En oikein ollut varma pitäskö tää pistää ennemmin tuonne parisuhde-puolelle vai tänne, mut ajattelin et täällä olis ehkä enemmän samaa kokeneita..? (siellä ei kaikki oo raskaana.. ;)
Täällä kuulee välillä sitä kuinka parisuhde tuntuu vaikealta ja mies välinpitämättömältä, mutta että se johtuu vain hormooneista...
Joskus mietin itsekin, mutta kun ei oikein osaa itse olla objektiivinen enää nii ajattelin kysyä teiltä että olenko minä vain yliherkkä vai onko suhteessamme oikeasti jotain pahasti vialla..
meillä siis mies on alusta asti kyllä toivonut lasta, mutta nyt tiuskii ja äksyilee joka asiasta.
han on kauhea neuvomaan, kaikesta mitä en saa tehdä, (mm. ei päästäisi minua laivalle, taikka pyöräilemään) mutta ei sitten kuitenkaan ole valmis auttamaan kun apua tarvitsen..
meillä on kaksi koiraa ja kissa, ja en liukkailla talvikeleillä halunnut lähteä viemään kahta isoa kiskovaa koiraa ulos. Koirien kiskonta kun jo sattuu minua ja joudun kiskomaan takaisin. en myöskään halunnut liukkaalla kaatua. yhden kanssa vielä pärjään, mutta en molempien.
Tästä tulikin sitten jatkuva tappelun aihe, kun yritin selittää omaa kantaani ja hän ei olisi jaksanut koirien kanssa lähteä. Muutaman kerran tuskastuin ja katsoin sitten helpommaksi mennä itse kuin tapella.. pitkää lenkkiä en tosin pystynyt tekemään.
Toinen ongelma on ollut kotityöt.. Hän ei haluaisi ruokaa laittaa, enkä minäkään koe siitä nautintoa, joten päätimme että ruoat tehdään puoliksi. Tosin huomasin nopeasti, että hänen ruoanlaittovuoroillaan oli aina valmisruokaa tai juuri silloin piti hakea pitsaa tai mennä syömään jonnekin. Kun oli minun vuoroni laittaa ruokaa ja ehdotin, että mentäisiin syömään, vastaus oli ettei meillä aina ole varaa syödä ulkona...
Lomallani minä olen siivonnut, pyykännyt, pessyt astiat, imuroinut leiponut
ja laittanut ruokaa, kun molemmat ollaan oltu töissä mies olettaa että minun pitäisi jaksaa tehdä samat hommat..
ja minä kun olisin valmis sänkyyn jo iltakuudelta..
hän myöskin sanoi suoraan että hänen mielestään pitäisi olla itsestäänselvyys, että minä parsin hänen rikkinäiset housunsa..
meillä on siis myös kissa. Kissan ulosteiden kanssa ei suositella olemaan tekemisissä, kun on raskaana, joten olemme sopineet että mies siivoaa kissanlootan.
Ongelmana vain se, että hän siivoaa sen vähän silloin kun viitsii ja suuttuu heti jos pyydän häntä tyhjentämään sen useammin. Seurauksena se että laatikko on likainen, mies äkäinen ja kissa pissaa sänkyyn ja vaatteille... :/
Ei siis jäänyt vaihtoehtoja, siivosin itse taas... parempi siivous kuin pissainen sänky..
ja nyt kun alkaa näitä viikkojakin jo kertymään ja kun ollaan reilusti yli puolenvälin, sitä toivois välillä apua ja ymmärrystä..
Mutta tuntuu että saan vain vähättelyä ja loukkauksia.
kun sanon että "autatko, selkäni on kipeä"
vastauksena on että "Älä ylidramatisoi!"
Kun puhuin vauvasta ja mainitsin että tosiaan sehän kuuleekin jo! mies suuttui että "joojoo, siellähän se lukee kirjassa, luettu on moneen kertaan!" Eipä tehnyt mieli kauheasti puhua tai mainita vauvasta sen jälkeen... Olenkin ollut hiljaa..
Mies valittaa kun ei saa omasta mielestään osallistua mitenkään, mutta ei haluaisi tehdä kotitöitä, kun tuntee sit itsensä kuulemma piiaksi...
Sympatiaa ei heru vaikka mulla särkis selkää ja päätä ja väsyttää välillä niin että tekis mieli nukkua ympäri vuorokauden... Töissä pitäisi jaksaa käydä ja samat hommat tehdä kun ennen raskauttakin..
En vaan tiedä että mitä eroa tässä olisi olla sinkku, paitsi että sais olla rauhassa eikä tarttis kuunnella tuota ainaista valitusta ja äksyilyä...
vai onko mun hormoonit vaan sekaisin..?hjälp..
Täällä kuulee välillä sitä kuinka parisuhde tuntuu vaikealta ja mies välinpitämättömältä, mutta että se johtuu vain hormooneista...
Joskus mietin itsekin, mutta kun ei oikein osaa itse olla objektiivinen enää nii ajattelin kysyä teiltä että olenko minä vain yliherkkä vai onko suhteessamme oikeasti jotain pahasti vialla..
meillä siis mies on alusta asti kyllä toivonut lasta, mutta nyt tiuskii ja äksyilee joka asiasta.
han on kauhea neuvomaan, kaikesta mitä en saa tehdä, (mm. ei päästäisi minua laivalle, taikka pyöräilemään) mutta ei sitten kuitenkaan ole valmis auttamaan kun apua tarvitsen..
meillä on kaksi koiraa ja kissa, ja en liukkailla talvikeleillä halunnut lähteä viemään kahta isoa kiskovaa koiraa ulos. Koirien kiskonta kun jo sattuu minua ja joudun kiskomaan takaisin. en myöskään halunnut liukkaalla kaatua. yhden kanssa vielä pärjään, mutta en molempien.
Tästä tulikin sitten jatkuva tappelun aihe, kun yritin selittää omaa kantaani ja hän ei olisi jaksanut koirien kanssa lähteä. Muutaman kerran tuskastuin ja katsoin sitten helpommaksi mennä itse kuin tapella.. pitkää lenkkiä en tosin pystynyt tekemään.
Toinen ongelma on ollut kotityöt.. Hän ei haluaisi ruokaa laittaa, enkä minäkään koe siitä nautintoa, joten päätimme että ruoat tehdään puoliksi. Tosin huomasin nopeasti, että hänen ruoanlaittovuoroillaan oli aina valmisruokaa tai juuri silloin piti hakea pitsaa tai mennä syömään jonnekin. Kun oli minun vuoroni laittaa ruokaa ja ehdotin, että mentäisiin syömään, vastaus oli ettei meillä aina ole varaa syödä ulkona...
Lomallani minä olen siivonnut, pyykännyt, pessyt astiat, imuroinut leiponut
ja laittanut ruokaa, kun molemmat ollaan oltu töissä mies olettaa että minun pitäisi jaksaa tehdä samat hommat..
ja minä kun olisin valmis sänkyyn jo iltakuudelta..
hän myöskin sanoi suoraan että hänen mielestään pitäisi olla itsestäänselvyys, että minä parsin hänen rikkinäiset housunsa..
meillä on siis myös kissa. Kissan ulosteiden kanssa ei suositella olemaan tekemisissä, kun on raskaana, joten olemme sopineet että mies siivoaa kissanlootan.
Ongelmana vain se, että hän siivoaa sen vähän silloin kun viitsii ja suuttuu heti jos pyydän häntä tyhjentämään sen useammin. Seurauksena se että laatikko on likainen, mies äkäinen ja kissa pissaa sänkyyn ja vaatteille... :/
Ei siis jäänyt vaihtoehtoja, siivosin itse taas... parempi siivous kuin pissainen sänky..
ja nyt kun alkaa näitä viikkojakin jo kertymään ja kun ollaan reilusti yli puolenvälin, sitä toivois välillä apua ja ymmärrystä..
Mutta tuntuu että saan vain vähättelyä ja loukkauksia.
kun sanon että "autatko, selkäni on kipeä"
vastauksena on että "Älä ylidramatisoi!"
Kun puhuin vauvasta ja mainitsin että tosiaan sehän kuuleekin jo! mies suuttui että "joojoo, siellähän se lukee kirjassa, luettu on moneen kertaan!" Eipä tehnyt mieli kauheasti puhua tai mainita vauvasta sen jälkeen... Olenkin ollut hiljaa..
Mies valittaa kun ei saa omasta mielestään osallistua mitenkään, mutta ei haluaisi tehdä kotitöitä, kun tuntee sit itsensä kuulemma piiaksi...
Sympatiaa ei heru vaikka mulla särkis selkää ja päätä ja väsyttää välillä niin että tekis mieli nukkua ympäri vuorokauden... Töissä pitäisi jaksaa käydä ja samat hommat tehdä kun ennen raskauttakin..
En vaan tiedä että mitä eroa tässä olisi olla sinkku, paitsi että sais olla rauhassa eikä tarttis kuunnella tuota ainaista valitusta ja äksyilyä...
vai onko mun hormoonit vaan sekaisin..?hjälp..
Vastaukset 10
Vanhimmat
...uuden kodin. Teillä näyttäisi olevan kaikki ainekset bäneihin. Elämän arkipäivä on tällaista. Toivon kuitenkin, että saatte asianne järjestykseen.
Kaiken tuon lisäksi, jokapäiväisi valituksenaiheita...
-se että tv on päällä, enkä katso sitä
-se että tietokone on päällä, enkä ole sillä
-se että muki on unohtunut muualle kuin keittiöön
-se että olen jättänyt valot vessaan
-olen unohtanut valot vaatekomeroon
-en sammuttanut valoja asunnosta vaikka mies tuli jälkeeni nukkumaan
-kenkäni olivat väärässä paikassa
-istun liian keskellä sohvaa, tai sitten liian reunassa ja siirryn väärin
-että olen taas tehnyt _hänen_ ristikoitaan
-että olen syönyt ruoan, jota hän ajatteli säästää
-että en ole syönyt jotain, jonka halusin kaupasta
Mitä en miehen mielestä saisi tehdä:
- värjätä hiuksiani
- leikata hiuksiani
- pukeutua leveälahkeisiin housuihin
- viikata t-paitoja kuin tietyllä tavalla
- mennä toiseen huoneeseen ja sulkea ovea perässäni
-mennä suihkuun ja lukita ovea
-mennä vessaan ja olla lukitsematta ovea
-röyhtäillä (tosta on jouduttu nyt riitelemään)
-piereskellä (ja tosta kanssa)
-puhua menkoista
-puhua valkovuodosta
-puhua hiivatulehduksesta tai muusta ällöstä..
-olla ajelematta alapäätäni
-kävellä alasti asunnossa
-jättää vaatteita sängynpäätyyn
-jättää vaatteita komeron lattialle
-muistuttaa asioista jotka pitäisi tehdä
ja niin edelleen...
Näillä säännöillä ja niistä johtuvalla jokapäiväisellä valituksella sekä loukkaavilla kommenteilla ei aina tunne oloaan kovin kotoisaksi ja huomaan surukseni, että iloitsen aina ku mies on poissa eikä kukaan höngi niskaan...
Mietin vain miten mies kestääkään lapsen tuomaa sotkua..?tai lapsi isäänsä...?
Olenko ihan sekaisin vai onko tässä suhteessa jotain vialla?
mutta ise en jaksaisi itse sanoisin takaisin vaikka tulis riita et jumalauta jätkä nyt puhutaan ja niin me puhuttais että tuo peli ei onnistu! mietippä asiaa tuossa kun vauva syntynyt sinä imetät ja siivoot ja viet koirat lenkille samaan aikaan sinä et voi jaksaa tuollaista... anteeksi mut minä olen sitä mieltä että jätä ennen kuin kadut ja väsyt itse henkisesti ei lapsesta kiva jos molemmat "turvat" poissa ja en halua pelotella mut mietippä jos annat jatkua ukkos ei muutu ja sit huomaat et olet aivan poikki ja jos joku joka välittää huomaa aikaisemmin niin pahimmassa tapauksessa vauva joka on ehkä silloin jo isompi niin lähtee se on kovin ikävää! ystäväni joutui tuollaiseen tilanteeseen niin hän oikeastan kiittää minua nyt kun minä sanoin stopin heidän suhteelleen hänen 2vuotis tyttö on minun kummityttö ja heillä menee nyt hyvin! joten puhukaa ja jos ei auta niin anna passi ja sano et toivottavasti nähdään 10 vuoden päästä nigeriassa hih hyvää jatkoa sinulle ja voimia!
Kuullostaa todella pahalta ja kurjalta.
Minkä ikäinen pariskunta olette ?
Sinänsä kuullostaisi,että miehesi ei ole oikein kypsä ajattelemaan mikä on oikein ja kohtuullista,
ja kuinka parisuhteessa on kunnioitettava ja kuunneltava toista ihmistä.Tämä ei kyllä monessa tapauksessa liity miehn ikäänkään ,vaan siihen ,että hän ei ole herännyt näihin asioihin .
Toisaalta kuullostaa myös,että hänen vaatimuksensa eivät ole kyllä ihan terveellä pohjalla,eli kaikki ei olisi luonteessa ihan ok..?
Minä kehottaisin joko puhumaan neuvolassa asiasta,tai muualla ,mistä voisi saada apua ongelmaan.
sinun ei tarvitsisi kestää tätä yksin,ei ollenkaan.
Minä tiedän tässä elämänvaiheessa itse,
minkälaisen parisuhteen haluan ja mitä ehdottomasti EN!!
Se on tullut nimenomaan kokemusten kautta kaikki.
Meillä kaikilla on oikeus olla omia itsejämme,kunnioittaen toista ,tai sitten jos emme siihen pysty,niin yksin.
Minulla on 10 ja 11-vuotiaat tytöt aiemmasta avioliitosta,jossa kaikki ei ollut kohdallaan,
minä olin liian nuori kunnioittaakseni toista ihmistä.
sen jälkeen sain kokea kaksi suhdetta ,jossa sain "isän kädestä takaisn",silmät aukesivat ihmisyyteen ,parisuhteeseen,
omiin toiveisiin ja haluihin,sekä ymmärsin myös kirjaimellisesti sen ,että älä kohtele toista siten ,miten et itseäsi halua kohdeltavan.
Äläkä vaadi siltä toiselta sen vähempää,
jokiaiselta meistä löytyy se puhumisen ja kuuntelemisen taito.Niillä avuilla me menemm eteenpäin joko yhdessä tai erikseen.
Nyt minulla on kumppani jolla samanlaiset arvot kuin minulla,ja on helppo puhua ja puhaltaa yhteiseen hiileeen.
On myös helppo odottaa yhdessä,minkälaisen uuden ihmisen onnistumme kasvattamaan tähän maailmaan.
Voimia ,kerro miten asiat etenevät !
miestäni jos käyttäytyisi noin. ei kellään ole oikeutta sanoa saatko värjätä tukkaasi tai että vaatteet täytyy viikata tietyllä tavalla tms. vaikuttaa jo pakkomielteiseltä!
sullakin on oikeus elää normaalisti ja laittaa ovet lukkoon perässä jos haluut..
toivottavasti löydätte oikean ratkaisun tilanteeseenne pian, voimia.
Sun pitää sanoa sille sun miehelle että et ole yksin ´tullut raskaaksi.Myös hänellä on vastuu sun hyvin voinnista odotus aikana.Tiedän että tunteet on pinnassa ja ei aina jaksa.Sen takia ois hyvä että voisitte keskustella.Eikä sun tarvitse tehdä kaikkea yksin.
meillä asutaan erillään, siis isi on reissuhommissa..
viikolla teen sen mitä jaksan ja mies kieltää, ettei saa rasittaa itseään liikaa. viikonloppuna tehdään kaikki yhteistyöllä, jos ei huvita ollaan tekemättä (ei elämä siihen kaadu jos ei heti lado tiskiä koneeseen tmv).
minulla muutenkin sillai hyvin asiat, että mies todella mukana odotuksessa ja ymmärtää kaiken siihen liittyvän..
nyt olen saikulla kuukauden ja sitten jään äippälomalle..
olen nyt ottanut avuksi vanhempaa lasta, mm. imuroi välillä niin kuin nyt 8v osaa, mutta tekee kuitenkin apuna.
ennen olen ollut valtavan tarkka siivojen kanssa, mutta olen joutunu vähitellen luopumaan siitä ja ajattelemaan, että elämään kuuluu myös leivänmurut lattialla :-)
armahda sinäkin itseäsi kaikessa missä voit ja anna ukkos tottua siihen, että voi itse tehdä!!
Itse olen pähkäillyt samantapaisen asian kanssa tämän päivän, tuntuu että voimat on poissa. Itselläni rv 15 menossa, väsyttää, päivät töissä ja illat kotona pitäs hommailla kotihommia. Äitini on tällä hetkellä toipilaana, siellä on pitänyt rumpata harvase ilta. Meillä oli aikoinaan niin, että asunnon omisti mieheni, minä tein siitä hyvästä kotihommt, ostin ruuat ja tein. Mutta nyt asumme vuokralla, minusta myös kotityöt pitäisi jakaa ja varsinkin nyt, kun olen raskaana. Mutta mitä en jaksa, en tee heti, jospa se ukko siitä pikkuhiljaa tajuaisi, ajattelin kyllä puhua hänelle tänä iltana, en tiedä ymmärtääkö, joskus tapana ymmärtää väärin tms. Mutta muutos on tultava!
Miehesi sitä pitäisi mennä itseensä ja muuttaa käytöstään, mikäli haluaa että suhteenne toimii! Älä ihmeessä syytä itseäsi!
Moi. Kuullostaa kyllä siltä, ettet paljoakaan epäile hormonien sekoilua syypääksi pahaan oloosi.
Mulla oli kans yhteen väliin mieli kovastikin herkkänä ja mies tuntui vain kritisoivan ja tuntui, etten hänelle kelpaa ollenkaan. Yks ilta sitten, kun armaani oli taas kerran onnistunut sanomaan (itsekin väsyneenä) jotain, josta otin itseeni, niin otin kynän ja paperia ja itkua vääntäen listasin kaikki ne asiat, joista mies oli minulle motkottanut. Se oli ikään kuin lista "syitä, joiden takia mieheni ei rakasta minua". Tai "huonot puoleni mieheni silmissä". Näytin sitten seuraavana päivänä miehelleni tuon listan (mies vähän naureskeli sille) ja pyysin häntä listaamaan yhtä monta asiaa, joita hän minussa arvostaa ja joiden takia minua rakastaa. Eikä siinä mennyt kuin pari minuuttia, kun hän oli saanut listattua yhtä pitkän listan hyvistä puolista. Olihan tuo aika tyhmä juttu, mutta ainakin itse sain sillä tavalla taas muistutuksen siitä, ettei mieheni minua vihaa. Ja mies sai huomautuksen siitä, että hänen kritiikkinsä on minua loukannut. Ja ehkä se auttoi häntäkin palauttamaan mieleen ne hyvät puolet, kun normaalisti tahtoo vain ne huonot puolet hyppiä silmille. Täytyy sanoa, että sellainen tiuskiva kritiikki on vähentynyt, ihan huomattavasti.