Ovatko silloin muslimit ja kristityt veljiä keskenään kun tulee puhe toistensa auttamisesta?
Kun hätä on suuri ja kurjuus kaikkien keskellä
Avunantaja A
9318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ainakin pitäisi ja toivottavasti ovat. Islamissa opetetaan,että kaikkia vilpittömin mielin apua pyytäviä tulee auttaa eikä keneltäkään saa apua evätä, oli pyytäjän uskonto mikä tahansa.
Joskus kaipaisi perusteluja Koraanista tai haditheistä, missä niin opetetaan.
molemmille osapuolille.Nyt on vähän niin että te oletatte meidän muslimien toimivan koraanin hakukoneena teille yksittäisissä jakeissa.Koraania sovelletaan kokonaisuutena josta se kokonaisuutena muodostuu uskoksi ihmisten elämään.Sitä ei voi käsitellä yksittäisinä jakeina koska niin se ei vaan toimi eikä anna oikeaa kuvaa islamista.Sitä pitää osata myös soveltaa elämäänsä ja siinä onkin sitten se pulma että variantteja löytyy niin monta kun on tulkitsijaa.
Jos te ette jankkaisi vaan teillä olisi kykyjä rakentavaan keskusteluun niin tämä jopa johtaisi molemminpuoliseen hyvään dialogiin ja antoisaan tulokseen sekä teille että meille.
Tämä on näin toteutuneena erittäin turhauttavaa ja lapsenomaista jankkaamista samoista asioista ilman mitään halua ymmärtää islamia(se kai lieneekin teidän tarkoituksenne)?Ja saada teille asia jota ette hyväksy näyttämään mahdollisimman hölmöltä.
Minusta tuollainen on mahdollisimman epäkypsää teiltä...mietin mitä saatte tästä hölmöilystä itsellenne.Kai se vaan on ajan tuhlausta ei mitään muuta.
>>Koraania sovelletaan kokonaisuutena josta se kokonaisuutena muodostuu uskoksi ihmisten elämään.
Sitä ei voi käsitellä yksittäisinä jakeina koska niin se ei vaan toimi eikä anna oikeaa kuvaa islamista.Sitä pitää osata myös soveltaa elämäänsä ja siinä onkin sitten se pulma että variantteja löytyy niin monta kun on tulkitsijaa.
Sinä kuvailet kai omaa asennettasi. Otan itsellesi oikeuden antaa sellainen tulkinta, kuin uskosi mukaan on oikea. Jokaisella on kuitenkin oma tulkintansa.
Tämä on vain kuvausta islamin sekavuudesta. Islam jakaantui jo Muhammedin kuoleman jälkeen kahteen haaraan ja sen jälkeen yhä uusiin suuntauksiin. Siksi onkin mahdotonta laatia islamin uskonnon oppikirjaa, koska niitä tulisi monia.
Koraania on kyllä luettu ja sen mukaan esim. esitetty Goharin selitys ei ole oikaa islamia. Sellaisia kehotuksia ei ole missään Koraanissa tai haditheissä.
...vain, löydät Koraanista vastauksen tuohonkin ;)
Sitä et ole mitään pystynyt esittämään, ja siksi väitteesi on mitätön. Koraani ei lupaa vääräuskoisille muuta kuin kuoleman. Se on aivan selvästi sanottu. Jos samasta asiasta on päinvastaista sanottu, silloin siinä on ristiriita. Kun Koraani jakaa maailman sodan taloon ja rauhan taloon, niin mitä sodan talon ihmisille luvataan?
käsityksesi, että _kaikkia_ pitää auttaa?
ei anna oikeaa kuvaa 4:34:stä. Tekikö Jumala virheen?
mistä löytyy. Auta nyt "hädässä olevaa lähimmäistä", niin kuin Koraani mielestäsi käskee.