Kummin suusta

Tässäpä vähän tarinaa kummin suusta, täällä kun näyttävät olevan yliedustettuina nuo iki-ihanien kilttien pikku-veijareiden vanhemmat :)...

Minulla ja miehelläni on 6 kummilasta. Vähempikin riittäisi, mutta kun kummiudesta ei kuulu kieltäytyä - yritimme tätä hienovaraisesti viimeisimmän kummilapsen tapauksessa, mutta ystävällistä suositusta muiden puoleen kääntymisestä ei huomioitu, koska 'mitä te nyt kahdestaan istutte siellä kotona, eihän teillä ole edes omia lapsia eikä mitään muutakaan'. No joo...

Mutta asiaan eli 5 kummilastamme ovat iältään 4-6 -vuotiaita, yksi täyttää seuraavaksi 18. Kaikkien tapauksessa on vuosittain vietetty syntymäpäivää, nimipäivää ja joulua. Näinä kaikkina vuosina ja kaikkina merkkipäivinä olemme muistaneet kaikkia kummilapsiamme yhdenveroisesti erilaisin lahjoin ja muistoin; aina emme ole ehtineet ihan oikeana päivänä visiitille mutta onneksi vanhemmat hoitavat hommaan, soittavat ja ilmoittavat ystävällisesti että voivat tulla myös hakemaan lahjan 'kun sitä ei ole vielä näkynyt'. Lapsi (1-2 v) kuulemma odottaa jo lahjaa innokkaasti. Joiltakin on myös tullut tekstiviesti, että lahjan voi tarvittaessa jättää postilaatikkoon. No joo...

Eli siis lahjakoneen määritelmä kyllä täyttyy, jokainen voi mielessään laskea moisen lahjamäärään etsimiseen ja perille toimittamiseen kuluvaa aikaa ja ikävä kyllä, myös rahamäärää. Mutta voihan ostaa myös edullisempia lahjoja! Niin voisi luulla. Aluksi ajattelimme kysellä aina vanhemmilta, millainen olisi tänä vuonna mieluinen lahja. Vastaukseksi saimme joka kerta 50-60 euroa maksavia lahjoja, mikä on mielestäni aika paljon vai mitä olette mieltä? Yhden kerran erehdyin toteamaan, että onpa hiukan kallis lahja; vastaus oli että 'kenelle te sitä rahaa sitten säästätte, kyllähän lapsettomat ihmiset jollekin haluaa antaa edes jotain' (edes...). No joo...

Samaten voisi ajatella, että keräisimme lapselle esim. hopealusikoita tms. Mutta kun se ei käy, koska lapsi ei pidä niistä. En minäkään pitänyt aikoinani, mutta kyllä niillä hopeilla nyt on käyttöä :)...no joo...

Onneksi yksi lapsista keksi oivan tavan raihnaisten kummiensa säästämiseksi :); rahaa tilille! Ihan itse oli keksinyt ilmoittaa meille tilinumeronsa ja tarvittavan summan, joka ei by the way ollut ihan pieni. No joo...

Ja sitten on vielä ne lohtulahjat. Kun menemme syntymäpäiville kuulemme joka kerta 'voi voi, eikö täti taaskaan muistanut niitä lohtuja'. No joo, tässä tapauksessa niitä lohtuja olisi kolme kappaletta :)...'lohtujen' unohtamista pyydettiin sitten anteeksi äidin kaapista salakuljetettujen piparien avulla...

Lisään vielä, että usein olen kuullut äitien arvostelevan joko kummeilta tai isovanhemmilta saatuja lahjoja. Esimerkiksi yksi kummilastemme äideistä päivittelee usein, että isovanhempien tuomat lahjat ovat liian mitättömiä (eli siis halpoja). No joo...

Tämän tarinan tarkoitus ei ollut valittaa kummiudesta. Päinvastoin, se on ihan mukavaa ja antoisaa. Enkä myöskään huoli enää kommentteja siitä, kuinka kummius on muutakin kuin lahojojen ostamista. Uskokaa tai älkää - tätäkin on kokeiltu jokaikisen kohdalla.

Mutta hyvät vanhemmat; kummius on vastavuoroisuutta, myös lapset on kasvatettava siihen ja muiden ihmisten huomioon ottamiseen. Kuinka usein olet itse soittanut ja kiittänyt lahjasta, mukavaa olisi myös jos lapsi piirtäisi vaikka ihan tavallisen pienen kiitoskortin tai sanoisi itse puhelimessa 'kiitos'. Näin ei ainakaan meille ole koskaan tapahtunut, olemme usein jääneet miettimään menivätkö postilaatikkoihin jätetyt lahjat perille laisinkaan. Toivottavasti. Myöskin olisi ollut kiva, jos joku olisi muistanut esimerkiksi tekstarilla tasavuosia täyttäessämme. Mutta ei.

No, onneksi meille tulee nyt oma lapsi. Saas nähdä tuleeko meistä samanlaisia vanhempia...huh huh!
6914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

piireissä on kyllä ihan reilustu pystynyt kieltäytymään ja se mahdollisuus pitäisikin antaa. Yks tuttu odottaessaa tokaisi törkeästi ystävälleni ja hänen miehelleen, et teistä sit tulee kummeja. Ystäväni ja hänen miehensä sanoivat et heillä on jo niin monta etteivät tule, no vähän kysyjä loukkaantui, mutta ei verisesti kumminkaan. Minulta on kyllä aina kysytty et haluatko tulla kummiksi ja sanottu et kieltäytyminen ei haittaa.

Äänestä

Tämän tapaisia kun lukee, niin todella jää miettimään, kuinka vähän ihmiset tajuavat kummiudesta...

Itselläni on kaksi kummilasta, eikä minua ole koskaan pyydetty lähettämään/toimittamaan/tuomaan lahjoja kummallekaan. Kun olen itse kysynyt lahjavinkkejä, ovat ehdotukset olleet varsin vaatimattomia tai sitten on sanottu, että kunhan tulet kylään.

Toinen kummilapsi on kerran (siis yhden ainoan kerran!) pienenä kysynyt, toinko lahjaa - ja hän on jo 12-vuotias. Senkin kerran hän kysyi sitä enemmän merkityksessä tuliaisia, ja kysyi heti perään samaa isältään, joka oli palatessaan työmatkaltaan poiminut minut kyytiinsä, eli tulimme yhtä aikaa.

Olen toki käynyt kummilasteni synttäreillä ja joulun tienoilla kylässä ja vienyt lahjan, mutta lahjoja ei ole siis pyydetty. Olen myös käynyt molempien kummilasteni luona lukuisia kertoja viemättä heille mitään tai vienyt jonkin aivan pienen tuliaisen. Tärkeämpänä niin minä, kummilasten vanhemmat kuin kummilapsetkin pitävät yhdessäoloa, tapaamista, yhteyttä. Ehkäpä tämä ero liittyy juuri kummiuden syvimpään olemukseen: jos sekä vanhemmille että valituille kummeille on tärkeää kummin esirukous ja hengellinen tuki, niin kummia ei nähdä lahja-automaattina. Jos taas kummin hengellinen tehtävä tuntuu tarpeettomalta, niin on ehkä vaikea nähdä kummille muuta tehtävää kuin lahjojen antamisen.

Äänestä

Huh huh!
Itse järkkäilen esikoisen ristiäisiä ja eksyin tänne sivuille. Olen aivan ihmeissäni. Tätäkö kummius on nykyään... rahaa, lahjoja...

Täytyy sanoa että itse hain kummia ihan muilla argumenteilla kuin lahjat ja niiden arvo. Mietin kuka olisi paras kummi, kuka välittäisi tyttärestäni, haluaisi olla ystävä, kuka muistaisi lastani rukoillen. En odota kummilta hienoja lahjoja. Se ihminen jota ensimmäiseksi kysyin, kieltäytyi kohteliaasti, hänelle kun miehensä kanssa on kummilapsia tullut jo 8kpl. Harmitti kun eivät halunneet, mutta samalla tajusin miten oikeassa olin kun hänet olisin halunnut: Hän sanoi että koska kummilapsia on niin paljon hän kokee että ei ole aikaa olla lapselle ystävänä sillä tavoin kuin haluaisi... Kieltäytyminen oli hänelle vaikeaa ja ei sitä niin helppo ollut vastaanottaa, kyyneleet tuli silmiini, mutta tajusin miten fiksu ihminen hän on. Arvostukseni vain nousi häntä kohtaan! Minä haluan kummin joka haluaa tavalla tai toisella olla lapsen elämässä mukana. Lahjat on aivan toisarvoisia asioita. Onneksi ystäväpiirissä on ihania ihmisiä joista löytyi toinenkin vaihtoehto, eikä ollenkaan huonot kummit. Tippa silmässä lupautuivat kummeiksi.

Kummiasiasta luettuani olen aivan ihmeissäni ja toivon totisesti että meillä ei kummilta odoteta lahjoja ja vaadita jotakin. Ystävyys ja kiinnostus lapseen on tärkeitä, mutta niitäkin vain kummin resurssien verran. Ei vaatimuksia!!!

Äänestä

Apua! Kun luin kirjoituksesi meni kylmiä väreitä selkää pitkin ja pelko hiipi tajuntaan. Olen aika vasta saanut kunnian tulla kummiksi ja odotan tältä suhteelta paljon. Mutta korviini on kantautunut kaltaisiasi tarinoita aina vain enemmän. Olin niin toivonut, että saan lapsen kanssa viettää aikaa ja tutustua lapsen maailmaan...
Pelottaa se, että vanhemmat määrittävät suhteemme laadun. käskevät ostamaan tiettyjä lahjoja jne. Ainakin alussa suhdetta määrää pitkältikin vanhemmat mikä sinänsä on luonnollista. Mutta miten lapset oppivat arvostamaan aikaa enemmän kuin tavaraa jos sitä eivät vanhemmatkaan tee?
Pelottaa sekin, että ristiäisissä vanhemmat kysyivät suoraan lahjani hintaa... Sainkohan alelapun rintaan- olin itse tehnyt villanutun, töppöset ja peiton.

Äänestä

toiset ihmiset osaavat olla todella hävyttömiä ja ihan pokerinaamalla ja viattoman oloisena..

Meillä suhde kummilapsiin on määritetty neidän puoleltamme ja samanlaiseksi perheestä riippumatta. Tai oikeastaan ukko on se kummi, meikä siinä siipeilee ja hommaa ne lahjat..

Omien lasten kummeina ei sittemmin ole ihan napakymppivalintoja kaikki. Sikäli tilanne harmittaa, että kaikilla on vain ne kaksi kummia juuri siksi ettei tule kilpavarustelua lahjoista sun muusta vaan suhde olisi ainutlaatuinen muuten. Kummiuden periaate on unohtunut yhdeltä kummiparilta ihan täysin ja tällä hetkellä lapsi kärsii heidän suuttumisestaan asiassa johon edes me vanhemmat emme voi vaikuttaa; perinnönjaosta..
Tilanne sikäli vielä harmittava että pariskunnan mies oli lapselle todella tärkeä ja osa arkea.

Kaikkien juhlien suhteen olemme ottaneet myös sellaisen käytännön että jos ei ilmoiteta ajoissa ja jompikumpi meistä onkin töissä juhlapäivänä niin toistuvasti emme eri aikaan mene. Lahjoja ei myöskään toimitella tms muutenkaan vaan ehkä sitten seuraavana "lahjomispäivänä" saa vähän ekstraa.. Periaatteessa pidämme juhlista ja lahjojakin on mukava antaa ihan muuten vaan. Itse en kehtaisi alkaa lahjaa pyytämään tai toivomaan kysymättä!

Se tietysti harmittaa, että moni ei yhtään ajattele, mitä lapselle antaa yleensäkkään lahjaksi. Lapsen tunteva ihminen tosin yleensä tietää mitä lapsi haluaa ja silloin ei tarvitsekkaan kysellä.

Meillä on myös tilanne jossa kummilapset alkavat olla aikuisia ihmisiä. Kummius ei vaan tunnu loppuvan koskaan joillakin. Odotus asiasta on siis vanhemmilla ei lapsella. Aikanaan jo teimme ratkaisun että rippikoulun jälkeen muistetaan jouluna pienellä mielihyväpaketilla ja synttärinä pienimuotoisesti riippuen vietetäänkö niitä ollenkaan vai ei niin sitten vaikka onnittelu tekstarilla tms ja "kymppi" kouraan poiketessa. 18-vuotissynttärinä isompi lahja ja siihen päättyy lahjominen kummina. Tietysti koulusta valmistumiset ja kihlajaiset sun muut huomioidaan ihan kuten kellä tahansa muillakin olematta sen enempää enää kummi. Kotoa muuttavaa autetaan jne ilman tuota ns kummivelvoitetta. Kummasti siihen vaan todella yritetään vedota vielä parikymppisen kohdalla... Pelisäännöt on meille sopivat ja mielestämme johonkin on raja vedettävä!

Mukavaa sitten onkin huomata että kummi on jotakin muuta kuin lahjakone. Aikuinen entinen kummilapsi poikkeilee kylässä ihan omin päin ja soitteleekin joskus ihan muuten vain jne. Suhde siis on ja jatkuu sellaisena kuin se kai alunperinkin on tarkoitettu?

Lahjoista muuten ihan yleisesti:
Monelle olemme antaneet kalevalakoruja rippilahjaksi ja sitten täysi-ikäisyydestä ja valmistujaisissa. On sitten hauska huomata kuinka yksi pitää korujaan aina paitsi sitä kalleinta osaa jota säästää juhliin ja toinen käyttää korujaan kaikissa juhlissa. Todella mieluisia ovat olleet! Myös se että rahaa emme varsinaisesti koskaan ole antaneet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on saanut nyt jälkikäteen kiitosta. Nuoren naisen kahvipöytä oli katettu hänen lahjaksi saamillaan astioilla (oman toiveensa mukaan valittu sarja) ja hän oli siitä kovin ylpeä että oli kuin kuka tahansa muu suvun nainen kotikutsuja järjestäessään. Ei ehkä elämän suurimpia asioita, mutta sillä hetkellä sille ihmiselle merkityksellinen seikka olla kuin kaikki muut..

Meille mukavimpia hetkiä ovat olleet ne kun lapsella ja kummilla on mukavaa keskenään ja sen huomaa. Tosin kummiutta on aina korostettu lapsen ollessa pieni ja tuttavapiiriimme levinnyt tapa kutsua kummeja kummeiksi on todella mukava. Siinä leviää karskinkin jätkän naama virneeseen kun pieni tyttö kuuluttaa kaikille että nyt minun kummini tulee tai tuo sulhanen on minun kummini..

Alkuperäiseen aiheeseen palatakseni monella on tapa hankkia monta kummia juuri lahjojen takia. Kummi on silti vielä epäkelpo jos lähettää sen paketin eikä vaivaudu paikanpäälle juhlimaan.. Vanhempien avulla ja esimerkillä lapsi oppii tai sitten ei opi hyville tavoille tässäkään asiassa. On aika tyrmäävää sekin kun kuulee ettei se haittaa jos emme pääse juhlimaan koska lapsi saa kyllä muutenkin riittävästi paketteja - taisi jäädä menemättä seuraavanakin vuonna..

Äänestä

samanlaisia kokemuksia löytyy? itse ratkaisimme asian yksinkertaisesti. lahjat loppuivat mutta yhteyttä pidetään. kortteja tietenkin muistamme lähettää mutta niitäkin omilla ehdoillamme. odotamme milloin kummilapsemme vanhemmilla välähtää... onnea matkaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummien kummi kirjoitti:

Tässäpä vähän tarinaa kummin suusta, täällä kun näyttävät olevan yliedustettuina nuo iki-ihanien kilttien pikku-veijareiden vanhemmat :)...

Minulla ja miehelläni on 6 kummilasta. Vähempikin riittäisi, mutta kun kummiudesta ei kuulu kieltäytyä - yritimme tätä hienovaraisesti viimeisimmän kummilapsen tapauksessa, mutta ystävällistä suositusta muiden puoleen kääntymisestä ei huomioitu, koska 'mitä te nyt kahdestaan istutte siellä kotona, eihän teillä ole edes omia lapsia eikä mitään muutakaan'. No joo...

Mutta asiaan eli 5 kummilastamme ovat iältään 4-6 -vuotiaita, yksi täyttää seuraavaksi 18. Kaikkien tapauksessa on vuosittain vietetty syntymäpäivää, nimipäivää ja joulua. Näinä kaikkina vuosina ja kaikkina merkkipäivinä olemme muistaneet kaikkia kummilapsiamme yhdenveroisesti erilaisin lahjoin ja muistoin; aina emme ole ehtineet ihan oikeana päivänä visiitille mutta onneksi vanhemmat hoitavat hommaan, soittavat ja ilmoittavat ystävällisesti että voivat tulla myös hakemaan lahjan 'kun sitä ei ole vielä näkynyt'. Lapsi (1-2 v) kuulemma odottaa jo lahjaa innokkaasti. Joiltakin on myös tullut tekstiviesti, että lahjan voi tarvittaessa jättää postilaatikkoon. No joo...

Eli siis lahjakoneen määritelmä kyllä täyttyy, jokainen voi mielessään laskea moisen lahjamäärään etsimiseen ja perille toimittamiseen kuluvaa aikaa ja ikävä kyllä, myös rahamäärää. Mutta voihan ostaa myös edullisempia lahjoja! Niin voisi luulla. Aluksi ajattelimme kysellä aina vanhemmilta, millainen olisi tänä vuonna mieluinen lahja. Vastaukseksi saimme joka kerta 50-60 euroa maksavia lahjoja, mikä on mielestäni aika paljon vai mitä olette mieltä? Yhden kerran erehdyin toteamaan, että onpa hiukan kallis lahja; vastaus oli että 'kenelle te sitä rahaa sitten säästätte, kyllähän lapsettomat ihmiset jollekin haluaa antaa edes jotain' (edes...). No joo...

Samaten voisi ajatella, että keräisimme lapselle esim. hopealusikoita tms. Mutta kun se ei käy, koska lapsi ei pidä niistä. En minäkään pitänyt aikoinani, mutta kyllä niillä hopeilla nyt on käyttöä :)...no joo...

Onneksi yksi lapsista keksi oivan tavan raihnaisten kummiensa säästämiseksi :); rahaa tilille! Ihan itse oli keksinyt ilmoittaa meille tilinumeronsa ja tarvittavan summan, joka ei by the way ollut ihan pieni. No joo...

Ja sitten on vielä ne lohtulahjat. Kun menemme syntymäpäiville kuulemme joka kerta 'voi voi, eikö täti taaskaan muistanut niitä lohtuja'. No joo, tässä tapauksessa niitä lohtuja olisi kolme kappaletta :)...'lohtujen' unohtamista pyydettiin sitten anteeksi äidin kaapista salakuljetettujen piparien avulla...

Lisään vielä, että usein olen kuullut äitien arvostelevan joko kummeilta tai isovanhemmilta saatuja lahjoja. Esimerkiksi yksi kummilastemme äideistä päivittelee usein, että isovanhempien tuomat lahjat ovat liian mitättömiä (eli siis halpoja). No joo...

Tämän tarinan tarkoitus ei ollut valittaa kummiudesta. Päinvastoin, se on ihan mukavaa ja antoisaa. Enkä myöskään huoli enää kommentteja siitä, kuinka kummius on muutakin kuin lahojojen ostamista. Uskokaa tai älkää - tätäkin on kokeiltu jokaikisen kohdalla.

Mutta hyvät vanhemmat; kummius on vastavuoroisuutta, myös lapset on kasvatettava siihen ja muiden ihmisten huomioon ottamiseen. Kuinka usein olet itse soittanut ja kiittänyt lahjasta, mukavaa olisi myös jos lapsi piirtäisi vaikka ihan tavallisen pienen kiitoskortin tai sanoisi itse puhelimessa 'kiitos'. Näin ei ainakaan meille ole koskaan tapahtunut, olemme usein jääneet miettimään menivätkö postilaatikkoihin jätetyt lahjat perille laisinkaan. Toivottavasti. Myöskin olisi ollut kiva, jos joku olisi muistanut esimerkiksi tekstarilla tasavuosia täyttäessämme. Mutta ei.

No, onneksi meille tulee nyt oma lapsi. Saas nähdä tuleeko meistä samanlaisia vanhempia...huh huh!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu