samettikukka

Viime keväänä laitoin samettikukan siemeniä kasvamaan. Hyvin onnistui muuten, mutta melko myöhään alkoivat kukkimaan. Syksyllä keräilin samettikukistani siemieniä, mutta nyt en enää muista kuinka ne piti kasvattaa...

Olisiko jollain parempi muisti kuin minulla? Kaikki vinkit ovet tervetulleita.
Kiitos!
3437045
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Sama juttu oli itsellä viime vuonna. Siis yllättävän myöhään oli kukinta. No itse kasvatuksesta, mulla on lajikkeena tälläinen isokukkainen Golden Age. Kylvö on huhtikuun lopussa ja koulinta 1-2 vkoa kylvöstä. Istutus toukokuun jälkeen aurinkoiselle paikalle. Riviväli 30-35 cm, taimiväli 10-15 cm. (Huom, kyseessä siis se isokukkainen.)
Kukinta n. 2 kk kylvöstä.
Ryhmäsamettikukalla on taimiväli 20 cm, riviväli 20 cm. Kylvö huhtikuusta kesäkuun alkuun.(!) Hassua että tämän pussin ohjeessa lukee että vaatii esikasvatuksen ja kuitenkin on merkitty myös suorakylvö toukokuun alkupuolelta kesäkuun alkuun.

Äänestä
  • Kiitos tiedoista! Minulla nuo siemenet ovat sellaisen matalan puna-oranssin pienen samettikukan siemeniä. Muistelinkin, että esikasvatuksen ei tarvinut olla kovin pitkä, mutta en ollut varma. Taidan kuitenkin laittaa osan siemenistä jo hyvissä ajoin kasvamaan. Tietysti vaarana on se, että taimista tulee honteloita... Mutta jospa kukinta olisi aikaisempi, jos aloittaa kasvauksen aiemmin.

    Äänestä

  • terhi kirjoitti:

    Kiitos tiedoista! Minulla nuo siemenet ovat sellaisen matalan puna-oranssin pienen samettikukan siemeniä. Muistelinkin, että esikasvatuksen ei tarvinut olla kovin pitkä, mutta en ollut varma. Taidan kuitenkin laittaa osan siemenistä jo hyvissä ajoin kasvamaan. Tietysti vaarana on se, että taimista tulee honteloita... Mutta jospa kukinta olisi aikaisempi, jos aloittaa kasvauksen aiemmin.

    Sanottiinko siinä pussin kyljessä, miten siemenet kylvetään. Pitikö ne peittää vai jättää mullan päälle? Ja oliko se samettikukka, jonka kylvöastian päälle oli hyvä laittaa muovikelmu (reikäinen tietty), jotta kasvuunlähtö olisi varmempaa? Vai sekoitanko nyt johonkin muihin siemeniin?
    Kiitos taas :)

    Kyllä itse ainakin peitän ohuelti ihan kaikki siemenet mitä kylvän. Ja tuo muovikelmu on ihan hyvä konsti kaikessa kylvämisessä, kosteus pysyy paremmin sisällä.
    (Meillä tulee hirveät määrät niitä muovirasioita joissa nykyään myydään esim. jauhelihaa. Käytän sellaisia toista kylvöastiana ja sitten poralla reiítän toisen jonka laitan kanneksi, siis niitä läpinäkyviä rasioita tietenkin.)

    Äänestä

  • mullakin kirjoitti:

    hyviä idätys astioita just ne jauheliharasiat, samoin olen minäkin käyttänyt niitä, nehän ovat kuin minikasvihuoneita kun voi toisen aina laittaa kanneksi. Muovikelmu on myöskin hyvä pingottaa astian päälle ja siihen vaan reikiä.

    Äänestä

  • ovatkin kirjoitti:

    Laitoin viime vuonna kasvamaan jo maaliskuun puolessa välissä ja osa kukki kesäkuun alussa kun istutin ulos. Samettikukka kestää pitkänkin taimikasvatuksen huonelämpötilassa (monet kukathan kasvavat liian hennoiksi hujopeiksi lämpimässä huoneilmassa). Siis jos vain viitsit niitä sisällä sietää niin pitkään, pistä kasvamaan vaan!

    Äänestä

  • terhi kirjoitti:

    Sanottiinko siinä pussin kyljessä, miten siemenet kylvetään. Pitikö ne peittää vai jättää mullan päälle? Ja oliko se samettikukka, jonka kylvöastian päälle oli hyvä laittaa muovikelmu (reikäinen tietty), jotta kasvuunlähtö olisi varmempaa? Vai sekoitanko nyt johonkin muihin siemeniin?
    Kiitos taas :)

    ne "neulat" mustapää alaspäin multaan. Sillain mulla on jokavuosi itämisprosentti 100.

    Äänestä

  • kupi kirjoitti:

    ne "neulat" mustapää alaspäin multaan. Sillain mulla on jokavuosi itämisprosentti 100.

    Minä ehdin jo laittaa osan siemenistä multaan sillä lailla kupeelleen köllöttämään. Pitää loput laittaa sitten pystyyn mustapää alaspäin. Siinähän voikin hyvin tehdä itämisvertailuja :)

    Nyt vaan ostamaan lisää taimimultaa...

    Äänestä

  • terhi kirjoitti:

    Minä ehdin jo laittaa osan siemenistä multaan sillä lailla kupeelleen köllöttämään. Pitää loput laittaa sitten pystyyn mustapää alaspäin. Siinähän voikin hyvin tehdä itämisvertailuja :)

    Nyt vaan ostamaan lisää taimimultaa...

    Älä huoli, kyllä ne sieltä ihan hyvin itää vaikkei niitä "oikein päin" asettele!
    Nyt tuli kyllä minullekin kauhea into kylvää ne omat samettikukan siemenet!

    Äänestä

  • terhi kirjoitti:

    Minä ehdin jo laittaa osan siemenistä multaan sillä lailla kupeelleen köllöttämään. Pitää loput laittaa sitten pystyyn mustapää alaspäin. Siinähän voikin hyvin tehdä itämisvertailuja :)

    Nyt vaan ostamaan lisää taimimultaa...

    laittanut pötkölleen vaan ja hyvin on toiminut.

    Äänestä

  • terhi kirjoitti:

    Sanottiinko siinä pussin kyljessä, miten siemenet kylvetään. Pitikö ne peittää vai jättää mullan päälle? Ja oliko se samettikukka, jonka kylvöastian päälle oli hyvä laittaa muovikelmu (reikäinen tietty), jotta kasvuunlähtö olisi varmempaa? Vai sekoitanko nyt johonkin muihin siemeniin?
    Kiitos taas :)

    Aina olen laittanut pötkölleen ja hyvin on kasvaneet.Tärkeintä on itämislämpötila ja sitten voi jo laittaa alempaan ettei veny liikaa. Herkkusienirasiat on myös hyviä idätykseen ,sinisiä alhaalta ja reijitys kannessa.
    Mahtaako muilla olla jo valkeaa samettikukkaa kasvamassa,

    Äänestä

  • vanilla kirjoitti:

    on valkosenakin ? en ole minä ainakaan tiennytkään.

    Äänestä

  • myös kirjoitti:

    on valkosenakin ? en ole minä ainakaan tiennytkään.

    ...Oo ikinä nähny valkosta samettikukkaa(tai samettiruusua,kuten minun lapsuudenkodissa sanottiin ja se minuunkin juurtunut)

    Joku uutuus kai?

    Terveisin Anu

    Äänestä

  • myös kirjoitti:

    on valkosenakin ? en ole minä ainakaan tiennytkään.

    Sellainen melkein valkoinen on, ei ihan vitivalkoinen mut valkoiseksi voi kyllä sanoa. Ihan nättikin vielä.

    Äänestä

  • viherpeukku kirjoitti:

    Sellainen melkein valkoinen on, ei ihan vitivalkoinen mut valkoiseksi voi kyllä sanoa. Ihan nättikin vielä.

    siitä hyvin vaaleesta olen nähnyt kuvia vaan luulinkin että sitä on niinkun ihan oikeen valkosena.Sehän on niinkuin aavistuksen kellertävä.

    Äänestä

  • kyllähän kirjoitti:

    siitä hyvin vaaleesta olen nähnyt kuvia vaan luulinkin että sitä on niinkun ihan oikeen valkosena.Sehän on niinkuin aavistuksen kellertävä.

    http://www.schetelig.com/index.php?136

    tuolta löytyy aika vaaleen samettiruusun tiedot ja kuva

    vanilla on nimi

    Äänestä

  • viherpeukku kirjoitti:

    http://www.schetelig.com/index.php?136

    tuolta löytyy aika vaaleen samettiruusun tiedot ja kuva

    vanilla on nimi

    kaunis tuo vaaleakin.Minä laitoin nytkin sitä kirkkaan keltaista isosamettikukkaa. Taikka olihan niissä sitä sekoitustakin,jossa on vähän eri sävyjä.

    Äänestä

  • vanilla kirjoitti:

    Aina olen laittanut pötkölleen ja hyvin on kasvaneet.Tärkeintä on itämislämpötila ja sitten voi jo laittaa alempaan ettei veny liikaa. Herkkusienirasiat on myös hyviä idätykseen ,sinisiä alhaalta ja reijitys kannessa.
    Mahtaako muilla olla jo valkeaa samettikukkaa kasvamassa,

    Jos samettikukan taimet venähtävät, ne voi sekä kouliessa että lopulliselle kasvupaikalleen istuttaessa huoletta istuttaa paljon alkuperäistä syvempään tai sitten jonkin verran kallelleen. Ovat kovia kasvattamaan uusia juuria varren tyvestä.

    Äänestä

juuri minäkin, yhden siemenpussin. Viikko sitten kylvin ja nyt viikonloppuna koulin. Nyt on sitten yksiössä 120 tainta. Miestä vähän nauratti. Kysy, meinaako mennä torille myymään :) Siksi oli niin kivaa lukea nyt tätä eidän keskustelua.

Onnea ja iloa kaikille kylvijöille!

Äänestä
  • myöskin!

    Äänestä

  • sinnekkin kirjoitti:

    myöskin!

    Ans kattoo mitä tapahtuu kylvin nimittäin tänään samettikukan siemenet suoraan kukkapenkkiin.Osa on kyllä sisällä kasvamassa.Saa sitten nähdä paleltuvatko kaikki ulkona itävät.

    Äänestä

  • Merja kirjoitti:

    Ans kattoo mitä tapahtuu kylvin nimittäin tänään samettikukan siemenet suoraan kukkapenkkiin.Osa on kyllä sisällä kasvamassa.Saa sitten nähdä paleltuvatko kaikki ulkona itävät.

    Iso samettikukkaa minä kylvin maaliskuun lopulla. Ja ny on semmoiset n. 3 cm taimet jo pystyssä, pari pientä lehteä jokaisessa. Onko jo hyvä aika alkaa niitä koulimaan? joku sanoi että viilipurkkiin voi istuttaa kaksi taimea, mutta onko sittenkin liian pieni kahdelle kun kyseessä on iso samettikukka?

    ihan ensimmäistä kertaa elämässäni kasvatan kukkaa siemenestä...

    Äänestä

  • onko liian pieni kirjoitti:

    Minä olen kasvattanut samettiruusuja jo 5 vuotta ja joka vuosi olen kylvänyt ne maaliskuun puolivälissä. Joten on jo hyvä aika kylvää siemenet jotta kukkisivat aikasemmin. Ja viilipurkki käy vallan mainiosti.

    Äänestä

  • Älä välitä. Mulla kävi pari vuotta sitten niin, että kylvin siperianunikkoa pariin purkkiin. Vähän ajan päästä oli kolmiossa tuhat siperianunikkovauvaa. Sellaista se on. Kyllä meilläkin muut perheenjäsenet virnuilivat.

    Puutarhurointi on kaikista harrastuksista paras eikä vie edes paljon rahaa! Hinta-laatusuhde lienee ihan huippua. ;-)

    Kyllä niin hirveästi jo multasormet syyhyää. Ihan vähän olen kylvänyt, onneksi lasitettu eteläpartsi jo pian helpottaa tilanpuutteeseen, kunhan päästään vähän parempiin yölämpötiloihin.

    Äänestä

  • kokenut kasvattaja kirjoitti:

    Minä olen kasvattanut samettiruusuja jo 5 vuotta ja joka vuosi olen kylvänyt ne maaliskuun puolivälissä. Joten on jo hyvä aika kylvää siemenet jotta kukkisivat aikasemmin. Ja viilipurkki käy vallan mainiosti.

    Minun ei ole onnistunut saada keltaisia pieniä ryhmäsamettikukkia itämään käytännöllisesti katsoen ollenkaan. Oranssi itää, samoin tumma ruosteenpunainen itää jo kylvöä seuraavana päivänä. Iso vaaleakin iti kunnolla viime vuonna. Nyt en sitä enää laittanut kun se vaatii niin paljon kastelua kesällä, varsinainen juoppo! Mutta ei vaan idä se pikkuinen keltainen! Missä on vika kun kaikki idätän samalla tavalla ja ihanteelliseksi olosuhteissa, uusilla siemenillä, puutarhakaupasta ostetuilla?

    Äänestä

  • Itu5 kirjoitti:

    Kaivoin siemenpussien "arkistosta" ( talletan aina pussit ) esiin ensimmäisen ostamani pussin kääpiösamettikukasta. Siis jostain viiden-kuuden vuoden takaa, vuosi puuttui, mutta kylvöpäivä oli sentään kyljessä, 9.4.

    Tiedot: Weibull Trädgård Ab, lajike: Tagetes tenuifolia, Ursula. Itämis% 70.

    Kestävä, kaunis, tuoksuva. Suosittelen. Onnea hankkeelle!

    Äänestä

  • 😉😊👍

    Äänestä

Vielä samettikukista.
Vanillaa olen kylvänyt ja koulinut normimenetelmällä, mutta kääpiöiden kanssa on tullut oikaistua seuraavasti: Iso ruukku ( vastaa n. 10 l ämpäriä ) puutarhamultaa täyteen, reilu kastelu ja kaadan kädestä reilun kourallisen siemeniä pintaan, levittelen ne "matoksi" ja ripsaisen kevyesti multaa päälle. Kastelen, reikämuovitan. Huhtikuun alkupuolella ehtii hyvin. Tuloksena on 60-70 cm leveät, hyvin tiheät puskat, jotka kukkivat hallojen tuloon saakka. Helppoa ja näyttävä lopputulos. Siemeniä tulee joka vuosi yli oman tarpeen, jaan muille multasormille. Lannoitan säännöllisesti Kekkilän "punaisella".

Äänestä
  • Hyvä konsti, otan myöskin kokeiluun. Ja jos taimikosta tulle liian tiheä "turkki", osanhan voi nyppästä pois. Itse kerätyissä siemenissä, ainakin minulla, itävyys on huonompi kuin kaupasta ostetuilla. Ehdoton lemppari samettikukista on Glowing Embers ja sitä ei ole enää muutamiin vuosiin saanut kaupoista. Onnekseni keräsin syksyllä runsaasti siementä talteen.

    Äänestä

Miten hyvin samettikukka kestää kylmää?Milloin voi istuttaa ulos?

Äänestä

Rönsy, aika hyvin kestävät, mutteivat miinusasteita:
Miten teillä muilla kävi itse kerättyjen siementen kanssa tänä keväänä?
Minulle tuli täytenä pettymyksenä kääpiöiden huono itävyys. Oliko se viime vuoden sadekesä syynä?
Kylvin kertomallani tavalla. Nyt on ainoastaan siellä täällä muutama vaivainen taimi.
Odotin liian kauan, kaupan siemenistäkään ei oikein ehdi mitään syntyä jos vielä kylväisi. Laitan nyt niiden taimien joukkoon leijonankitoja, koulin niitä kunhan ennätän, ovat vielä kylvöastiassa.

Äänestä
  • Minulla myös ei ole itänyt omista siemenistä jotka keräsin syksyllä - kaupan pussista irti hienosti! Missähän on syy?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla myös ei ole itänyt omista siemenistä jotka keräsin syksyllä - kaupan pussista irti hienosti! Missähän on syy?

    Irti=iti

    Äänestä

Olen siemenestä kasvattanut samettiruusuja monituisia vuosia. Tämän kevään lajikkeen nimeä en muista, mutta kukka on samanmoinen, kuin tavallisissa matalissa samettikukissa. Kasvista tuli liika korkea, vaikka hyvässä valossa on saanut kasvaa tanakaksi ja näyttää kasvavan korkeutta edelleen.
Mikä kyseinen lajike mahtaa olla? Minulle ainakin väärä lajike, aikaisempiin verrattuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

terhi kirjoitti:

Viime keväänä laitoin samettikukan siemeniä kasvamaan. Hyvin onnistui muuten, mutta melko myöhään alkoivat kukkimaan. Syksyllä keräilin samettikukistani siemieniä, mutta nyt en enää muista kuinka ne piti kasvattaa...

Olisiko jollain parempi muisti kuin minulla? Kaikki vinkit ovet tervetulleita.
Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu