GALLUP!

Laitetaanpas tällainen kysely pystyyn vaihteen vuoksi.

Miksi et uskalla kertoa ihastuksellesi tunteistasi? Mitä pekäät menettäväsi? Miten tahtoisit sen tehdä, jos uskaltaisit? Miksi et uskalla edes tässä?


Ja tuttuun tapaan mukaan oma nimi ja ihailun kohde paikkakuntineen ikineen kuten aina:)
91579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minä/Simo/Vantaa/43/Fiktiota.

En uskalla kertoa ihastukselle tunteistani, koska olen melko varma että hänen tunteensa eivät vastaa omiani. Olen täysin varma siitä, aivan sokea en ole. En toki menettäisi mitään, tuskin edes hänen ystävyyttään. Tiedän vain liian hyvin, etten voittaisikaan mitään.

Jos uskaltaisin, tekisin sen kai mieluiten viettäessäni hänen kanssaan kahden iltaa jossakin rauhallisessa paikassa. Ehkä joku päivä vielä teenkin, mutta haluan tutkia asiaa rauhassa vielä itsekin. Ei impulsiivisia lemmentunnustuksia.

Täällä olen tietysti oikeasti hiljaa siksi, että 'Simo43' saattaa lukea palstoja myös. Ja Simon kaverit, ja omani. Eihän sitä ilkiä.

Äänestä

kun ei edes tunne toista, toinen väistämättä luokittelis mut vähän viiraantuneeksi, ja tuo ihan muuten vaan lähestyminen ei oikein toimi, kun oon niin ujo ja rinta lyö tuhatta ja sataa, ei siinä oikein rentoa small-talkia voi vääntää, uskaltaisin varmaan lähestyä jossain tietyssä tilasteessa tai baarissa, muttakun sellaiset hyvät tilanteet ovat niin harvassa, ja ne harvatkin aina tyrii jänistämisellä, eli ei voi mitään kun on tällainen ÖÖ-tapaus

Äänestä
  • minusta ei ole hyvä idea mennä töksäyttämään kenellekään, jota ei edes yhtään tunne. Naisena en tykkäis

    Äänestä

Siksi, etten tunne häntä riittävän hyvin voidakseni sanoa olevani ihastunut. Silti tunnen jotakin, ei vaan vielä riitä.

Äänestä

Kun lähdetään näille linjoille tunnustamaan tunteita,real lifessä saatetaankin olla täysin eri asteella.
Mielikuvat sotkeutuvat todellisuuteen,ja kun kyseessä on tunteet,melkoinen keitos on valmis.
On mahdottomuus ottaa minkäänlaista kontaktia henkilöön,"jonka kanssa"? on kokenut rakkautta tekstein.

Kommunikoiti on mahdotonta siksi,että keskustelun alkuun ei päästä,kun ei tiedä mitä ja mistä voi puhua.Lopulta ei voi keskustella mistään,vaikka haluaisi.

Äänestä
  • Tuttua, tuttua! :) Itselläni on myös melkoinen keitos käsissä. Olen kokemuksen
    kautta LÄHES samaa mieltä kontaktin ottamisen mahdottomuudesta kuvailemassasi
    tilanteessa. Mutta aion todistaa ainakin itselleni ettei se ole täysin mahdotonta ;)

    Sehän vaatii tiettynlaista viileää asennetta silloin, kun on perhosia vatsassa
    ja kun tuntuu, että korvien väli toimii, kuin ampiaispesä :D

    Äänestä

  • meki ollaa täällä jo sinutteluasteella sitte ulkona pitää teititellä

    Äänestä

Kerroin jo, mutta hän taitaa luulla että se oli kännitekstari. :( Ei ollut.

Yritän olla aina ihan hemmetin "cool" silloin harvoin kun tavataan, koska en halua häiritä häntä tällä ihastuksellani.. Saattais säikähtää ja juosta karkuun! ;D

Olen onnellinen jo siitä että tunnetaan ja pidetään edes jonkin verran yhteyttä. Mulla ei ole juuri minkäänlaista aavistusta, millaiset tunteen hänellä on mua kohtaan. Positiivisen puolella toivottavasti.. Tuskin kuitenkaan samalla tasolla tän mun hölmön ihastumiseni kanssa!

Äänestä

gillar dom. :D...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pitkästä aikaa kirjoitti:

Laitetaanpas tällainen kysely pystyyn vaihteen vuoksi.

Miksi et uskalla kertoa ihastuksellesi tunteistasi? Mitä pekäät menettäväsi? Miten tahtoisit sen tehdä, jos uskaltaisit? Miksi et uskalla edes tässä?


Ja tuttuun tapaan mukaan oma nimi ja ihailun kohde paikkakuntineen ikineen kuten aina:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu