Saako lapsen syntymän takia lykkäystä?!

Kyselen mieheni puolesta...Meille syntyy syksyllä toinen lapsi ja edellinenkin alle 3vuotias...Voiko mies saada perhesyihin vedoten lykkäystä armeijan harmaista?
32417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei lykkäystä aina tuommoisten juttujen takia saada. Yleensä armeija kannattaa käydä ensin ja perustaa perhe vasta sitten.

Äänestä
  • Hyvä kapinakenraali,

    Eiköhän tuo "no ensin intti ja sitten perhe"-kommentit kannatta jättää pois, kun heillä on JO perhe.

    Äänestä

Sosiaalisista syistä voi saada lykkäystä, mutta kannattaa miettiä kaksi kertaa, onko se juuri nyt järkevää. On helppompaa olla poissa kotoa silloin, kun lapset ovat ihan pieniä, kuin muutaman vuoden päästä. Tiedän sen kokemuksesta, koska omalle kohdalleni sattui parikin melkein vuoden virkaurakurssia lasten ollessa eri ikäisiä, mutta kuitenkin melko pieniä.

Mikäli palveluspaikka ei ole lähin joukko-osasto, voi sotilasläänistä kysyä mahdollisuutta siirtoon lähemmäs. Kun palvelukseenastumienn lähestyy, tulee ottaa hyvissä ajoin, reilua kuukautta ennen, yhteyttä tulevan palveluspaikan sosiaalikuraattoriin, jotta varmasti saa kaikki ne etuudet, jotka teille kuuluvat. Isyysloma intissä on viikko, joten sekin auttaa hieman, jos miehesi astuu palvelukseen jo kesällä.

Pienenä vihjeenä: älä missään nimessä painosta miestäsi luistelemaan 6kk:lla, mikäli hänellä on halua ja kykyä vaativampiin tehtäviin. Tuollainen voi aiheuttaa negatiivisia asioita myöhemmin, jos miehesi tunte sinun olleen etenemisensä tiellä. Kaiken lisäksi ryhmänjohtaja- ja kokelasaikana voi helpommin sovitella lomiaan ja menojaan, kuin alokasaikana.

Niin ja tietysti onneksi olkoon!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Kyselen mieheni puolesta...Meille syntyy syksyllä toinen lapsi ja edellinenkin alle 3vuotias...Voiko mies saada perhesyihin vedoten lykkäystä armeijan harmaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu