikki ei ole välttämättä menetetty. Vaikka itse en todellakaan ole pahimmasta päästä ollut.
Mutta toivoa teille, ja näyttäkää lapsillenne että rakastatte heitä!
Sitä he juuri kaipaavat.
Ainakin itse olen kaivannut ja kaipaan vieläkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet kulkenut rankkaa tietä, eksyenkin. Onneksesi olet löytänyt takaisin polulle. Onnea, iloa, rakkautta elämääsi!
Todella upeaa,että olet selvinnyt tuosta kierteestä.
Parempi olisi ollut,jos olisit voinut kokonaan jättää kokematta nuo kauheudet.
Muista errä sinä,et ole syyllinen vanhempiesi käyttäytymiseen,mutta olen todella pahoillani,että olet joutunut kokemaan vökivallan ja muut kauheudet.
Toivon sydämestäni,että valoisa elämäsitämän ihanan ihmisen ja hänen perheensä kanssa saa jatkua.
Voimia sinulle!
lukea viestisi ja huomata että olet jaksanut kaikesta huolimatta etsiä ilon ja onnen elämääsi!!
toivon sinulle jatkossakin onnea ja iloa ja rakkautta!!!
Kiitoksia.
Askel kerrallaan huomiseen.