AIVOPESUAKO NÄMÄ PUHEET

Ainkakin siltä tässä on alkanut pikku hiljaa tuntumaan.
171481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kun osaa laskea, että mikä on Jumalan mielnmukainen murhe.
Se on se että ihminen tekee omista synneistä parannuksen.
Ja osaa antaa lähimmäisellekin anteeksi jo etukäteen. Vaikka toinen ei edes osaa eikä ymmärrä pyytääkään.

Mutta Jumala on sokaissut ihmisten silmät. Ja sille ei vo näköjään mitään.

Minä jo epäusksosena ja jo lapsena ollessa ajattelin ja ymmärsin, että kaikki tällaiset pahanpuhumiset toisista ihmisistä on väärin.

Ja herkkään lapsen sydämeen vastasi pahalta tällaiset puheet. Ja eikö ole sanottu, että lasten ja imeväisten suusta kuulee totuuden?!

OLen itse Jumalan armosta saanut tulla vl:ksi itsekin.
Ja näen, että miten sielunvihollinen yrittää eksyttää ihmisä tällaistenkin puheiden ja vääryyden kautta. Että he eivät vaan löytäisi Jumalan valtakuntaa.

Ja eikä nämä puheet vl:istä tunnu vieläkään oikeilta. Täällä on jatkuvasti yritetty teitä syyttäjiä kuunnella. Mutta yhtä armoton sydän on teillä aina. Eikä mitkään puheet auta näköjään.

Se henki mikä vihaa kuohuu, ei ole Jumalasta. Jumala on rakkauden Jumala.

Mitä vl:ien pitäis teidän mielestä tehdä? Ei he voi mitään muuta tehdä, kuin antaa ohjeen, että mennä kotipaikkakunnan RY:lle neuvottelemaan asiasta ja ottaa asianomaiseen yhteyttä. Me muut olemme ulkopuolisia täällä.
Ei ne täällä selviä sehän on jo nähty.

Äänestä
  • Jos on joutunut henkisen väkivallan uhriksi tai hengellisen väkivallan uhriksi on asiasta oikeus puhua.Ihminen voi välttää katkeruuden esimerkiksi puhumalla asiasta tai muutoin käsittelemällä sitä. Henkisestä väkivallasta ei toivu pyytämällä itse syntejään anteeksi.

    Aina ei ole mahdollista ottaa yhteyttä kyseesä oleviin henkilöihin, kyseinen henkilö voi olla kuollut tai ei halua keskustella tai henkilöitä on voinut olla useita. Lisäksi tämä hengellinen/henkinen väkivalta/harhaoppi on voitu ulottaa lapsiin tai nuoriin, jotka eivät välttämättä edes ymmärrä että heitä kohtaan on toimittu väärin.

    Onneksi on sellaisiakin vl-uskovaisia, jotka haluavat ottaa tällaiset asiat todesta, eivätkä kieltää tosiasioita. Mielestäni sellainenon oikeanlaista rakkautta.

    Äänestä

  • female kirjoitti:

    Jos on joutunut henkisen väkivallan uhriksi tai hengellisen väkivallan uhriksi on asiasta oikeus puhua.Ihminen voi välttää katkeruuden esimerkiksi puhumalla asiasta tai muutoin käsittelemällä sitä. Henkisestä väkivallasta ei toivu pyytämällä itse syntejään anteeksi.

    Aina ei ole mahdollista ottaa yhteyttä kyseesä oleviin henkilöihin, kyseinen henkilö voi olla kuollut tai ei halua keskustella tai henkilöitä on voinut olla useita. Lisäksi tämä hengellinen/henkinen väkivalta/harhaoppi on voitu ulottaa lapsiin tai nuoriin, jotka eivät välttämättä edes ymmärrä että heitä kohtaan on toimittu väärin.

    Onneksi on sellaisiakin vl-uskovaisia, jotka haluavat ottaa tällaiset asiat todesta, eivätkä kieltää tosiasioita. Mielestäni sellainenon oikeanlaista rakkautta.

    "Onneksi on sellaisiakin vl-uskovaisia, jotka haluavat ottaa tällaiset asiat todesta, eivätkä kieltää tosiasioita. Mielestäni sellainenon oikeanlaista rakkautta."

    Että; Tähän meinaa jo väsyä. Kun on niin kauan tätä samaa. Eikä loppua näy...

    Mitä te odotatte ja mitä tässä pitäisi tehdä? Täällä on sanottu jo miten asioita tulis hoitaa ja ottaa asianomaiseen yhteyttä.

    Mutta jos te ette puhetta usko,mitä teille puhutaan, emme me voi auttaa. Mitä tässä voi muuta tehdä? Loppuhan on teidän vastuullanne. Jos te itse nöyrtysitte ja menisitte sopiamaan asiat. Ei vaativalla mielellä voi koskaan tulla mitään hyvää.

    Eikö Jeesus kehottanut rakastamaan vihamiestäkin?

    Äänestä

  • vaan siitä kirjoitti:

    kiusaajansa (vl) edessä? Siksi, että toisin päin se ei käy.

    Miksi ei käy? Koska... jatkakaa jotka osaatte, minulla ei ole ilmoituksia aiheesta.

    Eikö heitä silloin nöyryytetty riittävästi? Kuinka paljon haluatte nöyryyttä?

    Verenhimon vallassa?

    Äänestä

  • nöyrtyä kirjoitti:

    Jumalasta, että itse nöyrtyy vihamiehenkin edessä.
    Mutta katekera henki ei ole Jumalasta.

    Äänestä

  • sellainen henki on kirjoitti:

    mutta joissa Jumalan henki vaikuttaa oikein. He eivät halua katkeruutta kantaa ketään kohtaan.

    Äänestä

  • sellainen henki on kirjoitti:

    Jumalasta, että itse nöyrtyy vihamiehenkin edessä.
    Mutta katekera henki ei ole Jumalasta.

    >>
    Jumalasta, että itse nöyrtyy vihamiehenkin edessä
    >>

    No eipä sellaista henkeä näytä vl:istä löytyvän, että esimerkillään näyttäisivät siinä mallia;)

    Eikä Raamattukaan kyllä kehoita nöyrtymään vihamiehensä edessä, vaan rukoilemaan niillekin hyvää.

    Jo lapsena helvetin matkalaiseksi vl:ien taholta tuomittuna toivon vl-liikkeelle kaikkea hyvää. Parasta sille olisi jos se tunnustaisi ja pyytäisi menneitä hirmutöitään anteeksi. Kyllä simputukset aikoinaan sen verran hirveitä olivat ettei kyllä yhtään huvita mennä uudelleen simputettavaksi. Nöyryyttäähän vl:t kyllä osaavat, mutta löytyykö heistä itsestään nöyryyttä parannukseen?

    Vielä ei ole löytynyt, vaan edelleen yritetään uhreja lisää nöyryyttää:(

    >>
    Mutta katekera henki ei ole Jumalasta.
    >>

    Onko oikeutta vaativien katkeroiksi syytteleminen Jumalasta? Katkeruudesta on jokaisen hyvä päästä eroon, mutta katkeruuskin voi olla ymmärrettävää ja todellisista vääryyksistä johtuvaa. Vääryyksien korjaaminen sitä harjoittaneelta taholta saattaisi auttaa "katkeruuteenkin".

    Mahtaneeko vääryyksien vähättely, korjaamatta jättäminen ja maton alle lakaisu olla Jumalasta?

    Äänestä

  • vaan siitä kirjoitti:

    "Onneksi on sellaisiakin vl-uskovaisia, jotka haluavat ottaa tällaiset asiat todesta, eivätkä kieltää tosiasioita. Mielestäni sellainenon oikeanlaista rakkautta."

    Että; Tähän meinaa jo väsyä. Kun on niin kauan tätä samaa. Eikä loppua näy...

    Mitä te odotatte ja mitä tässä pitäisi tehdä? Täällä on sanottu jo miten asioita tulis hoitaa ja ottaa asianomaiseen yhteyttä.

    Mutta jos te ette puhetta usko,mitä teille puhutaan, emme me voi auttaa. Mitä tässä voi muuta tehdä? Loppuhan on teidän vastuullanne. Jos te itse nöyrtysitte ja menisitte sopiamaan asiat. Ei vaativalla mielellä voi koskaan tulla mitään hyvää.

    Eikö Jeesus kehottanut rakastamaan vihamiestäkin?

    "Tähän meinaa jo väsyä. Kun on niin kauan tätä samaa. Eikä loppua näy..."

    Tämä on selkeä viesti siitä, että jotakin todella on pielessä. Fiksu ihminen ymmärtää sellaisessa tilanteessa, että jotakin on tehtävä ja jotakin sellaista on menneisyydessä, josta ihmiset tuntevat tarvetta puhua.

    Itse olen ollut lapsi 80-luvulla ja kuullut lapsena tästä "kososlaisuudesta", kummitäti joka on v-lestadiolainen tästä minulle kertoi ja sanoi että "oli sekin kummaa höpötystä, että piti parannusta tehdä jostain kososlaisuudesta 70-luvulla..."

    Ei muuta.
    Jos päivästä toiseen ja vuodesta toiseen jauhetaan samaa asiaa, niin sitäkö ei sais väsyä?!

    Äänestä

  • me olemme ihmisiä vaan kirjoitti:

    Annan sinulle oikeuden väsyä.

    Jopa ymmärrän väsymystäsi.

    Anna sinäkin muille oikeus puhua mieltään painavista asioista.

    Historian tapahtumia on ollut ihmisillä tapana käsitellä tavalla tai toisella.

    Esimerkiksi toisen maailmansodan tapahtumista tai jopa kansalaissodan tapahtumista keskustellaan edelleen.Useista tämän ajan tapahtumista uskalletaan keskustella vasta nyt. 70 vuoden tauon jälkeen.

    Hoitokokous-eriseura-ajoista on vasta 30 vuotta. Luulen että keskustelu on vasta alkamassa.
    Mikä on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää.

    Itse en ole näitä aikoja edes elänyt, mutta vl-kummitäti on kertonut. Hurjalta kuulosti.

    Äänestä

  • me olemme ihmisiä vaan kirjoitti:

    Ei muuta.
    Jos päivästä toiseen ja vuodesta toiseen jauhetaan samaa asiaa, niin sitäkö ei sais väsyä?!

    Korkea aika tehdä jotain, että se puhuminen niistä menneistäajoista vihdoin loppuisi?

    Eikö jonkun olisi hyvä herätellä SRK:ta jos eivät itse älyä, että ottaisivat asiat puheeksi niin ne väärässähengessä olleet hoitajatkin voisivat tulla synnintuntoon ja tehdä siitä parannuksen?

    Nythän voi olla niin, että ne väärähenkiset hoitajat eivät edes tajua tehneensä mitään väärää kun kukaan ei sitä myönnä julkisesti omiensa keskuudessa, niin he eivät osaa siitä parannustkaan tehdä. Osa ehkä tehnyt parannuksen ja osa ei. Ja hoidetutkin vl-uskovaiset voisivat vähän huokaista kun saisivat kuulla totuuden mistä ne julmuudet silloin aikoinaan johtuivat, meinaan usealla ei varmastikkaan ole edes mitään hajuakaan siitä, että vl-liikkeessä olisi joskus ollut väärähenkisyyttä ja siitä kaikki kauheus johtui.

    Ja eikö tämä jo hyvin pitkälle vaikuta siltä, että ne väärrässähengessä olleet hoitajat ovat edelleen sidottunua siihen syntiin kun se seuraa heitä vuosikymmenien taakse ja he eivät pääse siitä eroon, vaan aina synti on ja pysyy?

    Olisi varmasti hyvä jos synnintunto tulisi, niin joku erotetuista/eronneista voisi hijaisuudessa sydämessään julistaa synninpäästön jolla on oikeasti se Pyhä Henki, ja näin sekin väärähenkinen hoitaminen voitaisiin vihdoin upottaa sinne mereen eikä sitä enään muistella kun asiat on korjattu.

    Asiat kun sovittaisiin, niin menneet unohtuisi eikä kenenkään tarvitsisi enään väsyä siihen jatkuvaan jankuttamiseen menneistä jos asiat ovat oikellamallilla nyky vl-liikkeessä. Vai mitä??

    Äänestä

  • Emmalia. kirjoitti:

    ulkopuolella koskaan oikein.

    Äänestä

  • valtakunnan kirjoitti:

    ulkopuolella koskaan oikein.

    kommentillasi, että meistä olisi jompi kumpi Jumalan Valtakunnan ulkopuolella?

    Minä toivoisin, että me molemmat olisimme siellä ja kelpaisimme Jumalalle sellaisena kuin olemme. Minulla ei ainakaan ole mitään syytä uskoa niin, että Jumala jättäisi Valtakuntansa ulkopuolelle yhtäkään joka Häneen uskoo.

    näitä sivuja voi selata taakse päin ja lukea sieltä, ketä kiinostaa.

    Äänestä

  • puhuttau kirjoitti:

    näitä sivuja voi selata taakse päin ja lukea sieltä, ketä kiinostaa.

    Jos itsestä tuntuu, että niistä on jo tarpeeksi puhuttu eikä jaksaisi niistä enään puhua, niin eikö silloin olisi yksinkertaisempaa vain sivuuttaa ne keskustelut eikä välittää niistä mitenkään?

    Vaikkakin niitä asioita löytyy aiemmista keskusteluista, niin miten niistä pääsee sitten itse keskustelemaan ja kertomaan omia mietteitänsä jos vain lukee?

    Palstalle tulee jatkuvasti uusia keskustelijoita jotka haluavat nimenomaan KESKUSTELLA ja se tämän palstan tarkoitus juuri onkin. He jotka haluavat vain lukea tuskin haluavat keskustella, ja heille tuo sinun neuvosi onkin hyvä, mutta se ei päde niiden kohdalla jotka haluavat vaihtaa ajatuksiaan muiden kanssa.

    ja olet varmaan nähnyt nuo kirjotukset. Ja kysmys oli nimen omaan sinusta.

    Äänestä

  • keskustelija, kirjoitti:

    ja olet varmaan nähnyt nuo kirjotukset. Ja kysmys oli nimen omaan sinusta.

    Olen nähnyt??? Nyt en oikein ymmärtänyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

HOITOKOKOUKSISTA ?1 kirjoitti:

Ainkakin siltä tässä on alkanut pikku hiljaa tuntumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu