Lääkeriippuvus

Moikka taas kaikki!Ajattelin kirjoitella nyt asiasta nimeltä lääkeriippuvuus koska siitäkin on ollut palstalla useasti juutua. Lähes kaikkiin bentsoihin ihmisillä on tavallista jäädä koukkuun, näin myös esimerkiksi opamoxiin tai oksepamiin tahi diapamiin, ja myös esimerkiksi joihinkin unilääkkeisiin. Mulla on sellainen vika (monien muiden vikojen lisäksi), että olen aina johonkin koukussa. Näin kävi mulle myös opamoxin kanssa niinkuin myös unilääkkeeseen nimeltä stillnoct. Kun en otanut tuota lääkettä valvoin koko yön ja jne.. Kun aloitin lähes kolmen vuoden stillnoctin syömisen jälkeen seroquel nimisen lääkkeen ottamisen loppui tuo edellinen riippuvuus. Nyt en taas pärjää ilman seroquelia ja tuntuu ettää jo tuon lääkkeen tuomat hyvät puolet alkavat hiipua, ja annosta pitäisi nostaa koko ajan.. Kurjaa mutta totta. Olen myös ollut alkoholin suurkuluttaja joskin nyt olen A-klinikan avulla yrittänyt vähentää rutkasti ja jopa onnistunutkin siinä. Kuitenkin päivittäinen kaverini on edelleen opamox,joka ei suinkaan kuulemma auta epätodellisiin oltiloihini lääkäri kertoi näin mulle. Eli on tämä elämä yhtä koukussa riippumista. Vinkki! Älä koskaan edes aloita rauhoittavien syömistä ellei ole aivan pakko ja minimoi ne mahdollisimman vähiin
7532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuollaisien lääkkeiden riippuvuus ja tupakkariippuvuus ovat vain oman mielen heikkoutta. Lopettaminen ei ole sen kummempaa kuin jättää vain lääkkeet ottamatta.

Äänestä

Mulle määrättiin rauhoittavia kun ongelmat oli pahimmillaan ja tuntu että henki lähtee ahdistuksesta. Mutta pelkäsin tota riippuvutta, tai en ehkä pelännyt, mutta en vaan halunnut kokea, että olen riippuvainen edes tilapäisesti. Eli en koskaan ottanut määrättyä lääkettä (jota siis lääkäri kehotti ottamaan tarpeen mukaan), mutta hain ne apteekista. Mua auttoi jo pelkkä tieto, että jos vaan en kestä oireita, niin on joku vaihtoehto. Sillä tiedolla kestin ne oireet kunnes alkoi helpottaa.
Jos haluat lääkkeistä eroon, pitää vaan jaksaa yrittää pärjätä ilman ja yrittää rauhottaa mieli muilla konstein kunnes uni tulee. Oletko kokeillut akupunktiota tai valerianaa? Mua ovat auttaneet. Onhan se valerianakin lääke (yrtti), mutta ei niin tujua myrkkyä. :)

Äänestä
  • vielä vähän lääkeriippuvuudesta.Useille ihmisille nyt vaan nyt tosiasia jäädä koukkuun lääkkeisiin. Lieneekä luonteen heikkous vaiko jokin muu syy asiaan. Ei kuitenkaan juuri lukemani lause siitä että se on omasta tahdosta kiinni pidä paikkannsa.

    Äänestä

  • Hannah kirjoitti:

    vielä vähän lääkeriippuvuudesta.Useille ihmisille nyt vaan nyt tosiasia jäädä koukkuun lääkkeisiin. Lieneekä luonteen heikkous vaiko jokin muu syy asiaan. Ei kuitenkaan juuri lukemani lause siitä että se on omasta tahdosta kiinni pidä paikkannsa.

    Kyllä vain on omasta tahdosta kiinni. Jos jollain on riittävän vahva tahto päästä irti aineista, hän onnistuu siinä joko ilman apua tai sitten ammattiavun ja muiden lääkkeiden kanssa. Sellainen, joka ei pääse irti koukusta, ei haluakaan päästä irti eli hänellä ei todellisuudessa ole irtipääsyyn tarvittavaa todellista tahtoa, vaikka hän niin luulisikin, vaan hän tyytyy ehkä itse sitä tiedostamatta oloonsa riippuvaisena. Vahvatahtoisimmat pääsevät irti mistä vain yksin.

