Sukulaispoikani täytti juuri 3-vuotta ja käyttää edelleen vaippoja. Hän osaa sanoa kun kakattaa ja osaa sanoa kun kakka on jo vaipassa mutta ei.. Vasta nurkassa tuherrettuaan tulee kertomaan jotta kakka on housussa. (tosin hajukin sen kertoo. 3 vuotiaan kakka haisee jo melko aikuismaiselle sille itselleen) Kun hoidan poikaa yritän houkutella keksin tai muun hyvän mukana että jos hän kertoo kun on kakkahätä niin saa jotain hyvää että menisi potalle. Vaan ei. Siinä sitä sitten nostelen isoa pojan rohjaketta lavuaarin reunalle takapuolta pesemään. (pöntölle ei suostu) Kotona kuulemma sama homma, joskaan ei kuulemma aika riitä paneutumaan potan opetteluun. Pissalle tosin menee potalle kun laittaa ja joskus jopa itse kertoo pissahädästä. Onko tämä ns. "normaalia" että hyvin puhuva ja muutenkin puhetta ymmärtävä lapsi kakkailee vaippaan ihan huvikseen? Vaippaa laittaessani osaa itse sanoa jos vaippa on jotenkin huonosti, kuten löysällä ym..
3-vuotias vaippailija
39
20531
Vastaukset
- ...........
Opeteltu on kyllä kovasti, mutta ei ole tuottanut pysyvää tulosta. Lääkäri sanoi, että ei se ole vielä huolestuttavaa, yleensä ihmiset stressaavat tämän vuoksi ihan turhaan. Lapsetkin ovat kovin erilaisia, ja kuivaksi oppiminen vaatii jo melkoista motorista kypsyyttä. Meillä tulee paremmin kakka pöntölle, potta on aika matala, ei siinä saa oikein kunnollista ponnistusasentoa. En siis ole ottanut asiasta vielä stressiä, opetellaan ihan rauhassa edelleen. Joskus on päiviä jolloin onnistuu paremmin, joskus tuntuu, että mitään ei pottaan tai pöntölle tule.
- mami
Eipä ole meidänkään poika vielä kakkaa tehnyt pottaan eikä pyttyyn,pissalla käy kyllä sujuvasti potalla ja joskus pytyllä.Kovasta vatsasta on kärsinyt koko ikänsä,samoin kuin keskimmäinen lapseni,nyt olen ostanut levolacia jotta vähän "pehmiäis".Poika täyttää 3v toukokuun lopulla ja kovasti toivoisin että siihen mennessä vaipat olis historiaa.Lapset ovat niin erilaisia että joku oppii jotakin ajoissa joku taas myöhemmin,mutta en pidä tätä meidänkään nuorimmaista mitenkään epänormaalina vaikka vaippoja vielä kuluukin.
- rimpula
kyllä suurin osa lapsista oppii pytylle/potalle kun lapselta vain otetaan vaipat pois. vahinkoja tietysti tulee aluksi, mutta ei se ole mikään syy "odotella rauhassa" Minun mielestäni 3-vuotiaan vaipoissa pitäminen on vanhempien laiskuutta ja lapsen nöyryyttämistä. Ilman muuta joskus opettelu kestää ja poikkeuksia on, mutta sanoisinpa, että tämän viestiketjun äitien tulisi ottaa itseään niskasta kiinni!
- ...........
Meillä ei ole opettelun puutteesta kiinni, enkä aio ottaa laiskan leimaa sen vuoksi, ettei oma lapseni ole vaipaton. Myöskään en opeta pakolla, enkä aio painostaa. Tämä on yhteydessä motoriikan kehitykseen, ilman valmiuksia on turha vaatia lasta kuivaksi. Ja nämä asiathan kehittyvät yksilöllisesti jokaisella. On myös lapsia, jotka eivät koskaan selviä ilman vaippoja. On ihan elimellisiä vikoja olemassa, siis sairauksia. Vanhempien laiskuutta et siis voi automaattisesti syyttää. Suurin osa ei ole sama kun kaikki ja jokainen.
mikään oppimiskysymys tuo!! Lapsi kyllä tekee tarpeensa pyttyyn tai pottaan kun on valmis siihen! Minunkin lapseni käyttivät kauan vaippoja, ja ykskaks sitten vain menivätkin pöntölle niinkuin olisivat käyneet siinä aina....:)
- edellinen
........... kirjoitti:

enhän tietenkään tiedä teidän tilanteestanne, mutta väitän, että hyvin usein(!)kyse on siitä, että motorisen kehityksen hitauden varjolla ei anneta lapselle mahdollisuutta oppia kuivaksi. Kehitys on tosiaan yksilöllistä, oleellista on, etteivät vanhemmat pyri estämään kehitystä!
- edellinen
mii-su kirjoitti:
mikään oppimiskysymys tuo!! Lapsi kyllä tekee tarpeensa pyttyyn tai pottaan kun on valmis siihen! Minunkin lapseni käyttivät kauan vaippoja, ja ykskaks sitten vain menivätkin pöntölle niinkuin olisivat käyneet siinä aina....:)
annoitko mahdollisuuttakaan oppia aiemmin - vai annoitko lasten kulkea vaipoissa kunnes olivat VARMASTI kuivia. Pienet ja suuremmatkin vahingot täytyy hyväksyä aika kauankin aikaa, eikä jarruttaa lapsen kehitystä liian pitkällä vaippailulla!Usein kyse on nimenomaan vanhempien laiskasta opettamisesta vaikka tottakai on myös lapsia, jotka kehittyvät hitaammin(ovat pieni vähemmistö)
edellinen kirjoitti:

heille annettiin mahdollisuus,mutta kun ei siitä mitään tullut,ei voinut pakottaa ja ei se kyllä pakkohommalla onnistukkaan...lapselle tulee pelkoja tuollaisesta....
Olen sitä miltä ettei tuollaisista kannata stressata ollenkaan...aikansa kutakin,sano pässi ku päätä leikattiin...:)
Välillä nyt oikeen naurattaaki kaikki ne turhat hermoilut silloin aikanaan...- 3 tytön äippä 19v 8v 7v
tästä sun kanssa nyky "äidit" ovat niin laiskoja että mitään ei viitsitä tehdä kaikki pitää saada helposti Kuivaksi oppii 2v vaippa vaan pois ja luuttu käteen
3 tytön äippä 19v 8v 7v kirjoitti:
tästä sun kanssa nyky "äidit" ovat niin laiskoja että mitään ei viitsitä tehdä kaikki pitää saada helposti Kuivaksi oppii 2v vaippa vaan pois ja luuttu käteen
kyllä pissaaminen onnistu nopesti pyttyyn,mutta se kakkaaminen oli se ongelma...siinä ei voinut mitään, kun kakka ei tullut muuta kuin vaippaan. Kerran tuli pojalle tosi kova ummetus kun alkoi pidättelemään...silloin oli pienempi paha se vaippa ja neuvolassakin käskettiin odottamaan rauhassa sitä aikaa kun lapsi on kypsä siihen että kakkaaminen luonnistuu pottaan tai pönttöön....ja yks kaunis päivä poika sitten itse yksin meni vessaan ja toimitti asian...:)
- ei opi

ainakaan vielä potalle, tekeen asioitaan, muutakuin silloin, kun asiat sattuu juuri silloin tulemaan, muuten ei sano ja päästää vaippaan- emme taatusti ole olleet laiskoja hänen suhteen, pottuja on kaksin kappalein, mutta, kun ei niin ei, ensi kesänä saa olla alasti ja päästää sitte allensa.
Näin on!
Mutta sana LAISKUUS saa kylmät väreet. - 3 tytön äippä 19v 8v 7v
ei opi kirjoitti:
ainakaan vielä potalle, tekeen asioitaan, muutakuin silloin, kun asiat sattuu juuri silloin tulemaan, muuten ei sano ja päästää vaippaan- emme taatusti ole olleet laiskoja hänen suhteen, pottuja on kaksin kappalein, mutta, kun ei niin ei, ensi kesänä saa olla alasti ja päästää sitte allensa.
Näin on!
Mutta sana LAISKUUS saa kylmät väreet.Mukavuuden halua ihan miten vaan. Kuivaksi oppiminen teettää vanhemmille töitä,jos vertaa että pitää vaippaa päällä kokoajan. Minun mielestä lapsi ei vahingoidu jos otat vaipat pois ja laitat pikkarit jalkaan ja aina kun tulee vahinko niin siivoat kiltisti jäljet torumatta lasta. Ei mene kauaa kun lapsi on kuiva. Ja sänkyyn ostaa muovifroteen ja peseen sen aina kun tulee vahinkoja mitään mukisematta. Näin helppoa se on mutta nykyajan "äidit" eivät tätä asiaa halua ymmärtää. Kun mukavuuden halusia ovat
- lto
3 tytön äippä 19v 8v 7v kirjoitti:
Mukavuuden halua ihan miten vaan. Kuivaksi oppiminen teettää vanhemmille töitä,jos vertaa että pitää vaippaa päällä kokoajan. Minun mielestä lapsi ei vahingoidu jos otat vaipat pois ja laitat pikkarit jalkaan ja aina kun tulee vahinko niin siivoat kiltisti jäljet torumatta lasta. Ei mene kauaa kun lapsi on kuiva. Ja sänkyyn ostaa muovifroteen ja peseen sen aina kun tulee vahinkoja mitään mukisematta. Näin helppoa se on mutta nykyajan "äidit" eivät tätä asiaa halua ymmärtää. Kun mukavuuden halusia ovat
Olen aivan samaa mieltä sinun kanssasi. Meillä on kaikki lapset ( 2 p 1 t) oppineet kuiviksi ennen 2-vuotissyntymäpäivää. Eikä tähän vaadita mitään ihmevanhemmuutta tai huippukehittynyttä motoriikkaa.
Mielestäni olisi esim. aivan älytöntä pitää puhetta ymmärtävää ja "pissa"- ja "kakka" -sanat hallitsevaa parivuotiasta vaipoissa kesällä. Vahinko sattuu useita kertoja päivässä ja pesukone käy. Lapsi alkaa itkeä, kun housut kastuvat, mutta sellaista se elämä vaan on. Tuskan kautta on moni muukin asia opittava elämässä.
En ole muuten koskaan ymmärtänyt selittelyjä kovasta vatsasta. On minunkin pojallani ollut hitaampi suoli, ja kakkaaminen on tehnyt kipeää. Helpompaa tuollaisen kovavatsan kanssa on kuitenkin harjoitella kuivaksi opettelua kuin esim. nopean kuluttajan kanssa: heti ruuan jälkeen on oltava valmiuksissa.
Laiskuutta ja mukavuudenhalua tämäkin on. Usein päiväkodissa työskennellessä olen huomannut, että näiden hitaiden kuivaksi oppijoiden kanssa myös itsenäinen pukeminen, ruokailutilanteet ja yleinen omatoimisuus on hakusalla. Eli joku linkki täytyy olla kyllä kodin palvelukulttuuriinkin! - mutta..
lto kirjoitti:
Olen aivan samaa mieltä sinun kanssasi. Meillä on kaikki lapset ( 2 p 1 t) oppineet kuiviksi ennen 2-vuotissyntymäpäivää. Eikä tähän vaadita mitään ihmevanhemmuutta tai huippukehittynyttä motoriikkaa.
Mielestäni olisi esim. aivan älytöntä pitää puhetta ymmärtävää ja "pissa"- ja "kakka" -sanat hallitsevaa parivuotiasta vaipoissa kesällä. Vahinko sattuu useita kertoja päivässä ja pesukone käy. Lapsi alkaa itkeä, kun housut kastuvat, mutta sellaista se elämä vaan on. Tuskan kautta on moni muukin asia opittava elämässä.
En ole muuten koskaan ymmärtänyt selittelyjä kovasta vatsasta. On minunkin pojallani ollut hitaampi suoli, ja kakkaaminen on tehnyt kipeää. Helpompaa tuollaisen kovavatsan kanssa on kuitenkin harjoitella kuivaksi opettelua kuin esim. nopean kuluttajan kanssa: heti ruuan jälkeen on oltava valmiuksissa.
Laiskuutta ja mukavuudenhalua tämäkin on. Usein päiväkodissa työskennellessä olen huomannut, että näiden hitaiden kuivaksi oppijoiden kanssa myös itsenäinen pukeminen, ruokailutilanteet ja yleinen omatoimisuus on hakusalla. Eli joku linkki täytyy olla kyllä kodin palvelukulttuuriinkin!jos se ummetus on seurausta siitä.että lapsi on pidättänyt viikkokaupalla kakkaa,niin kyllä siinä jo on silloin toisarvoista mihin kakkaa kunhan kakkaa!!Ja muistakaa hyvät vanhemmat,että kaikilla ei onnistu millään keinoin helposti nuo hommat,turha syyllistää ketään.Lapset ovat yksilöitä ihan joka asiassa! Jos teidän lapsilla kävi helposti,niin ole onnellinen mutta älä moiti toisia sen vuoksi!!Jokainen vanhempi varmasti mielellään lopettaa ne vaippojen ostot...
- rimpula
mutta.. kirjoitti:
jos se ummetus on seurausta siitä.että lapsi on pidättänyt viikkokaupalla kakkaa,niin kyllä siinä jo on silloin toisarvoista mihin kakkaa kunhan kakkaa!!Ja muistakaa hyvät vanhemmat,että kaikilla ei onnistu millään keinoin helposti nuo hommat,turha syyllistää ketään.Lapset ovat yksilöitä ihan joka asiassa! Jos teidän lapsilla kävi helposti,niin ole onnellinen mutta älä moiti toisia sen vuoksi!!Jokainen vanhempi varmasti mielellään lopettaa ne vaippojen ostot...
jos lapsi on pidättänyt kakkaa monta viikkoa, niin eiköhän sitten kipitetä lääkäriin ja ruveta kakatuskuurille.
Kyllä vaippailustakin voi valtataistelun tehdä jos vanhemmat sen sallivat. Ottakaa nyt ihan tosi järki käteen ja heivatkaa vaipat pois ja antakaa lasten kehittyä luonnollisesti! - yksi ylpeä äiti
rimpula kirjoitti:
jos lapsi on pidättänyt kakkaa monta viikkoa, niin eiköhän sitten kipitetä lääkäriin ja ruveta kakatuskuurille.
Kyllä vaippailustakin voi valtataistelun tehdä jos vanhemmat sen sallivat. Ottakaa nyt ihan tosi järki käteen ja heivatkaa vaipat pois ja antakaa lasten kehittyä luonnollisesti!Eipä ollut kiva lukea viestejä jossä leimataan "nykyajan äitejä?" mulla on itselläni tyttö ja poika. Kumpikin hyvin erillaisia sen suhteen että miten alkaa vaipattomaksiTyttö oli huomattavasti helpompi kuin poika. Muistakaamme että jokainen lapsi on oma yksilö ja kehittyy erillailla kuin "naapurin" vekara. Laiskuudesta ei tässä ole kyse. Vaipat heittäisin menemään jos se olisi tällä hetkellä mahdollista
- huomauttaa
3 tytön äippä 19v 8v 7v kirjoitti:
tästä sun kanssa nyky "äidit" ovat niin laiskoja että mitään ei viitsitä tehdä kaikki pitää saada helposti Kuivaksi oppii 2v vaippa vaan pois ja luuttu käteen
Pakko tähän sanoa että tytöt oppivat kuiviksi aikaisemmin kuin pojat, kaksi tytärtäni juuri 2-vuotiaina, kaksi poikaani vasta 3-vuotiaina. Kaikilla kavereilla sama juttu, tytöt oppivat aikaisemmin potalle. Eli ei aina laiskuutta!
- maamu70
huomauttaa kirjoitti:

Ystävälläni on kaksi tyttöä ja kaksi poikaa,heillä myös mennyt niin että tytöt oppivat pois vaipoista paljon aikaisemmin kuin pojat.
- jep jep
maamu70 kirjoitti:
Ystävälläni on kaksi tyttöä ja kaksi poikaa,heillä myös mennyt niin että tytöt oppivat pois vaipoista paljon aikaisemmin kuin pojat.
Parhaan kaverin poika oppi kuivaksi vasta 3-vuotiaana, eikä oikein vieläkään aina suostu potalle vaan pissat valuu lahkeesta välillä vieläkin vaikka on 3v7kk ja häntä on kyllä ihan ajoissa potalle kannustettu ties millä konsteilla. Mutta hänen tyttönsä joka on alle 2v (1v8kk)on kovasti kiinnostunut potasta ja on muutaman kerran jo sinne pissannutkin.
- rimpula
jep jep kirjoitti:

meillä oppi pojat paljon aikaisemmin kuin tytöt.
tämäkin on aika yleistä, monet vanhemmat kuvittelevat, että poikia on vaikeampi opettaa ja siksi pojilla pidetään kauemmin vaippoja.
Totta on, että pojilla saattaa olla enemmän kehitysviivästymiä, mutta nämä pojat ovat hyvin pieni vähemmistö. - höpsis
rimpula kirjoitti:
meillä oppi pojat paljon aikaisemmin kuin tytöt.
tämäkin on aika yleistä, monet vanhemmat kuvittelevat, että poikia on vaikeampi opettaa ja siksi pojilla pidetään kauemmin vaippoja.
Totta on, että pojilla saattaa olla enemmän kehitysviivästymiä, mutta nämä pojat ovat hyvin pieni vähemmistö.Kyllä se on niin että keskimäärin pojat oppivat kuiviksi vanhempina kuin tytöt. Aina löytyy joku poikkeus mutta kyllä se yleisesti näin menee.
- keskimääre
höpsis kirjoitti:
Kyllä se on niin että keskimäärin pojat oppivat kuiviksi vanhempina kuin tytöt. Aina löytyy joku poikkeus mutta kyllä se yleisesti näin menee.
mihinköhän tämä nyt sitten perustuu - lähinnä joidenkin vanhempien mielikuvaan poikien kehityksestä!
Pointti on siis se, että sen varjolla, ettei vanhemmat halua pestä kakka- ja pissapyykkiä usein, ei lasten tarvitse liian kauan olla vaipoissa. - toisinkin
huomauttaa kirjoitti:
Pakko tähän sanoa että tytöt oppivat kuiviksi aikaisemmin kuin pojat, kaksi tytärtäni juuri 2-vuotiaina, kaksi poikaani vasta 3-vuotiaina. Kaikilla kavereilla sama juttu, tytöt oppivat aikaisemmin potalle. Eli ei aina laiskuutta!
Meillä taas poika (esikoinen) oppi kuivaksi alta 2-v, eikä vaikuttanut tilanteeseen pikkusiskon syntyminenkään (ikäero 1v 8kk). Tyttö oppi myös kuivaksi alta 2-v, samoin perässä tulevat pikkusisko ja pikkuveli.
Meillä "potatus" aloitettiin lähes heti, kun lapsi oppi itse istuutumaan (alta 1v). Lapsi oli uudesta tavasta innoissaan. Ruoan jälkeen, ennen uloslähtöä,päiväunilta ja yöunilta herättyä käytiin säännöllisesti pottatuokiolla. Ei ollut kenenkään kanssa ongelmia. Potalla oli vessalelu tai kirja mukana seurana. Vaatii vanhemmilta kärsivällisyyttä ja viitseliäisyyttä lähteä vaikka kesken ruokailun potalle lasta viemään, jos näkee, että tämä alkaa "kakkaa ähkiä". Miksi antaa vääntää torttua poksyihin, minusta ainakin on kivempi kipata se potasta pönttöön. Ei helppoa sem myönnän, mutta kyllä meillä 2-vuotiaat ovat jo osanneet sitten aika itsenäisesti toimia, kun on ollut vessahätä. Enkä pidä omiani mitenkään erityisen edistyksellisinä on vain ollut uutteran "potatustyön" tulosta kaikki.
Enkä malta olla huomatuttamatta, että nykyisin kun toimin perhepäivähoitajana, käytän lapset säännöllisesti potalla. Vielä kenelläkään ei ole ollut ongelmia asian suhteen (onneksi). Kummallista vain, että meillä on tullut esille tapauksia, joissa yli kaksivuotiaat vaipalliset oppivat viikon aikana käymään potalla ja loppuviikko pärjätään vaipattakin, mutta maanantaiaamuna heillä on hoitoon tullessa aina vaipat jalassa ja opettelu aloitetaan alusta. Vanhemmat ilmoittavat syyksi sen, että hoidossa asia on niin paljon helpompaa, kun on säännöllinen päivärytmi. Kotona tullaan ja mennään siis miten sattuu, joten on "helpompaa" pitää lapsi vaipoissa.
Ei vuosien varrella aivan yksi tai kaksi tälläistä kokemusta omaava. - kamala äiti
toisinkin kirjoitti:

Ei vuosien varrella aivan yksi tai kaksi tälläistä kokemusta omaava.haloo onko ketään kotona? miten ihmeessä jaksatte hyvät ihmiset tehdä pienistäkin vanhemmuuteen liittyvistä asioista aseita, joilla muita äitejä ja isiä ja hoitotätejä voi kätevästi lyödä! "nykyäidit" ovat kautta historian varmastikin olleet huonoja, samoin kuin nykynuoret.
jos 3-vuotias käyttää vaippaa niin se ei liene moraalinen asia lainkaan. kyllä jokainen lapsi oppii kuivaksi, kukin omassa tadissaan ja vanhemmat voivat toisinaan vaikuttaa enemmän ja toisinaan vähemmän siihen eikö?
Eikö tuollaisten "nöyryyttämis"-ja mukavuudenhalua!- syytösten sijaan voisi vaikka tarjota kanssasisarille ja -veljille hyviä neuvoja ja rohkaisua. maailmassa voi moraaliset syytöset varmaan osoittaa jonnekin ihan muualle kuin pikkulasten vaippa-aikatauluihin. - Bean09
kamala äiti kirjoitti:
haloo onko ketään kotona? miten ihmeessä jaksatte hyvät ihmiset tehdä pienistäkin vanhemmuuteen liittyvistä asioista aseita, joilla muita äitejä ja isiä ja hoitotätejä voi kätevästi lyödä! "nykyäidit" ovat kautta historian varmastikin olleet huonoja, samoin kuin nykynuoret.
jos 3-vuotias käyttää vaippaa niin se ei liene moraalinen asia lainkaan. kyllä jokainen lapsi oppii kuivaksi, kukin omassa tadissaan ja vanhemmat voivat toisinaan vaikuttaa enemmän ja toisinaan vähemmän siihen eikö?
Eikö tuollaisten "nöyryyttämis"-ja mukavuudenhalua!- syytösten sijaan voisi vaikka tarjota kanssasisarille ja -veljille hyviä neuvoja ja rohkaisua. maailmassa voi moraaliset syytöset varmaan osoittaa jonnekin ihan muualle kuin pikkulasten vaippa-aikatauluihin.En olekaan täydellinen niin kuin monet muut täällä näyttävät olevan! Miten olette saaneet lapsen kuivaksi yöllä? Olemme yrittäneet jopa herättää tytön (3v.) kesken unien vessaan, siitä tosin tuli semmonen raivari että ei sitten tehty sitä uudestaan:). Eikä tyttö edes herää siihen että on kastellut sängyn. Päiväkuiva on ollut parivuotiaasta, miksei onnistu yöllä?
- Maalaisjärki.
höpsis kirjoitti:
Kyllä se on niin että keskimäärin pojat oppivat kuiviksi vanhempina kuin tytöt. Aina löytyy joku poikkeus mutta kyllä se yleisesti näin menee.
pojan saa oppimaan siinä missä tytönkin.On varmaan kauheaa olla vaipoissa 3-v.
Pitää vaan jaksaa siivota lattioita ja pöksyjä,ehkä panna huonekaluja uuteen uskoon.
Traumoja ei tule jos pinna pitää ja ollaan ihan kuin se olisi tavallista touhua,niinhän se silloin onkin - Potta on totta
Bean09 kirjoitti:
En olekaan täydellinen niin kuin monet muut täällä näyttävät olevan! Miten olette saaneet lapsen kuivaksi yöllä? Olemme yrittäneet jopa herättää tytön (3v.) kesken unien vessaan, siitä tosin tuli semmonen raivari että ei sitten tehty sitä uudestaan:). Eikä tyttö edes herää siihen että on kastellut sängyn. Päiväkuiva on ollut parivuotiaasta, miksei onnistu yöllä?
Yökuivuus ei onnistu ennen kuin hormonitoiminta sen mahdollistaa eli pissaa ei erity yöllä paljon. Yövaippaa on turha jättää pois ennen kuin valtaosa öistä on kuivia. Tähän ei voi vanhemmat vaikuttaa millään lailla. Jotkut pissaavat öisin sänkyynsä vielä lähellä kouluikääkin.
Meillä 2 v 8 kk tyttö oppi potalle, kun kylmästi jätin vaipan päiväkäytössä kotona pois. Kahden viikon aikana kastui vaatteet, sohva, matot, lattiat yms lukemattomia kertoja, mutta lopulta oppi. Meillä ei neitiä ikinä häirinnyt märkä vaippa tai edes märät vaatteet, joten aiemmat yritykset eivät tuottaneet tulosta. Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin taistellaan pissaamisen kanssa yleisillä paikoilla. Neiti on vaikka 10 h pissaamatta, jos ei ole oma tai tuttu kyläpaikka. Miten ihmeessä lapsen saa käymään potalla tai pytyllä esim. huoltoasemilla?!? En viitsisi ruvata raahaamaan omaa pottaa mukana aina ja kaikkialle... - Kädetön äidintekele
3 tytön äippä 19v 8v 7v kirjoitti:
tästä sun kanssa nyky "äidit" ovat niin laiskoja että mitään ei viitsitä tehdä kaikki pitää saada helposti Kuivaksi oppii 2v vaippa vaan pois ja luuttu käteen
Minä NYKY"äiti" 21v. Opetin omani 1,5-vuotiaana kuivaksi. Eiköhän ole ihan tapauskohtaista se opettelu ja opettaminen. Miks helvetissä aina jaotellaan meidät 2000-luvun nyky"äidit" ja teidät 80luvun superÄIDIT. Mä toivon, että olet saanut yhtä paljon paskaa niskaas, kun nyt kaadat meidän nykyisten pullamössöäitien niskaan.. Ei tää aika nyt ihan niiiiiin paljon ole muuttunut. Ja teiltä ylivertaisilta supersankareiltahan me nämäkin huono taidot ollaan opittu. Ei jakseta edes itseajatella kun ollaan niin laiskoja.
- Neljäs käsi
Kädetön äidintekele kirjoitti:

Hienoa, että olet jaksanut opettaa lasta, etkä ole odottanut, että homma hoituu ajan kanssa itsestään, ennen lapsen kouluun menoa.
Olet oikeassa, kenenkään ei pitäisi yleistää, sillä kyllä nykyäideissäkin on osaavia ihmisiä ja ennenkin on ollut toivottoman laiskoja toheloita. :) - pelottavaa...
lto kirjoitti:
Olen aivan samaa mieltä sinun kanssasi. Meillä on kaikki lapset ( 2 p 1 t) oppineet kuiviksi ennen 2-vuotissyntymäpäivää. Eikä tähän vaadita mitään ihmevanhemmuutta tai huippukehittynyttä motoriikkaa.
Mielestäni olisi esim. aivan älytöntä pitää puhetta ymmärtävää ja "pissa"- ja "kakka" -sanat hallitsevaa parivuotiasta vaipoissa kesällä. Vahinko sattuu useita kertoja päivässä ja pesukone käy. Lapsi alkaa itkeä, kun housut kastuvat, mutta sellaista se elämä vaan on. Tuskan kautta on moni muukin asia opittava elämässä.
En ole muuten koskaan ymmärtänyt selittelyjä kovasta vatsasta. On minunkin pojallani ollut hitaampi suoli, ja kakkaaminen on tehnyt kipeää. Helpompaa tuollaisen kovavatsan kanssa on kuitenkin harjoitella kuivaksi opettelua kuin esim. nopean kuluttajan kanssa: heti ruuan jälkeen on oltava valmiuksissa.
