Plussasin testistä viime perjantaina ja maanantaina uudelleen. Raskauviikkoja on 5 ja rapiat päälle. Minulla ei kuitenkaan ole yhtään minkäälaisia oireita eli pahonvointia, väsymystä, rintojen arkuutta jne. Nyt mietín,että onkohan tuolla edes ketään? Voiko olla mahdollista, että mua on onni lykästänyt ettei ole mitään vaivoja vai voiko se kertoa juuri esim. tuulimunasta? Tämä on ensimmäinen lapseni ja neuvola on vasta 26.4.
Tuulimuna?
Lotta*
6983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mulla oli aivan samanlainen olo tehtyäni testin.nyt olen rv12 ja EDELLEEN on sama fiilis.eli ei minkäänlaisia raskausoireita,mutta niin vaan ultrassa ja np-ultrassa pienokaisella on kaikki hyvin.sydän sykkii ja kehitys ajantasalla.eli älä hermoile vaikka tiedän että tilanne tuntuu tossa vaiheessa epätoivoiselta.
taisi alkaa vasta joskus viikolla seitsemän, eikä sitä kaikille tulekkaan ja muutkin oireet aika vähäisiä, älä turhaan stressaa, stressi pelkästään voi aiheuttaa keskenmenon.
sä odottaa kärsivällisesti siihen ensimmäiseen neuvolaan? Minua ei periaatteessa huolestuta, mutta silti tuolla syvällä alitajunnassa kelailen tätä asia koko ajan.
joo,olin ekaan ultraan asti hyvin skeptinen,enkä uskonut olevani raskaana ollenkaan.elelin kuten ennnekin ja yritin olla ajattelematta koko asiaa.nyt kun olen nähnyt,että elämää sisälläni on,odottelen että aika menisi eteenpäin,niin pitkälle,että keskenmenon riski pienenee.enkä vieläkään ole missään odotushuumassa,edelleen hieman varuillaan.. : )
Tuulimunaraskaus aiheuttaa ihan samat oireet kun tavallinen raskaus!
Jos luet vielä tämän ja olet huolestunut,niin voithan käydä yksityisesti ultrassa esim.lääkärikeskuksessa.Viikolla 6 näkyy jo alkio.Itse olen käynyt yksityisesti ja on kiva kun tietää että alkio on olemassa.Siitä tiedosta maksaa mielellään.