MITEN MONTA ??

Ehkä paras näin,onko vastaanotto yhtä tyly?

sanoitko,että 18 joukkoa,voi ei voi olla totta Onko teillä kuitenkin sama lestadiolainen Jumalan sanan opetus vai nimikö vaan?

ruustinna kirjoitti:

sanoitko,että 18 joukkoa,voi ei voi olla totta Onko teillä kuitenkin sama lestadiolainen Jumalan sanan opetus vai nimikö vaan?

Vaikeaa on varmuudella sanoa, minkälainen Jumalan sanan opetus eri joukkioilla on. Arvelen J. Talosen parhaiten tietävän lestadiolaissuuntien opetuksen ja taustat, hän on asiaa paljon tutkinut. Raamatun opetushan voi olla hyvinkin lähellä toista ryhmää, mutta henk.koht. väittämänä ajattelen jonkin ulkoisen asian muodostuvan rajanvetäjäksi. Ajan myötä ihmiset tottuvat oman ryhmänsä "sääntöihin", ja alkavat pitää naapurin sääntöjä kummallisina.

Jakautuminen syntyy, kun suuri porukka ei pääse yhteisymmärrykseen jostain asiasta. Jokin asia muodostuu niin sanotuksi kynnyskysymykseksi, josta ei voi antaa periksi. Ei kai se sen kummempaa ole kuin eroavalla pariskunnalla. Rakkaus puuttuu.

Oma mielihaluni olisi laajentaa uskonkeskustelua lestadiolaisuuden ulkopuolelle, käsittämään kristillisen opetuksen. Me löydämme helposti muista ryhmittymistä hurmoshenkeä, väärää henkeä, maailmallisuutta, sitä ja tätä, ja joskus hieman puutteellisin tiedoin. Oma uskomme on sitten täydellistä. Ei mitään vikaa opetuksessa. Kriittisyys ei suinkaan ole pahasta, opetusta täytyykin ruotia sillä karkealla kalaverkolla, jotta epäuskon suomut irtoavat.

Eräs lähetystyöntekijä kertoi, että heillä on lähetystyössä sellainen tapa, että uudelta työntekijältä kysytään: Oletko kristitty? Jos hän vastaa myöntävästi, asia on kunnossa. Lähetystyö ei onnistuisi sillä keinolla, että opettajat kinastelisivat siitä, kuka on tulkinnassaan "oikeimmassa". Ymmärrän tietysti sen, että lähetystyö on siemenen kylvämistä, ja siinä tärkeintä on oikea perustus. Hienommat vihollisen verkot punotaan opillisissa hienouksissa.

Joskus tulee mieleen, että fariseuksetkin olivat varmasti tosissaan uskossaan, ja yrittivät tehdä kaiken oikein. Perimmältään heillä oli tavoite palvella Jumalaa, mutta lähtökohta oli väärä, ja Jeesus osoitti sen heille. Ihmisestä tuleva pyhyys ei ollutkaan pyhyyttä. Jälkikäteen voimme tämän lukea, ja ymmärrämme sen hyvin, mutta joskus kannattaa yrittää päästä mielikuvituksen siivillä Raamatun aikaan, olisimmeko olleet sen parempia, ja uskoneet noin vain kaiken, mitä Jeesus sanoi, uhmaten kaikkea mahtavaa maallista ja kirkollista. Moni olisi epäröinyt, ja katsellut vain sivusta, miten käy.

s.aviruukku kirjoitti:

Vaikeaa on varmuudella sanoa, minkälainen Jumalan sanan opetus eri joukkioilla on. Arvelen J. Talosen parhaiten tietävän lestadiolaissuuntien opetuksen ja taustat, hän on asiaa paljon tutkinut. Raamatun opetushan voi olla hyvinkin lähellä toista ryhmää, mutta henk.koht. väittämänä ajattelen jonkin ulkoisen asian muodostuvan rajanvetäjäksi. Ajan myötä ihmiset tottuvat oman ryhmänsä "sääntöihin", ja alkavat pitää naapurin sääntöjä kummallisina.

