Olen tutustunut erääseen varattuun mieheen, joka on kaikkea sitä, mitä mieheltä voisin odottaa ja kenties hieman enemmänkin. Itsekin olen suhteessa, joka on hyvä ja turvallinen, mutta monen vuoden yhteiselon jälkeen kaipaisin jotain uutta ja jännittävää, jota tämä mies voisi tarjota - mikäli siis olisi vapaa.
Emme ole vielä asiasta keskustelleet löytöni kanssa, mutta on aivan selvää, että molemmat tuntevat suurta vetoa toisiinsa ja viihdymme toistemme kesken kuin olisimme tunteneet aina. Epäröin, uskallanko keskustella asiasta, koska se saattaisi johtaa sellaiseen oravanpyörään, jossa molempien nykyiset suhteet kaatuisivat ja vaikka saisimmekin toisemme, aiheuttaisimme monelle paljon mielipahaa. Toisaalta se saattaisi johtaa myös siihen, että päättäisimme unohtaa toisemme.
Mitä mieltä olette, pitäisikö yrittää unohtaa tuo mies, vai keskustella hänen kanssaan asiasta?
Emme ole vielä asiasta keskustelleet löytöni kanssa, mutta on aivan selvää, että molemmat tuntevat suurta vetoa toisiinsa ja viihdymme toistemme kesken kuin olisimme tunteneet aina. Epäröin, uskallanko keskustella asiasta, koska se saattaisi johtaa sellaiseen oravanpyörään, jossa molempien nykyiset suhteet kaatuisivat ja vaikka saisimmekin toisemme, aiheuttaisimme monelle paljon mielipahaa. Toisaalta se saattaisi johtaa myös siihen, että päättäisimme unohtaa toisemme.
Mitä mieltä olette, pitäisikö yrittää unohtaa tuo mies, vai keskustella hänen kanssaan asiasta?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olin itse tilanteessasi, se alkoi v. 2001 ja "tilannetta" jatkui vuoteen 2005 asti. Tulin silloin raskaaksi miehelleni ja halusin lopettaa toisen suhteen.
Taisin olla rakastunut vaikken sitä itselleni myöntänyt. Nyt jälkeenpäin ajatellen olin tosi moukkamainen: tapasin vain silloin kun minulle sopii, en koskaan puhunut tunteistani, esitin "kovaa tyttöä" jota ei paljoa muiden mielipiteet hetkauta (täyttä paskaa!), esitin vaikeasti tavoiteltavaa, jos mulla oli huono päivä niin en peitellyt sitä, vastasin hänen kysymyksiinsä kierrellen ja kaarrellen, en aina vastannut tekstiviesteihin, en aina edes katsonut häntä silmiin.... Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Jos saisin kaiken tuon ajan takaisin kertosin hänelle kuinka ihana ja hyvä hän on ollut minua kohtaan. Vastaisin jokaiseen kysymykseen ja viestiin jotakin! Puhuisin suoraan. Ja arvostaisin hänen tunteitaan ihan 100% ja jos me kaksi oltaisiin puhuttu suoraan niin kuka tietää mitä meistä olisi tullut...
Hän on edelleen samassa parisuhteessa ja minä omassani.
Eli PUHUKAA suoraan, mikään ei kestä ikuisesti ja kukaan ei halua jäädä jossittelemaan!!!
"Älä poika noin sydäntäs kohtele, se on tehty emalista ja emalisydämet murtuu ja mustuu turhista kolhuista.
Sä et jaksa pian eteenpäin jos sul on mustaa rinassa, siis varjele emalisydäntäs turhilta kolhuilta ...." Heikki Salo
Siinäpä puhuu itsekeskeinen maailmanomistaja, jolla on langat käsissä päättää toisten asioista. En mihenä huolisi moisesta "minä keskeisestä naisesta". Tämä oli varmaan keksitty vitsi, tai toiveajattelua. Siistiä kirjoittelua, taustalla kanamaisia ajatuksia.
Ehkä sinun pitäisi miettiä MIKSI haluat luopua nykyisestä suhteestasi? Pelkän jännityksen takia ei kannata, aina tulee vastaan uusia vetovoimaisia ihmisiä.
Itse olen samassa tilanteessa ja en tee mitään. JOS ja kun olen valmis ajatukseen, että elän yksin, niin voin ottaa askeleen eteenpäin.
Itselläni on sellainen tilanne että olen naimisissa ja mulla on toinen. Mies oli avoliitossa jonka kylläkin lopetti viime syksynä omien sanojensa mukaan. Toisin kuitenkin oli, sillä hän juoksi häntä koipien välissä takaisin exälleen kun tuli vähän takapakkia. Tällaiset salasuhteet on luotu kuolemaan ennemmin tai myöhemmin. Lisäksi on tuskallista elää varoen että asia ei paljastuisi. En suosittele aloittamaan ennenkö olet tehnyt tilisi selviksi nykyisen miehen kanssa.
Minulla oli sama juttu, avioliitto melko vakaa mutta siitä puuttuu rakkaus ja romantiikka. Lähdin katsomaan olisko ruoho vehreämpää aidan takana. Sille tuntui mutta sainkin vain lisää sydänsuruja.