Tästä on jo aikaa kun lapseni meni ja haukkui kaveriaan.
Mutta se mikä minua tässä lähinnä huvittaa ja kummastuttaa on se että lapseni kaverin vanhemmat ovat suuttunut minulle kun lapseni meni haukkumaan heirän lastaan.
Ei silti rumastihan lapseni teki.
Mutta miksi aikuiset alkaa mykkä koulua pitämään.
Varsinkin kun lapset ovat jo ajat sitten sopineet?
Mutta se mikä minua tässä lähinnä huvittaa ja kummastuttaa on se että lapseni kaverin vanhemmat ovat suuttunut minulle kun lapseni meni haukkumaan heirän lastaan.
Ei silti rumastihan lapseni teki.
Mutta miksi aikuiset alkaa mykkä koulua pitämään.
Varsinkin kun lapset ovat jo ajat sitten sopineet?
Vastaukset 12
Vanhimmat
että lapset sanovat asioita mitä kotona kuulevat?
Niinhän se on mutta miksi aikuiset pitää sen vuoksi mykkäkoulua,eikä tervehri.
Minusta lapset tässsä tapauksessa on paljon viksunpia kuin aikuiset
lapset sanovat myös asioita mitä kuulevat muualtakin. Ja kyllähän he kuulevat kaikenlaista, elleivät tynnyrissä kasva.
tervehdi sellaisia ihmisiä jotka puhuvat paskaa selän takana.
on nyt eri asia tässä tapaukseesa,ainakin mitä minä käsitin,eli lapset olivat nahistelleet keskenään......
Kyllä minäkin tiedän näitä turhasta töksähtäjiä eikä tarvitse edes lasten sählätä välissä:) :)
äiti antaa lapsensa ymmärtää että kaveri on tyhmä. Lapsi haukkuu kaverin tyhmäksi. Kaverin äiti tajuaa, että tuollaista lapsi ei sano ellei ole kuullut kotoaan. Siksipä loukkaantuu lapsen äidille.
Itse olen tehnyt ihan samoin. Loukkaantunut siis, ja pahasti, lapseni puolesta. EN toivoisi hänelle edes sellaista ystävää, joka haukkuu tyhmäksi.
voiko tämä olla totta? Mistä tiedät että lapsen äiti on todellakin puhunut tuollaisia? Ettet olisi liian herkkänahkaisena ottanut turhasta itseesi ja siten turhaa"katkaissut"lapseltasi välejä tämän kaveriin vain siksi että oletat etteivät lapset voi nimitellä toisiaan ilman että se on juuri henkilökohtaiseksi sinulle tarkoitettua ja varmasti kotoa opittu?
Aika pitkällä kokemuksella sanoisin, että kyllä lapset , parhaimmat kaveruksetkin, ottavat toisinaan yhteen ja nimittelevät toisiaan. Sen pahempaa tarkoittamatta, ja kun ne asiat selvitetään ja opetetaan niistäopitaan. Pääasiahan on että asit osataan sopia ja riidat ratkaista.
Mietin vain, mitä viestit lapsellesi, jos et todella varmaksi tiedä että tämä toinen äiti on haukkunut iomasi tyhmäksi...Sitä, että kaikesta on hyvä suuttua ja asiat hoidetaan välit poikki pistämällä?
Tämä oli kokemukseni, joka ehkä hiukan asian vierestä koska lapseni on vasta kaksivuotias. Tämä kaverikin on kaksivuotias, oman "ystäväni" lapsi. Kaveri totesi kirkkain silmin meidän molempien edessä että poikani ei osaa itse kiivetä tiettyyn paikkaan koska on vähän tyhmä. "Ystäväni" siinä vieressä punastui silminnähden. No joo... että sellaista. Olen varmasti todella epäkypsä ihminen, mutta en toivo kuitenkaan että nämä lapset ovat isompina hirveästi tekemisissä, koska tämän kaverin äiti antaisi kyllä varmasti enemmänkin neuvoja kotona.
pihisen kiukusta, kun kerroin tämän taas, ja muistin sen tilanteen. On niin inhottavaa ajatella miten omasta lapsesta puhutaan sellaista jossain muualla. Kysyttiin mistä tiedän että oli puhuttu, ja vihjattiin että saatan olla herkkänahkainen tulkitsija, mutta kyllä minä itse asiassa tunnen tuon ystäväni aika hyvin, ja tyhmäksi haukkuminen sopisi profiiliin oikein hyvin.
kyseessä, ymmärrän toisaalta ja toisaalta kehottaisin sinua "vahvistamaan" nahkaasi. En tarkoita että ylpeys pitäisi myydä ja ihan mitä tahansa niellä, mutta minusta tuo kuulostaa vieläkin ihan tahattomalta vahingolta, asialta joka sai suuremmat puitteet kun ehkä onkaan. Sitähän en voi tietää, en tunne sinua enkä ystävääsi.
Mutta noin pienikin lapsi voi lipsauttaa suustaan melkein mitä vaan, sen todistamatta että se olisi lapselle kotona opetettu tai kehenkään erityisesti kohdistettu. Vaikea on uskoa että kukaan puhuisi kenenkään, saati ystävänsä lapsesta tyhmänä tai muutenkaan ala-arvoisesti. Ellei ole keskenkasvuinen ipana vielä itsekkin.
Tuli vain mieleen tämäkin, että kun lapsesi kasvaa, eteesi tulee kaikenlaisia tilanteita, niitäkin, missä parhaat kaverukset saattavat mitellä hetkittäisten erimielisyyksien alla verbaalisilla vähemmän imartelevilla taidoillaan tai jopa "painia" joskus keksenään. Aika, jolloin lapsi opettelee toisten lasten kanssa sietämään sielunsa kolhuja sitä kautta, että loukkaa toista sanoilla tai muulla jos kokee tulleensa itse loukatuksi tai saaneensa epäoikeudenmukaista kohtelua näiltä. Ihan jokaisella lapsella. Se kirpaisee aina kun oma pahoittaa sitäkautta mielensä, mutta niitä tilanteita tulee, ja niistä täytyy selvitä niin että lapsikin sen ymmärtää. Sopia ja pyytää anteeksi.
En laittanut tätä sulle siksi että pyrkisin oikomaan tai suututtamaan sinua, esitin vain oman näkemykseni asiaan. Särjet suotta oman sydämesi joka kerta kun lapsilla tulee erimielisyyksiä, jos otat ne liian henkilökohtiseksi. Sitähän ne eivät lasten taholta ole.
Kiitos järkevästä kommentista.
Tiedän olevani herkkä loukkaantumaan ja muutenkin herkkä. Olen kuitenkin hyvin järkevä ja osaan kyllä suhteuttaa asioita oikeisiin mittakaavoihin tarvittaessa. Mutta kieltämättä... välillä pelkään itsekin niitä aikoja jolloin lapseni alkaa saada vastaansa paljon pahempia solvauksia :)
Hyvää kevään odotusta!
Minulla on ystävätär, joka on "ihan liian herkkä" (tyhmäksi nimittely ei nyt liity tähän). Surku on ollut seurata minkälaista kaaosta se piirre tämän äidin ympärillä välillä aiheuttaa vaikka tilanteet ovat olleet ihan mitättömiä. Kerrottakoon muutama esimerkki.
Tämä ystäväni ei siedä yhtään muiden sanovan lapselleen mistään, ottaa itseensä kaiken. Nätisti ja asiallisesti ilmaistut,
"##### ei saa hyppiä sohvalla tai heitellä sohvatyynyjä seinille tai pissata tahallaan lattialle" ym tilanteet joissa on kiellettävä koska omatkaan ei toimi / saa toimia niin.
Joskus on lähtenyt mitään sanomatta kahvipöydästä lapsen kädestä ulos raahaten, koska kielsin pitämästä niitä sohvia trampoliinina ja raskaiden sohvatyynyjen seinille heittelyä.
Lapsi on aika vilkas ja häneen on hieman vaikea saada kontrollia, äitikin myöntää, silti ottaa itseensä joka kerta kun joku joutuu lasta torumaan. Tai edes neuvomaan.
"Oikoa"ei saa ollenkaan.
Aakkosia opetellessa lapset kirjoitteli omia juttujaan kysellen mitä olivat saaneet aikaan. Ystäväni lapsi sanoi siinä lukevan jotain, ja sanoin että kyllä siinä lukee niin ja näin, tavattiin vielä yhdessä. Lapsi kävi itkemään lohduttomasti ja loukkaantui syvästi.
Äitinsä vähän suivaantui minulle ettei "##### kestä sanomistensa oikomista ollenkaan. On niin herkkä".
Lohdutin lasta ettei tuosta kannata, kaikkihan joskus erehtyy eikä noin pienenä vielä tarvitse osata, hyvinhän se meni jne. Ja taas kävi ulko-ovi. Olin "loukannut". Tuli kuukauden "tauko" tapaamisiin ennenkuin ottivat taas yhteyttä viimekertaista hieman pahoitellen.
Tällä lapsella on aika huomattava puheenkehityksen viive, on saanut ohjeistuksen mennä terapeutille mutta äiti otti "loukkauksena" eikä vienyt.
Lapset lähtevät kouluun eikä tämä lapsi kykene vielä puhumaan kovin selvästi, mistä on itselleen harmia. Näkee kuinka vaivaantuu vieraiden kysyessä useaan kertaan mitä tämä sanoi, ja äitinsä rientää jäätävästi "suomentamaan" kokien asian taas "loukkauksena".
Surku on lasta. Surku on äitiään. Ja sanottakoon, pidän tästä lapsesta ihan hirveästi, sen osoitan ja kerron usein, lapsi pitää minusta ja olisi tulossa meille joka päivä.
Jos en tietäisi että ystäväni herkkyys johtuu huonosta itsetunnosta.. Hänestä saa ensivaikutelmana hieman ilkeän ja itsekkään ihmisen kuvan mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Sisimmissään on yksi ihanimmista ihmisistä ja näistä eroavaisuuksista huolimatta ystäväni. Vaikein sellainen kylläkin.
Herkkyys ei kuitenkaan ole pahasta, kunhan se on kohtuullista.
Hyvää kevään jatkoa myös!