Jakautuminen syntyy, kun suuri porukka ei pääse yhteisymmärrykseen jostain asiasta. Jokin asia muodostuu niin sanotuksi kynnyskysymykseksi, josta ei voi antaa periksi. Ei kai se sen kummempaa ole kuin eroavalla pariskunnalla. Rakkaus puuttuu.

Oma mielihaluni olisi laajentaa uskonkeskustelua lestadiolaisuuden ulkopuolelle, käsittämään kristillisen opetuksen. Me löydämme helposti muista ryhmittymistä hurmoshenkeä, väärää henkeä, maailmallisuutta, sitä ja tätä, ja joskus hieman puutteellisin tiedoin. Oma uskomme on sitten täydellistä. Ei mitään vikaa opetuksessa. Kriittisyys ei suinkaan ole pahasta, opetusta täytyykin ruotia sillä karkealla kalaverkolla, jotta epäuskon suomut irtoavat.

Eräs lähetystyöntekijä kertoi, että heillä on lähetystyössä sellainen tapa, että uudelta työntekijältä kysytään: Oletko kristitty? Jos hän vastaa myöntävästi, asia on kunnossa. Lähetystyö ei onnistuisi sillä keinolla, että opettajat kinastelisivat siitä, kuka on tulkinnassaan "oikeimmassa". Ymmärrän tietysti sen, että lähetystyö on siemenen kylvämistä, ja siinä tärkeintä on oikea perustus. Hienommat vihollisen verkot punotaan opillisissa hienouksissa.

Joskus tulee mieleen, että fariseuksetkin olivat varmasti tosissaan uskossaan, ja yrittivät tehdä kaiken oikein. Perimmältään heillä oli tavoite palvella Jumalaa, mutta lähtökohta oli väärä, ja Jeesus osoitti sen heille. Ihmisestä tuleva pyhyys ei ollutkaan pyhyyttä. Jälkikäteen voimme tämän lukea, ja ymmärrämme sen hyvin, mutta joskus kannattaa yrittää päästä mielikuvituksen siivillä Raamatun aikaan, olisimmeko olleet sen parempia, ja uskoneet noin vain kaiken, mitä Jeesus sanoi, uhmaten kaikkea mahtavaa maallista ja kirkollista. Moni olisi epäröinyt, ja katsellut vain sivusta, miten käy.

Ymmärsinkö oikein,että lestadiolainen opetus ei välttämättä ole niin "yleiskristillistä" ,mitä suuntautuminen tarkoittaa ,onko ryhmät sisäänpäin lämpeneviä?

ruustinna kirjoitti:

Ymmärsinkö oikein,että lestadiolainen opetus ei välttämättä ole niin "yleiskristillistä" ,mitä suuntautuminen tarkoittaa ,onko ryhmät sisäänpäin lämpeneviä?

Mielestäni ovat. En ole asiantuntija, ainoastaan erään lahkon kristitty/luterilainen/lestadiolainen. Sisäpiirin tietoa on vain omasta joukosta.

s.aviruukku kirjoitti:

Vaikeaa on varmuudella sanoa, minkälainen Jumalan sanan opetus eri joukkioilla on. Arvelen J. Talosen parhaiten tietävän lestadiolaissuuntien opetuksen ja taustat, hän on asiaa paljon tutkinut. Raamatun opetushan voi olla hyvinkin lähellä toista ryhmää, mutta henk.koht. väittämänä ajattelen jonkin ulkoisen asian muodostuvan rajanvetäjäksi. Ajan myötä ihmiset tottuvat oman ryhmänsä "sääntöihin", ja alkavat pitää naapurin sääntöjä kummallisina.

Jakautuminen syntyy, kun suuri porukka ei pääse yhteisymmärrykseen jostain asiasta. Jokin asia muodostuu niin sanotuksi kynnyskysymykseksi, josta ei voi antaa periksi. Ei kai se sen kummempaa ole kuin eroavalla pariskunnalla. Rakkaus puuttuu.

Oma mielihaluni olisi laajentaa uskonkeskustelua lestadiolaisuuden ulkopuolelle, käsittämään kristillisen opetuksen. Me löydämme helposti muista ryhmittymistä hurmoshenkeä, väärää henkeä, maailmallisuutta, sitä ja tätä, ja joskus hieman puutteellisin tiedoin. Oma uskomme on sitten täydellistä. Ei mitään vikaa opetuksessa. Kriittisyys ei suinkaan ole pahasta, opetusta täytyykin ruotia sillä karkealla kalaverkolla, jotta epäuskon suomut irtoavat.

Eräs lähetystyöntekijä kertoi, että heillä on lähetystyössä sellainen tapa, että uudelta työntekijältä kysytään: Oletko kristitty? Jos hän vastaa myöntävästi, asia on kunnossa. Lähetystyö ei onnistuisi sillä keinolla, että opettajat kinastelisivat siitä, kuka on tulkinnassaan "oikeimmassa". Ymmärrän tietysti sen, että lähetystyö on siemenen kylvämistä, ja siinä tärkeintä on oikea perustus. Hienommat vihollisen verkot punotaan opillisissa hienouksissa.

Joskus tulee mieleen, että fariseuksetkin olivat varmasti tosissaan uskossaan, ja yrittivät tehdä kaiken oikein. Perimmältään heillä oli tavoite palvella Jumalaa, mutta lähtökohta oli väärä, ja Jeesus osoitti sen heille. Ihmisestä tuleva pyhyys ei ollutkaan pyhyyttä. Jälkikäteen voimme tämän lukea, ja ymmärrämme sen hyvin, mutta joskus kannattaa yrittää päästä mielikuvituksen siivillä Raamatun aikaan, olisimmeko olleet sen parempia, ja uskoneet noin vain kaiken, mitä Jeesus sanoi, uhmaten kaikkea mahtavaa maallista ja kirkollista. Moni olisi epäröinyt, ja katsellut vain sivusta, miten käy.

Hyvin kirjoitit.

Eräs seikka tässä jäi mielestäni vähälle huomiolle, nimittäin se että nimenomaan (Ismael -komplisoituneet) johtajat lietsovat tätä separatismin henkeä, jonka mukaan kaikki muut uskovat, ja osa omasta joukostakin ovat eriseuraa.

Voimakkaalla ja perusteettomalla tradition korostamisella pidetään joukkoja koossa.

Kristikunta on ollut jakautuneena kahteen leiriin todennäköisesti jo sen alusta asti. "Aabrahamin kaksi poikaa", tapaus
kertoo kristillisen maailman ydinongelman.

Uskonvanhurskauden ja lainvanhurskauden yhteiselo.

Nämä kaksi vanhurskautta liikkuvat AINA rinnan kristikunnassa, maailman loppuun asti. Ja se on hyvin ongelmallista. Tämä on yhteistä kaikissa hengellisissä piireissä ja seurakunnissa, kukaan ei ole poikkeus tästä.

Toinen poika (hengellinen bodari) rakentuu päällepäin näkyvien hedelmien, ja IHMISEN realististen edellytysten varaan. Siis siihen mitä ihminen voi olla ja mitä hän voi tehdä, jotta tulisi Jumalan hyväksymäksi, ja pysyisi hänen hyväksymänään. Hän on todellisuudessa renki joka on talossa tekemänsä työpanoksen tähden, eikä poika.

Toinen poika on perillinen siksi, että hän uskoo Jumalan lupaukseen VAIMON SIEMENESTÄ, ja on sen tähden vanhurskas *ISÄNSÄ SIEMENEN PERUSTEELLA*. Hän on Isänsä poika KRISTUKSEN TÄHDEN, teoista ja päälle näkyvistä näytöistään lainkaan riippumatta.

Hän on siis talon poika, koska on syntynyt Isän siemenestä hänen pojakseen. Poika ei koskaan tee työtä, tullakseen pojaksi, tai tytöksi, vaan hänen asemansa perustuu syntymään. Sen tiedämme kaikki luonnollisesti, mutta kaikki, (Ismael), eivät ymmärrä tätä koskaan hengellisesti!

Näitä veljiä ja sisaria kutsutaan raamatussa vanhemmaksi veljeksi. Heillä on koko elämänsä ajan vaikeuksia ymmärtää, että armo on todella ansioton Jumalan rakkaus joka on tullut ihmisen osaksi
KRISTUKSEN LUNATUSTYÖN TÄHDEN. Miksi näin? Siksi koska heidän on AINA itse ansaittava oikeus tulla rakastetuiksi. Näitä hengellisiä ansaitsemiskeinoja on lukematon määrä.

Totuuden etsijä kirjoitti:

Hyvin kirjoitit.

Eräs seikka tässä jäi mielestäni vähälle huomiolle, nimittäin se että nimenomaan (Ismael -komplisoituneet) johtajat lietsovat tätä separatismin henkeä, jonka mukaan kaikki muut uskovat, ja osa omasta joukostakin ovat eriseuraa.

Voimakkaalla ja perusteettomalla tradition korostamisella pidetään joukkoja koossa.

Kristikunta on ollut jakautuneena kahteen leiriin todennäköisesti jo sen alusta asti. "Aabrahamin kaksi poikaa", tapaus
kertoo kristillisen maailman ydinongelman.

Uskonvanhurskauden ja lainvanhurskauden yhteiselo.

Nämä kaksi vanhurskautta liikkuvat AINA rinnan kristikunnassa, maailman loppuun asti. Ja se on hyvin ongelmallista. Tämä on yhteistä kaikissa hengellisissä piireissä ja seurakunnissa, kukaan ei ole poikkeus tästä.

Toinen poika (hengellinen bodari) rakentuu päällepäin näkyvien hedelmien, ja IHMISEN realististen edellytysten varaan. Siis siihen mitä ihminen voi olla ja mitä hän voi tehdä, jotta tulisi Jumalan hyväksymäksi, ja pysyisi hänen hyväksymänään. Hän on todellisuudessa renki joka on talossa tekemänsä työpanoksen tähden, eikä poika.

Toinen poika on perillinen siksi, että hän uskoo Jumalan lupaukseen VAIMON SIEMENESTÄ, ja on sen tähden vanhurskas *ISÄNSÄ SIEMENEN PERUSTEELLA*. Hän on Isänsä poika KRISTUKSEN TÄHDEN, teoista ja päälle näkyvistä näytöistään lainkaan riippumatta.

Hän on siis talon poika, koska on syntynyt Isän siemenestä hänen pojakseen. Poika ei koskaan tee työtä, tullakseen pojaksi, tai tytöksi, vaan hänen asemansa perustuu syntymään. Sen tiedämme kaikki luonnollisesti, mutta kaikki, (Ismael), eivät ymmärrä tätä koskaan hengellisesti!

Näitä veljiä ja sisaria kutsutaan raamatussa vanhemmaksi veljeksi. Heillä on koko elämänsä ajan vaikeuksia ymmärtää, että armo on todella ansioton Jumalan rakkaus joka on tullut ihmisen osaksi
KRISTUKSEN LUNATUSTYÖN TÄHDEN. Miksi näin? Siksi koska heidän on AINA itse ansaittava oikeus tulla rakastetuiksi. Näitä hengellisiä ansaitsemiskeinoja on lukematon määrä.

Tarkoittaako tämä kertomusta Kainista ja Abelista ja heidän uhristaan? Hyvä valotus!