Tulevaisuus pelottaa

Sairastan paniikkihäiriötä ja olen alkanut taas murehtia tulevaisuutta.
Miten pärjään töissä ja muualla elämässä.Nytkin itkettää, kun ajattelee kuinka inhottavia olotiloja voi tulla.Töissä ollessa tuntee olevansa ulkopuolinen, kun kaikki muut on niin eri ikäisiä, eikä ole ketään tuttua ihmistä.Joskus ajattelen, että olisi helppoa kävellä sulaan jäähän.
3610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on samanlaisia ajatuksia tulevaisuudesta ja muusta kuin muillakin paniikkihäiriön kanssa ponniskelevilla. Oletko kertonut tutuille ja työkavereille, että sinulla on paniikkihäiriö? Olen itse yllättynyt positiivisesti kuinka kaikki välittää, lohduttaa ja myös kannustaa. Terapiassa voi myös jutella kaikesta ammattiauttajan kanssa. Ja ajattele kaikkia näitä ihmisiä, jotka tälläkin palstalla on, et ole yksin. Tsemppiä sulle!

Äänestä

lääkitystä paniikkihäiriöösi ? Itse olen sairauteni puhkeamisen jälkeen ollut 6 vuotta samassa työpaikassa ja lääkeitten avulla se on sujunut ihan hyvin.

Äänestä

Minä sairastuin pahasti 2002. Oli pirunmoinen kokemus miehelle, jolla pitää olla ohjakset "käsissä". Selvisin lääkkeillä ja sairaslomalla.
Nyt taas sama juttu. Helvetillisiä pelkotiloja, fyysisiä oireita ( pää-ja niskasärkyä), itsetuhoajattelua, mittättömyyden tunteita ja pelkoja siitä, miten jaksaa tulevaisuudessa.
Olen taas saanut lääkityksen ja sen aloituksen mukana ( kuten aiemmin) aikamoisia sivuvaikutuksia. Paniikkihäiriö ja masennus ovat suurelta osin sairauksia, jotka johtuvat aivojen aineenvaihduntahäiriöistä. Tämä asia meidän tulee hyväksyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kitta kirjoitti:

Sairastan paniikkihäiriötä ja olen alkanut taas murehtia tulevaisuutta.
Miten pärjään töissä ja muualla elämässä.Nytkin itkettää, kun ajattelee kuinka inhottavia olotiloja voi tulla.Töissä ollessa tuntee olevansa ulkopuolinen, kun kaikki muut on niin eri ikäisiä, eikä ole ketään tuttua ihmistä.Joskus ajattelen, että olisi helppoa kävellä sulaan jäähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu