Osaako joku sanoa, onko 5-vuotiaan kehitykselle tyypillistä pelko ja ikävä äidistä eroon joutuessa. Ongelma tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta viikko sitten. Tähän asti reipasta tyttöstä sai paremminkin houkutella lähtemään kotiin ja nyt hän itkee äitiä mihin vaan on menossa (jumpassa, synttäreillä, hoidossa, jossa on käynyt jo neljä vuottta, jne.).Mitään muutosta elämäämme ei nyt juuri ole tullut mikä selittäisi äkillisen muutoksen. Miten minun kuuluisi nyt toimia??!! Jätänkö itkevän lapsen vaan ja lähden vai pitäisikö olla menemättä juuri nyt mihinkään mikä ei ole aivan välttämätöntä? Kirjoittele jos sinulla on kokemuksia tai tietoa asiasta
Äidistä riippuvainen 5-vuotias
neuvoton
65923
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
voisin sanoa.
pitäisin ihan normaalina kehitysvaiheena. voisit jutella lapsellesi ja kysellä onko hänellä jotain pelkoja siitä että et olisi lähellä. muistan itse nuoruudessani että jossain vaiheessa pelkäsin aivan mielettömästi sitä että äiti kuolee.
lapsellasi voi olla pelkoja/painajaisia ilman että mitään muutoksia on perheessäsi tapahtunut. ja nämä ovat aivan normaaleita.
mielestäni lasta ei saa jättää huutamaan ILMAN että keskustelee hänen kanssa. selität että käyt jumpalla, ja tulet sieltä takaisin. lapsella pitää olla turvallinen olo kotonaan, tai hoitopaikassa mihin jää ilman sinua. oletko ajatellut sitä että hän kokisi hoitotilanteen turvattomaksi? että pelot tulevat sieltä?
5 vuotiasta voi jututtaa jo vaikka leikin varjolla..pikkuhiljaa, puhukaa peloista että ne ovat lapselle normaaleita, että pelkojakaan ei kannata pelätä. jos lapsi näkee painajaisia, hän ei ehkä miellä sitä uneksi.
kyllä tämä on kaikki ihan normaalia ja liittyy lapsen itsenäistymiseen!!
hyvää jatkoa.
4 lapsen äiti
lisäisin vain sen että onko ympäristössä tapahtunut jotain mistä lapsi sais pelon että et tulekaan takasin kotiin?
tai liekö nähnyt telkkarista kuolemaa tai menetyksiä.
MInun lapsilleni tulee aina väliin näitä kun tapahtuu jotain lähiympäristössä.
pelkotilat syntyvät niin pienistä ja mittättömäntuntuisista asioista lapsen päässä verrattuna meihin aikuisiin
Juttele ja kysy.. ja kerro myös missä olet ja monelta tulet takasin ja sekin autto omieni kanssa että otin kerran mukaan niin lapsi näki missä äiti on. sekin auttaa ymmärtämään asioita.
Hyvää jatkoa
-Suosittelen muuten luettavaksi tätä "kuuluisaa Anna vhalgrenin"en tiedä onko sukunimi oikein,mutta tätä suuri lapsikirjaa.Mielestäni on loistavasti kuvattu eri ikätilanteet.Meillä poika oli jokseenki reipas neljä vuotiaana mutta nyt viiden vanhana näyttää olevan (kasvamisen tuskaa))itkusuutta tottelemattomuutta ja yleisesti pahaa oloakin.Lapset reagoivat esimerkiksi tähän myyrmanni räjähdykseen ja saavat pelkotiloja,onko lapsesi nähnyt telkkarista näitä?kuullut pihalla tai jossakin tästä?Voi olla että hän pelkää todellisuudessa menettävän äidin.Se että viisi vuotias pelkää ja itkee on tietenkin otettava huomioon että pelot ovat aitoja,en jättäisi siis itkemään tuskaansa.Ja tietenkin olet varmasti jo selvittänyt ettei hoitopaikassa tai muualla ole sattunu vaikka kiusaamista?
olen 20, itellä ei ole lapsia, mutta haluaisin silti kommentoida tätä asiaa. Muistan hyvin, kuinka itse tollasena 4-5-vuotiaana pelkäsin todella paljon jäädä hoitoon. Itse en aikaisemmin ymmärtänyt, mikä siinä oli, mutta nyt kun olen keskutellut vanhemman siskoni kanssa, ymmärrän, miksen halunnut jäädä. Minua kiusattiin. Eli siis hoitaja kiusasi minua. Tällä naisella oli henkisesti rankkaa (sai myöhemmin hermoromahduksen) ja hän purki sitä meihin, varsinkin minuun. Loppuvaiheessa siskoni kieltäytyi menenmästä hoitopaikkaan (kuvitelkaa 8-vuotiasta kieltäytymässä) ja jouduin menemään yksinäni. Vieläkään en ole varma, kiusasiko tämä nainen vain minua, vai kenties muitakin nuoria hoitolapsia.(en tiedä keitä muita oli hoidossa) Siitä johtuen olin lapsena aina kaikissa vieraissa paikoissa kiinni äidissäni, pelkäsin vieraita ihmisiä, enkä suostunut esim. juhlissa olemaan muualla kuin äitini TAI isäni lähellä. Eli kannattaa ottaa tosissaan selvää, kiusataanko lasta, vai pelkääkö muuten vaan kuten aikaisemmin kirjoitettiin. Silmät auki ja maalaisjärkeä. Itse en ole saanut pysyviä traumoja =) mutta selvästikin olin tämän takia pienempänä arka enkä uskaltanut nauttia kaikista, esim. kerhosta. Luottamuspula kaikkia aikuisia kohtaan tuli.. Mutta tsemppiä, ehkä se on vain ohimenevää..
Lasten nykyinen hoitopaikka on tosi mukava ja hoitotätien kanssa on asiasta juteltukin. Heidän mielestään tämä kuuluu aisaan ja on ohimenevää. Kun luin viestisi, nuori nainen, tuli mieleen tyttäreni ensimmäinen hoitopaikka. Lapsemme oli silloin alle vuoden ikäinen. Ihmettelimme kun aamu toisensa jälkeen oli aina vaan vaikeampaa ja iloisesta tyttärestämme tuli itkuinen ja arka. Kolmen kuukauden kuluttua otimme lapsen pois hoidosta ja vasta sen jälkeen selvisi muiden hoitolasten vanhemmilta kaameita juttuja, kuten mielivaltaisia rangaistuksia, potkimista, raivokohtauksia, ym. Lapsi toisensa jälkeen oli otettu pois hoidosta. Kyseinen täti ei nykyään saa enää pitää lapsia. Ainoa lohtumme oli että tyttäremme oli vasta vuoden ikäinen eikä muista tapahtumia näin jälkikäteen. Jotkut lapsista käyvät edelleen psykiatrilla (4 vuoden jälkeen...). Toivon siis toisiaan että tämä on ohimenevää ja kuuluu asiaan...
Oletko kysynyt lapseltasi, että onko siellä hoitopaikassa tapahtunut jotain joka pelottaa lastasi, koska ei ole normaalia, että tälläinen pelkotila tulee yht´äkkiä.
Kannattaa ottaa puheeksi se hoitajankin kanssa.
Kerron nyt tässä yhden tosi tarinan lapsesta joka kävi hoidossa ja tykkäsi olla siellä, mutta sitten yhtenä pvänä lapselle kävi samoin, rupesi itkemään mielettömästi, kun joutui jäämään hoitoon ja viikkoja myöhemmin selvisi, että tämä kyseinen lapsi ei suostunut menemään päiväunille eli pisti vastaan, niin hoitajalta paloi hermot ja laittoi lapsen pimeään komeroon. En tokikaan tarkoita että tämä sama tai muu vastaava olisi tapahtunut sinun lapsellesi (toivottavasti ei), mutta jos pelkotila tuli todellakin näin nopeasti, niin kannattaa olla korvat ja silmät auki. Minulla itselläni on 5v poika, ja osaa hyvin puhua, niin eiköhän se sinunkin lapsesi osaa sanoa, mikä on !? Onnea teille ja toivottavasti pelkotila menee piakkoin ohi !