Noname

Onko kellään kokemusta Nonames asusteista? ovatko lie hyviä?
53113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ostin juoksutrikoot. olivat edulliset ja olen käyttänyt juoksussa, harkoissa ja jopa hiihtokilpahousuina. hyvälaatuiset ja edulliset.

Äänestä

Windtex-asun ostin tänä talvena. On aika arvokas, mutta toimii myös hyvin eli tuntuu hiihdon aikana hyvältä. Päästää höyryt hiihtäessä tarpeeksi hyvin ulos, mutta ei toisaalta tunnu kylmältä reilumassakaan pakkasessa, vaikka alla olisi pelkkä tekninen alusasu.

Äänestä

Minulla on ollut pari vuotta käytössä noname merkkinen hiihtopuku. Ja mielestäni se on ollut tosi hyvä. Kelin mukaan lisään toisen alusasun. Ja yhdellä alusasulla pärjää aika kylmälläkin kelillä. Materiaali on ollut hyvä. Ei ole pestessä mennyt huonoksi ja kuivuu nopeasti pesun jälkeen.

Äänestä

Meillä on seuran puvut Nonameja, (tosin ainakin itellä jo kolme vuotta vanhat) kilpa- ja harjottelupuvut. Eipä ole kehumista. Kilpapuku on niin heikkoa tekoa ettei sitä liiemmin ilkiä enää pitää päällä.

Äänestä
  • Pari vuotta Nonamen pukua käyttäneenä voin sanoa kokemukseni hyviksi. Pessyt kymmeniä kertoja. Edelleen kuin uudet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erkki kirjoitti:

Onko kellään kokemusta Nonames asusteista? ovatko lie hyviä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu