Viihdeuutisissa 20.3.06 oli pätkä Kari Tapion haastattelua Iskelmän Gaalassa. Häneltä ( ja muiltakin )kysyttiin, mikä musiikki on vielä haaveena. Paula Koivuniemi vastasi, että kunnon hevirock. Vaan mitä vastasi Klabbi: gospel- tai hengellistä musiikkia! Monet varma odottivat kantria. Jotenkin sykähdytti meikäläistä tämä Karin kommentti.Kävi sellainen lämmin aalto sisikunnassa. Itsekin ns. hengellisen vakaumuksen omaavana jään oikein odottamaan, että tämä Karin haave toteutuisi. Aikanaan olin hänen joulukonsertissaan kirkossa ja jo silloin vakuutuin hänen kyvyistään laulaa esim. gospel-musiikkia. Levy tältä musiikin saralta olisi varmaan menestys! Karin ääni kun on parantunut vuosien varrella,ja sopinut moneenlaiseen musiikkiin, niin tämä voisi puhutella sellaistakin kuulijakuntaa, mikä ei tunne iskelmää omakseen. Varmasti joku myös ajattelee, että onpa naivia, mutta minä nostan hattua Karin vastaukselle Viihdeuutisille! Siinä ei ollut mitään itsensä korostamista tai mainoksenhakua, vaan ihan rehellinen toteamus suomalaisen artistin unelmasta. Jospa se sieltä vaikka poikisi jotain...
jotenkin sykähdytti...
pappiska
3
437
Vastaukset
- Pirjo
Yksi upeimpia musiikillisia kokemuksiani on ollut, kun Kari Tapio lauloi konsertissaan hengellisen laulun 'Olen kuullut on kaupunki tuolla'. Kyllä siinä kyyneleet tulivat silmään ja ihokarvat nousivat pystyyn. Valtavan koskettava ja henkilökohtainen kokemus, joka edelleen säväyttää pelkkänä ajatuksenakin.
- grammukka
On hienoa, että tässä, monesti niin kyynisessä maailmassa, on jotain tällaista aitoa tunnetta...sellaista, joka pysähdyttää ja jättää hyvän , lämpimän mielen jälkeensä....
- C&W
monet gospel-laulut ovat kantria.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019