Minna Ylikärppä toteaa uusimmassa kirjoituksessaan Päivämiehessä:
"Elämämme on kuin kämmenen leveys. Sen jälkeen meille on luvassa iankaikkisen elämän nautinto, johon verrattuna ajallisen elämän nautinto ei ole yhtään mitään."
Kirjoitus kaikkineen on epäraamatullisuudessaan saavutus. Monet sen ajatukset herättävät runsaasti kysymyksiä kristillisyyden perustasta.
Tuo ylle nostamani ajatuskulku on yksi omituisimpia.
Tavoittelemmeko kaiken kaikkiaan siis nautintoa?
Onko juuri nautinto tuonpuoleisessa se joka saa jaksamaan ajallisen elämän kuormat?
Myös islaminuskossa on tarjolla paratiisissa nautinnot, jotka ylittävät kaikki maallisen elämän ilot. Meilläkö on samat odotukset?
"Elämämme on kuin kämmenen leveys. Sen jälkeen meille on luvassa iankaikkisen elämän nautinto, johon verrattuna ajallisen elämän nautinto ei ole yhtään mitään."
Kirjoitus kaikkineen on epäraamatullisuudessaan saavutus. Monet sen ajatukset herättävät runsaasti kysymyksiä kristillisyyden perustasta.
Tuo ylle nostamani ajatuskulku on yksi omituisimpia.
Tavoittelemmeko kaiken kaikkiaan siis nautintoa?
Onko juuri nautinto tuonpuoleisessa se joka saa jaksamaan ajallisen elämän kuormat?
Myös islaminuskossa on tarjolla paratiisissa nautinnot, jotka ylittävät kaikki maallisen elämän ilot. Meilläkö on samat odotukset?
Vastaukset 37
Vanhimmat
Ylikärppä pyrki jutussaan vakuuttelemaan vl-naisille sitä että paratiisissa sitten nainen saa ylenmäärin nautintoja kun maanpäällisessä elämässä alistuu jatkuviin raskauksiin ja syynnytiksiin vastoin omaa tahtoaan.
Että oikein nainen lähtee lyömään toisia naisia.
Käsittämätöntä.
katsojan silmissä. Eikö Taivaassa ole ikuinen rauha ja natinnoksi voi rauhaa hyvällä syyllä sanoa.
Se hetki minkä elämme täällä kiusausten maailmassa on rahtunen sen rinnalla, mikä meille on valmistettu
Taivaassa. Siellä ei enään itketä eikä muisteta niitä kärsimyksiä mitä täällä olemme joutuneet kokemaan.
Kyllä se on voimana täällä ajallisella matkalla, kun odotamme sitä iankaikkista elämää Taivaassa.
"Ei milloinkaan eikä missään muodossa ihmiselämän ehkäisy tule Jumalan lapsilla kysymykseenkään. Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty. Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen."
Päivämies 14.2.1979
Kun isalminuskoinen mies kuolee Pyhässä Sodassa, hän pääsee kymmenen nuoren neitsyen kanssa iloitsemaan. Nautintoja!
Kun vl-nainen synnyttää ja synnyttää kunnes kuolee synnytyssänkyyn, hän pääsee iloitsemaan paratiisin nautintoihin. Mutta mitä hänelle on siellä varattuna?
Iäisyys eli ikuisuus on koko ajan läsnä, koska se tarkoittaa ajattomuutta eikä pitkää, päättymätöntä aikaa, kuten kristillinen teologia ne käsitti. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat yksi ja sama asia, ellei meidän (polaarinen) tietoisuutemme niitä todellisuuden vastaisesti erottelisi. Taivas ja helvetti -käsitykset on ihminen luonut tämän elämän kokemusten perusteella.
Vastaa henkeä.ü Paratiisiajattelu taitaa olla kaikkien järjestäytyneiden uskontojen yhteinen harha.
Lukaisin itsekin Ylikärpän kirjoituksen heti lehden ilmestyttyä. Oikeastaan kaipaisin lisävalaistusta kommenttisi, että lainaamasi teksti olisi epäraamatullisuuden saavutus. Minusta se ei sitä ollut, koska kirjoittaja ei viitannut Raamatun kohtiin vaan kertoi ehkä vain oman näkemyksensä asiasta. Toki on myönnettävä, että lainaamassasi kohdassa oli joukko vl-tyyppisiä sanontoja.
En ole minkäänlainen kristillisen elämänkatsomuksen asiantuntija, mutta luulisin, että jokainen uskovainen (vl/eivl) uskoo kuoleman jälkeiseen elämään ja siihen, että armahdettuna syntisenä hänellä on kuollessaan hyvä osa. Mitä se osa tuo tullessaan? Paratiisin nautintoja? Viitsitkö vulgata kuvata sen, millaisena näet uskovaisena poisnukkuneen osan kuoleman jälkeen ja varsinkin ylösnousemuksen koittaessa.
Se, että joku näkee kuoleman jälkeisen elämän parempana kuin nykyisen -ajallisen elämän, ei mielestäni ole millään tavalla epäraamatullista tai tuomittavaa. Joillekin kuolema voi olla helpostus, joillekin taas lupaus paremmasta. En ole koskaan kuitenkaan vl-piireissä havainnut passiivista kuolemanodottelua (suljetaan vanhukset tarkastelun ulkopuolelle).
Aloittamassasi ketjussa on viitattu vl-naisten raskaaseen osaa. Millään tavalla väheksymättä heidän osaansa haluan korostaa, että meillä on runsaasti elämäämme raskauttavia ja jopa luhistavia tekijöitä. Toiset kohtaavat ne voimakkaampina ja toiset vähemmän voimakkaina. Jos henkilö kokee oman ajallisen kuormansa niin raskaana, että hän odottaa jopa kuolemaa ja senjälkeistä parempaa elämää, niin en minä ainakaa voi tuomita häntä. Voitko sinä?
Se asia, johon joskus olen kiinnittänyt kuitenkin huomiota, on työn, tuskan ja vaivan korostaminen ja sen myötä vapauttavan kuoleman odottaminen. Ikään kuin em kokemusten kautta uskovaisella olisi parempi osa taivaassa. Se on epätervettä, mutta sitä ei mielestäni Ylikärpän kirjoituksesta henkinyt.
ollut, on tuska ja vaiva ollut, on muistaakseni eräs Raamatun kohta, jonka kirjoittajaa en edes muista vaikka olen sen lukemattomia kertoja kuullut, epäilen Jobia ;)
Mutta Vulgatan havainto oli kyllä hyvä; minkä vuoksi pitäisi "suositella" kärsimystä jotta voisi sitten näuttia?
Muistamme nuo "kärsi, kärsi vaan, kirkkaamman kruunun saat" ja "ensin työ ja sitten huvi"-ajatukset, joissa nauttiminen on luvallista vasta kivun ja vaivojen jälkeen!!??
Jos Paratiisi on jo "täällä maitten päällä", kuten vl-murresaarnaajien olen kuullut sen muotoilevan, niin miten selitetään se että Paratiisin lepo ja nautinto ovat vasta taivaassa? (taivas maan päällä ei siis ole totta!?)
Mutta alkuun palatakseni. "Kun se on parasta ollut" tarkoittaakin ehkä juuri tuota mitä sitten sanotaan "tuska ja vaiva ollut".
Kuinka niin? (kuuluu viisas retorinen kysymys tähän väliin)
Jos ihminen elää nauttiakseen (kuten vulgata huomautti) niin hän ei oikeastaan elä, koska silloin häntä ohjaa nautinnon etsiminen (vrt. Freudin ajatukset mielihyvän ohjaavasta vaikutuksesta ihmisen valintoihin).
Ihminen ei halua myöntää että on joutunut ulos Paratiisista, ja hänellä on sen vuoksi tuska ja vaiva elämässään. Jos siis tekojeni (synti) seurauksena olen "vaivassa", niin tämän myöntäminen (syntisyyden ja pahojen tekojen) vie sille tielle joka on polku Paratiisiin (Kristuksen kuvaama kaita tie, "olemme taivaan matkalaisia", sanovat vl-ihmiset).
Vulgatan huomio (näin minä sen luen) olikin siinä että ihminen haluaa ajatella, että tuska ja vaiva on se osa joka ihmisen t ä y t y y kestää jotta hän perisi iankaikkisen elämän. Tämä ajatus on evankeliumin vastainen kuten vulgata esittää.
>> Se asia, johon joskus olen kiinnittänyt kuitenkin huomiota, on työn, tuskan ja vaivan korostaminen...Ikään kuin em kokemusten kautta uskovaisella olisi parempi osa taivaassa. >>
Viittaan edellä kirjoittamaani. Mitä sanomme siitä että Raamatun kírjoittaja esittää "...on se parasta ollut"?
Näyttää siltä että ihminen ei ymmärrä "oman hyvänsä päälle, ennenkuin kokee tuskaa ja vaivoja". Kun ihmisellä on ongelmia hän joutuu miettimään tekojaan ja niiden seurauksia; kyse on vain siitä että nautintoja etsiessään ihminen joutuu vaikeuksiin koska nautinto sinänsä on hyvä mutta jos sitä painotetaan yksipuolisesti kuten tänää tapahtuu vaikkapa seksin alueella, saadaan aikaan ongelmia.
Jumalan rakkaus on se josta olemme osallisia, ja sen vuoksi emme ole kärsimykseen luotuja, vaan näyttää pikemminkin siltä että pidämme rakastamista kärsimyksen aiheuttajana; "kärsin, koska rakastan", sanoo ihminen ja lakkaa rakastamasta.
Jeesuksen esimerkki rakkaudesta on voimakas. Se ei ole ensin kipu sitten ilo, vaan "iloitkaa te jotka itkette" (omien vikojenne vuoksi, sillä te, jotka huomaatte tilanteenne, vapautetaan, toisin kuin he jotka eivät halua nähdä omaa tilaansa)
Taivas on jo maan päällä, iloa, rauhaa ja lepoa; niinhän on Jumalan hyvä tahto meitä kohtaan.
lauletaan Siionin laulussa.
Lieneekö raamatullista, lestadiolaista ainakin. Toisaalta lauletaan myös: "Täällä jo häämme alkaa Siionin vuorella." Paratiisin hääilojen esimakua koetaan jo täällä "murheitten alhossa".
Minä ainakin odotan ilolla kuoleman jälkeistä aikaa, jolloin saa olla kaikesta synnistä ja kiusauksistakin vapaa! On siinä nautintoa kerrakseen..
Ja se, että odotan taivasosaa ilolla ei tarkoita sitä, etten jaksaisi täällä ajassa. Kaikella on aikansa...
Islamilla ja vanhoillislestadiolaisuudella on paljon yhteistä. Kristinusko ja islam syntyivät samalla kulttuurialueella, islam n. v. 600 ajanlaskun alun jälkeen. Islamissa on yhä jäljellä samaa sotaisuutta jota kristinuskossakin oli sen varhaisempina aikoina (esim. ristiretket) ja tietenkin eritoten Vanhan Testamentin juutalaisuudessa. Ääri-islamistit rajoittavat naisen itsenäisiä valintoja samaan tapaan kuin vanhoillislestadiolaiset.
On myös asiatonta naureskella islaminuskoisten paratiisin neitsyiden laumoille, jotka odottavat uskonsoturia. Käsitys tuonpuoleisesta on vanhoillislestadiolaisuudessa esitetty usein hyvinkin naiivisti.
Yksi keskeisistä vl-opin mukaisen tuonpuoleisen "hyville" tarkoitetun paikan piirre on se, että taivaassa ei kertakaikkiaan ole ketään muita kuin vanhoillislestadiolaisia.
Ai niin, pieninä kuoleman kohdanneiden ihmislasten lisäksi.
"Tavoittelemmeko kaiken kaikkiaan siis nautintoa?
Onko juuri nautinto tuonpuoleisessa se joka saa jaksamaan ajallisen elämän kuormat?"
Ajattelee, että Taivaassa saa sitten nauttia iankaikkisestaelämästä, ja maanpäällisen elämän pyrkimyksenä on varmistaa se paikka Taivaassa, niin millaista elämää ihminen odottaa saavansa siellä Taivaassa?
Tuskin Jumala ainakaan Taivaassakaan mitään synnillistä elämää sallii harrastettavan, sillä sehän on Taivas mikä on täynnä suurta rakkautta. Ja eikö se hääjuhlakin voisi kuvata sitä? Täydellistä rakkautta, sillä siinähän luvataan rakastaa niin myötä ja vastoinkäymisissäkin ja se hääjuhla on rakkaudenjuhla.
Mitä siis ihmiset ajattelevat siellä Taivaassa olevan jos se pääsy sinne on elämän tavoite? Siellä ei varmaan ainkaan ole tuskaa eikä kipua, ei sairauksia, ei maallisia murheita, ei riitoja, siellä on vain rakkautta, mutta mitä muuta voisi olla odotuksissa?
"Johtuu inhimillisestä epätäydellisyydestä, että tavoitellun voi saavttaa vain vastakohdan kautta.. ..vasta synnín kautta syntyy käsitys autuudesta." - Kierkegaard -
Käsitys ilosta ja nautinnosta on olemassa, kun on käsitys kivusta ja tuskasta. Täytyy olla vastamakeä, jotta puhuttaisiin myötämäestä.
Onnea koemme, kun vapaudumme taakasta, tai epätoivon väistyttyä.
Ylikärppä kirjoittaa: "On myös paljon niitä, joilta Jumala on ottanut vauvan pois jo ennen syntymää tai heti syntymän jälkeen. "
Tämä on erikoinen ilmaisu. Jumalako on lapsen kuoleman takana? Raamattu opettaa, että kuolema on Jumalan vihollinen: "Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. (1. Kor 15:26)." ja "...silloin toteutuu kirjoitusten sana: -- Kuolema on nielty ja voitto saatu. Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema? (1. Kor 15)."
Kuolema on elämän vihollinen. Jeesus itse sanoo, että "minä olen tie, totuus ja elämä." Kuolema on siten Jeesuksen ja Jumalan vastakohta. Ja vihollinen, joka on jo kukistettu, mutta jolla on vielä valta täällä maan päällä. "Synnin palkka on kuolema" ja kuoleman vallan me kerran kaikki kohtaamme, mutta Jeesuksen ansion tähden saamme "elää vaikka kuolemmekin".
Kuolema on majesteetti, jonka edessä ei ole kompromissia. Se ei ole Jumalan työväline. Eikä Jumala tapa ketään. Kuolema on Jumalan vihollisen vahvin ja kammottavin ase.
Kun elämme "kuoleman varjon maassa", niin meille "loistaa kirkkaus". "Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin... (Joh 11)."
Me saamme parkua, itkeä, surra, kaivata ja masentua kuoleman kohdatessa lähipiirissä. Surun keskellä meille on lohtuna Jeesuksen sanat: "Se on täytetty". Kuolema on voitettu ("...Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen... (Ilm 20)"), ja ylösnousemus on alkanut.
"...ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." (Ilm 21)
Nauttikaamme!
Muistaakseni jumalanpalveluksessa ilmoitetaan seurakunnan jäsenen poismenosta jotenkin tähän tapaan: Elämän ja kuoleman Herra on kutsunut tästä ajasta seuraavat seurakuntamme jäsenet...
Ainakin tuolla perusteella ei ole väärin sanoa, että Jumala otti pois. Ja toisaalla sanotaan, että Hän tietää päiviemme määrän jo ennen syntymäämme.
1) "Elämän ja Kuoleman Herra"
"Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. (1. Kor 15)." Golgatalla Jeesus huusi: "Se on täytetty."
2) "on kutsunut tästä ajasta iäisyyteen..."
"Jumala...joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1.Tim2)."
Hän siis kutsuu kaikkia ihmisiä pelastukseen, iäisyyteen eli iankaikkiseen elämään, koska Hän on Elämä. Hän ei tapa, vaan opettaa käskyissään meitäkin "älä tapa". Mutta hänen vihollisensa viimeinen oljenkorsi on kuolema: "Saatana on ollut murhaaja alusta asti.(Joh 8)."
Jeesus tapettiin. Kuolema näytti voittaneen. Opetuslapset palasivat takaisin kalastamaan. Kaikki oli ohi. Mutta. Juuri silloin kun kaikki näytti olevan ohi, ja juuri silloin kun Jumalan vastustaja näytti voittavan, juuri silloin voitettiin vihollisen viimeinen mahti,kuolema. Pääsiäisaamu koitti ja ylösnousemus alkoi. "Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon... (Luuk 15)."
Jumalan suunnitelma on ihmeellinen ja sen voi vastaanottaa vain uskon lahjalla: "Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. (Fil 1)." Kuolemakin näyttäytyy voittona - Kristuksen tähden.
Jos pidämme syntymää ja kuolemaa inhimillisen olemassaolon alku- ja päätepisteinä, huomaamme kuinka paljon ne muistuttavat toisiaan, kunnes oivallamme, että ne ovat yhtä.
<
Ylikärppä kirjoittaa: "On myös paljon niitä, joilta Jumala on ottanut vauvan pois jo ennen syntymää tai heti syntymän jälkeen. "
Tämä on erikoinen ilmaisu. Jumalako on lapsen
>
Hieman kritisoisin kommenttiasi. Lukemalla Ylikärpän artikkelia suurennuslasin kanssa, voi sieltä tietysti löytää kritisoitavaa. Kuitenkaan koko artikkelin tarkoitus ei ole olla mikään teologinen kannanotto elämän ja kuoleman kysymyksiin. Kyseessä on kuitenkin tavallisen vl-äidin kirjoitus - aika arkinenkin (ei moitteeksi).
Mitä erikoiseen ilmaisuun tulee, voisin aivan vastaavalla tavalla kuin Ylikärppää kuvata tilannetta, jossa pieni lapsi otetaan pois - jopa ennen syntymää. Ylikärpän kommentti kuvaa uskoa siihen, että tällaisessakin tapauksessa tapahtui Jumalan tahto ja/tai se tapahtui Hänen tiedossaan. t: Nimimerkki Kokemusta asian tiimoilta.
ihminen syntyy ja kuolee, ajattelee HarmaaPöllö.
>> ...uskoa siihen, että tällaisessakin tapauksessa tapahtui Jumalan tahto ja/tai se tapahtui Hänen tiedossaan. >>
Että Jumala synnyttää elämää, ei kai ole ristiriitoja aiheuttava keskustelunaihe; mutta, että Jumala myös lopettaa/päättää/saattaa loppuun ihmisen elämän, on jo eri asia.
Jos/kun Jumalan maailma on ikuisuuden/ajattomuuden maailma, niin kuinka siihen sopii kuolema. Kuolema olisi siis jumalallinen ominaisuus, Jumalakin olisi siinä tapauksessa kuoleman alainen, eikä olisi kuoleman voittaja, vaikka ajatus esitetäänkin Raamatussa niin, että kuolemalla voitettiin kuolema.
Jos uskomme ikuiseen elämään, niin miksi olemme "kuolemaan uskojia", se on: ihmisen kuoleminen ikuisesti, ajallisesti (ajasta ikuisuuteen), hengellisesti. Näyttää olevan niin että ihmisen usko kuolemaan on onkin vahvempi kuin usko elämään.
Onko ihminen ikuisesti "elossa, olemassa", niinkuin ajattelemme Luojasta? Jos sanomme olevamme taivaasta ja alkuperämme olevan jumallinen, niin olemme ikuisuusolentoja, olemme olemassa aina, olemme kuolemattomia (aina olemassa, vaikka tavalla, joka on irrationaalinen järjen kannalta)
Kuoleman maailma olisi (jos "uskomme" kuolemaan) jotakin sellaista, jossa ei olisi mitään hyvää, elämää, iloa ja todellisuutta, vaan ainoastaan ikuinen ero Jumalasta ja hänen hyvyydestään. Kuolema on Jumalalle tuntematon käsite, koska hän on elämän Jumala.
Me ihmiset kuolemme syntiemme (vikojemme, sairautemme) vuoksi, mutta ei Jumala ole ihmistä sellaiseksi luonut, eikä Luoja "kuoleta"/sammuta/ lopeta ihmiselämää, vaan sen tekee ihminen itse.
Niin on siis kuolema voitettu, emmekä ole kuoleman alla, koska olemme elävän Jumalan lapsia. Kyse on siitä, että (ihmistenkin) Elämä on enemmän kuin kuolema, eikä kuolemalla ole valtaa, vaan Elämä hallitsee.
ymmärtänyt viestiäsi. En tarkoita tätä viestisi arvosteluksi. Sivusit asioita, jotka usein usein, koska en niitä täysin pysty käsittämään ja sisäistämään.
Siihen, että omakohtaisesti ymmmärsin pienen lapsen kuolemassa tapahtuvan Jumalan tahdon ja/tai se tapahtui Hänen tiedossaan, en näe vieläkään (vuosien jälkeen) mitään kummallista. Ehkä se on näin minun kohdalla vain helpompi ymmärtää ja hyväksyä. Se, mikä on teologinen suhde kuolemaan, en pysty sanomaa. En usko, että Ylikärppäkään sen laajemmalti asia ajatteli. Voi olla, että hänenkin kirjoituksensa pohjautuu omakohtaiseen kokemukseen ilman sen suurempaa Raamatullista tai kristillisfilosofista pohjaa. Siinä perusteluja, miksi puolustelen em lehtikirjoitusta.
kaikille eikä vain joillekin, on ajatukseni; mutta miten sitten ajatellaan kuolemasta? (ei ainakaan kuin lahjasta)
>> ...että...ymmmärsin... kuolemassa tapahtuvan Jumalan tahdon ja/tai se tapahtui Hänen tiedossaan, en näe... mitään kummallista. >>
Se, että kuolema tapahtuisi Luojan tahdosta on kysmykseni; siis tapahtuuko vai ei? Kun Luoja on Elämän Herra ja Elämän antaja, niin miksi Hän antaisi lapselleen kuoleman?
Että Luoja sallii ihmisen kuolla on eri asia. Tarkoitan että Luoja ei a n n a ihmiselle kuolemaa niinkuin hän antaa koko elämän.
Jumala antaa elämän!
Jumala antaa kuoleman. (niinkö?)
Jos Luoja ottaa minulta pois antamansa Elämän Lahjan, niin siihen täytyy olla jokin Luojan puolelta. Rakkauden loppuminen? Jumalallakin on jokin varjopuoli?
En sano tietäväni Luojan mieltä tässä asiassa, mutta en osaa olla samaa mieltä heidän kanssaan jotka sanovat että "Jumala otti hänet pois maailmasta". (maailmasta, joka on Jumalan tekemä Häntä itseään ja lapsiaan, luotujaan varten!!??)
Kun hyväksymme kuoleman maailmamme jokapäiväisenä asiana, se ei mielestäni tarkoita että olemme luotuja kuolemaan; ihminen luotiin kuolemattomaksi, iankaikkisuutta varten (tiedän vl-perustelun olevan sen, että ihminen kuolee koska lankesi kuolemansyntiin jo Paratiisissa).
En osaa sanoa muuta kuin että kuolema/kuoleminen on jotakin vierasta Jumalan luomassa maailmassa, eikä se ole Jumalan tahto että ihminen kuolisi. Tämä ajatus tuntuu enemmänkin kuolemanrangaistukselta kuin Jumalan huolenpidolta.
Ajattelen että lapsen kuolema näyttää/tuntuu aikuisen silmin lodulliselta sen vuoksi että me pelkäämme tuntematonta, kuten kuolemaa, mutta lapsella ei näytä olevan tuota pelkoa. Voisi sanoa että lapsen usko on tässä asiassa esikuva, kuolemaa ei tarvitse pelätä, se ei ole vihollisemme.
Kun iloitset Elämän Lahjasta, teet sitä mitä Luoja tarkoitti; kuolema ei ole majesteetti, Luoja on. Hyväksyä kuoleman todellisuus on sama asia kuin hyväksyä se tosiasia että ihminen on syntinen.
Jumalan lapsi on syntinen, mutta Jumalan silmissä puhdas, synnitön, kuolematon.
On täysin asiatonta liittää yhteen ehkäisykielto ja toisaalta lapsettomuudesta kärsivien parien ongelmat, sillä tavoin kuin täällä tehdään, että ikään kuin "uhataan" ehkäisyä soveltavia ei-toivotulla lapsettomuudella. Mitä tekemistä niillä asioilla on keskenään uskonnollisessa mielessä?
Niillä on se yhteys, asiallisesti ottaen, että molemmat liittyvät lisääntymislääketieteeseen. Tieteen piirissä on kehitetty menettelmiä vaikuttaa perheen kokoon. ne jotka haluavat lapsia mutta eivät voi jostain syystä saada, voivat käyttää lääkeiteteen keinoja biologisen lapsen saadakseen. tai he voivat adoptoida. ja ne parit joilla on sopivan kokoinen perhe, voivat rajoittaa hedelmöittymistä niinikään lääketieteen keinoin. On tunnettua että kautta historian kivikaudesta alkaen ihminen on koettanut rajoittaa jollain tapaa lisääntymistään.
Mitä varten toinen on sallittua mutta toinen lääketieteen hyödyntäminen ei?
Teette Jumalasta naurettavan opillanne. Vl-oppi on mieskeskeistä kristinuskon pilkkaa.
Ennen vanhaan vanhat uskovaiset mummot kertoivat, ettei sitä lapsia tarvitse tehdä enempää kuin jaksaa. Se oli muinoin vl-tapa.
Mutta sitten tulivat maanviljelijä-isännät johtamaan Siionia, ja teologit potkaistiin ulos. Alkkoi raamatun ja aidon kristillisyyden tradition vastainen meno.
miten viestisi liittyy keskusteluun pienen lapsen kuolemasta ja Jumalan osallisuudesta siihen.
Mikäli uskon perusteena on Raamattu, voimme odottaa että taivaassa on hyvä olla. Viimeisellä tuomiolla on vain kaksi vaihtoehtoa, taivas tai helvetti. Raamattu kuvaa, millaista kyseisissä paikoissa on. Ei kai ole kumma, jos ihminen ei halua sinne, missä on itku ja hammasten kiristys vaan sinne, missä rammatkin hyppäävät kuin peurat. Kyllä ihminen onnea ja hyvää oloa kaipaa. Vai haluaako joku ilmoittautua haluavansa itkeä ja surra, olla masentunut? Ei kuitenkaan sillä kustannuksella että täällä ajassa pitäisi olla kurjaa. Raamatun mukaan Jumala antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoille. Sekä uskovilla että uskon hylänneillä on täällä ajassa iloa, riemua, epätoivoa ja surua.Raamattu kehoittaa iloitsemaan.
Päivämiehessä. Pitää vaan ymmärtää oikein mitä joku uskon veli tai sisar on kirjoittanut.
Eikö sama uskon henki ole enemmän kuin jotku Raamatusta ulkoa opitut sanat?
Minä kyllä en ajattele samalla tavalla kuin avaaja. Ja yleensä minusta ei pitäis täällä kritikoida Päivämiestä eikä yleensäkään meikäläisten asioita eikä ketää yksityistä ihmistä nimeltä. Vaan sellaset asiat pitäisi hoitaa muualla.
Tästä ylläolevasta on jo täällä muutaman kerran sanottu.
Eikö kuuliaisuus ole parempi kun uhri ja totella parmpi kuin oinasten lihavuus?
Näin sanoi Samuel Saulille, kun hän oli ollut tottelematon. Ja menetti tottelemattomuuden vuoksi ajallisen kunkinkuuden ja Jumalan lapsi oikeuden.
Kerran sanoi eräs vl-pujuja että ne on ne viisaat jotka kieltävät uskon. Se liika viisaus voi siis olla vaarallista.
Ainakin jos yrittää olla viisaami kuin Jumalan valtakunta. Ja menee seurakunnan edelle asioissa.
Ihannoiko Jeesus seuraavissa vertauksissa tyhmyyttä?
"Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. (Matt 25)."
"Yhdelle hän antoi viisi talenttia* hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta....Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan....'Sinä kelvoton ja laiska palvelija!`(Matt 25)"
Näin Jaakob puolestaan opetti kirjeessään rukoilemaan:
"Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. (Jaak 1:5)."
Ja Pietari tuskaili Paavalin viisauden edessä. Pietari kun oli yksinkertainen kalastaja, mutta Paavali korkeasti koulutettu ja oppinut mies:
"Niissä (Paavalin kirjeissä) tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista... (2. Piet)."
Toisaalla Jeesus opettaa:
"Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. (Matt 10)."
"...Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. (Luk 16)."
Summa summarum: Oletkohan ymmärtänyt liian yksinkertaisesti tuon viisaus-käsitteen? Jeesus ei ihannoinut tyhmyyttä, vaan opetti "lapsenkaltaista uskoa" Jumalan hyvyyteen. Me saamme yksinkertaisesti uskoa Jumalan Sanaan ja sen lupauksiin, mutta meidän tulee toimia ja opettaa viisaasti niin että tuotamme toimillamme Jumalalle kunniaa.
>
Tätä tarkoitankin. Ja olen muistaakseni kuullut vl-opetusta, että lammas jos et tunne itseäsi, mene toisten lampaitten perässä. Lammas on laumaeläin.
>
Niinpä, tässä on paljon opittavaa. Että osaisimme olla kyllin taitavia puheissamme ulkopuollla Jumalan valtakunnan olevien edessä. Että emme omaa hengellistä kotia likaisi.
Ja vaarat voi vaania kummallakin puolella, sekä oikealla että vasemmalla puolella, Niin, että valvominen olis tärkeintä. Eikö Jeesus korostanut erikoisesti valvomisen tärkeyttä,
että emme eksyisi.
"...Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. (Luk 16)."
Eikö Jeesus kiittänyt Jumalaa; että Hän ilmoitti nämä asiat pienille ja yksinkertasille ja salasi ne viisailta ja toimellisilta.
Mikä on julkisesti lehteen painettu, on myös tietoisesti asetettu julkisen kritiikin alle. Ihan sama asia, kun Muhammed-pilapiirroksista nousi kohu. Samalla tavalla, kun pv-mies julkaisee juttuja, niitten kirjoittaja on niistä myös vastuussa. Hän esiintyy omalla nimellään, joten hänen kirjoitukseen voi viitata hänen nimellään ja jutun lähde pitää ilmoittaa. Samalla tavalla kuin viiittaa minkä tahansa lehden kirjoitukseen. Ei päivämies ole sen suojatumpi kuin muukaan lehti. Saman kritiikin alle se voidaan ottaa kuin mikä tahansa lehti. Siitä syystä saa aina 2 kertaa miettiä, mitä pannaan julkiseen painoon juttua.
Eiköä sinusta esimerkiksi olisi julkisesti saanut muhamedpiirroksista ja sen piirtäjistä keskustella? Tuolla periaatteella, kun kirjoitat ja kiellät, ettei saa päivämiehestä ja ylikärpän tekstistä kirjoittaa ja ettei teikäläisiäkään saa kritisoida. Kuule, kun kaikki opit ja ismit joutuvat kritiikin alle aina ja iankaikkisesti. Aamen.
Jeesus opetti yksinkertaisesti, että Jumalan salaisuus ei ole ihmisen järjen ratkaistavissa. Kyseessä on Jumalan viisaus ja sen ihminen voi "ratkaista" vain uskon lahjan kautta. Jeesushan jatkaa tuossa samassa Raamatun kohdassa: "Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. (Matt 11:26)."
Tämän viisauden ratkaisu on Pojan tahdossa.
Paavali oli tavattoman viisas ja terävä. Jumala käytti hänen viisautensa täysimääräisesti oman työnsä edistämiseen.
Tyhmyydestä ei tule bonuspisteitä. Kysymys on siitä, että Jumalan viisaus on Kristuksen ristissä, kuten Paavali opettaa. Hullultahan tämä kuulostaa?
Jumalan valtakunnassa, ei ole monta viisasata ei monta suuresta suvusta. Vaan Jumala on ilmoittanut Sanansa niille, jotka ei mitään ole.
Mutta niitä viisaitkin on uskovaisten joukossa. (ote vl-saarnasta).
Sepä se on näkösällä, että jos on liian viisas, Jumalan Sana ei aukene järjelle. Tästä me olemme samaa mieltä.
Ylikärppä kirjoittaa nyt nauttimisesta. Mielenkiintoista. Päivämiehessä oli hiljattain kirjoitus, jossa todettiin hyvin ykskantaan, että uskovainen ei saa viihtyä. Ei ole sopivaa osallistua mihinkään viihteelliseen ja sitten lueteltiin se tuttu ja voimassa oleva lista 70-luvulta: urheilukilpailut, konsertit, kuorot, ravit jne... Minusta tämä on kummallinen asenne jo lähtökohdiltaan. Uskovaiset on opetettu ajattelemaan kaikesta hyvin pelokkaasti, arasti, kielteisesti ja vastenmielisesti. Eihän se ole synti, jos harrastaa hyvää musiikkia kuorojen ja konserttien parissa, kuntoilee urheilun parissa ja nauttii vauhdikkaista kiekkomatseista jne. Kyllä uskovainenkin saa virkistäytyä ja viihtyä. Niin minä ainakin teen. Seuroissakin voi viihtyä.
Viihtyä saa mutta oikeassa hengessä. Näin sanoisi mun vl-siskoni.
käyttää, toivosin, että vastaisit myös sinulle annettuihin kritikoiviin kirjoituksiini.
hänellä, jolla on hyvä omatunto, sanotaan jossakin.
>> ...meille on luvassa iankaikkisen elämän nautinto, johon verrattuna ajallisen elämän nautinto ei ole yhtään mitään." >>
Tämänhetkisen elämäni nautinto ei ole mitään tulevaan nautintoon verrattuna? Tulevaisuus on vielä parempi kuin nykyisyys? Jos suostun kärsimään nykyhetkessä, minut palkitaan tulevilla nautinnoilla, jotka ovat paljon parempia kuin mikään aiemmin kokemani!? Tätäkö on kristityn taivasikävä? Kun kestän vähän aikaa, niin sitten saan luvatun levon ja rauhan, mutta e n s i n on kärsittävä vaikeuksista!?
>> Onko juuri nautinto tuonpuoleisessa se joka saa jaksamaan ajallisen elämän kuormat? >>
Ikäänkuin elämä täällä "ajassa" olisi jotakin muuta kuin taivaselämää, "talostelua Jumalan valtakunnassa" tai muuta senkaltaista? Jos avauksen lainaus tarkoittaa että vasta taivaassa on ilo (täällä kärsimys), lepo (vaiva ja sairaus) ja rauha (sota), niin "taivas maan päällä" on erehdys.
Elämme täällä, mutta ajattelemme taivasta; kaikki tuo saa aikaan sellaisen ajatuksen, että tämän hetkinen elämämme on jonkinlainen vaiva ja ahdistus jonka Luoja on antanut meille koetellakseen uskoamme (koettelematonta uskoa ei ole).
Kun Luoja iloitsee töistään niin ihminen kärsii tekojensa vuoksi ja odottaa pääsyä ongelmistaan ja vaivojen loppumista; tuo kaikki on osoitus synneistämme joita meidän on pakko sietää, vaikka voisimme iloita Jumalan lapsen nimestämme ja olla tyytyväisiä saamastamme lahjasta, josta voimme NAUTTIA joka päivä.