    Äänestä

  • skitso kirjoitti:

    ...alkoholi,tupakka ja monet muut riippuvuudet voi itse aloittamalla uskoa siihen,että selviää ilman,olla totta,/mutta jos olet sairas,samalla lailla on käytettävä diabetes-lääkkeitä diabetekseen kuin seroquelia tiettyyn sairauteen...ja loppujen lopuksi..elämä on lyhyt ja jos parilla napilla päivässä selviää siitä nauttimalla elämästä miksi ei sitä tekisi.Itselläni on lääkitys paniikkihäiriöön ,enkä sitä ilman tule toimeen,koska en halua kokea niitä ahdistuksia yllättäen,koska apukin on saatavilla.Luontaistuotteet ei minuun tehoa.Luonteen heikkoudesta jos olisi kyse..olisin jo kuollut.

    Äänestä

  • ei kannata kirjoitti:

    En minä tarkoittanut, että lääkkeiden käyttö tulisi lopettaa jos niitä tarvitsee, mutta jos on jostain lääkkeestä riippuvainen eli käyttää lääkkeitä huumausaineiden, joita monet lääkkeet ovatkin, ja käyttää yliannoksia tai tuntuu, että tarvitsee aina vain lisää lääkettä tms...

    Mm. unilääkkeissä ja monissa rauhoittavissa on se puoli, että ne on tarkoitettukin vain tilapäiseksi avuksi parantumisprosessin tueksi, jotta homma voi lähteä käyntiin. Niillä ei ratkota terveysongelmia sinänsä ja jos niihin jää koukkuun, niistä tulee ongelma, joka ei johda paranemiseen vaan kasaa ongelmia.

    Lääkkeiden käytön lopettaminen silloin kun lääkettä todella tarvitsee terveytensä hoitamiseen, eikä siitä aiheudu kohtuuttomia terveyshaittoja, on järjetöntä.

    Äänestä

Olen itse 20 vuotta käyttänyt bentsoja ja havainnut niissä olevan eroja. Pahimpia ovat lyhytvaikutteiset (oksatsepaami kuuluu keskipitkiin) ja parhaiten tulee pitkävaikutteisten kanssa toimeen. Käytin ensimmäiset 10 vuotta dikaliumkloratsepaattia ja sen myynnin loputtua Suomesta, olen käyttänyt diatsepaamia, joka on sitä lähinnä vastaava. Annostus on pysynyt koko tämän kahden vuosikymmenen aikana samana, enkä ole varsinaisia haittoja kokenut lääkkeen käytöstä. Niitä voisi tulla jos lopettaisin niiden käytön kerralla, mutta syytä siihen ei ole, hintakin on sopiva..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hannah kirjoitti:

Moikka taas kaikki!Ajattelin kirjoitella nyt asiasta nimeltä lääkeriippuvuus koska siitäkin on ollut palstalla useasti juutua. Lähes kaikkiin bentsoihin ihmisillä on tavallista jäädä koukkuun, näin myös esimerkiksi opamoxiin tai oksepamiin tahi diapamiin, ja myös esimerkiksi joihinkin unilääkkeisiin. Mulla on sellainen vika (monien muiden vikojen lisäksi), että olen aina johonkin koukussa. Näin kävi mulle myös opamoxin kanssa niinkuin myös unilääkkeeseen nimeltä stillnoct. Kun en otanut tuota lääkettä valvoin koko yön ja jne.. Kun aloitin lähes kolmen vuoden stillnoctin syömisen jälkeen seroquel nimisen lääkkeen ottamisen loppui tuo edellinen riippuvuus. Nyt en taas pärjää ilman seroquelia ja tuntuu ettää jo tuon lääkkeen tuomat hyvät puolet alkavat hiipua, ja annosta pitäisi nostaa koko ajan.. Kurjaa mutta totta. Olen myös ollut alkoholin suurkuluttaja joskin nyt olen A-klinikan avulla yrittänyt vähentää rutkasti ja jopa onnistunutkin siinä. Kuitenkin päivittäinen kaverini on edelleen opamox,joka ei suinkaan kuulemma auta epätodellisiin oltiloihini lääkäri kertoi näin mulle. Eli on tämä elämä yhtä koukussa riippumista. Vinkki! Älä koskaan edes aloita rauhoittavien syömistä ellei ole aivan pakko ja minimoi ne mahdollisimman vähiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu