Edellisessä osassa oli typeriä s-virheitä. Nyt pitää kokeilla että s varmasti toimii, eilen se vaan jumitti! >:(
Edellisessä osassa Jen synnytti kaksoset.
Kaksoset nimettiin Jacobiksi ja Tessiksi. Vanhemmilla ei ollut enää juuri lainkaan omaa aikaa, sillä lasten hoitaminen ja leikittäminen vei sitä kauheasti. Pian pienokaiset kasvoivat touhukkaiksi taaperoiksi ja vanhemmilla oli vielä vähemmän aikaa, koska taaperot tahtoivat oppia kaiken. Jen opetti Tessiä puhumaan samalla kun Tobey opetti Jacobia kävelemään. Heidän onnekseen lapset olivat nopeasti oppivaa sorttia. Eräänä iltana Jen ja Tobey istuskelivat sohvalla ihan kahdestaan laitettuaan kaksoset nukkumaan. Molemmat olivat väsyneitä kasvatusurakastaan. "On ne söpöjä.. Vaikee ajatella, että ne on meijän", Jen kuiskasi Tobeylle. Tobey naurahti ja hieroi Jenin niskoja. "Nii.." hän vastasi hiljaa. "Mulle tuli tässä just mieleen yks juttu", Jen kääntyi Tobeyta päin. Tobey kohotti kulmiaan. "Mä mietin, että mä voisin jäädä kotiin, niinku kotiäidiks", Jen kertoi. Tobey hämmästyi. "Justhan sä pääsit uras huipulle", hän ihmetteli. "Nii nii, mutta nyt siinä ei oo mitään haastetta", Jen selitteli. "Jaa.. No onhan toi totta", Tobey tajusi mietittyään hetken. "Kai se mulle sopii, eihän noita voi yksinkään jättää", hän jatkoi.
Jen jäi kotiin ja Tobey vaihtoi lainvalvontauralle. Lapset viihtyivät hyvin yhdessä ja Jen sai joskus jopa hiukan lepohetkiä. Kaksoset olivat eläväsiä ja oppivaisia. He leikkivät usein yhdessä ja rakastivat kuunnella tarinoita. Kaksoset rakastivat myös vessanpöntön kanssa lutraamista ja Jen saikin aina olla luuttuamassa vessan lattioita.
Pian kaksoset varttuivat lapsiksi ja aloittivat koulunkäynnin. Tess oli tunnollinen ja ahkera oppilas, kun taas Jacobilta jäi usein läksyt tekemättä. "Ootkos jo tehnyt läksyt?" Tobey kyseli joka päivä pojaltaan, joka aina vastasi kyllä, vaikkei ollutkaan. Tobey otti pojan puhutteluun. "Läksyt on tosi tärkeitä. Jos sä et tee niitä, ne siellä koulussa ajattelee, että täällä on jotain hullusti ja sitten sosiaalitäti tulee ja hake sut pois", hän nuhteli poikaansa. "Mut miks ne antaa läksyjä?" Jacob ihmetteli silmät suurina. "Että sä oppisit", Tobey vastasi ja auttoi sitten Jacobia läksyissä.
"Jen, miltä susta tuntuu? Sun elämä ei tainnu mennä ihan sun piirrustusten mukaan", Tobey kysyi kerran Jeniltä lasten ollessa nukkumassa. "Emmä tiiä.. Hyvältä kai", Jen vastasi ja suuteli Tobeyta. Sitten hän katsoi itseään peilistä. Kuinka hän oli vanhentunutkaan! Hiuksissa oli jo harmaita raitoja ja kilojakin oli kertynyt vyötärölle. Elämä ei todellakaan ollut mennyt niinkuin Jen oli suunnitellut sen menevän. Hänen ei pitänyt mennä naimisiin, hänen ei pitänyt saada lapsia... Jenistä tuntui siltä, kuin hän vasta olisi tavannut Tobeyn... Mutta silti, kaikesta huolimatta hän oli niin onnellinen, ettei olisi vaihtanut päivääkään pois.
Aika kului ja lapset varttuivat teineiksi ja karkasivat yliopistoon. Jen ja Tobey jäivät kahdestaan. He olivat jo vanhoja, elämänsä tien päässä. Tobey kuoli vähän ajan päästä ja Jen jäi yksin. Hän tiesi, että hänenkin aikansa mennä olisi pian, eikä hän siksi surrut Tobeyta niin kauheasti. Kun aika lopulta tuli, hän katsoi vielä kerran tyhjää kotiansa ennenkuin astui ikuisen valon maailmaan.
Tämä osa oli aika tylsä.. Mutta se sallittakoon, tämä on tarinan loppu. Kiitos kaikista ihanista kommenteista ja toki tätäkin osaa saa kommentoida ja kertoa, että tahtooko uuden tarinan. :)
Edellisessä osassa Jen synnytti kaksoset.
Kaksoset nimettiin Jacobiksi ja Tessiksi. Vanhemmilla ei ollut enää juuri lainkaan omaa aikaa, sillä lasten hoitaminen ja leikittäminen vei sitä kauheasti. Pian pienokaiset kasvoivat touhukkaiksi taaperoiksi ja vanhemmilla oli vielä vähemmän aikaa, koska taaperot tahtoivat oppia kaiken. Jen opetti Tessiä puhumaan samalla kun Tobey opetti Jacobia kävelemään. Heidän onnekseen lapset olivat nopeasti oppivaa sorttia. Eräänä iltana Jen ja Tobey istuskelivat sohvalla ihan kahdestaan laitettuaan kaksoset nukkumaan. Molemmat olivat väsyneitä kasvatusurakastaan. "On ne söpöjä.. Vaikee ajatella, että ne on meijän", Jen kuiskasi Tobeylle. Tobey naurahti ja hieroi Jenin niskoja. "Nii.." hän vastasi hiljaa. "Mulle tuli tässä just mieleen yks juttu", Jen kääntyi Tobeyta päin. Tobey kohotti kulmiaan. "Mä mietin, että mä voisin jäädä kotiin, niinku kotiäidiks", Jen kertoi. Tobey hämmästyi. "Justhan sä pääsit uras huipulle", hän ihmetteli. "Nii nii, mutta nyt siinä ei oo mitään haastetta", Jen selitteli. "Jaa.. No onhan toi totta", Tobey tajusi mietittyään hetken. "Kai se mulle sopii, eihän noita voi yksinkään jättää", hän jatkoi.
Jen jäi kotiin ja Tobey vaihtoi lainvalvontauralle. Lapset viihtyivät hyvin yhdessä ja Jen sai joskus jopa hiukan lepohetkiä. Kaksoset olivat eläväsiä ja oppivaisia. He leikkivät usein yhdessä ja rakastivat kuunnella tarinoita. Kaksoset rakastivat myös vessanpöntön kanssa lutraamista ja Jen saikin aina olla luuttuamassa vessan lattioita.
Pian kaksoset varttuivat lapsiksi ja aloittivat koulunkäynnin. Tess oli tunnollinen ja ahkera oppilas, kun taas Jacobilta jäi usein läksyt tekemättä. "Ootkos jo tehnyt läksyt?" Tobey kyseli joka päivä pojaltaan, joka aina vastasi kyllä, vaikkei ollutkaan. Tobey otti pojan puhutteluun. "Läksyt on tosi tärkeitä. Jos sä et tee niitä, ne siellä koulussa ajattelee, että täällä on jotain hullusti ja sitten sosiaalitäti tulee ja hake sut pois", hän nuhteli poikaansa. "Mut miks ne antaa läksyjä?" Jacob ihmetteli silmät suurina. "Että sä oppisit", Tobey vastasi ja auttoi sitten Jacobia läksyissä.
"Jen, miltä susta tuntuu? Sun elämä ei tainnu mennä ihan sun piirrustusten mukaan", Tobey kysyi kerran Jeniltä lasten ollessa nukkumassa. "Emmä tiiä.. Hyvältä kai", Jen vastasi ja suuteli Tobeyta. Sitten hän katsoi itseään peilistä. Kuinka hän oli vanhentunutkaan! Hiuksissa oli jo harmaita raitoja ja kilojakin oli kertynyt vyötärölle. Elämä ei todellakaan ollut mennyt niinkuin Jen oli suunnitellut sen menevän. Hänen ei pitänyt mennä naimisiin, hänen ei pitänyt saada lapsia... Jenistä tuntui siltä, kuin hän vasta olisi tavannut Tobeyn... Mutta silti, kaikesta huolimatta hän oli niin onnellinen, ettei olisi vaihtanut päivääkään pois.
Aika kului ja lapset varttuivat teineiksi ja karkasivat yliopistoon. Jen ja Tobey jäivät kahdestaan. He olivat jo vanhoja, elämänsä tien päässä. Tobey kuoli vähän ajan päästä ja Jen jäi yksin. Hän tiesi, että hänenkin aikansa mennä olisi pian, eikä hän siksi surrut Tobeyta niin kauheasti. Kun aika lopulta tuli, hän katsoi vielä kerran tyhjää kotiansa ennenkuin astui ikuisen valon maailmaan.
Tämä osa oli aika tylsä.. Mutta se sallittakoon, tämä on tarinan loppu. Kiitos kaikista ihanista kommenteista ja toki tätäkin osaa saa kommentoida ja kertoa, että tahtooko uuden tarinan. :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
mite jokku jaksaa kirjottaa jotai vitu sims tarinoita?!!??!?!?!?! 1 ??! 1 ?
Joo jatka mut nyt ku ne vanhemmat kuoli ni kerro niitten jacobin ja tessin elämästä(nuoruudesta yliopistossa sitten kun ne alkaa seurusetella kun ne menee naimisiin kun ne saa lapsia jne.!=)
Se ois HYVÄÄ jatkoa nyt ku niitten vanhemmat kuoli!=)
Tylsää kun toi loppu! Sun on pakko kirjottaa jotain tarinaa, ku oot niin hyvä kirjottaa!!!! :D:D:D
...alota joku uus tarina, oot nii hyvä kirjottaa!
Noi sun Jennipher tarinat oli IHANIA. ;)
Aina innokkaana ootin että pääsin niitä lukemaaan :)
Kirjoita uusi tarina ^^ Aavistelin muuten edellisen osan luettuani, että ihan varmasti seuraavassa tapahtuu jotain pahaa. Numero 13 ei enteile hyvää :D
Rakastuin tarinaasi ja luin sen peräti 4 kertää peräkanaa. Romanttista. Toivoisit että Alkaisit kertoa kaksosten elämästä. esim.he penkovat vanhempiensa taustoja ja löytävät jotain ns. järkyttävää. Mut se oli taas noita mun vuosisadan ajatuksia. Toivon että jotain tarinaa tulis tai sit tekisit omat kotisivut minne voisit tarinat laittaa. Susta on tulossa hyvää vauhtia kirjailija!! :):):):):):)