pahoinvointi

rv 16 3 ja pahoinvointi alkoi taas uudestaan. onko se ihan tavallista kun alkuraskaudessa mulla sitä oli ja se loppui sitten, mut nyt alkanut taas uudestaan. vai onko tämä merkki jostain muusta?
3504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kauanko sinulla ehti pahoinvointi olla poissa? Itse en pitäisi tuota mitenkään epätavallisena tai merkkinä mistään "muusta".

Jos pahoinvointi on rajua, ja painoa tippuu ja se jatkuu raskauden puolivälinkin jälkeen niin silloin voi kaiketi saada lääkitystä ja sairaalaan pääsee aina nesteytykseen.

Itse kun odotin esikoistani oksensin vielä lähellä puoli väliä. Minulla oli pahoinvointia 10 viikosta alkaen, rajuja oksennuspäiviä noin kolme viikossa, muina päivinä etoi ja ruoka ei niinäkään maittanut mutta ainakaan ei oksennusta tullut joka päivä. Sitten viikot 15 ja 16 oli oksennusvapaita viikkoja ja sitten se taas alkoi ja kesti 18-19 viikolle asti. Muistaakseni oksensin viimesen kerran joko 17 tai 18 jotain viikoilla. Ja koskaan ei neuvolassa pidetty sitä outona, sanottiin että se vaan kuuluu raskauteen ja että jotkut oksentaa läpi raskauden että ei voi mitään. Onneksi nyt tässä toisessa raskaudessa on mukava neuvolan täti joka kertoi mitä kaikkea voidaan tehdä jos pahoinvointi vaan jatkuu ja jatkuu. Että ei ole tarkoitus vaan yrjötä ja kärvistellä.

Äänestä
  • pahoinvointi oli poissa noin 4 viikkoa, ei oksetusta ole ollut mutta ruoka ei maistu ja sitten heikottaa, ja jatkuva "kohta tulee yrjö" meininki päällä. oon kyllä pakolla syöny et ei verensokeri laskis kauheesti, mut etoo vaan. Helpotti tieto et ei oo epätavallista tää, kun eka raskaus niin kaikki on outoa :)

    Äänestä

  • rv 16+3 kirjoitti:

    pahoinvointi oli poissa noin 4 viikkoa, ei oksetusta ole ollut mutta ruoka ei maistu ja sitten heikottaa, ja jatkuva "kohta tulee yrjö" meininki päällä. oon kyllä pakolla syöny et ei verensokeri laskis kauheesti, mut etoo vaan. Helpotti tieto et ei oo epätavallista tää, kun eka raskaus niin kaikki on outoa :)

    meni jo pahoinvointi olevinaan ohi ja nyt on alkanut uudestaa, joskin vähän erityyppisenä. Alussa huono olo tuli esim. jos ei ollut syönyt, nyt oikeastaan päinvastoin oikeen mitään ei tee mieli ja jos syö jotain juttuja niin oksu tulee heti. Tuntuu et ainoastaa voileipä ja murot mansikka keiton kanssa pysyy sisällä, mutta huolestuttaa kun eihän sitä vauvakaan pärjää tuollaisilla ravinteilla, painokin on pudonnut alle lähtöpainon. Otan kyllä vitamiinit säännöllisesti ja yritän syödä vaikka väkisin, mutta se päättyy usein juuri oksentamiseen. Varsinkin kana,jauheliha,hedelmät(paitsi omenat) ja kaikki maitotuotteet aiheuttaa pahoinvointia ja usein oksentamisen. Sit vielä tuntuu et suolakurkkua ja salamia tekis mieli ja vois syödä, mutta kun niissä on sitä suolaa hirviästi, niin en ole uskaltanut juurikaan syödä. Rv on 15 1. Joten itsekkin olisin kipeästi neuvojen tarpeessa jos muilla ollut samoja ongelmia, niin oletteko löytäneet helpotusta mistään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkoi taas kirjoitti:

rv 16 3 ja pahoinvointi alkoi taas uudestaan. onko se ihan tavallista kun alkuraskaudessa mulla sitä oli ja se loppui sitten, mut nyt alkanut taas uudestaan. vai onko tämä merkki jostain muusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu