Miten paljon alokkaita simputetaan armeijassa?
Simputus
Pelottaa
3861
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
melko paljon simputetaan mutta kyllä sen kestää kun tietää että jossain vaiheessa pääsee itse simputtamaan!!!
Eika vähäistä on simputus nykyään. Mutta taas toisaalta sitä tapahtuu. Mil.fi Sivuilta löytyy hyvin tietoa simputuksesta ja siitä mitä simputus on. On vaan hyvin vaikea sanoa minkä voi laskea simputukseksi ja mitä ei. Tähänki on paljo eri käytäntöjä, jopa saattaa olla komppania kohtaisiakin "sääntöjä" Mutta turha sitä on pelättäkkään.
ei edes alokkaita juurikaan simputeta. Oma poikani meni palvelukseen tammikuussa 2006, joten alokasaika on jo ohi. Vakihenkilökunta tuntuu suhtautuvan simputukseen vähän liiankin vakavasti, ja aivan vähäinenkin simputus aiheuttaa sen toteuttajalle vaikeuksia. Simputuksen takia ei siis tarvitse pelätä, muutoin kyllä tuntuu siltä, ettei varusmiespalvelussa ole välttämättä järkeä.