Laiskuutta ja mukavuudenhalua tämäkin on. Usein päiväkodissa työskennellessä olen huomannut, että näiden hitaiden kuivaksi oppijoiden kanssa myös itsenäinen pukeminen, ruokailutilanteet ja yleinen omatoimisuus on hakusalla. Eli joku linkki täytyy olla kyllä kodin palvelukulttuuriinkin!Vanha viestiketju, mutta hyvä Jumala sentään ihminen on päiväkodissa töissä ja suoltaa tuollaista tekstiä.... Aika kauheeta :-/
- vIOA
minun lapseni oppi kuivaksi vasta 5v ja laiskuudesta siinä ei ollut kiinni
- vaippa pois vaan
Vaippa tosiaan pois vaan, mitä ihmettä noin iso sellasella tekee! Vaikka sit tosiaan alussa tuliskin muutama vahinko.. Minä en ole tytön täytettyä 6kk! pessyt kun kaks kertaa kakkapyllyä (kun ei ehditty autosta ripulin vuoksi ajoissa potalle)
- matot rullalle vaan
Nimenomaan; vaipat pois, matot rullalle ja lapsi on kohta kuiva.
- ?????
Mites sohvat, nojatuolit, sängyt yms... Kalliiksi tulee.
- Jokota
Olen kuullut, että kestovaipoilla lapsen saisi kuivaksi jo 1v. ikäisenä. Onko kokemuksia?
Meillä on kestoiltu 8kk eli tytön koko ikä. Unien jälkeen juostaan aina vessaan potalle ja sinnehän se yleensä tuleekin se tuotos. Kakkavaippoja meille sattuu n. 1-2 kertaa kuussa ja muulloin kaikki osuu pottaan tai pönttöön.
Järkyttävä ajatella sitä rahanmenoa joka muilla menee vaipparumbaan parhaimmillaan 3-vuotiaan lapsen kuivaksisaattamiseen. Itse ostin kestot käytettynä ja saan samat rahat niistä kun myyn eteenpäin. Niin ja vaippaihottuma on meillä tuntematon käsite.- Murmis79
Asiasta kahdeksanteen, miten saatte kestovaipat pysymään niin hyvässä kunnossa, että niillä on edes jotain jälleenmyyntiarvoa, puhumattakaan että saisi saman verran kuin itse maksoi? Meillä kahden lapsen jälkeen kestot oli niin kuluneet (kumpparit venähtäneet ja tarrat rispaantuneet), ettei sellaisia olisi viitsinyt kuin antaa jollekin ompelutaitoiselle. Vaippoja pestiin ja kuivattiin ihan oikeaoppisesti. Muuten olin kestoiluun tyytyväinen ja suosittelen sitä lämpimästi. Kyllä siinä kuitenkin pitkän pennin säästi kertiksiin verrattuna.
- ei huolta vielä
Ihan normaalia. Lapset kehittyvät eri ikäisinä eri osa-alueilla. MInun esikoinen jätti vaipat heti täytettyään 2 vuotta eikä vahinkoja tullut. Seuraava lapsi käytti vaippoja vielä 3 vuoden iässä. Hän ei suostunut käymään potalla vaan siirtyi vaipoista suoraan normaalin vessan käyttäjäksi. Tämä lapseni on aina ollut hyvin vilkas ja "kiireinen". Hän ei ole ehtinyt kiinnittää huomiota vessakäynteihin. Nyt pari vuotta myöhemmin hän käy ihan normaalisti vessassa mutta koska on edelleen kovin "kiireinen" niin ilmoittaa asiasta vasta ihan viime tipassa ja silloin sen kyllä jo näkee ulkopuolinenkin, että hänellä on kova hätä, kun kiemurtelee kuin muurahaisia olisi housuissa. Lapset yleensä luopuvat vaipoista siinä vaiheessa kun heidän hermostonsa on riittävän kehittynyt (pidätyskyky, huomiokyky jne). Ei lapsi "huvikseen" mitään tee, vaan sen takia, että hänellä on kehitys kesken vielä sillä osa-alueella.
Sen sijaan huolta voisi olla, jos lapsi on pitkään jo osannut esim käydä vessassa ja sitten yhtäkkiä alkaakin tehdä joka kerta housuun tuhrut. - Anonyymi
Meillä oppi poika jo 2kk ikäisenä täysin kuivaksi
- Anonyymi
Meillä kolme vuotta täyttänyt edelleen vaipassa isomman tarpeen sanoo ja tekee potalle mutta pissat ovat niin yöllä kuin päivällä vaipassa eikä edes haittaa vaikka vaippa kuinka märkä nyt tilasin vähän imukyvyltää isompia vaippoja joissa on märkyys viivat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882