Nuori ammattilainen

Monessa mukana ollut

Olen jo vuosien ajan seurannut Pohjoismaista osaamista autourheilussa. Olen myös ollut muutaman
kuljettajan matkassa kilpailtaessa pääsystä parrasvaloihin. Olen pitkään seurannut Vuoksenturjan veljesten hienoa karting ajoa, veljet ovat täysin erityylisiä mutta lahjakkaita. Tiedän myös, että Santtu on saanut ajaa jo joitain vuosia ralliautolla. Halusin nähdä muutama viikko sitten
Santun ajon jääsprintissä. Lähdinkin karjalasta ajoissa katsomaan nuorukaisen suorituksia. Santtu on eittämättä lahjakkain kuljettaja nuorista lupauksista kenen olen nähnyt ajavan täysiveristä
ralliautoa ! Hän ajoi isojen miesten joukossa itsensä Honda Type R:n jälkeen toiseksi !!!! Hartain toiveeni olisi, että hän lopettaa kartingin ja rata-autoilun ja siirtyisi Tommi Mäkisen rallikouluun ja minun manageroitavaksi.
Santun lahjakkuus tulee saada valjastettua Suomalaisen ralliautoilun hyväksi. Olin kuullut juoruja tästä suomalaisesta "rallitähdestä" mutta
nyt näin itse tuon 13 vuotiaan hyvä käytöksisen
nuorukaisen lahjakkuuden. Kiitos Santtu !!!

27

6262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin ne kaikki

      Mainospuheita , hienoa , kuka kieltää manageri hommat , siitä vaan soppareita rustaan vapaasti jos kerran uskot asiaasi

    • hyvä

      jos pojat pärjää ja niin pitääkin"sen minkä nuorena oppii niin vanhana taitaa",toivottavasti loppuis noi kateellisten paskanjauhanta teamista mitä täällä on aikaisemmin kirjoiteltu.

      • Miehenpuhetta

        Onpa hieno lukea asiallista kirjoittelua. Näillä palstoilla tulisi kannustaa nuoria ja aikuisia
        lajinpariin, mutta ne kateelliset hörhöt !!!


    • nyt...

      kuitenkin mihin sprinttiin saa osallistua 13 vuotiaana..???? Ihmettelen.

      • ja peltokisassa

        ei kysellä ikää


      • Isojen autojen kilpailu

        Lammin Ua:lla on muodostunut jo perinteeksi
        järjestettävät jääsprintti kilpailut. Kisa
        on kaikille avoin...

        Muuten tulkaapa reenan Lammilla on kaksi hienoa
        jäärataa ja Mika Joutsjoen maksullinen maastorata !


    • Lahjakkuus

      Heipparallaa,

      Lahjakkuus on eri asia kuin opetettu.

      Lahjakas oppii lukemaan opettamatta, Normaalisti pitää opettaa
      Lahjakas oppii laskemaan opettamatta, jne
      Lahjakas tekee normaalista poikkeavia asioita opettamatta ja tekee niistä johtopäätöksiä. Esim lyö isteään sormille ja havaitsee että sattuu, ei kannata tehdä toiste.
      Jos tapasit Santun ensimmäisen kerran, niin miten voit tietää onko kyseessä lahjakkuutta, vai opetettua taitoa.
      Oppimiskäyrä on joillakin niin erillainen, joku oppii nopeasti, ja joku hitaasti. kumpikaan ei ole lahjakas.
      Lahjakas, on henkilö, joka ymmärtää nopeasti asioita, omaksuu ne, ja osaa hyödyntää omaksuttua tietoa vaistomaisesti eri tilanteissa.
      Matti Nykänen oman lajinsa ehdoton lahjakkuus.
      Arto Bryggare, ehdoton lahjakkuus.
      Antti Kalliomäki, suvereeni lajissaan.
      Teuvo Länsivuori, Jarno Saarinen.

      Kartingkuljettajia Mika Häkkinen,Mika Salo, Taru Rinne, Teemu Suninen, Aaro Vainio, Matti Puhakka, Aki Rask, Styf, Kohtala, Mustonen,Lindholm,jne, kaikki lahjakkaita voittaneet mineistä alkaen kaiken riippumatta kaluston laadusta. Vuoksenturjat ajaneet kesäisins miniä, jos olisivat lahjakkaita olisivat putsaneet pöydän. Eipä näy missään.

      Intuitio on eräs sana, jota harvemmin käytettään. Vaistomaista käyttäytmistä yllättävissä tilanteissa. Oikeiden ratkaisujen nopeaa tekemistä.

      Vuoksenturjat ovat opetettuja, eivät lahjakkaita. Palava into on isässä eikä lapsissa.

      Santun isän rahat pitää saada valjastettua suomen Ralliautoilun hyväksi.

      Terv. Urheilulääketieteen Lic.

      • jrss

        Onko Puhakan Mattikin voittanut mineissä jonkun kisan :)


      • Pee

        en oo tiennykkään et puhankan matti on minillä päästelly... 120:sellä kylläkin.. lahjakasta ja taidokasta ajoahan se...heh, mut ei matti ainaskaan kovin nuori lahjakkuus enää ole...se on tietty suhteellista...ikä ja lahjakkuus :-)


      • samaa mieltä
        Pee kirjoitti:

        en oo tiennykkään et puhankan matti on minillä päästelly... 120:sellä kylläkin.. lahjakasta ja taidokasta ajoahan se...heh, mut ei matti ainaskaan kovin nuori lahjakkuus enää ole...se on tietty suhteellista...ikä ja lahjakkuus :-)

        tämän yhden henkilön kanssa siitä että vain syntymä lahjakkaat pärjää.

        Se on totta että ne henkilöt joita hän luetteli ovat lahjakkaita mutta se ei yksin riitä kukaan ei pärjää kartingissa eikä missään muussakaan lajissa sillä että on "lahjakas" vaan ns. lahjakkuus nopeuttaa ja edesauttaa etenemistä, mutta samaan loppu tulokseen pääsee kovalla työllä.

        Ja toden näköisesti nämä sinunkin luettelemasi henkilöt: Kohtala, Liimatainen, Kovalainen, Bottas, Puhakka, Aleksi Mustonen yms. ovat siitä asiasta samaa mieltä että parhaaseen tulokseen pääsee kovalla työllä ja treenaamalla ei pelkällä lahjakkuudella.


        Minä en ota osaa siihen että minkälaisia kuskeja tai ihmisiä Vuoksentujat ovat Kyllä sen näkee sitten aikanaan mihin he päätyvät huippukuskeiksi. bensan tankkaajiksi vai joksikin siltä väliltä.


      • painaa
        Pee kirjoitti:

        en oo tiennykkään et puhankan matti on minillä päästelly... 120:sellä kylläkin.. lahjakasta ja taidokasta ajoahan se...heh, mut ei matti ainaskaan kovin nuori lahjakkuus enää ole...se on tietty suhteellista...ikä ja lahjakkuus :-)

        Ei Häkkinenkään enää niin nuori ole. En mäkään Matin saavutuksita nyt niin tiedä, mutta hyvä tyyppi se on. Matin poika on kyllä kova jätkä ajamaan kilpaa.


    • Hämmästynyt autourheilija

      Koska osaat kehua ja ylistää Turhia niin kai voit kertoa että missä sprintissä 13 vuotias kaveri on ajanut kilpaa niin saa itsekin katsella niitä tuloksia ja todeta tuo ihme sieltä!!
      Muuten oliko siellä sprintissä ihan normaali katsastus missä todettiin että auto on sääntöjen mukainen?????

      • Ymmärrystä

        Auto on laillinen hyvän kilpailuhistorian omaava
        pari sataa heppanen F ryhmäläinen. Voi sinua poloista, kuinka kateus ja asenne paistaa kirjoitelmastasi. Se nyt vaan on niin, että tuo lahjakas ja hyvin harjoitellut Santtu poika laittelee aikuisia kuokkaan...


      • vuotta
        Ymmärrystä kirjoitti:

        Auto on laillinen hyvän kilpailuhistorian omaava
        pari sataa heppanen F ryhmäläinen. Voi sinua poloista, kuinka kateus ja asenne paistaa kirjoitelmastasi. Se nyt vaan on niin, että tuo lahjakas ja hyvin harjoitellut Santtu poika laittelee aikuisia kuokkaan...

        vielä ja Santtu pääsee näyttämään oikeassa rallisprint kilpailussa vanhemmilleen kuinka autolla ajetaan.Siihen asti kannattanee vielä harjoitella, kilpailussa voi joutua vaihtamaan vaihteitakin jopa viitoselle asti.
        En toki epäile etteikö kyyti näytä amatöörikatsojan mielestä nytkin jo tosi hurjalta.


      • jos autosta
        vuotta kirjoitti:

        vielä ja Santtu pääsee näyttämään oikeassa rallisprint kilpailussa vanhemmilleen kuinka autolla ajetaan.Siihen asti kannattanee vielä harjoitella, kilpailussa voi joutua vaihtamaan vaihteitakin jopa viitoselle asti.
        En toki epäile etteikö kyyti näytä amatöörikatsojan mielestä nytkin jo tosi hurjalta.

        vähän nuppia näkyy ja renkaat sutii , niin sitä ollaan maailmaa valloittaas , jos todella katottais se parivuotta missä mennään , että heippa, palataan parinvuoden päästä asiaan


      • kysyisin
        Ymmärrystä kirjoitti:

        Auto on laillinen hyvän kilpailuhistorian omaava
        pari sataa heppanen F ryhmäläinen. Voi sinua poloista, kuinka kateus ja asenne paistaa kirjoitelmastasi. Se nyt vaan on niin, että tuo lahjakas ja hyvin harjoitellut Santtu poika laittelee aikuisia kuokkaan...

        Niin onhan se auto joskus ollut sääntöjen mukainen mutta jos siinäkin on nykyään se huoltoprikka vahingossa paikallaan.
        Ei vaan ihan oikeasti kerätään Akk:lle nimilista että saadaan Santtu ajamaan oikeasti isolla autolla kilpaa. Jos kaveri on noin suuri lahjakkuus niin se on rikos jos tuollainen kyky jää vähälle huomiolle.
        Niin muuten oma 10 v poikani ajoi jässäreissä lujempaa kuin moni aikuinen eli pitääkö nyt automaattisesti olettaa että hän on tuleva autourheilun sankari/mestari/päällikkö. Ja pitääkö minun nyt alkaa hehkuttaa hänen tekemisiään täällä foorumissa??

        Jos nyt kuitenkin annetaan ajan kulua että lapset saavuttavat sen iän jolloin he saavat osallistua niihin ihan oikeisiin ralli/sprint kilpailuihin ja pähkäillään sitten kuka ajaa kuinka kovaa ja millä autolla.


    • kyllä nää

      hömpämpömppäjutut tiedetään, onko 175 vielä kateis

      • Hankippa tietoa

        Mahtaako tuo summa edes riittä, poika
        on harjoitellut isolla formulalla
        tunnollisesti ja paljon ulkomailla.
        Juorut kertoo, että Rellu ja Bemari
        on taittunut nuorukaisella hyvin!


      • teillä joku
        Hankippa tietoa kirjoitti:

        Mahtaako tuo summa edes riittä, poika
        on harjoitellut isolla formulalla
        tunnollisesti ja paljon ulkomailla.
        Juorut kertoo, että Rellu ja Bemari
        on taittunut nuorukaisella hyvin!

        oma motorfoorumi tai lehti , en ole kyllä nähnyt sankareista tuollaisia juttuja , muutakuin "MINIFORMULASTA"


    • kyllä kyllä..

      Kansainvälisessä autourheilussa mukana olleet managerit tunnistaa juuri siitä että he kirjoittelee suomi 24 foorumille.
      Oikeita managereitahan näillä pojilla jo taitaakin olla riittävästi.
      Ralli managerin kannattaa tutustua sääntöihin ja ikärajoihin ja opetella erottamaan peltoautoilu ja autokilpailut, siittä se lähtee..

    • Vielä enemmän mukana ollut

      Minunkin hartain toiveeni olisi, että Santtu lopettaa kartingin ja rata-autoilun ja siirtyisi Tommi Mäkisen rallikouluun mutta sen sijaan MINUN manageroitavaksi. MINÄ tiedän kaikesta kaiken sekä osaan ja kehtaan selittää selvät asiatkin itselleni edullisesti. Juuri siksi MINÄ olen juuri sopiva manageriksi.

    • uskotaan on

      suonenjoellakin yks sami , ajaa hurjaa kyytiä , kihniön kallesta tulee huippu , jurvasta jake antaa kovan vastuksen , siilinjärvestä simo myös vetää hienosti , huippuja kaikki , unohtamatta itseäni , peräkylän paavo täs , tähtäimenä 10 kertainen maailmanmestaruus hömpänpömpäs

    • Nimetön

      niin.. todella hienoa carting ajoa, ja paljon voittoja... enpä tiiä kuinka kovia kuskeja on kun laittaa mainoslappuunsa saavutuksiin jotain jaffa-cupin ja aluemestaruus kisojen tuloksia. oikeita saavutuksia odotellessa..

      • meni

        varmaan oikeaan osoiteeseen. Omien nettisivujen mukaan saivat pronssiset ajajamerkit. onnea...


      • mistä hyvästä ?
        meni kirjoitti:

        varmaan oikeaan osoiteeseen. Omien nettisivujen mukaan saivat pronssiset ajajamerkit. onnea...

        että antakaa ny joku tinanappi kun ei niitä koko kautena liiemmin tullut ,ei toi muuten olisi onnistunut kuin nuoleskelulla


      • jotain napin
        meni kirjoitti:

        varmaan oikeaan osoiteeseen. Omien nettisivujen mukaan saivat pronssiset ajajamerkit. onnea...

        nappeja , mitä seurat voi hakee jos intoa riittää , ei taida AKK:n sivuilla olla mitään mainintaa , nää on taas näitä juttuja


    • Anonyymi

      Juu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1940
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1529
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      136
      1343
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1230
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      271
      1019
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      972
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      935
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      112
      902
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      48
      751
    Aihe